Kadonnut prinsessa

Daphne selaili papereita, joissa oli hyvin kiinnostavaa tietoa. Tytölle kävi ilmi, että asunnon omistaja Catherine Roux ja Kaya van Hell olivat yksi ja sama henkilö. Totuus tuli hieman puun takaa.. Ei ihme ettei Kayasta ollut kuullut mitään, jos hän esiintyi toisella nimellä.

Kaikki tuntui jotenkin päätä huimaavalta. Daphne ei uskonut Kayan muuttaneen suunnitelmia se tuntui vain mahdottomalta yhtälöltä. Daphnen pitäisi kyllä tutkia asiaa perinpohjin, jos haluaisi saada lisää vastauksia. Tai ainakin selvyyden asiaan, mistä juuri nyt oli epävarma.

Samassa Daphne kuuli jonkun astelevan rivakoin askelin labraan. Ja yllätys yllästys, tulija oli Terenja. Kiukkuisen oloisena. Terenjan käskiessä Daphnea pitämään näppinsä irti Kayan papereista, Daphne hieman naurahti. Papereita katseleva nuoren vampyyrin katse kuitenkin vaihtui äkkiä kylmäksi. Vaikka moni hänen sijassaan olisi pelästynyt ja vähintäänkin valahtanut kalpeaksi, jos olisi voinut. Mutta Daphne kuitenkin pysyi tyynenä Terenjan uhkauksesta huolimatta. Samassa Daphne asettikin paikoilleen paperit, jotka oli juuri tutkinut takaisin paikalleen ihankuin niihin ei olisi kukaan koskaan koskenutkaan. Sen jälkeen katse kääntyi selvästi kiihtyneeseen mieheen, katse pysyi edelleen kylmänä.

''Hyvä on, sainkin jo haluamani tiedot..'' Daphne sanoi kylmällä ja tyynellä äänensävyllä.
Sitten Daphne saapui ovelle ja piti pienen tauon.
''Muuten.. jos murtaisit käteni.. enhän minä olisi enään hyödyllinen... enhän?'' lisättiin.

Tämän sanottuuan Daphne meni ulos siitä kohtaa, josta oli juuri potkinut oven saranoiltaan. Daphne olisi ehkä halunnut tutkia asiaa kauemmin, mutta helpomalla pääsi, kun ei alkanut niskoittelemaan. Sitäpaitsi asiaa ei tutkittaisi ainoastaan papereita tutkimalla, vaan myös toiminnalla..

Terenjan reaktio sai Nanamin säikähtämään. Nuori nainen kavahti taaemmas pelokkaana. Hän kääntyi nopeasti pois ja kiiruhti autolle toimittamaan Bennetin antaman tehtävän. Nanami ei edes ollut kuullut laukausta, hän oli ollut omissa maailmoissaan.

Pyydettyään lisävoimia Bennetin ohjeistuksen mukaisesti Nanami kiiruhti jälleen rappukäytävään hakeakseen verinäytteitä. Terenjan pelottava katse kummitteli Nanamin mielessä ja nainen nielaisi sitä ajatellessaan.

Rappukäytävässä verinäytteitä kerätessään hän kuuli puheen asunnon sisältä. Häntä värisytti tapa jolla Terenja puhui Daphnelle. Nanami keräsi näytteet niin nopeasti kuin pystyi ilman että hutiloi, ja kipitti sitten kiireen vilkkaa takaisin Bennetin luokse turvaan.

"Tässä.", Nuori nainen mutisi hiljaisesti ojentaessaan näytteitä Bennetiä kohti.

Stewart ei kyennyt muuhun kuin aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla. Hän oli hämmentynyt siitä, mitä ylhäällä tapahtui. Hän ei kuitenkaan suostunut jäämään toimeettomana seisoskelemaan kadulle. Hän juoksi Terenjan ja Williamin perään, ase kädessään.

