Kadonnut prinsessa

Lancelot nyökytti päätään kuin olisi ymmärtänyt vaimoaan. Toki tämäkin kylmä ja laskelmoiva vampyyri kaipasi tyttärensä luokse, mutta tulevana Draculana hänellä oli velvollisuuksia hoitaa työnsä. Lancelot ehkä oli hieman tunnevammainen, asettaessaan työnsä etusijalle, kuten oli aina ennenkin tehnyt. Nyt hän antautui kuitenkin Aurelian kosketukselle ja ehti jopa hetkeksi sulkea silmänsä. Hän piti Aurelian hellästä kosketuksesta joka oli niin hauras. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt tästä nauttia, kun ovelta kuuluva koputus säikäytti hänen vaimonsa.

Perijä huokaisi mielessään ja suoristautui tuolillaan, kääntyen tuolilla ovea kohti. "Sisään.", Hänen äänensä oli kylmä ja kolkko, joka kieli siitä ettei Lancelot ehkä pitänyt tästä odottamattomasta keskeytyksestä. Pian kuitenkin nuokin epämääräiset tunteet unohtuivat ja Lancelot oli jälleen tuleva Dracula. Casseyn astuessa sisään Lancelot olisi hieman yllättynyt vsnhuksen nopeasta paluusta. Ehkä tuolla olisi hänen kannaltaan miellyttäviä uutisia.

Kuolemanvakava ilme Casseyn kasvoilla tuon astuessa sisään tosiaan toi Lancelotille alkuun turhia toiveita. Villein haavekuva Kayan kuolleesta ruumiista täytti perillisen mielen, ja tällä oli täysi työ pitää kasvonsa vakavina, vaikka voitonriemuinen hymy tahtoikin hiipiä miehen kasvoille. Kauaa tämä ilo ei kuitenkaan kestänyt. Casseyn sanat saivat Lancelotin kulmat kurtistumaan selvästä ärtymyksestä.

"Siis mitä? Kadotitte Terenjan ja lisäksi hänen seuraansa katosi se venäläinen? Kuinka tämä on mahdollista! Haluan tarkan selonteon tilanteesta, herra Cassey.", Lancelot nousi tuoliltaan ristien kätensä selkänsä taakse. Perijä asteli ikkunalle varsin miettivän näköisenä. Se perkeleen typerä kakara. Olisihan hänen pitänyt arvata Terenjan tekevän jotain tämän kaltaista! Terenja yksissään ei olisi ollut niin suuri ongelma, mutta jos tuo kerta oli saanut sen venäläisenkin puhuttua puolelleen.. Asiat monimutkaistuisivat. Lancelot puri alahuultaan odottaessaan Casseyn kertovan hänelle tarkasti mitä oli oikein tapahtunut.

Nyt oli jollain keinolla saatava Terenja ja se venäläinen kiinni. "Eikö teillä ole tarkempaa tietoa.. Kayan olin paikasta?", Tauko jonka Lancelot piti ennen Kayan nimen sanomista oli lähes huomaamaton, ainoastaan Aurelia joka tunsi miehensä paremmin kuin kukaan, saattaisi huomata sen. Lancelot oli ollut lähellä kutsua Kayaa nartuksi kuten aina ollessaan kahden vaimonsa kanssa. Ja sen huoranpenikan nimen lausuminen oli muutenkin työlästä Lancelotille, sillä hänen piti peittää kaikki inho ja viha äänestään sen sanoessaan.

Daphne avaa vaatimattoman asuntonsa oven. Hän kääntää avainta hitaasti ovennupissa niin, että avain, jonka tyttö oli avainreikään työntänyt liukui pois ovennupin avaimenreiästä. Kahva nousi ja hiljattain laski Daphnen astuessa eteiseen. Daphne sulki oven perässään niin, että se meni varmasti lukkoon.
Daphne käveli hitaasti eteiskäytävää pitkin. Heti ensimmäisenä tuli vastaan eteisen mustavalkoinen vaatekaappi, jossa Daphne säilytteli takkejaan ja vieressä samaa sävyä oleva lokerikko, joka oli tarkoittettu kengille. Vielä niidenkin lisäksi Daphnen jalkojen alla oli pitkä matto, jonka päälle neiti jätti korkobootsinsa. Daphne jätti kansion hetkeksi maahan, mutta varoi mitenkään vahingoittamasta sitä. Hitaasti Daphne käveli eteenpäin. Aivankuin Daphnen oma koti olisikin yhtäkkiä ollut niin vieras mutta silti kutsuva. Kauniit valkoiset seinät, joista ei paljonkaan näkynyt, koska Daphne oli ripustellut seinille seinävaatteita ja tauluja. Kaunein niistä oli ehdottomasti punaisen sohvan yllä riippuva kuva Pariisin yöloistosta, tytöllä oli kuva mustavalkoisena, sillä Daphnen mielestä se näytti paljon arvoituksellisemmalta ja arvokkaamalta. Kehykset Daphne oli itse maalannut tummanharmaaksi ja niihin vielä maalannut pieniä ympyröitä.

Daphne istui hetkeksi kahden istuttavalle sohvalle. Olohuoneessa oli valaiseva tunnema kun sohvan vieressä seisova pallonmuotoinen lasilamppu loisti valkeaa valoa huoneeseen, joka muuten näytti hieman ankealta, sillä kaikki Daphnen olohuoneessa oli joko mustaa tai punaista. Tottakai Daphne oli tasapainoittanut sisustusta valkoisilla esineillä. Kuten jalkalampulla, valkoisella lasipöydällä sekä valkoisilla verhoilla.
Olohuone oli tilavin huone koko talosta. Sen keskellä lattialla oli pörröinen musta matto. Huoneen seinustalla oli punainen sohva, jolla Daphne istui. Sitten sohvan edessä oli valkoinen lasipöytä ja kun katsoi huoneen toiseen laitaan ja musta televisiokin näkyi sohvaa vastapäätä olevalla tv-tasolla, vaikka eihän Daphne tästä mitään hyötynyt. Niitten lisäksi olohuonetta kaksi isoa mustaa isoa hyllyä täynnä kaikenlaisia tavaroita ja lokeroita.

Kun siis ovesta tuli sisään näki ensin eteiskäytävän, sen vieressä vähän matkan päässä olevasta ovesta oli kylpyhuone ja wc. Kun suunnisti käytävästä oikealle näki keittiön, jossa suurin osa tavaroista oli tummanruskeaa puista mahonkia piristetty valkoisella kaapistoilla ja mustalla jääkapilla.
Olohuone löytyi vasemmalta, sieltä pääsi suoraan myös parvekkeelle ja suoraan kun meni niin pääsi Daphnen makuuhuoneeseen. Sitten oli tottakai Daphnen oma pieni huone, jonka tyttö oli pyhittänyt ompelemiselle ja kaikenlaiselle vaatteidensuunnittelulle ja tuunailulle.

