Kadonnut prinsessa

Se kuinka vähän nuori van Hell oli juuri nyt oma itsensä, kävi radikaalilla tavalla ilmi siinä kuinka hirviö käänsi valtimoveren punaisina hehkuvat silmänsä kohti käytävää. Kiiluen ja saalista etsien, pöydälle eläimelliseen asentoon kyykistyneen muristessa ilmeellään ja olemuksellaan - pihaustakaan todellisuudessa päästämättä. Voitaisiin tietenkin argumentoida Terenja van Hellin olevan juuri tuona hetkenä enemmän oma itsensä kuin koskaan aikaisemmin.

Selkeää kieltään tasosta, jolle Terenjan mielipuolinen verenhimo oli ehtinyt kohoamaan muutamassa hassussa minuutissa, kertoi reaktio ikivanhan vampyyrin saapumiseen. Päätään kallistaen valkea peto katseltua venäläisen ruumiillistumista käsi yhä tuolilleen naulitun sihteerikön kurkkua puristaen. Ivanin sanat kaikuivat nuoren puhdasverisen vampyyrin korvissa, niiden saadessa koko sosiopaattisen vampyyrin kehon pakottamaan nuorukaista lopettamaan. Koska koko olemassaolonsa voimalla Terenja tiesi, ettei voisi voittaa tätä taistelua.

Mielisairaus ei välittänyt. Se sivuutti itsesuojelu- ja selviytymisvaistot täysin. Kaiken sen kirkkaan älyn, joka normaalisti piti ikiaikaista petoa hallinnassa. Heaven olisi varmasti tehnyt enemmän kuin mielellään Terenja van Hellistä kaikkien vampyyrien kasvot ihmiskunnalle, propagandassaan epäkuolleen lajin tuhoamiseksi. Omasihan Draculan ensimmäisen vaimon toinen poika varsinaiset poster pojan kasvot, virnistäessään eläimellisesti. Venäläistä tuijottaen, samalla kun alkoi tosissaan kuristamaan sihteeriään.

Kynnet naisen kaulaan painuen. Voimalla, joka musersi hengitorvea ja olisi jo ajat sitten tappanut ihmisneitosen. Nainen ei kyennyt enää edes huutamaan, Terenjan puristettua henkitorven ruttuun.

Juuri nyt noissa punaisina hohkaavissa silmissä ei näkynyt jälkeäkään älykkyydestä, sellaisesta vähän ylenkatsovasta lahjakkuudesta, joka oli normaalisti Terenja van Hellille omaleimaista. Nuorukainen ei täydessä järjessään olisi koskaan alkanut uhmaamaan niin musertavalla tavalla voimakkaampaa vampyyriä, jos olisi... No. 'Ollut kotona'

Nanami tuijotti magentan värisiä silmiä ihmeissään. Mistä tämä henkilö oli tullut? Nuori vampyyri kallisti päätään kummissaan kuullessaan sanat "väärä kerros" ja hätkähti kun hissi pamahti, ja henkilö joka siellä oli ollut katosi. Shui hänen vieressään oli murissut varoittavasti ja painanut päänsä kyyryyn, koirasusi ei selvästikkään ollut pitänyt hississä olleesta, savuna ilmaan kadonneesta henkilöstä.
"Joo, mennään portaita.", Nanami tuijotti edelleen eteensä vielä hetken, ennenkuin kääntyi portaisiin.

Ulos päästyään nuori neito kirmasi lähimpään metsään, lempipaikalleen. Hän oli rappusissa kiskonut lippiksen päähänsä ja vaihtanut silmälasinsa aurinkolaseihin. Kaiken varalta. Nyt hän saisi hetken hengähtää puiden suomassa rauhassa, vailla hetkellistä stressiä. Nanami varmisti nopeasti vilkuilemalla, että oli varmasti yksin, ennenkuin otti labratakkinsa taskusta toisen pussillisen verta. Tuore, vasta saalistettu veri oli aina parempaa, mutta Nanami ei uskaltanut lähteä liian kauas saalistamaan, vaan päätti tyytyä sillä hetkellä pussivereen.

Shui juoksenteli ympäriinsä metsässä, lähtemättä kuitenkään liian kauas vampyyriemännästään, kävi tarpeillaan ja palasi lopulta emäntänsä viereen makoilemaan. Nanami huokaisi onnesta. Oli niin hiljaista. Vain metsän äänet syleilivät hänen korviaan ja lempeä tuuli havisutti hänen räjähtäneitä hiuksiaan. Euforia. Jos Nanami olisi kyennyt, hän olisi luultavasti päättänyt viettää koko loppu päivänsä siinä.

Ivan katsoi Terenjaa rauhallisesti, kuin lasta.Hänelle tuo oli lapsi, perillinen. Hullu perillinen Ivan ei ollut varma oliko se hyvä vai huono asia että hänen edessään kyyristelevä nuori mies oli niin "sinut" petonsa kanssa, ainakin tällä hetkellä hänen katseensa harhaili sihteeriin ja hymähti. Sitten hän lukitsi katseensa Terenjaan puhuen rauhallisesti; "Eikö sinun olisi aika rauhoittua, levätä näytät uupuneelta nuori herra Hell. Olette selvästi yli rasittunut.." Ivan pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan ja otti askeleen eteenpäin. Rauhallisesti tullen kohti Terenjaa, pian seisten jo aivan tuon edessä yrittäen ottaa otteen Terenjan niskasta vasemmalla kädellään ja jos hän onnistuu oikean käden upoten tuon hiuksiin, hellästi nykien tuon hiuksia; sukien rauhoittavasti, alkaen hyräilemään rauhoittavasti yrittäen rauhoittaa petoa ja tuota nuorta mieltä lukittuna nyt pedon häkkiin.

Ivan "Hyräilijä"Stetzkoviz, ei ole ensimmäinen kerta kun hän on saapunut tilanteeseen jossa nuori Draculan suvun edustaja on keskellä verilöylyä tai juuri aloittanut tanssin hulluuden ja mielen pedon kanssa. Ja täällä hän oli taas.

"Minut lähetettiin löytämään tämä... "Nuori nainen" Herra Terenja.. Voitte rentoutua asia on järjestyksessä.. Ajatelkaa miltä hänestä tuntuisi jos näkisi teidät nyt.."

Terenjan nuoren sihteerikön silmistä valuivat suuret, verenseikaiset, pelon kyyneleet. Epätoivoisena nainen yritti, haparoivin sormin, irrottaa sormia kaulaltaan. Pelko teki kuitenkin nuoresta vampyyrista heikon. Hänellä ei ollut toivoakaan saada kurkkunsa ympärille puristuneita sormia irtoamaan. Käytännössä katsoen neito ei voinut muuta kuin itkeä pelosta, koska vaikka hän ei kuristunutkaan ihmisen tappavaan kuristukseen, se sulki kuitenkin hänen kurkkutorvensa niin, ettei suusta päässyt ulos kuin pelkkää pihinää.

Oli hyvin paljon mahdollista, että nuori sihteerikkö siirrettäisiin jonkun sellaisen alaiseksi, joka ei hyökkäisi tämän kimppuun. Tyttö tuskin suostuisi tekemään töitä enään Terenjalle.