Kun Stewartille selvisi mitä Daphne oli tehnyt hänen kielloistaan huolimatta, mies olisi voinut löydä tuota ylimielistä puoliveristä. Hän sai jälleen yhden syyn vihata veretettyjä vampyyreja. Kun he ovat tulleet valituiksi ja veretettyä vampyyreiksi heistä tuntuu tulevan todella ylimielisiä. Ihan kuin he voisivat koskaan saavuttaa puoliakaan niistä voimista, jotka täysi veriset vampyyrit saivat. Juuri tällaisten vampyyrien vuoksi Chaoskin oli syntynyt. Vampyyreiden, jotka kuvittelevat olevansa lähestulkoon jumalia ja uskoivat ihmisten kuuluvan leluikseen.

Stewartille ihmiset olivat pikemminkin eläimiä, kuin kaltaisiaan. Ihmiset olivat kuin uhanalainen eläinrotu, jota oli suojeltava toisiltaan ja vahvemmilta vampyyreilta. He olivat yksinkertaisia ja ymmärtämättömiä olentoja, jotka kaipasivat ohjeistusta.

Stewartin ajatusmaailma ja aatteet eivät ehkä olleet aivan sitä, mitä Hellin agentilta odotettiin, mutta työnsä hän osasi hoitaa moitteettomasti. Daphnen aiheuttama välikohtaus ei suinkaan ollut miehen syy.

Stewart päätti olla hiljaa kuunnellessaan Terenjan ja Daphnen väittelyä.

Bennet oli jäänyt autolleen. Nanamin tullessa paikalle hän neuvoi tyttöä hoitamaan veren erottelun valmiiksi. Hän pysyisi paikalla ja etsisi toiselta koneelta kaiken mahdollisen hänen saatavillaan olevan tiedon rakennuksesta.

Hetken kuluttua talon pihaan ajoi vielä kolme autoa. Loppu tutkimusryhmä oli saapunut paikalle. Bennet asteli ulos omasta autostaan. Hän neuvoi tehtävän uusille tutkijoille ja opasti heidät paikan päälle. Pian kenttäagentit saisivat tulla pois tutkijoiden tieltä sotkemasta.

”Bennet!”

Ääni, jolla Bennetin nimeä kutsuttiin sai niskavillat nousemaan vanhan vampyyrin selässä pystyyn. Hän kääntyi ja näki häntä kohti marssivan miehen. Pitkän, kapearakenteisen, mutta ei vähimmässäkään määrin ruipelon vampyyrimeihen. Kyseisen miehen hiukset olivat harmaantuneet ja nyt ne olivat hiljalleen muuttumassa lumen valkoisiksi. Miehen kasvot olivat uurteiset ja paljoa nähneet. Hänellä oli hätkähdyttävän vihreät silmät ja siististi leikattu parta. Mies oli Casey Taylor. Yksi Amerikan kolmesta parhaiten ansioituneesta agentista. Olihan miehellä ikääkin jo lähemmäs tuhat vuotta.

Yksiköissä kävi Taylorin seläntakana kova vedonlyönti siitä milloin tämä suostuisi viimein asettumaan levolle, mutta siitä ei näkynyt ainakaan vielä olevan minkäänlaista merkkiä. Mies oli yhtä vetreä kuin sata vuotias vampyyri poikanen ja mieli oli pysynyt yhtä virkeänä.

Taylorin takana asteli vakavailmeinen nainen, jonka iho oli tavallista tummempi ja hiukset oli sidottu tiukalle palmikolle niskaan. Nainen oli Taylorin oikea käsi Kierra Harley. Mies ei kulkenut mihinkään ilman Harleyta ja jotkut jopa huhusivat, että näillä kahdella oli suhde. Toiset vastasivat näihin huhuihin sillä, että Taylor oli liian jäykkä harrastaakseen minkäänlaisia suhteita.

”Mitäs helvettiä täällä tapahtuu? Kuulin, että van Hellin likasta on saatu uutta tietoa”, Taylor sanoi asteltuaan Bennetin luo.