Daphne tallusti olohuoneensohvalta makuuhuoneeseensa. Daphne siirtyi huoneessaan olevan peilipöydän ääreen. Daphnen makuuhuone oli paksun suorakaiteenmuotoinen. Valkoseinäinen täynnä julkimoiden julisteita. Kaikki myöskin mustista paksuista verhoista suuriin vaatekaappeihin, joiden sisäovet Daphne oli koristellut muotilehtien lehtikuvilla. Daphne rakasti nimittäin myös lehtikuvien leikkuuta ja hänellä oli tallessa pari leikekirjaakin. Mutta se ei ollut nyt tärkeää..

Mainota! Aivan juuri Terenjan tapaista! Lancelot katsoi silmät leiskuen Casseyta, vaikka eihän hän oikeastaan voinut miestä syyttää siitä, mitä Terenja oli saanut päähänsä. Kuitenkin häntä ärsytti kovasti ja nuori perijä olikin antamassa jonkinsortin läksytystä Casseylle, kun kuuli tuon rannelähettimen piippaavan. "Aivan niin. Pitäkään minut ajan tasalla.", Lancelot mutisi Casseylle ennenkuin tuo ehtisi kadota tyystin. Nyt hänen olisi käytävä raportoimassa tämä hänen Isälleen. Lancelot päästi jonkinlaisen vaikertavan äännähdyksen oven sulkeuduttua ja kääntyi Aureliaa kohden. Perijä näytti sillä hetkellä kymmeniä vuosia vanhemmalta kuin oikeasti oli.

"Suo anteeksi, kultaseni. Käyn raportoimassa tilanteesta Isälle suoraan. Palaan hetken kuluttua.", Lancelot astui Aurelian eteen ja painoi pikaisen, kylmän suukon naisen otsalle ennenkuin katosi myös huoneesta kuin raivostunut hurrikaani. Lancelotin ripeät ja varmat askeleet veivät häntä suoraan kohti Draculan huonetta. Isä saisi kyllä luvan antaa Terenjalle jonkinlaisen rangaistuksen.. vaikkakin sen varjolla että tuo olisi saattanut vaarantaa Kayan pelastusoperaation. Niin hän voisi sanoa. Lancelot ei välittänyt lainkaan räjäyttäisikö Terenja itsensä ja sen nartun kappaleiksi. Loppumattomalta tuntuneen ajan jälkeen Lancelot saavutti viimein Draculan huoneen, suoristi ryhtinsä ja koputti oveen.

Dracula oli juuri palannut Daphnen luota. Hän oli iloinen, että asia oli saatu hoidetuksi ja ilman suurempaa vaivaa. Kaya ei ilahtuisi, jos hänen paras ystävänsä olisi telkien takana. Kayan kotiinpaluun oli oltava mahdollisimman mukava. Tyttö oli varmasti saanut kokea kovia viimeisten kuukausien aikana. Se ei saisi jatkua, kun hän palaisi.
Draculan työhuone Chryler buodingin toimisto oli yleellinen. Moni olisi tappanut sellaisesta toimistosta. Draculalle se oli etuoikeus. Tuolit oli verhoiltu pehmeällä nahkalla, kaikkialla näkyi kullanhohtoista puuta ja mustia detaljeja.

Pöydällä oli valokuva, jota Francoise kantoi mukanaan joka paikkaan. Kuva oli Kayasta nuorena tyttönä. Hänellä oli yllään vaaleanpunainen prinsessamekko. Tyttö ei tainnut tietää sitä, mutta isällä oli edelleen kyseinen mekko tallessa. Hän ei ollut kyennyt heittämään sitä pois. Valokuva oli ensimmäinen, joka Kaya van Hellista oli koskaan otettu. Hän makasi siinä, silmät ummessa, yleellisen hotellin sohvalla ja näytti nukkuvalta. Tyttö oli ollut niin pieni ja viaton. Tämä oli onnistunut varastamaan Draculan sydämen yhdellä silmäyksellä. Francoise ei kyennyt lähtemään minnekkään ilman kyseistä kuvaa.

Hänen oveensa koputettiin. Francoise uskoi sen olevan Lancelot. Käytävillä oli kuhissut Francoisen palatessa Dpahnen luota. Hän saattoi vain toivoa, että Kayasta oli saatu uusia tietoja.”Sisään.”
Toivottavasti Lancelot vastasi niihin rukouksiin.


Daniel kurtisti otsaansa. Näkymä ei miellyttänyt häntä yhtään. Miksi pasianssin piti olla aina yhtä raivostuttavaa. Hän olisi tietysti voinut keksiä jotain paljon parempaa tekemistä kuin pelata typerää korttipeliä keskellä työpäivää. Hellin turvamiehellä ja päätekniikolla oli tosin harvoin töitä. New York oli paljon rauhallisempi mitä väitettiin. Agentteja ja tehtäviä tuli ja meni, mutta harvoin ne koskivat missään määrin päätteen takana istuvaa Danielia. Elämä osasi olla varsin syvältä. Tällä kertaa miehen ärtymykseen oli toinenkin syy.
Suoraan sanottuna Daniel oli uupunut. Hän oli yrittänyt syödä, etsiessään porsaanreikää laista, jolla saisi Daphnen vapaaksi. Tietysti, jos nainen kysyisi jotain, hän ei koskaan myöntäisi sitä. Daphne varmasti nauraisi hänelle.

Daniel oli ollut ihastunut punapäähän ensimmäisestä hetkestä lähtien. Daphnessa oli sellaista kuuluisaa salaperäisyyttä, jos Daniel piti. Harmi vain, että nainen näytti olevan aivan liian ihastunut Kayaan. Eihän se nyt varmasti varsinaista ihastumista ollut, mutta joskus miehestä tuntui siltä, että Daphne seurasi diiva prinsessaa kuin mikäkin puudeli. Kayassa ei ollut mitään erikoista. Hän oli vain yksi niistä Draculan pikku prinsessoista, jotka kuvittelivat itsestään liikoja.

Samassa yhdellä huoneen näytöistä aukesi vilkkuva ikkuna. Daniel tiesi, että jos hänellä olisi kaiuttimet päällä, niin ne huutaisivat. Huokaisten mies vetäisi itsensä päätteen ääreen nähdäkseen mitä oli tapahtumassa.

Räjähdyksiä? Satama alueella? Mitä helvettiä nyt oli tapahtumassa?