Tohtori Kardos saa nopeasti selville, että veripankki on vampyyrien omistuksessa. Se on vampyyreja varten luotu veripankki joka säilöö ja tallettaa verta, jota vampyyrit voivat hakea syödäkseen. Eräällä, hyvin erikoisella tavalla, sitä pystyi melkeinpä sanomaan vampyyreiden meijeriksi. Erona oli käytännössä katsottuna se, että maidon tilalla oli verta.

Vuosikymmenten ajan vampyyrit ovat yrittäneet valmistaa kloonattua verta, jolloin ihmisistä syöminen voitaisiin jättää, mutta se ei ollut onnistunut. Vaikka kloonattu veri olisikin vastannut täydellisesti oikeaa, koevampyyrit olivat saaneet siitä aina todella voimakkaita allergisia reaktioita. Luultavasti veren nauttiminen kuului jälleen yhteen näistä vampyyreiden selittämättömistä reikoisuuksista, joita ei vain tieteen avulla pystytty selittämään. Kuten kalmojuuresta ja villiruususta valmistetun uutteen ja kuolleen veren vaikutukset vampyyrissa. Niit ei vain pystytty selittämään ja korjaamaan. Se oli ikävää, mutta sen kanssa oli opittu elämään.

Kardosista oli vain sääli, ettei kloonattu veri toiminut. Se olisi helpottanut suunnattomasti työskentelyä Hellin tavoitteiden eteen. Rauha ihmisten ja vampyyreiden välillä oli todella toivottu, varsinkin kun tilanne kiristyi koko ajan. Jokainen, joka oli jollain tavalla mukana kyseisessä tilanteessa oli huomannut sen.

Hellin keskittäessä aivan liian suuret voimavarat Kaya van Hellin etsinnöille, Heaven metsästi edelleen vampyyreita täydella voimalla. Hellin jäljelle jääneessä henkilkunnassa ei ollut tarpeeksi voimavaroja selvittämään jokaista tilannetta ja kesken koulutettuja agentteja oli ollut pakko ottaa töihin. Se taas merkitsi suurempaa hengenvaaraa, kun agentit eivät vielä tietäneet mitä tehdä. Tilanne siis vaatisi pikaista selvittämistä.

Kardos saattoi vain toivoa, että Kaya van Hell löydettäisiin pian. Muuten kävisi pian niin, että Hellillä ei olisi enään mitään suojeltavaa.

Kreivi Francoise Dracula XIV taisi olla harvinaisen tietoinen Ensimmäisen vaimonsa Alexandrun kanssa saaman nuoremman poikansa... Sosiopaattisista taipumuksista. Miksipäs muutenkaan Francoise olisi yrittänyt pitää huolen siitä ettei Terenja ollut ensimmäisenä kiinni Hellin hallitsijan tittelissä. Ei vielä toisenakaan.

Pöydällä kyykkien naisvampyyrin kurkkua sormiensa rautaisessa otteessa kuristava ja paljon vanhempaa vampyyriä silmät mielipuolisina hehkuen katseleva Terenja van Hell ei totisesti ollut The Hell Organisaation puoluelinjaan sopiva yksilö. Älä tapa viatonta. Kuinkakohan monta viatonta valkea nuorukainen oli lahdannut silkasta impulsiosta. Huvikseen ohimennen.

Ihmisiä vampyyreitä... Sillä ei välillä ollut mitään merkitystä. Joskin vampyyrin tappamisesta ei ollut laisinkaan kannattavaa jäädä kiinni. Alempiarvoisen sen enempää kuin ylempiarvoisenkaan, vaikka jälkimmäisestä seuraisikin välitön kuolemantuomio ilman sen suurempia mahdollisuuksia selittää tarkoitusperijään.

Juuri nyt Terenja oli kuitenkin hyvin vähällä katkaista sihteerikön niskat ja vaikkei nainen välttämättä olisikaan kuollut - se nyt ei välttämättä näyttäisi kovinkaan hyvältä. Sen enempää kuin hävityksen kauhistus, joka odotti New Yorkiin saapunutta Francoisea ja Alexandrua, jos nuo eksyisivät poikansa työhuoneelle todistamaan ikkunoista läpi heitetyn sohvapöydön kohtaloa tai päreiksi pistettyä ovea. Ruumis siihen lisäksi tuskin olisi ilahduttanut vanhempia. Etenkään isää, joka yritti luottaa poikaansa tyttärensä löytämiseksi.

Mitäköhän Francoise olisi sanonut, jos Terenja olisi jakanut isälleen eilen ja tänään kokemansa. Saatuaan muodostettau yhteyden Kayaan. Katkonaisen, kadonneen prinsessan työntäessä veljeään kauemmas. Mikä yhdessä raiskauksen ja veren juottamisen kanssa saivat mustasukkaisen pedon käymään ylikierroksilla.

Tappelemaan jopa Ivania vastaan, vaikka älykäs vampyyri miten tiesi sen turhaksi. Typeräksi. Terenja ei yrittänyt väistää, venäläinen sai kyllä ottaa kiinni nuorukaisesta ja aloittaa rauhoittelevan hyräilynsä. Ikiaikainen peto nuorukaisen sisällä yritti vastustaa viimeiseen saakka, kuten nurkkaan ajettu villieläin. Koittaen pitää kiinni vastikään saadusta vapaudestaan, jota se ei ollut saanut maistaa lähemmäs 90 vuoteen.

Terenja van Hellistä, vaivaisesta 97-vuotiaasta vampyyrin nulikasta, tuskin oli vastusta Hyräilijälle. Puhdasverisyydellä tai sillä, että nuorukainen oli syntynyt van Hellien sukuun, ei tainnut olla paljoa paskaakaan merkitystä. Ilmeisesti millään ei tällä hetkellä ollut Terenjalle merkitystä, tuon uhmatessa kohtaloaan ja joka ikistä vaistoaan. Taisteli vastaan hyräilyä, yrittämällä käännähtää venäläistä kohti ja... Purra vanhempaansa. Käydä kiinni kaulaan, käsivarteen,hartiaan... Mihin tahansa.

Sihteerikkö sentään pääsi pälkähästä, joskin tuon kurkku oli murskana ja parannuttuaankin kipeä vielä pitkään.

Ajatella? Ajatella miltä Kayasta tuntuisi katsella veljeään juuri nyt? Itsehän tyttö oli äskenkin pakottanut rakkaansa pois päästään, juottanut vertaan aivan toiselle miehelle. Ajattelun aika oli ohitse!

Nautiskellessaan vapaasta hetkestään Nanami ajautui muistojensa pariin. Tavallaan sitä olisi kai voinut kutsua nukkumiseksi, mutta vampyyri oli täysin hereillä ja tietoinen ympäristöstään, vaikka hänen ajatuksensa harhailivatkin unenomaisesti menneisyydessä. Hän kykeni muistamaan ihnhottavan ihmisperheensä, joka ei tuonut hänelle kuin tuskaa, ja kykeni muistamaan ensimmäiset villikoirat jotka oli tavannut harhailtuaan kotinsa takaiseen metsään paettuaan vanhempiensa riitelyä.