Williamin ilme hädin tuskin muuttui Terenjan ja Daphnen sananvaihdon aikana. Mies seisoi ovensuussa karmiin nojaten ja katseli, kuinka Daphne kapinallisesti marssi ulos huoneesta. Tyttö näytti Williamin silmin kovin hennolta, hauraalta ihan. Hän muisti kyllä Daphnen saapumisen Heliin. Tyttö oli ollut rähjäinen katulapsi. Liekö menneisyys sittenkin jättänyt jälkensä tähän omalla tavallaan.

Raskas tarvikelaukku alkoi pian haitata vampyyrin mukavuutta. William laski varusteensa lattialle ja hymähti. "Täällä ei taida tänään rymistä mikään muu kuin Hellin poikien egot", hän totesi. "Kuulinko jotakin asekätköistä?"

[Lyhyt ja kankeahko, pahoittelen. Ette uskoisi sitä häiriön määrää, mikä täällä on tänään ollut.]

Tietämättään tai tahallaan, Daphne onnistui siirtämään itsensä kaiken Terenjan tunteman raivon tielle. Nainen vieläpä antoi murhanhimosta palavalle nuorukaiselle lisää ammuksia, joilla tulittaa nuorta vampyyriä. Eikä siinä kaikki... Tuo oli antanut Terenjalle mahdollisuuden tehdä kaiken sen mitä sairaassa pienessä mielessään halusi tehdä täysin vampyyrien lakien mukaan.

Naisen yritys poistua laboratoriosta loppuu lyhyeen, Daphne ei ehdi edes ovelle saakka kun saa jo huomata katsovansa suoraan aseen piippuun. Terenja oli vetänyt käsiaseensa esiin, pitäen sitä nyt ilmassa alaistaan kohti kohotettuna. "Hyödyllinen?", sosiopaatin viileä ääni tihkui ivaa, tuon kallistaessa päätään sormi pistoolin liipaisimella leväten. "Anna minulle yksikin esimerkki siitä, mitä sellaista korvaamattoman hyödyllistä sinulla on tarjota tälle operaatiolle, jota ensimmäinen tuosta ovesta seuraavaksi sisään kävelevä ei pystyisi tarjoamaan?", Terenja ei irroittanut katsettaan naisesta, joka ei enää ollut toveri tai alainen. Daphne oli muuttunut saaliiksi.

Saaliiksi, jonka Terenja aikoi repiä palasiksi. Nauttia tuon tuhoamisesta täysin siemauksin. Verenpunaiset silmät eivät juuri nyt nähneet naista, joka oli Kayan ystävä ja ollut osallisena kadonneen etsinnäistä alusta alkaen. Ei, Terenja ei enää nähnyt Daphnea minään muuna kuin lihakimpaleena, johon teroittaa hampaansa. Rakkaastaan aivan liian kauan erossa ollut ei bluffannut, Terenjasta näki kilometrien päähän ettei tuo epäröisi ampua Daphnea suoraan silmien väiin mikäli nainen yrittäisi liikkua.

"Steward, pidätä hänet. Syytteenä protokolan rikkominen ja siitä aiheutuva rikospaikan sekä todistusaineeston turmeleminen. Mitään tässä huoneessa ei voida enää pitää vakavasti otettavana todisteena saatika sitten johtolankana Kaya van Hellin etsinnöissä, sillä neiti Moreau vastoin The Hell organisaation noudattamia rikospaikkaa ja todistusaineiston käsittelyä koskevia sääntöjä hipelöi typerästi ilman lupaa tai asiamukaista prosessia. Lisättäköön hänen idioottimaisuuteensa, että hän teki sen paljain käsin näin asettaen koko todistusaineiston objektiivisuuden kiistanalaiseksi. Emme täten voi tietää miten autenttista huoneesta löytyvä materiaali on, miten neiti Moreau on sitä mahdollisesti manipuloinut tai istuttanut todistusaineistoa hyödyntääkseen omia tarkoitusperiään.", aseella Daphnea osoittava Terenja lukee tuomiota, odottaen Stewardin toimivan saamiensa käskyjen mukaisesti ja pidättäisi niskuroineen vampyyrin.