Kulmat edelleen kurtussa, Daniel rupesi lähettämään viestejä agenteille. Hellin koneilta hän löysi tiedon, että Chaosin alueen epäiltiin olevan ainakin lähellä kyseistä paikkaa. Danielin tehtävä oli tylsä. Hän lähetti tiedot pääpomoille ja he hoitivat lopun. Pian hän pääsisi jatkamaan keskeytynyttä pasianssiaan.


Bennet etsi Nanamia. Kentälle oli käynyt kutsu. Nyt tytön oli parempi lähteä hänen mukaansa jos tämä halusi päästä läpi harjoitus jaksostaan. Kardosilla ei ollut minkäänlaista sananvaltaa asiaan. Nainen ei ollut tytön työpaikkaohjaaja. Tietyissä tilanteissa tämä pystyi tulemaan väliin, mutta nyt Nanamilla olisi tilaisuus tehdä juuri sitä työtä, mihin tähtäsi.

Daphne katsoi peilipöydästään omia kasvojaan. Ne näyttivät aivan karsealta. Eihän Daphne kuitenkaan ollut saanut mahdollisuutta pitää itseään kunnossa. Ihan ensimmäiseksi tyttö otti yhdestä kaapista pyyhkeen ja meni suihkuun. Daphne nimittäin oli sen tarpeessa. Pestyään itsensä Daphne kuivasi hiukset huolellisesti. Silkkinen musta aamutakki päällään Daphne palasi peilipöytänsä ääreen. Hiuksia harjatessa neiti huomasi ilmoitustaululla kaikkien muiden lehtikuvien ja muistilappujen lomassa valokuvan.. Kuva oli kahdesta tytöstä, jotka hymyilivät kuvassa iloisesti toisiaan syleillen. Daphne otti kuvan hetkeksi käteensä.. Daphne katsoi sitä sievoisen hetken, ennekuin nakkasi kuvan yöpöydän laatikkoon. Tyttö ei halunnut nähdä sitä..

Seuraavaksi Daphne suuntasi vaatekaapilleen. Vaatekaappi pursusi erilaisia vaatteita. Daphnen olisi päätettävä mitä pukisi töihin. Daphne ajatteli laittaa jotakin hieman virallisempaa, mutta silti jotain tyttömäistä, muttei liian. Daphne päätyi valkoiseen toppiin, jonka yhdisti punaisen ruutupaidan kanssa. Ruutupaitojen lisäksi Daphne laittoi mustan farkkuhameen, mutta se ei ollut ihomyötäinen vaan sen helma oli aaltoileva. Tyttö laittoi vain vielä mustat legginsit jalkaan ja punaiset korkokengät. Vaatteensa valittuaan Daphne vielä hiuksiinsa pannan, korviinsa nyt vain mustat helmet. Kultainen sydänkaulaketjun Daphne työnsi paitansa sisään.
Meikiksi Daphne vain rajasi silmänsä mustalla kajaalilla hieman paksuiksi ja kissamaisiksi. Kulmatkin muistettiin nyppiä siistiksi ja meikkivoiteet levittää. Sipaisu kirkkaanpunaista huulipunaa niin Daphne oli valmis lähtöön.

Daphne otti juuri ennen lähtöään vielä muutaman kunnon kulauksen verta veripussista, joka huojensi hänen oloaan huomattavasti. Daphne näytti jo terveemmältä kuin oli arestihuoneessaan koskaan ollut. Mutta mieli ei kuitenkaan vielä ollut täysin terve. Sen voi kyllä olettaakin, jos on koskaan Chrysler Buildingissa joutunut aikaansa tuhlaamaan. Mutta kuka tahansa saattoi nähdä ettei Daphne näyttänyt riutuneelta, joka johtuu siitä, että Daphne meikkasi itsensä ja valitsi vaatteet niin, etteivät ne ole kovin ihomyötäisiä. Nakattiin mukaan vielä musta käsilaukku. Sitten vain ei muuta kuin ovesta ulos ja matka alkoi jälleen pitkästä aikaan Hellin toimistolle.

Hellin toimistolle päästessään Daphne katseli ympärilleen. Toimiston käytävät näyttivät aika autioilta. Kaikki näyttivät olevan työntouhussa. Daphnesta tuntui oudolta taas palata ns ''ihmisten ilmoille'' kun on vähän aikaa joutunut eristyksissä olemaan.
Daphne aloitti kävelyn käytävällä. Koska käytävä oli autio, saattoi kuulla Daphnen korkokenkien kopinan. Daphne suunnisti kohti hissiä, koska hänen oli tehtävä työnsä kellarikerroksissa. Ja aivan sattumalta kulki juuri Danielin toimiston ohi.

Daphne ei ollut enään se tyttö miksi kaikki häntä luulivat. Tai ainakin joskus luulivat. Kayan kadottua salaperäisesti Daphnesta on tullut paljon itsenäisempi ja sen kyllä tytöstä huomasi. Tyttö oli oppinut arvostamaan yksinäisyyttä, eikä enään tuntenut hirveää tarvetta seurata Kayaa kaikkialle, eikä tulisikaan varsinkaan sen jälkeen mitä oli saanut selville..

Lancelot ei halunnut astua sisään vaikka kuulinkin Isänsä kutsuvan. Jokin pieni ääni hänen sisällään huusi edelleen raivoisia vastalauseita Terenjan temppuilusta, ja mies pelkäsi hieman möläyttävänsä jotain ellei saisi itseään pian kuriin. Siitä huolimatta Lancelot astui toimistoon, kumarsi kevyesti oven suljettuaan ja kohtasi Isänsä kasvot vakavina. "Terenja oli saanut päähänsä harhauttaa muun etsintäpartion, yhdessä venäläisen kanssa. Terenja oli antanut rannelähettimensä jollekkin lapselle ja venäläinen oli jättänyt omansa taakseen.", Lancelot antoi Isälleen saman selonteon jonka oli saanut Casseyltä, jättämättä mitään pois.

"Uskon myös, että etsintäpartio sai heidät paikannettua, sillä herra Cassey lähti hyvin nopeasti kentälle jonkin viestin saatuaan. Olen huolissani kuitenkin, Isä, että Terenja vaarantaa Kayan pelastustehtävän jääräpäisyydellään.", Lancelot joutui puremaan hammastaan jottei hänen kasvoiltaan olisi kuvastunut jonkinlainen mielihyvä hänen toivoessaan, että jokin tosiaan menisi pieleen. Hänen kasvonsa saattoivat nykähtää hetkellisesti, mutta kuitenkaan mitään plajastamatta. "Siinä on kaikki, mitä tiedän tällä erää, Isä. Raportoin lisää kun jotain selviää.", Lancelot kumarsi uudestaan kuin odottaen kehuja hänen hyvästä työstään ja mielipiteistään, sekä vakuuttelua siitä että Terenja saisi jonkinsortin rangaistuksen, ja lupaa poistua.