Sisaruksia Nanamilla oli viisi hänen itsensä lisäksi, eikä Kingstonien perheellä ollut varaa ruokkia edes yhtä lasta. Molemmat vanhemmista olivat työttömiä ja yrittivät elättää suuren perheensä avustuksilla, mikä ei tietenkään riittänyt kuudelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Ruoka oli aina niukassa, ja tämä olikin osasyy Nanamin pieneen kokoon. Tyttö ei vain saanut tarpeeksi ravinteita kasvaakseen kunnolla. Ollessaan tarpeeksi vanhoja Nanamin sisarukset yrittivät työskennellä, mutta edes heidän tuomillaan varoilla ei kyetty ruokkimaan tarpeeksi suurta perhettä.

Nanami muisti vanhempiensa riidelleen paljon, sekä muisti myös vanhempien sisarusten kanssa tappelemisen. vanhemmat veljet ja siskot vaativat enemmän ruokaa jaksaakseen töissä, ja nuoremmat taas valittivat nälkäänsä muuten vain, mikä johti usein riitaan ruuasta. Näitä riitoja Nanami pakeni kotinsa takaiseen metsään. Hän ei vain yksinkertaisesti kestänyt niitä. Metsässä hän oli aina tuntenut olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi, ja samaisessa metsässä Nanami oli tavannut Caelin, vampyyrin joka muutti hänet omasta pyynnöstään.

Totta kai Cael oli vastustellut ensin. Nanami ei ollut lähelläkään täysi-ikäisyyttä, mutta tyttö oli pitänyt päänsä ja vampyyri oli lopulta suostunut verettämään hänet. Nanami ei katunut tekoaan hetkeäkään. Hän oli vampyyrina onnellisempi kuin ihmisenä. Nanami myös uskoi vakaasti vampyyrien polveutuneen suoraan susista. Tämän vuoksi nainen piti päässään sudenkorva-pantaa, muistuttaakseen rakastamiaan esi-isiään. Kunhan hänen kokeensa geenimanipulaation puolella tuottaisivat tulosta, hän saisi ihka aidot korvat, eikä hänen tarvitsisi tyytyä tekokorviin.

Nanami havahtui ajatuksistaan täysin hereille ja nousi ylös. Oli aika palata takaisin työn ääreen. Nuorella naisella ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka paljon oli aikaa kuluttanut, ja Nanami lähtikin kiireen vilkkaan takaisin Chrysler Buildingiin. Shui seurasi aivan tytön vierellä, poistumatta hetkeksikään kauemmas.

Ivanin rauhalliset otteet ja tyyneys katosivat kuin murtuva järvenjää kun nuori Van Hell yritti upottaa hampaansa hänen käsivarteensa.
Ivan paljasti hampaansa mutta tuo pieni äänin hänen päänsä sisällä muistutti häntä nopeasti kuka hänen edessään oli, ja mikä hänen valansa oli. Terenja tanssi veitsen terällä joka piti hänet turvassa ja samalla hengenvaarassa. Ivan sihahti ja hänen vaistonsa hakkasivat tajunnan seinää vimmatusti, peto vastaan peto.

Ei.
Se oli selvä vastaus järki voitti pedon tuo teräksinen mielenlujuus, hänen edessään oli nuori aatelinen, aatelinen joita hänen piti suojella, ei tappaa.
Mutta tapoja nuorille sai aina opettaa.

Ivan räpäytti silmiään, aika tuntui hänelle aina eri käsitteeltä.
"Nyt riittä nuori herra Hell." Ivan otti nopean. askeleen taakse ja käsi tuon niskassa puristui ja yritti ohjata Terenjan päätä alas ripeäällä liikkeellä ja Ivanin polvi nousisi tervehtimään noita kauniita kasvoja, ruhjeet paranevat. Jos Ivan onnistuisi hän jatkaisi liikettä toisen käden pitäen tuon niskasta kiinni ja vapaan käden liikkuen lukitsemaan Terenjan toisen käden tuon selän taakse, aikoen paiskata nuorukaisen lattiaan voimalla, joka varmasti ravistaisi pölyä ja heilauttaisi lamppuja alemmassa kerroksessa, pamahduksen kaikuen tuuletuskanavia ja hissikuilua pitkin.
Sihteeri raukka tulisi varmaankin liikkeen mukana lattiaa kohti mutta vahinko sattuisi varmaankin eniten Terenjalle, Ivanilla ei ollut aikaa irrotella naista pedon kynsistä, parempi vain yllättää peto ja sen jälkeen hoitaa nainen kuntoon.
Tai haudata tuo.
Van Hell on aina etusijalla, sen jälkeen muut.

Terenjan sihteeri putosi nyyhkyttäen lattialle. Tyttö vajosi pöytänsä alle kurkkuaan pidellen. Samassa Casey Taylor ryntäsi paikalle. Hän oli kuullut ryminää, mikä oli suhteellisen lievä ilmaisu, Terenjan työhuoneen suunnalta. Se oli saanut veteraani vampyyrin juoksemaan paikalle Kierran kanssa. Harmaantuneet kulmat kurtistuivat huolestuneena silmien yläpuolelle. Hän eipitänyt näkemästään. Hän oli juuri nähnyt sihteerin vajoavan pöytänsä alle ja Ivanin rupeavan toimimaan Terenjan suhteen.

Telepaattisesti hän käski Kierraa pysymään sivussa, kun itse ryntäsi sihteerikön luo. Terenjaan hän ei aikonut koskea.

Tuhat vuotta vanha vampyyri tunnisti Ivanin. Hän tiesi tasan tarkkaan, mikä miehen tehtävä oli ja miksi häntä näkyi hyvin harvoin. Dracula oli ilmeisesti päättänyt viimein ottaa kovemmat otteet käyttöön tyttäresä löytymiseksi. Ehkä nyt, Hell voisi viimein keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Casey kumartui pöydän alle sihteerikön luo. Tyttö oli shokissa ja haavoittunut. Vanha vampyyri nosti raukka paran syliinsä niin, että tämä piekemminkin nojasi vetaraani vampyyria vasten. Casey oli itse polvillaan ja antoi nuoren vampyyri neidon pään levätä olkapäätään vasten. Mies repäisi toisella kädellään nahkaisen työhanskan toisesta kädestään. Näitä hanskoja mies piti aina kädessään. Ne olivat olleet osana hänen työasuaan siitä asti kun Hell perustettiin. Nuoremmat vampyyrit saattoivat vitsailla siitä, että vanha mies nukkuikin hanskat käsissään. Terävääkin terävämmät kulmahampaat työntyivät esiin kun mies päätti rikkoa toisen kätensä ihon niillä. Punainen veri purskahti ulo ranteiden suonista saadessaan toisenkin kulkureitin. Casey vei ranteensa sihteerikön huulille ja pakotti tämän juomaan.

Vampyyrin veri oli parempaa kuin yksikään antibiootti tai muu lääke. Sa paransi niin vampyyrin, kuin ihmisenkin. Eläimille se tosin oli myrkkyä.

Sihteerikkö avasi sumeat silmänsä ja katsoi niillä pelastajaansa, ruvetessaan juomaan niin kutsuttua elämän eliksiiriä miehen ranteesta. Veri auttaisi vampyyrin ruumista paikkaamaan haavat ja muut vauriot, joita tyttö oli saanut Terenjan hulluuden puuskasta. Veri lievittäisi myös shokkia.