Käytävien häly nousi hetkessä suureksi ja agentteja ryntäili sinne sun tänne. Nanami, joka yhä istui käytävällä Shuin pää sylissään katseli muiden menoa ihmeissään. Lopulta nuori vampyyri nousi ylös saadakseen selvää mitä oli tapahtumassa. Tyttö kallisti päätään ojentaessaan kätään hieman avuttoman oloisena ohi kulkevia kohden, jotka eivät kuitenkaan pysätyneet antamaan hänelle vastauksia. Tyytymätön, mököttämisestä kielivä ilme hiipi hiljaa tytön kasvoille ja tämä katsoi tuimana eteensä. "Vai niin! Ei sitten!", Nanami pisti kätensä puuskaan ja käänsi selkänsä käytävälle.

Tyttö ei kuitenkaan voinut uteliaisuudelleen mitään, vaan jo muutaman sekunnin kuluttua tuo ryntäsi käytäville, etsiänkseen joko tohtori Kardosin tai Bennetin. Hän ei sietänyt tietämättömyyden tunnetta joka velloi hänen sisällään. Marssiessaan käytävällä etsien jompaa kumpaa tohtoreista katseellaan, Shui seurasi uskollisena aivan tytön kannoilla. Nanamin onneksi hänen ei tarvinnut kauaa etsiä, kun hän näki Bennetin hieman kauempana käytävällä. "Bennet!", Tyttö hihkaisi iloisena siitä, että saisi lopulta avarmasti vastauksia. Eipä Nanami aavistanut joutuvansa töihin.

Francoise istuutui pöytänsä ääreen Lancelotin astellessa sisään, katse edelleen Kayan kuvassa. Hän kuunteli hiljaa mitä pojalla oli sanottavanaan tutkiskellen samalla vaaleanpunaisia laskoksia ja herkkiä kasvonpiirteitä. Terenja oli tenyt juuri niin kuin isä oli pelännytkin. Ensin Daphne ja nyt Terenja sekosivat Kayan etsinnöissä ja unohtivat sen karaistun ammattimaisuuden, johon heidätkin oli opetettu. Toisaalta, jos Terenja oli rynnännyt suinpäin kentälle ottamatta selvää mistään ja tarjkoituksella hävittänyt apujoukot, oli ehkä mahdollista, että hän tosiaan tiesi sisarensa olinpaikan. Francoise ei voinut mitään lämpimälle tunteelle rinnassaan, joka syntyi ajatuksesta, että hän saisi pikkutyttönsä kotiin jo tänään.

Francoise tiesi tarkalleen millaista oli leimaantua. Jos Alexandrulle olisi tapahtunut jotain tämän kaltaista, hän ei tietäisi mihin mitä kaikkea tekisi löytääkseen vaimonsa. Francoise tiesi, ettei Terenja luovuttaisi enään vaan etsisi pikkusiskonsa. Francoisekin alkoi hiljalleen olla valmis käyttämään mitä tahansa keinoja löytääkseen lapsensa.
”Komenna tänne joku, joka tietää asiasta jotain. Haluan perinpohjaisen ja tarkan raportin siitäm, mitä nyt on menellään”, Francoise sanoi lopulta. Hän suoristi itsensä valtavalla, nahkaisella työtuolillaan näyttäen jälleen Draculalta, eikä surevalta keski-ikäiseltä mieheltä. Mahdollinen operaatio oli suoritettava loppuun ennen kuin mietittäisiin mitään muuta. Cassey tiesi mitä tehdä. Hän ei jättäisi tulevaa Draculaa seisomaan huuli pyöreänä toimistoonsa, jos tilanne ei olisi vakava. ”Cassey ilmeisesti otti omat joukkonsa mukaan? Tilanteesta riippuen määrää heille lisätukea. Ja lisäksi, lähetä vaimosi äitisi seuraksi asunnolle.”

Dracula oli puhunut.


Bennet käännähti kannoillaan kuullessaan Nanamin äänen. Kardos oli väittänyt, että heillä olisi hommia, joten hän ei aluksi ymmärtänyt miksi tyttö juoksenteli pitkin käytäviä sen helkutin koiran kanssa. Ellei Kardos ollut sitten livahtanut harjoittamaan paheitaan. Se sai vanhan britin melkein huokaisemaan.
”Sinua minä etsinkin. Pistähän kamppeet päälle, meille on töitä. Käy pukemassa ja tule sitten ensi tilassa minun työhuoneeseeni. Ymmärsitkö?” Bennet kysyi katsoen Nanamia tutkivasti kobotinsinisillä silmillään.

Daphne suuntasi hisseille. Yhtäkkisesti käytävä kuhisi agentteja, jotka tuntuivat juoksentelevan ympäriinsä. Jotain on selvästi meneillään.. Daphne mietti mikä mahtoi saada porukan juoksemaan kuin päättömät kanat. Daphne vain toivoi, ettei mitään kovinkaan kamalaa ollut sattunut.

Daphne kuitenkin yritti olla välittämättä hänen ohikseen juoksevista agenteista ja käveli eteenpäin. Vihdoinkin Daphne saapui hissille. Hissillä hän painoi kutsunappia ja odotteli hetken, joka kesti oikeastaan muutaman sekunnin. Daphne näki ovien avautuvan ja lisää agentteja. Sellaisella rynnäköllä, että Daphne kaatui maahan. Neiti ei ollut tästä ihan mielissään.
''Hei.. voisitte katsoa vähän eteenne!'' Daphne huikkasi agenteille. Yksi heistä näytti katsovan Daphnen suuntaan hetkeksi, mutta sitten nämä agentit kiitivät pois yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.

Daphne nousi pystyyn ja puhdisti legginsejään ja hamettaan. Sitten hän meni hissiin ja painoi pohjakerroksen nappia.
''Tästä se tylsyys nyt alkaa'' Neiti ajatteli itsekseen. Ja pian hissin ovet avautuivat kellarikerrokseen. Siellä oli sadoittain arkistoja. Daphne huokaisi syvään. Papereita oli aivan valtavasti.. Daphne vain toivoo, ettei huku noiden kaikkien papereiden alle. Nyt hän siirtyi lähimmälle arkistolle ja sen jälkeen alkoi lajittelemaan laajaa paperikasaa järjestykseen.

Totta puhuen Lancelot oli hieman tyrmistynyt Isänsä sanoista. Juurihan hän oli antanut niin tarkan selonteon asiasta kuin vain sillä hetkellä pystyi. Lancelot ei sillä hetkellä tullut ajatelleeksikaan että joku muu olisi tietänyt asiasta häntä enempää, sillä hän oli pyytänyt Casseyta raportoimaan suoraan hänelle. Lancelot kuitenkin nyökkäsi ilmekkään värähtämättä, kuin ei olisi ottanutkaan tätä henkilökohtaisena loukkauksena.
"Otti, Isä. Minä teen niin, uskon Aurelian olevan helpottunut kun pääsee hieman rauhallisempaan paikkaan.", Lancelot soi Isälleen pienen hymyn, joka ei todellisuudessa tarkoittanut kuitenkaan yhtään mitään. "Joku tulee pian tekemään täyden raportin.", Lancelot kumarsi ja poistui huoneesta. Nyt hänen olisi saatava käsiinsä joku, joka tiesi tilanteesta.


Nanamin naama venähti siinä samassa kun hän kuuli Bennetin sanat. Töitä? Taas? Huokaus karkasi tytön huulilta ennenkuin tuo ehti estää sitä. Hän olisi niin kovasti halunnut saada tohtori Kardosin kanssa tehtyjen kokeiden tulokset heti eikä vasta myöhemmin, mutta nyt ei auttanut marmattaa. "Hyvä on.", Tyttö nurisi kuitenkin ja käännähti kannoillaan. Hän suuntasi kohti labraa, jonka pukukaappiin oli vaatteensa jättänyt, reippain askelin, Shui kannoillaan. Sanoi Bennet mitä sanoi, koira tulisi mukaan vaikka joutuisi odottamaan autossa. Olihan Shui kuitenkin koulutettu.

Saatuan vaatetuksen ylleen Nanami riensi vikkelin askelin kohti Bennetin työhuonetta. Hän pysähtyi, naama edelleen ärtymyksestä kielivänä, ja koputti.

Daniel haukotteli. Se oli vain vanha tapa ihmisyydestä, mutta toistui hyvin usein silloin kun hän oli tylsistynyt. Hän rupesi selaamaan organisaation työlistoja. Valvomossa oli hyvä tietää ketkä olivat töissä, työpaikkalla tai kentällä. Samassa hän huomasi Daphnen nimen. Se nainen oli töissä? Danielin leuka loksahti apposen ammolleen.
Salaman nopeasti hän kytki mukaansa pienen rannemikron, jolla pysyisi selvillä valvomon ja koko rakennuksen tapahtumista ja lähti etsimään Daphnea. Hän halusi kuulla, miten nainen oli selvinnyt omin avuin pois arestista.


Bennet avasi itse ovensa ja nyökkäsi hyväksyvästi Nanamin nähdessään. ”Eiköhän sitten mennä”, mies sanoi sen kummempia selittelemättä ja lähti odottaen, että tyttö seuraisi häntä.

Pohjakerros oli autio. Se oli täysin tyhjä lukuunottamatta Daphnea itseään ja kaikkia papereita hänen edessään, takanaan ja molemmilla sivuilla siis kaikialla. Miten raportit saattoivat olla näin sekaisin.. Ne olivat järjestetty huonosti, joten kaikki paperit piti käydä yksitellen läpi. Kasat sisälsivät kaiken maailman raportteja, karttoja, palkkalistat, sopimukset ja aivan kaikki paperit, mitä yksinkertaisesti tarvittiin Hellin kaltaisen organisaation ylläpitämiseksi. Ja koska organisaatio oli yllättävän iso, niin paperikasa ei ollut ihan pieni.

Jos hieman saataisiin liioitella Daphne oli paperikasoja lyhyempi ja nämä olisivat voineet kaatua tytön päälle minä hetkenä hyvänsä. Daphne oli aina kiinnostunut historiasta ihan kouluajoista lähtien. Joten paperit eivät olleet kaikki niin tylsiä, mutta papereiden fontti oli sen verran pientä, että se joka lukisi kaikki paperit läpi tylsistyisi vähintään tunnissa. Onneksi niitä ei sentään tarvinnut lukea..
Daphne otti yhden niistä paperikasoista, jotka Daphne oli lajitellut syliinsä ja etsi aakkosellisen arkiston ja laittoi muutamia A- lokeroon kuuluvia papereita paikoilleen.

Nanami mulkoili Bennetin selkää tyytymättömänä seuratessaan itseään suurempaa vampyyriä ripein askelin jotta pysyisi Bennetin harppausten perässä. Shui seurasi emäntänsä perässä ilman ongelmia. Vaikka Nanami toisaalta olikin hieman innoissaan pääsystä taas kentälle, tekemään sitä mitä hänen kuului, hän oli myös nyreänä ettei saanut testituloksia heti. Ehkäpä pienoinen nälkä kalvoi myös Nanamia. Nuoret vampyyrit olivat paljon nälkäisempiä ja söivät useammin.

"Bennet, oletan että Shui saa tulla mukaan.", Nanamin äänensävy oli ehkäpä jopa hieman käskevä hänen puhuessaan, sellainen minä-tiedän-kaiken-tärkeilijä-äänensävy, vaikkei nuori neitonen ollutkaan tarkoittanut kuulostaa siltä. "Vai?"

Daniel saapui pohjakerrokseen. Matka oli kestänyt kauemmin kuin hän olisi halunnut. Kun hän pääsi haluamaansa kerrokseen hän rupesi etsimään Daphnea. Daniel ei ollut aivan varma olisiko hänen pitänyt luottaa tietokannan tietoihin.
Nimittäin ensinnäkin, Daphnen ei missään tapauksessa olisi pitänyt olla vapaalla jallalla näin lyhyessä ajassa. Terenja van Hell olisi pitänyt siitä taatusti huolta.
Toisekseen, Daphnen varsinainen työpaikka ei ollut arkistossa.

”Daphne! Hu-huu!” Daniel uskaltautui huhuilemaan. Arkisto oli lohduton paikka. Hän ei voinut kuvitella pahempaa rangaistusta, kuin joutua sinne töihin. Jos kuolemaa ei laskettu.


Bennet oli juuri avaamassa työautonsa ovea, kun kääntyi katsomaan Nanamia. Hänen katseensa oli synkkä.
”Jos välttämättä haluat, että tuo kirppukasa räjähtää taivaantuuliin niin se passaa minulle”, Bennet tokaisi. Hän riuhtaisi maastomallisen pakettiautonsa oven auki. ”Me olemme menossa paikalle, jossa tilanne on kirjaimellisesti räjähdysaltis. Jos nyt kuitenkin aiot riskeerata ja ottaa koiran mukaan, niin voin vannoa, että räjäytän sen omakätisesti mikäli se sotkee jotain.”