Kardos oli ehtinyt jo lähettää työntekijänsä veripankille. Kyseinen veripankki sijaitsi todella lähellä sitä asuntoa, jossa Kayan van Hellin oletettiin asuvan. Kyseisien työntekijöiden oli määrä tuoda tarkka lista veren ostajista. Näin voitaisiin mahdollisesti määritellä oliko neiti van Hell elänyt yksikseen vai oliko tällä ollut kumppani. Veripankkiin lähtijöille oli annettu mukaansa jokaisen veripussin sarjanumero ja muuta tietoa kyseisesta lastista. Tehtävä oli luultavasti hyvin yksinkertainen, eikä sen mukana saataisi juurikaan uutta tietoa Kaya van Hellistä. Se ei kuitenkaan vähentänyt laisinkaan kyseisen työn arvoa ja merkitystä. Sekin oli tehtävä, kaiken muun mahdollisesti tärkeämmältä kuulostavan asian ohella.



Francoise perheineen istui autossa matkalla lentokentältä kohti Chrysler Buildingia. Dracula katseli rakasta vaimoaan, joka istui autossa häntä vastapäätä, valkoisella nahkalla päällystetyillä penkeillä ja osoitteli pikku Cassielle mielenkiintoisia kohtia New Yorkissa. Auto oli yksi Hellin omistamista ja tarkoitettu nimenomaan arvovieraiden kuljettamiseen. Se muistutti hyvin paljon 2000-luvulla tehtyjä Hummer autoja. Paljon ympäristöystävällisempi se kuitenkin oli. Itsealatautuvilla aurinkopaneeleilla liikkuva auto oli kaduilla huomiota herättävä näky. Se ei varsinaisesti ollut limousini, mutta tavallista kookkaammat istuintilat siellä oli. Kaikki lasit olivat täysin tummennetut, eikä ulkoa voinut nähdä sisälle autoon. Se oli yksi niistä ylellisyyksistä, joita Dracula saattoi käyttää huolettomasti.

”Alyx”, Francoise sanoi istuttuaan pitkän aikaa hiljaa. ”Pitäisikö sinun viedä Cassie asunnolle. Voisitte rentoutua ja käydä sitten katselemassa nähtävyyksiä”.

”Voi kultaseni”, Alexandru huokaisi hymyillen. Hän saattoi näyttää täydelliseltä, hyvinvoivalta äidiltä, ellei tämän silmistä olisi puuttunut se kirkkaus, joka olisi viestittänyt kaiken olevan kunnossa päänsisällä. Draculan ensimmäisen vaimon silmät olivat sumeat ja todella poissaolevat. Nainen ei ollut pitkään aikaan erottanut todellisuutta unimaailmastaan. Naisen seuraava lause viestitti juuri tästä todellisuuden tajusta: ”Terenja haluaa varmasti nähdä pikkusisarensa. Kayalla ja hänellä kun on niin lämpimät välit”.

”Minun nimeni on Cassie!” pikku tyttö muistutti topakalla äänellä katsoen naista, jonka oli omaksunut äidikseen. Kyseisellä tytöllä oli vain vajaat kuusi vuotta, mutta tämä oli hyvin rohkea ja eläväinen. Nämä piirteet olivat vain korostuneet tytössä verettämisen jälkeen.

Samalla nainen siveli hellästi uuden, pienen aarteensa hiuksia. Alexandru ei kyennyt näkemään eroa pienen Cassien ja Kayan välillä. Naiselle nuo kaksi tyttöä olivat yksi ja sama henkilö, jota tämä palvoi kaikella äidillisellä lempeydellä, josta Kaya ei ollut koskaan saanut murentakaan.

”Pyydän Terenjan käymään illalla”, Francoise sanoi. ”Pyydän kuljettajaa viemään teidät kotiin”.

”No”, Alexandru näytti mietteliäältä, sivellessään koko ajan Cassien kiharoita. ”Ehkä se olisi hyvä idea. Kaya ei ole vielä koskaan käynyt New Yorkissa. Voisin viedä hänet teatteriin ja ostamaan jotain suloista. Illalla tyttö saa viettää aikaa Terenjan kanssa”.

Dracula otti tämän myöntymisenä.

Hei, mitä tehdään.

Hannachu ei ole nyt vähään aikaan kirjautunut koneelle ja peli seisoo. Ikävä kyllä neitin hahmo on aika ratkaisevassa asemassa.

((Pahoittelen poissaoloa. Minut kidnapattiin saareen juhlimaan koulun loppumista, jossa edes mokkula ei toiminut, vaikka piti ja näin oli luvattu ))

Terenja van Hellin teot saattoivat vaikuttaa käsittämättömiltä. Järkiköyhiltä ja vaarallisilta. Alkukantaisen pedon toimilta, joka ei välittänyt etiketeistä. Oikeasta tai väärästä nyt puhumattakaan. Tuskin kukaan paikalla olevista kykeni näkemään logiikan nuoren hirviön uhman takana, tuon aloittaessa taiston, jota ei missään mielessä voinut voittaa.

Voitto... Voitto oli yhdentekevää tässä tapauksessa. Terenja ei välittänyt siitä jättäisikö verisen merkkinsä venäläiseen muussa muodossa kun murskautuvasta nenästä purskahtavana verisuihkeena. Hyräilijä saa huomata miten nuori vampyyri ei äkkiä pistänytkään vastaan. Muuttui riepoteltavaksi räsynukeksi ottaen vastaan iskut.

Kipu oli tavoite. Tajunnan halkova fyysinen kipu kohosi ohikiitäväksi hetkeksi peittämään pedon sisäisen piinan. Sisaren katoamisen päivänä alkunsa saaneen, kun Terenja ei ollut yhtäkkiä enää kyennytkään muodostamaan yhteyttä rakkaaseensa. Hetken verran murskaantunut nenä, hampaisiin rikkoutunut huuli, murtunut poskipää ja lattiaan paiskautumisesta katkeilevat kylkiluut antoivat rauhaa. Pienen hetken, jona kipu oli puhdasta ja yksinkertaista. Johtui nopeasti paraantuvista vammoista, jotka Terenja ymmärsi.

Fyysiset haavat parantuivat. Vampyyrin kohdalla etenkin hyvin nopeasti, eikä ollut olemassa montakaan pysyväksi jäävää vammaa. Kivun lihassaan Terenja kykeni käsittelemään, se tuntui suorastaan kuin vanhalta ystävältä. Saapuessaan lohduttaamaan nuorukaista, jonka sisintä leimaantumisen ehdottomaksi muuttava rakkaus repi rikki. Raateli jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan.

Hyvän hetken lattiaan paiskattu Terenja van Hell vain makasi tuossa, nauttien kivun tuomasta mielenrauhasta. Kunnes mielipuoliseksi ajaavat kuiskaukset palasivat. Kaikki pimeydessä koettu palasi. Ensimmäinen elonmerkki oli naurahdus, kurkkuun valuneesta verestä koriseva ja murtuneen nenän tukkoiseksi muuttama. Mikään ei kuitenkaan kyennyt viemään pois karmivaa sairautta, joka kuulsi naurahduksesta nauruksi muuttuvassa äänessä.

Vampyyri kääntyi selälleen. Valkoiset kasvot oman veren peitossa lattialle heitetty Terenja van Hel... Nauroi.