Bennet hyppäsi autoon niin ketterästi, ettei sitä ihan heti voinut uskoa niin isolta mieheltä. Miehen ilmeestä olisi voinut helposti kuvitella, että tämä kaasuttaisi pois paikalta heti, eikä vaivautuisi odottamaan Nanamia.
Niin hän ei kuitenkaan tehnyt vaan odotti kiltisti, että Nanami pääsisi hyppäämään mukaan.

Daphne sai koottua muutamat paperit jälleen yhteen. Kasat eivät olleetkaan niin isoja miltä ne olivat aluksi näyttäneet. Kun jaksaisi ahertaa vielä jonkun aikaa niin nämä paperit olisivat hujauksessa lajiteltu. Mutta sen jälkeen odottikin tuhat muuta turhaa työtä.. Daphne huokaisi, kun ajattelikin sen työn määrää.. Ikuisuus tuntui tosiaan pieneltä kiroukselta, kun tätä työtä teki..

Daphne hätkähti kuullessaan jonkun huhuilevan häntä.. Ei täällä pitäisi ketään olla. Ainakaan Daphnen lisäksi. Hätkähdys oli niin paha, että Daphnen käsissä pitämä pieni paperikasa tippui hänen käsistään. Daphne kirosi itselleen hiljaa omasta kömpelyydestään. Sitten neiti alkoikin huokaisten jälleen keräämään papereita jälleen lattialta. Daphne oli varmastikkin kuullut harhoja kuullessaan hänen nimensä..
''Todella mukavaa, nyt alan kuulemaan harhojakin, mitä seuraavaksi.. Näen, että joku ilmestyy taakseni?''
Daphne ajattelee itsekseen.

Daphnen keräillessä papereita Daphnen käteen koski. Laite, joka siihen oli ammuttu otti lihakseen kiinni. Kipu oli vain hetkellistä, mutta hiukka tuskallista. Daphnen keho ei selvästikkään ollut totuttautunut tähän uuteen esineeseen kehossaan. Josta ei tiennyt kukaan muu kuin hän ja kreivi Dracula. Eikä Daphne kertoisi takuulla siitä kenellekkään, jos joku kysyisi..hän pitäisi asian omana tietonaan.

Bennetin sanat olivat kuin suora isku Nanamin kasvoille. Hän pysähtyi ja tuijotti korviaan uskomatta Bennetiä, joka sen enempää sanomatta hyppäsi autoon uhattuaan räjäyttää hänen koiransa. Nanami oli raivon partaalla ja nieleskeli kyyneliä jotka uhkasivat muodostua hänen silmiinsä. Lopulta tyttö kääntyi koiraansa kohden ja kyykistyi, halasi tätä tiukasti. "Shui, odota.", Nanamin ääni oli käheänä kyynelten nielemisestä, ja sanansa sanottuaan hän hyppäsi autoon, koiran jäädessä maahan istumaan odottamaan.

Nanami olisi voinut huutaa ja kirota Bennetiä koko matkan ajan, mutta sen sijaan tyttö pysyi hiljaa ja tuijotti kkunasta ulos vaitonaisena. Hän ei edes halunnut nähdä Bennetin naamaa, joten hän piti katseensa visusti tiessä. Hän ei antaisi Bennetin sanoja anteeksi, ei ikinä!

”Sir”, valvomon nuori vampyyrityttö kumarsi syvään Lancelotin edessä. Nuori vampyyri oli luultavamminkin juuri valmistunut koulustaan. ”Joukot ovat juuri lähteneet liikkeelle kohti aluetta, joka sijaitsee vanhan New Yorkin hylätyllä satama-alueella.” Tyttö kääntyi tietokonetta kohti löytääkseen alueen koordinaatit.
”Siellä on ollut useita räjähdyksiä ja paikka on merkitty yhdeksi niistä alueista, joilla epäillään olevan Chaosin toimintaa. Räjähdykset ovat olleet massiivisia, mutta enempää meillä ei ole tietoa niistä.”
Nuori vampyyri käytti tietokonetta tottuneesti ja availi koko ajan uusia ikkunoita päätteensä ruudulle. ”Ensimmäiset yksiköt ovat juuri saapumassa alueelle.” Pari harkittua näpäystä näppäimistöllä. ”Poliisit ovat myös saaneet vihiä asiasta. Ei varmasti mene kauaa, kun Heaven on tietoinen asiasta. Poliisi on lähettänyt paikalle useita erikoisyksiköitä. Laitan tästä tiedon meidän ryhmillemme.”


Daniel kuuli paperin kahinan tarkoilla korvillaan ja se sai hänet kääntymään kannoillaan. Hän oli valinnut aluksi täysin päinvastaisen suunnan. Kun hän alkoi lähestyä Daphnea, äänet voimistuivat. Hymy nousi väkisinkin hänen huulilleen. Pelkkä ajatus naisen näkemisestä sai hänet piristymään suunnattomasti, vaikka moni asia olikin vielä osa suurta arvoitusta. Miten ihmeessä Daphne oli päässyt arestista näin nopeasti. Ja vielä ilman virallista oikeudenkäyntiä.
Tai ainakaan Daniel ei ollut kuullut mistään oikeudenkäynnistä.

Samassa hän sai Daphnen silmiinsä. Nainen oli tavattoman kaunis, vaikka näyttikin aavistuksen apealta ja tympääntyneeltä.
”Terve Daphne!” Daniel sanoi, yrittäen kuulostaa huolettomalta. Aivan kuin mitääne ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ihan kuin naista ei olisi pidätettykkään. ”Miten sinä olet tänne eksynyt?”


Bennet keskittyi ajamiseen, näppäillen välillä laitetta kojelaudalla. Se oli pieni tietokone, joka oli jatkuvassa yhteydessä Hellin tietokantaan. Se toimi navigaattorina tapahtumapaikalle ja samalla keskuksesta tulevat ohjeet tulivat helposti perille.
Kun he olivat ajaneet vähän aikaan, tietokoneen näyttöön ilmestyi vilkuttava ruutu. Bennet näpäytti koneen näyttöä, jolloin ruutu asettui ja siinä olevan tekstin saattoi lukea.
”Tapahtumat ovat herättäneet huomiota. Siellä on kohta poliisit paikalla ja samalla Heaven.”

Bennet kaivoi taskustaan puhelimen. Kun se soi, hän työnsi sen takaisin taskuunsa. Hän pystyisi puhumaan pieneen korvassaan olevaan, langattomaan laitteeseen, jossa oli tarkka mikki ja kaiutin.
”Terve Taylor. Mikä tilanne siellä on?”
Hetken aikaa Bennet oli hiljaa ja kuunteli.
”Selvä. Miten me toimimme?”