Nanami suunnisti suoraan kohti laboratoriota. Hänelle saattaisi olla vielä töitä, ja hetken saatuaan levätä nuori naisen alku oli taas täynnä intoa ja energiaa, sysäten vanhat muistot mielensä perukoille. Hän ei tahtonut muistaa aikaansa ihmisenä, se oli ollut suurimmaksi osaksi tuskallista aikaa hänelle, joten sitä oli turha murehtia. Nyt hänellä oli asiat hyvin. Hänen tarvitsi vain keskittyä nykyhetkeen ja kaikki pysyisikin hyvin.

Päästyään laboratorion eteen Nanami sujautti silmälasinsa takaisin nenälleen ja tunki aurinkolasit vuorostaan labratakkinsa taskuun. Hän kääntyi Shuita kohden ja hymyili koirasudelle. "Noniin, poika. Odotahan taas tässä. Tiedän ettet halua, mutta nyt en voi päästää sinua labraan. Olehan kiltisti.", Nanami halasi suurehkoa urosta joka istui aloillaan sen näköisenä kuin olisi ymmärtänyt täysin Nanamin sanat. Halattuaan nuori vampyyri suoristautui, riisui lippalakin peittämästä "korviaan" ja astui sisälle laboratorioon.

Ensimmäiseksi hän suuntasi tohtori Kardosin luokse, nähdäkseen olisiko tuolla hänelle mitään tehtäviä. Nanami koputti lasiin ja hymyili energisesti tohtorille. "Onko mitään uutta?"

((Äääh.. en pääse koskaan kirjoittamaan vuoroa :DD))

(Minun vuoroni olisi seuraavaksi Sun, mutta, kirjoita sinä nyt. Minä odotan -Z)

((Kysymys vain kuuluu miten SunSetin hahmo loogisesti saadaan peliin tässä kohtaa. Ne voi neuvotella siitä Jillimonsterin kanssa, mutta mä voin sanoa suoraan et Terenjan eteen tai tonne tukikohtaan Daphnea ei kannata tuoda xD Mä vedän "inhorealismia" ja ellei Daphne tosissaan tule matelemaan Terenjan eteen toi käy kyllä heti kurkkuun kiinni.

Plus musta on hemmetin epäloogista, että Daphne ei sais mitään rangaistusta tai et se sais jatkaa tossa toimessaan like nothing happened. Olkaa kilttejä ja miettikää toi kunnolla

Ainakin Daphnen olemassaolo tuolla tukikohdassa kannattaa sit olla yks maailmanluokan salaisuus. Muuten menee tappeluksi taas toikin. Iso- T on tuhmis.


Ellei Ivan sitten aiheuta Terenjalle tilapäistä moniraajahalvausta On muuten helvetin jees saada peliin hahmo, joka voi kurittaa Terenjaa ilman sen suurempia kiemuroita. Tai sitä, et Terenjan ego kärsii helvetisti ja siitä tulee taas totaalisen mahdoton angsti mököttäjä ))

(( Zie: Eiku laita oma vuoros vaa.. Jilli sano et kirjoitan sun jälkeen.. Mun vuoro ois normaalisti Shakuria ennen ei suinkaan jälkeen, joten siitä vaa

Hannachu: Juu me selviteltiin ny Jillin kaa, mitä tehää. Mut voit olla varma, ettei Daphne pääse tästä mitenkään kuin koira veräjästä.. Daphne joutuu tekemisiin mr. Pääjehun A.K.A Draculan kanssa Voit kuvitella, että keskustelu tulee olemaan kaikkea muuta kuin kevytmielistä. Ja mun mielestä ellen erehdy, Dracula laittaa/laittoi Daphnen muihin tehtäviin ellen erehtynyt ? Joten ei Daphne millään helpolla pääse, Daphnea tullaan painostamaan aika lailla (Daphne-raukka..). Mitä Terenjaan tulee.. Daphne tulee pysymään Terenjasta hyvin kaukana, you can have my word Oletan itsekkin sen olevan parhain vaihtoehto.. Kukaan ei nimittäin halua, että Daphne kuitenkaan kävelee suoraan turmioonsa, eihän?? ))

Ivan pyyhki kätensä takkiinsa ja katsahti alas Terenjaan melkein kuin väliinpitämättömästi, pudistaen päätään pienesti. "Minusta teidän on aika levätä nuori herra Hell, se on omaksi parhaaksenne." Ivanin ääni oli rauhallinen mutta noissa sanoissa oli voimakas tahto takana. Tällä hetkellä Ivan halveksi Terenjaa, ja tuon käytöstä mutta hän ei paljastanut sitä, kaiken tuon piiloutuen noiden ilmeettömien kasvojen taakse. Ivan katsoi Terenjaa joka nauroi korinan säestämänä, katsoen ja odottaen oliko hänen sanojensa paino tarpeeksi vahva Terenjan riehuvaa petoa ja hulluutta vastaan. Samalla hän terävöityi aivan kuin joku olisi puhunut hänelle, urahtaen. "Kyllä, parasta että lepäätte ennenkuin Isänne näkee teidät näin huonovointisena, hän voisi pettyä.. Tähän epävakaaseen "tilaanteeseen."Ivan ei tuntuneen reagoivan muihin kaltaisiin huoneessa.

Hän vihasi tälläisiä heräämisiä, jokainen herääminen oli samanlainen, ei koskaan rauhan aikainen, aina johonkin ongelmaan.
Hänen valansa velvoitti.
Hän totteli.

((Meillä on Sunin kanssa keskustelut käynnissä tuon seuraavasta vuorosta.))

Samalla kun Terenja van Hell nautti kivustaan alkoi Catherine Roux, joka yleisemmin Kaya van Hellinä tunnetaan, solmimaan kiinni yhteyttä veljeensä, jota oli pitänyt kiinni kauan. Ikuisuuden, ottaen huomioon, että tyttö oli ehdottoman leimaantunut veljeensä. Yhteys oli hauras, kuin hämähäkin seitti ja helposti pois pyyhkäistävissä. Eikä se kestänyt kauaa. Juuri sen verran, että lempeä, telepaattinen ääni ehti kuiskata kaipaavana rakkaansa nimen.



Sihteeri Casseyn sylissä alkoi virkoamaan ja palaamaan todelliseen maailman, kiitos vampyyrin veren. Kyseisen ihmeaineen ansiosta naisen saamat vauriot olivat parantuneet ja shokki lieventynyt. Pelko ei ollut kuitenkaan kadonnut mihinkään. Varsinkin, kun Terenjan mielipuolinen nauru täytti tilan van Hellin pojan työhuoneen edessä. Tytön sormet puristuivat Casseyn paidanrintamukseen lähes kouristuksen omaisesti.

Veteraani käski telepaattisesti työpariaan, tai kuten jotkut Kierraa nimittivät, lemmikkikoiraansa tulemaan luokseen. Mies sysäsi hysteerisesti tärisevän sihteerikön työparinsa syliin ja käski jälleen telepaattisesti viedä tämän jonnekkin muualle.

Kierra nosti tytön syliinsä ja lähti viemään tätä pois, ennen kuin Terenja keksisi käydä uudelleen käsiksi tyttö parkaan. Cassey saattoi nousta seisomaan ja siirtää katseensa lattialla nauravaan ja korisevaan esimieheensä. Halveksinta suorastaan kuohui vanhan vampyyrin sisällä. Tämä ei todellakaan ollut Hellin esimiehen käytöstä.



Tohtori Kardos kääntyi hymyillen sisään astelleen Nanamin puoleen. ”Ei juuri nyt. Onko sinulla jotain tekemistä nyt. Voisit auttaa minua eräässä jutussa. Saisit vähän uutta oppia”.

Retki pyöreään pehmeään ja ennen kaikkea vampyyrinkestävään huoneeseen ei välttämättä olisi tehnyt Terenja van Hellille pahaa. Nuorukainen oli perinyt verenhimon isältään, mutta tämän mielipuolisuuden alkuperä oli arvoitus. Ehkäpä inhokkityttärensä toisella pienellä vampyyrilapsella korvanneen Alexandrun spykoanalyysi olisi voinut valottaa lattialla verta yskien nauravan mielenlaadun lähteitä. Tai sitten sillä ei olisi päästy puusta pidemmälle.

Alexandrulla oli kestänyt vuosikymmeniä kehittää mielenterveytensä rappeumaa, pidettyä itseään erossa rakkaasta Francoisestaan mielenosoituksena Draculan ottolasta kohtaan. Terenjan ei ollut tarvinnut olla erossa Kayasta murto-osaakaan äitinsä riutumuksen vuosista ja nuorukainen repeili liitoksistaan.

Maailma olisi voinut olla turvallisempi paikka, mikäli lattialla verisenä ja valkeana ja mustana makaava ei olisi koskaan leimaantunut. Ilman Kayaa mikään ei olisi voinut ajaa Terenjaa näin nopeasti pitelemättömän hulluuden partaalle. Toisaaltaan ilman Kayaa ei myöskään ollut ketään, joka kykeni silittelemään pedon valkean vampyyrin sisälle raukeaan levon tilaan. Se ei kehrännyt muille, se ei rakastanut ketään muuta.

Fyysinen kipu antoi selkeyttä, se antoi järjelle pienen tyynen kaistaleen keskellä jylläävää valtimoverenpunaista myrskyä. Vampyyrin kohdalla ruumiilliset vammat vain paranivat valitettavan nopeasti, kuten lattialla nauramisensa lopettava sai todelta. Murtunut nenä parani, kuten muutkin kasvojen vammat. Jälkeen jäivät vain kuivuvat verivanat, valumassa pitkin kattoa tuijottavan nenänalustaa. Yli kaunispiirteisten huulien. Pitkin siroa ja silti kaikkea muuta kuin feminiiniä leukaa, aina vitivalkoiselle kaulalle saakka.

Terenja van Hell oli kaunis hirviö, mikä teki tuosta vieläkin vaarallisemman. Kuvitelkaapa millainen saalistaja nuoresta vampyyristä vielä tulisi, kun tuo oppisi antamaan ympärillään oleville todellisen tuntuisen turvallisuuden tunteen. Valheellisen, mutta niin aidon oloisen, etteivät nuo osanneet enää edes vaistojensa varassa heittäytyä varovaisiksi. Silloin Dracula saisi rukoilla kadonnutta Prinsessaa pitämään veljensä sirojen sormiensa hellässä hallinnassa.

Ellei tuleva Dracula Lancelot yksinkertaisesti hankkiutuisi eroon hankalasta pikkuveljestä. Niin Terenja itse olisi tehnyt, ironisesta vivahteesta viis.

"Levätä...", istumaan kohottautuva tuhahti sanan. Nuoren van Hellin ääni kuulosti yhä tunkkaiselta, kiitos nenään kerääntyneen kuivuneen veren saadessa aikaan melkein nuhaisen vaikutelman. "Miten sinä kuvittelet minun lepäävän?", rehellinen kysymys, vaikka seisaalleen vaatteitaan puistellen kohottautuva latasikin äänensä kuivettuneella sarkasmilla.

Muutos tomua ja likaa vaatteiltaan pyyhkivässä oli lähestulkoon yhtä karmiva kuin oven lävitse sihteerikön kimppuun hyökännyt peto. Terenja van Hell muuttui murhanhimoisesta alkukantaisesta pedosta viileäksi vampyyri aateliseksi kuin naamiota vaihtamalla. Silmän räpäyksessä ilman pienintäkään kitkaa kahden hyvin erilaisen olemuksen välillä. Kyyristelevän ja hyökkäysvalmiin hirviön tilalla käytävällä seisoi siistiä liiviään suoristava nuorukainen, joka oikaisi vielä kauluspaitansa veren tahriman kauluksenkin.

Ehdotus levosta kuulosti naurettavalta Terenjan korvissa, vaikka Ivan oikeassa levon tarpeellisuudesta olikin. Vaan miten ryhtinsä oikaissut ja kasvonsa vakavan tyyniksi maalannut olisi voinut levätä? Nuorukainen ei ollut kyennyt nukkumaan silmänräpäystäkään sitten Kaya van Hellin katoamisen. Oli turha kuvitella etteikö Terenja olisi yrittänyt, tietäen varsin hyvin miten vitaalia mielen kirkkaana pitäminen oli sisaren etsinnöille. Etteivät tälläiset.. Kohtaukset auttaneet.

Olisi voinut sanoa etteivät ne tuoneet nuorta van Helliä lähemmäs kadoksissa olevaa rakastaan, vaikka tässä tapauksessa Terenja olikin reagoinut suoraan Kayan vanhingossa avaaman yhteyden kautta kokemaansa.

Verenpunaiset silmät kääntyivät Ivanin kautta katsomaan Caseyhin, älykkään tyyninä ja välinpitämättöminä. Terenja ei edes vilkaissut runtelemaansa sihteerikköön. Mitäpä olisivat anteeksipyynnöt tai valheellinen katumus saavuttanut? Vähentäisikö se hyökkäyksen kohteeksi joutuneen pelkoa sen enempää kuin saisi kenenkään läsnäolijoista todella uskomaan Terenjan katuvan tekosiaan. Ei.

Venäläisen pelatessa dracula korttinsa, Terenjan teki mieli naurahtaa. Isä pettyisi? Francoise tuskin edes pystyi näkemään juuri nyt mitään muuta kuin tyhjyyden, jonka kadonnut Kaya oli jättänyt jälkeensä. Mikä toi isän ensimmäistä kertaa Terenjan elämän aikana lähelle, isällä ja pojalla oli kerrankin jotain yhteistä. Näissä puitteissa käytävällä seisova ymmärsi senkin, ettei Francoise katsoisi hyvällä valkean poikansa räjähdyksiä. Tuo tuskin olisi pettynyt suoranaan poikaansa, mutta tyttärensä etsintöjen paikoillaan jumittamiseen kylläkin.

Siinä määrin pettynyt, että oli herättänyt Hyräilijän. Niskaansa pään hitaalla edestakaisella liikkeellä nauksauttava nuori van Hell ei tiennyt ollako kiitollinen vai loukkaantunut. Todennäköisesti pojalla oli aihetta kumpaankin.

Oman riittämättömyytensä myöntämisen rajalla seisova ei aivan ehtinyt myöntyä tappioonsa, kun tunsi hiljaista kuiskailua päänsä sisällä. Hellää, varovaista ja haparoivaa. Nämä eivät olleet ääniä, joita sosiopaatti synkkinä hetkinä kuuli korvaansa kuiskuttelemassa. Kaya van Hell kuroi hataraa yhteyttä veljeensä, rakkaaseensa.