Daphne keräsi vielä viimeisiä papereita lattialta, kun Daniel saapui. Daphne tosiaan yllättyi, kun yleensä kellarikerroksessa ei käy kukaan. Tai no käy siellä, mutta aika harvoin. Daphne laittoi paperit sinne lokeroon mihin ne kuuluivat.
Daphne ei joutunut oikeudenkäyntiin, mutta ei siitä niin kauan ole, etteikö hän olisi pelännyt joutuvansa organisaation johdon eteen. Pelkkä ajatuskin siitä sai Daphnen voimaan pahoin. Vähiten hän haluaisi takaisin katutytöksi. Hänellä ei olisi nimittäin paikkaa minne mennä ja hylätyksi tuleminen oli yksi Daphnen suurimmista peloista. Ne eivät ole kadonneet vielä minnekkään, vaikka Daphne ei olekaan enään 8-vuotias..

Daphne kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja näki Danielin. Daphne näytti avoimesti yllättyneeltä muutaman sekunnin ajan. Hän ei ollutkaan kuullut harhoja, vaan hänen takanaan oli oikeasti ollut joku. Sisältä päin Daphnea hieman nolostutti hänen äskeinen ajattelunsa.
''Kas, hei vain.. Danielhan se oli?'' Daphne vastasi tervehdykseen kuulostaen hieman epäröivältä.
''Täällä minä vain hieman hommia teen.. entäs sinä? Mikä sai sinut jättämään työpöytäsi?''

Lancelot loi katseensa alas kumartelevaan nuoreen naiseen ja katsoi tätä kylmästi vastaamatta lainkaan. Hänen hermonsa olivat kireällä, ja sen saattoi nähdä yhteen kurtistuvista kulmakasvoista. Hän kuunteli naisen selonteon tilaanteesta nyökkäillen itsekseen välillä. Selonteon loputtua Lancelot nyökkäsi naiselle kuin mukamas kiittäen, enimmäkseen kuitenkin vain ilmaistaakseen että nainen saisi jatkaa työtänsä. "Hienoa. Pidä minut ajan tasalla.", Sen enempää sanomatta Lancelot lähti rivakoin askelin kohti Isänsä toimistoa, jotta voisi välittää tiedot myös tälle. Olihan hän luvannut pitää Isänsä ajan tasalla. Saavutettuaan Draculan toimiston, Lancelot koputti oveen rivakasti, joka kertoi selkeästi siitä että asialla oli kiire. Saatuaan luvan astua huoneeseen Lancelot kumartaisi Isälleen ripeästi ja kertoisi tälle tämän jälkeen juuri saaneensa tiedot.


Nanami kuunteli vaivihkaa, vailla suurempaa kiinnostusta, Bennetin puhumista. Hänen silmänsä lipuivat kuin itsestään aina välillä tietokoneen ruudulle ja siitä ne käväisivät Bennetissä. Heavenin mahdollinen paikalla olo sai Nanamin värähtämään, ja tällä kertaa hän oli tavallaan onnellinen siitä ettei Bennet ollut antanut hänen ottaa Shuita mukaan, vaikka tyttö olikin edelleen katkera miehen julmista sanoista. Kun Bennet puhui Taylorille, Nanami pysytteli hiljaa. Hän saisi kyllä tietää mitä oli tapahtumassa ja mitä heidän olisi tehtävä ennen pitkää, oli turha keskeyttää vanhaa ja äkäistä vampyyriä kesken puhelun, vaikka tytön uteliaisuus olikin herännyt. Nanami siirsi jälleen katseensa ikkunasta ulos, odottaen tietoja.
(Suokaa anteeksi jot tönkköä, palauttelen vielä inspistäni.)

Daphne olisi voinut iskeä veitsen Danielin rintaan. Oli harvinaisen ikävää, kun nainen, josta piti ei edes muistanut hänen nimeään. Tai ainakin joutui miettimään oliko hän muistanut sen oikein. Daniel pyrki parhaansa mukaan pitämään pettymyksen pois kasvoiltaan. Tytöt eivät pidä ruikuttajista ja itkupilleistä, vaan mukavista ja rennoista miehistä. ”Jep. Minun nimeni on Daniel. Olen töissä valvomossa ja kävimme kouluja yhdessä.”
Daphne oli edelleen aivan käsittämättömän kaunis. Aika arestissa ei ollut näyttänyt tehneen hänelle mitään, mistä hän ei olisi toipunut. Kuitenkin, naisen näkeminen tässä homeisessa paikassa teki pahaa. Daphne ei kuulunut homeiseen arkistoon, mutta nyt hän näytti tekevän siellä töitä kuin mikäkin sihteerikkö.
”Tulin uteliaaksi. Hellin tietojen mukaan sinä et ole mikään arkistorotta, mutta täällä sinä näytät tekevän töitä ihan oikeasti.”


Dracula ei ollut huoneessaan yksin. Hän oli saanut seurakseen viehättävän naisen, jonka oli tavannut joitain vuosia sitten. Victoria Castro oli viehättävä nainen. Francoiselle tuli hänestä mieleen Alexandru. Victoria oli aivan yhtä elegantti ja hienostunut, kuin Alexandrukin. Naisella on pitkät korpinmustat hiukset, joiden pinnasta valo heijastui aivan yhtä kauniisti kuin Fancoisen ensimmäisen vaimonkin hiuksista. Lisäksi Victorian silmät olivat aivan yhtä siniset ja kirkkaat.
Victorialla oli yllään kalliista ja kevyestä kankaasta tehty keväänvihreä haalaripuku.
”Taidat olla hieman hermostunut Farncoise”, Victoria hymyili ja siveli miehen hartioita nojaten samalla tämän työpöydän reunaan.
”Tietysti olen. Saatan saada pikkutyttöni taas takaisin. Haluaisin vain tietää onko hän kunnossa ja onko poikani todella saanut vihjeitä hänestä”, Francoise mumisee. Hänen kulmiensa väliin on ilmestynyt huolestunut ryppy.
”Älä huoli Farncoise. Uskon, että enkelisi on kunnossa”, Victoria sanoo ja kumartuu antamaan pienen suukon miehen poskelle.

Kun ovelta kuuluu koputus Francoise kutsuu poikansa sisään huoneeseensa. Victoria siirtyy sulavasti seisomaan miehen rinnalle, aivan kuin heidän välillään ei olisi muuta kuin asiallinen työsuhde.