Käytävällä pienimuotoisen hirmymyrskyn jälkimainingeissa seisovat eivät voineet käsittää sitä ilmettä, joka valkeille kasvoille nousi. Kukaan muu kuin Kaya ei ollut koskaan edes nähnyt tuota jopa eksyneen oloista ilmettä hirviön kasvoilla. Hetken verran Terenja van Hell näyttää pikkupojalta, lähes haavoittuvaiselta.

Uuden oppiminen sai Nanamin silmät sädehtimään ahnasta loistoa. Hän suorastaan rakasti kaiken uuden oppimista. Eikä nuori vampyyri kyennyt näitä tunteitaan myöskään peittelemään. Nanami risti kätensä kuin rukoukseen ja katsoi tohtori Kardosia sädehtivästi.
"Mielelläni!", Tyttö pystyi jopa unohtamaan rakkaan lemmikkinsä joka odotti häntä käytävälle, kun puheeksi tuli tohtorin auttaminen ja uuden oppiminen.

Lieni turhaa sanoa Nanamin olevan tiedonjanoinen. Nopealla sutaisulla hän siisti hiuksiaan ja oikoi labratakkinsa ojennukseen näyttääkseen mahdollisimman edustuskelpoiselta. Nanami tosiaan piti tohtori Kardosista, tämän lempeästä mutta silti jämäkästä tavasta johtaa labraa. Oli ilmiselvää, että nuori vampyyri ihaili tohtori Kardosia suurissa määrin, ja tahtoi oppia enemmänkin tältä.

Tunne ei ollut aivan samanlainen kuin mitä Nanami tunsi Bennetiä kohtaan. Jollain tavalla tohtori Bennet oli kuin kauan kaivattu isähahmo, joka huolehti hänestä mutta ei suinkaan antanut lepsuilla, vaikka Nanami rikkoikin usein Bennetin asettamia sääntöjä ja saikin kuulla siitä usein. Silti hän piti Bennetistä myös. Kaipa voisi sanoa, että tohtori Kardos oli Nanamille äidinkorvike, jos Bennet oli isänkorvike.
"Mitä teemme?", Nanami hymyili sädehtivästi, lähes hyppien paikallaan, innoissaan ja valmiina auttamaan.

Ivan katsoi Terenjaa. Kaikki tuntui hänelle utuiselta ja hitaalta, hän oli elämänsä aikana nähnyt "Prinssejä" yksikään heistä ei ollut samanlainen, hän paljasti hampaansa pienen hymyn aikana ja pyyhki kätensä polviinsa puhuen rauhallisesti.
"Minä tarviten oleellisen informaation tästä.. "Henkilöstä" joka on kadonnut, jotta voin auttaa etsinnöissä." Kaikki on jo takana, se fakta että Ivan melkein murskasi nuoremman kaltaisen lattiaan, hän oli täällä tekemässä mitä hänen käskettiin, hän veti tuota tunkkaista ja veristä ilmaa keuhkoihinsa ja hymähti. "Ehkä teidän kannattaisi siistiytyä Herra, ette näytä edustavalta, jos olette saamassa vieraita.."
Vieraita, kuningas, hänen tämän hetkinen herransa, hän jonka sana on hänelle kuin laki. Melkein sama kuin jumala joka olisi laskeutunut maanpäälle häntä ohjaamaan, opastamaan.
Käskemään.

(pahoittelut odottelusta, kiireinen viikko ja vkl.)

Cassey ei kyennyt ymmärtämään Draculan päätöstä pitää mielenterveydellisesti epävakaa poikansa edelleen New Yorkin Hellin johdossa. Luojan kiitos ei kuitenkaan ylimpänä johtoportaassa, mutta kuitenkin. Luultavasti isä ei muuttaisi tilannetta edes tämän päivän tapahtumien vuoksi, vaikka kuka tahansa muu olisi potkinut pojan jo suorinta tietä todelliseen helvettiin. Terenja van Hell ei ollut Casseyn silmissä missään määrin valmis johtamaan mitään mikä liittyi Helliin. Kaya van Hellin katoamisesta lähtien nuoren miehen mielenterveys oli huojunut huolestuttavasti. Tämän hetkisen perusteella Terenja oli selvästi vaaraksi työtovereilleenkin.

Cassey ei ollut edes ainoa, joka ajatteli ettei Terenja van Hell sopinut the Hell organisationin palkkalistoille, vaikka johtajan poika olikin. Moni muukin vanhan linjan agentti oli sitä mieltä. Yhdelläkään agentilla ei kuitenkaan ollut rohkeutta sanoa asiasta. Oli myös niitä jotka noudattivat nykyisen Draculan käskyjä sokeina millekkään muulle logiikalle. Veteraani vampyyrin silmissä Ivan kuului juuri näihin vampyyreihin. Cassey kuitenkaan moittinut tätä. Ivanilla oli tietyt syyt toimia kyseisellä tavalla. Mies ymmärsi niitä, mutta tietyssä mielessä ei hyväksynyt niitä.

Nykyinen Dracula ei ollut Casseyn mielestä enään sopiva Hellin johtoon. Varsinkaan tyttärensä katoamisen jälkeen. Vanhan vampyyrin mielestä olisi ollut jo aika vallan vaihdolle. Johtoporras tarvitsisi kipeästi uutta verta ja mitä Cassey oli oppinut nuorta Lancelotia tuntemaan, tässä todella oli sitä uutta verta.

”Jos haluatte, voin toimittaa teille hetkessä kaiken tiedon Kaya van Hellin etsinnöistä, joita tähän mennessä on saatu koottua. Eilisen tapauksen vuoksi saamme varmasti lisää tietoa iltaan mennessä”, Cassey avasi lopulta suunsa. Terenja näytti viimein rauhoittuneen. ”Samalla voisin kutsua jonkun... Öh... Siistimään paikkoja”.

Cassey katseli merkitsevästi ympärilleen Terenja aiheuttaman tuhon jälkien ollessa ennen kaikkea selvästi esillä.



Tohtori Kardos hymyili sädehtien uudelle oppilaalleen. Nanami olisi voinut olla hänelle kuin tytär, jota hän ei ollut koskaan saanut. Tyttö oli ahkera ja tiedonjanoinen. Hän suhtautui työhönsä vakavuudella, joka puuttui monelta nuorelta vampyyrilta. Kardos ei ollut aluksi uskonut tytön ikää sen kuullessaan. Tytöllä oli vakavuutta, jota monella nuorella ei ollut. Nainen oli kuitenkin hyvin tietoinen siitä, miten heidän harjoittelijansa kiersi sääntöjä. Kardos kuitenkin ymmärsi niitä teityllä tavalla. Olihan hänkin ollut nuori, vaikka siitä olikin tullut kuluneeksi jo useampi vuosikymmen. Ei hän kuitenkaan itsekkään antanut säännöistä periksi.

”Luodaan henkilökuva DNAn perusteella. Oletko koskaan päässyt kokeilemaan sellaista?” Kardos hymyili Nanamille. ”Se on hyvin simppeliä ja hauskaa tiedettä. Menetelmä on suhteellisen tuore, eikä sitä ole käytössä kuin vain kourallisessa laboratorioita. En tiedä onko teille puhuttu siitä luennoilla, koska se on kuitenkin hiukan epävarma metodi. Hellin johdolle kelpaa kuitenkin tällä hetkellä kaikki mahdollinen tieto. Epävarmakin”.

Ennen sisarensa katoamista Terenja van Hell oli sentään tehnyt työnsä mallikkaasti. Ainakin paperilla. Nuorukainen oli nähnyt aivan liikaa vaivaa sulautuakseen perheensä keskelle antaakseen sen valua hukkaan turhan päiten. Kayan vuoksi valloilleen päässyt mielipuolisuus saattoi vaikuttaa turhalta muiden silmissä, mutta käytävällä seisovalle Terenja van Hellille se oli... Kaikki. Ilma jota hengitettiin, mikäli vampyyri olisi tarvinnut happea elääkseen.

Oli ehkä helpompaa sanoa, ettei Terenja van Helliä yksinkertaisesti ollut enää olemassa ilman rakastamaansa naista. Ei ainakaan pienimmissäkään määrin yhteiskuntakelpoisena kappaleena. Ilman rakastaan nuorukaisen mietteet täyttyivät lähinnä tuholla höystetyt ajatukset. Tuholla ja kuolemalla.

Kunnes lempeä kuiskaus pyyhkäisee niitä sivuun, vuosien saatossa osaksi Terenjan minuutta muuttuneen äänen kutsuessa.

Raivohulluna eläimenä muiden edessä esiintyminen ei haitannut selkeästikään yhtä paljon kuin se, että joku näkisi valkean vampyyrin haavoittuvaisena. Tuskin edes Kaya oli nähnyt Terenjaa sellaisena, montaa kertaa ainakaan. Korkeintaan yhden käden sormin laskettavissa olevin.

"He tietävät kaiken oleellisen.", Terenja nyökäytti päätään kohden Caseytä, joka selkeästi tunsi tarvetta ottaa tilanne haltuunsa. Ottakoot. Siinä missä tietyt tahot the Hell organisaatiossa olivat saamassa tarpeekseen vallassa istuvan Dracullan valkeasta pojasta sekä isän ja pojan jakamasta pakkomielteestä Kaya van Helliin - Oli Terenja van Hell saamassa tarpeekseen organisaation kukkahattu-ideologiasta.

Näistä vanhan linjan vampyyreistä, jotka väittivät suojelevansa vampyyriyhteiskuntaa. Ihmisiä vampyyreiltä, vampyyrejä ihmisiltä... Suojele elämää, sekä elämän kantajia. Terenjan silmissä nuo ainoastaan estivät vampyyrejä kohoamaan todelliseen potentiaaliinsa. Ihmiset olivat nostaneet itsensä ravintoketjun huipulle. Niiden lajien yläpuolelle, joita käyttivät hyödykseen ravinnokseen tai muuten hyötyäkseen. Hyötykarjaa ja lemmikkejä.

Ihmiset olivat vampyyrien ravintoa, lihakarjaa. Lemmikkejä. Mutta mitä tekivät vampyyrit? Suojelivat elämää, vaikka eivät omanneet edes sykkivää sydäntä. Vaikka ihmiset, joita he suojelivat eivät edes pitäneet heitä elävinä.

"Lähden asunnolleni. Odottamaan... Vieraitani.", Terenja oli maalannut kasvoilleen sen neutraalin mitäänsanomattoman naamionsa, josta saattoi parhaimmillaan maistaa vain aavistuksen jotain ivallista. Nyt se oli tyhjä, Hyräilijältä ympäri korvia saaneen nuorukaisen käännähtäessä suunnatakseen pois petonsa hävityksen raunioilta.

Casey pystyisi kertomaan venäläiselle kaiken. Kaiken paitsi mitä Terenja oli kokenut ja saanut tietää sisarusten välisen yhteyden kautta. Mikä toki vei pois lähestulkoon 90% siitä mitä todella tiedettiin. Aikoiko alkaa puhumaan siitä Caseyn edessä? Tähän saakka nuori van Hell oli pitänyt omana tietonaan sen, mikä oli tarkoitettu vain Terenjan nähtäväksi.

Ivankin oli Francoisen kätyri, täällä palvellakseen Draculaa. Älkää kuvitelko etteikö nuorukainen aikonut käyttää annettua asetta, tuolla ei vain ollut pienintäkään aikomusta luottaa siihen.

Keveiden pitkävartisten nahkakentien pohjat kolahtelivat lattiaan, metallivahvisteiden antaessa Terenja van Hellin askelten kaiulle raskaan soinnin.

Nanamin silmät laajenivat. He olivat tosiaankin kuulleet vain hyvin vähän luennoilla henkilökuvien luonnista DNA:n avustuksella. Professorit oliva painottaneet sitä faktaa, että metodi oli todella epävarma eikä sitä siksi mielellään käytetty. Mutta nyt hänellä olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan sitä ihan itse, ja oppimaan samalla siitä vielä enemmän! Tyttö ei malttanut pysyä housuissaan.

"Emme ole päässeet kokeilemaan. Professori painotti menetelmän epävarmuutta, ja myöskin vihjasi sen olevn huuhaata. Siksi hän puhui asiasta kierrellen emmekä päässeet oppimaan asiasta paljoakaan.", Nanamin puheessa häivähti inho kyseistä professoria kohtaan, tai lähinnä tuon opetusmetodeja kohtaan. Nanami oli tiedonjanoinen, ja jos professorit kieltäytyivät opettamasta hänelle sitä mitä hän halusi oppia, he menettivät arvostuksensa Nanamin silmissä.

Jos oli valinnut urakseen opettaa muita, oli tiedonjanoisten jano tyydytettävä. Ainakin tätä mieltä Nanami itse oli. Vaikka muut hänen kurssillaan eivät olisikaan välittäneet oppia DNA profioinnista, hän oli halunnut oppia ja tietää lisää. No, nytpä hänellä oli mahdollisuus oppia käytännössä.

Ivan katsoi kuinka Terenja käveli pois, mitään sanomaton hymähdys karkasi hänen huuliltaan, Ivan käänsi huomionsa Caseyn suuntaan katsoen tuota rauhallisesti, ehkä hän oli tavannut hänet ennenkin, kaikki nämä kasvot olivat hänelle vain yhtä harmaata massaa. Pieni hymy kaartui Ivanin huulille kun hän puhui rauhallisesti, kohteliaasti. "Toivottavasti yhteistyö ja apuni auttaa tässä. "Hienovaraisessa" tapauksessa." Ivan kumarsi pienesti.

Ivan muisti silloin kun hänet herätettiin erillaisiin tehtäviin, tehtäviin joissa oli järkeä. Tehtäviin jotka vastasivat hänen "Erikoistumistaan." Ivan näytti hetken siltä kuin hän olisi kadonnut ajatuksiinsa kunnes hänen katseensa terävöityi ja hän siirsi katseensa tuohon sihteeriin ja takaisin Caseyhyn.
"Toivon että Nuori herra Hellin hetkellinen "heikkohetki" ei leviä kuin kulovalkea. Vaikka en usko että tämä on ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu." Ivan nuolaisi pienesti kuivia huuliaan ja suuntasi katseensa ulos ikkunasta.