”Kuuntele tarkkaan Nanami. Tilanne on paikan päällä todella herkkä. Onko sinulla kaikki suojavarusteet päälläsi?” Bennet kysyi katkaistessaan puhelun. Hän oli saanut Taylorilta tarkat ohjeet siitä, miten heidän tulisi toimia. ”Heaven ja ihmisten viraonmaiset ovat saaneet vihiä tapahtuneesta. Me ajamme nyt läheiselle tukikohdalle ja olemme siellä hetken aikaa. Siellä on myös muita laboratorio yksiköitä. Emme mene paikan päälle, koska meillä ei ole tarvittavaa koulutusta. Liitymme mukaan vasta kun meille annetaan siihen lupa.”

Bennet vilkaisee Nanamia pikaisesti. ”Äläkä mökötä minulle. Ammattilaisen pitäisi osata hoitaa hommat ilman turhia tunteenpurkauksia. Jos et osaa olla erossa siitä koirasta, suosittelen harkitsemaan alanvaihtoa.” Miehen ääni ei ole pilkkaava tai julma tai ilkeä, äänessä kuultaa kuitenkin tieto siitä, että miehen sanoma on julma totuus. Koiraa ei voi pitää mukana laboratoriossa ja kenttätehtävissä. Se on riski monellakin saralla.

Daphne ei tahallaan halunnut koskaan satuttaa ketään. Vampyyriksikin neiti on aivan liian kiltti. Se oli ehkä ainoa asia, mitä Daphnen ihmisyydestä jäi jäljelle. Daphne ei oikeastaan inhonnut ihmisiä. Ei edes muututtuaan vampyyriksi. Daphne oli aina kyennyt olemaan ystävällinen ja kohtelias, joka menneisyydessä meni liiallisuuksiin. Nämä olivat ehkä syyt, miksi Daphnen oli aluksi vaikea sopeutua vampyyreiden joukkoon. Mutta Kayan ansiosta Daphnesta on tullut kelpo vampyyri.

Vaikka Daphne välittää Kayasta edelleen todella paljon, osa hänestä kuitenkin tuntee pienen katkeruuden kosketuksen. Sellaisen, jota Daphne ei ole koskaan elämässään tuntenut. Ensimmäistä kertaa elämässään Daphne alkaa kyseenalaistaa itseään ja nähdä asioita eri valossa. Ikäänkuin Daphnen silmät olisi olleet siteissä koko ajan ja nyt vasta avautuneet. Tosin moni asia oli vielä täysin peitossa. Neiti ei edes muista omaa menneisyyttään sitten vampyyriksi muuttumisen jälkeen. Aikaisemmin tämä ei häirinnyt, mutta vasta viimeaikoina, juuri sellissä istuttuuaan Daphne oli usein miettinyt kuka hän oikein on ja mistä on tullut. Ja oliko Kaya tosiaan se Kaya jonka Daphne ainakin luulee tuntevansa vai pitääkö tämä Daphnea vain omana pienenä puudelinaan. Liian monta kysymystä eikä vielä ainuttakaan vastausta.

Mutta Daphnella ei olisi aikaa haaveilla. Jos Daphne haluaisi joskus päästä arestistaan poiskin, niin olisi neidin keskityttävä työhönsä. Ei Daphnea nimittäin huokuttanut ikuisuus homeisessa arkistossa.
Daphne hieman yllättyi siitä, kun kuuli Danielin mainitsevan hänen tietonsa. Tieto hänen vapaudestaan ei ole tainnut ehtiä Hellin arkistolle saakka. Olihan hänet vapautettu sieltä odotettua aiemmin. Daphne saattaa ulospäin näyttää kuin hän ei olisi koskaan sellissä ollutkaan, mutta siellä tapahtunut ei kuitenkaan ole poistunut hänen mielestään hetkeksikään.
''Vai että olet tutkinut tietojani.. Miksiköhän sinä olet minun tiedoistani niin kiinnostunut? On sinulla varmasti tähdellisempää tekemistä kuin arkistojen selailu..'' Daphne hymähti pikaisesti lajitellessaan jälleen uuden pinon papereita.

Lancelotin ei tarvinnut kahdesti katsoa ymmärtääkseen suhteen laatua tämän naisen ja Isänsä välillä, mutta viisaana poikana tämä ei sanonut kuitenkaan sanaakaan. Viha kyllä kiehahti nuorukaisen sisällä hänen vilkaistessaan naista. Tuo muistutti jossain määrin hänen rakasta Äitiään, ja Lancelot uskoi Isänsä käyttävän tätä naista Äitinsä korvikkeena, josta hän ei todellakaan pitänyt. Ilmekkään ei tosin värähtänyt nuoren perijän kasvoilla hänen käydessään läpi kaikki nämä tunteet. Lancelot risti kätensä selkänsä taakse arvokkaan oloisena ja soi Isälleen kunnioittavan kumarruksen, ja nyökkäsi tämän naisseuralaiselle.

"Ensimmäiset yksiköt ovat saapuneet paikalle, jonka uskovat kuuluvan Chaosille.", Lancelot kertoi sanatarkalleen samat asiat jotka hänellekkin oli juuri kerrottu. Saatuaan raporttinsa päätökseen hän hiljeni ja loi Isäänsä kuin kysyvän katseen, odottaen joko tuon käskevän häntä poistumaan tai antamaan lisäohjeita.



"On.", Nanami vastasi lyhyesti ja värittömällä äänellä Bennetille. "Kyllä.", Hän ei sinänsä murjottanut enää. Hän oli nuori, ja nuoret eivät useinkaan kyenneet olemaan pitkävihaisia. Nanamia lähinnä vain harmitti. Hän tiesi että Bennet oli oikeassa Shuin suhteen, mutta tapa jolla tuo oli asian esittänyt oli nuorukaisen mielestä aivan väärä. Hiljakseen myös tehtävän jännitys alkoi saada tytän unohtamaan aikaisemman kiistan, ja tämän silmien katse vaihtuikin mököttävästä tarkkaavaiseksi. Hän ei kuitenkaan aikonut sanoa Bennetille lakanneensa mököttämästä, tuo vanha kääkkä saisi hänen puolestaan olla siinä uskossa että hän mökötti vaikka maailman loppuun saakka.

"Ryhdyn väkertämään putkipommeja kotona ja myyn niitä pimeästi eniten tarjoavalle.", Nanami tuhahti sarkastisesti ja pyöräytti silmiään Bennetin alanvaihto ehdotukselle. Toki hän voisi tehdäkin niin, mutta siinä oli suuret riskit, ja lisäksi hän menettäisi arvokasta tutkimusmateriaalia sekä oppia, ja tietysti laitteet. Hän halusi edelleen puurtaa DNA-tutkimustensa parissa, eikä Bennetin ärjyminen saisi häntä vaihtamaan alaa. Heillä tulisi olemaan pitkä ja kivinen yhteistaipale edessä, sillä Nanami ei ainakaan näillä näkymin näyttänyt asenteenmuutosta.