"Kaiken lisäksi neiti Moreau syyllistyi epäkunnioittavaan ja törkeään käytökseen esimiestään, van Hellin suvun jäsentä kohtaan.", tämän lausuessaan Terenja ei voinut olla virnistämättä. Vampyyrien lait eivät katsoneet hyvällä hallitsijasuvun jäsenten loukkaamista julkisesti.

Daphne huomasi silmiensä eteen ilmestyvän aseen eikä tytön auttanut muu kuin pysähtyä. Kylmä katse pysyi edelleen vaikka sanakaan ei Daphne sanonut. Siinä hän seisoi paikallaan, koska oli hänellä sen verran järkeä jäljellä, että tajusi pysyä paikallaan, sillä Daphne tiesi, että jos inahtaisikin.. Terenja painaisi liipaisemesta ja se olisi lorun loppu.
''No, kun kerran kysyit...''

Mutta ennekuin Daphne ehti saada lausettansa loppuun jokin hänessä napsahti. Tyttö jähmettyi vähäksi aikaa, hänen päänsä sisällä käytiin taistelua. Daphnen niinsanottu ''kapinallis'' puoli yritti ottaa hänen mielen valtaansa. Se saikin hetkeksi aikaa, mutta Daphnen ''hyvä puoli'' alkoi panna vastaan. Ulkopuolisille Daphne näytti saavan jonkin kohtauksen, sillä tyttö kyyristyi hieman ja piteli päätään kuin se olisi painanut tonnin..

*Syvällä Daphnen mielen sopukoissa Daphnen ''kapinallis'' puoli alkoi ikääkuin kuiskia hänen korvaansa suloisia ikäänkuin suloisia valheita kuin käärme. Daphnen paha puoli työnsi hyvän Daphnen syrjään..

''Tiedät etteivät he välitä sinusta, joten miksi yrittää?''
''Lopeta! Olet aiheuttanut jo tarpeeksi ongelmia..'' Daphne puhuu päänsä sisällä olevalle pahalle puolelle.
''Katso nyt..Terenjakin aikoo heittää sinut vain vankilaan.. Sinut jätetään yksin.. kukaan ei välitä sinusta.. kukapa tahtoisikaan?'' Daphnen paha puoli naurahtaa ilkkuvasti.
''Ole hiljaa!'' Daphne huutaa.
''Voi.. Sinähän olet vain katulapsi.. Mitä sinä muka voisit tehdä tämän maailman hyväksi? Olet yhtä heikko kuin heinänkorsi.. Annoit juuri minulle vallan tehdä mitä lys-'' Paha Daphne virnuilee ilikurisesti.
''Pidä suusi kiinni! Jos sinua ei olisi.. en olisi tässä liemessä.. en olisi rikkonut sääntöjä.. loukannut Hellin ylimmystöä.. tai mitään muuta vastavaa!!'' Daphne sanelee kiukkuisesti.
''Mutta kultaseni.. Olisit kuollut aikaa sitten jos minua ei olisi! Et olisi selvinnyt näin pitkälle ilman apuani! Makaisit vieläkin ojan pohjalla! Jos se pahuksen hyvä puolesi ei olisi ollut olemassa et olisi ottanut Kayan tarjousta vastaan liittyä Hellin! Se, että liityit Helliin ei muuttanut mitään!!... Paras vaihtoehto tällä hetkellä olisi eliminoida muut.. sinä tiedät sen, etkö?'' Daphnen paha puoli virnuili yhä.
''Suu tukkoon!! Kuka sinä olet päättämään, mitä haluan elämälläni tehdä?! Sinä et tiedä minusta mitään!.. Mene pois.. en halua enää kuulla ääntäsi..'' Daphne pyristeli vastaan.
''Hyvä on.. vetäydyn toistaiseksi.. mutta sinä tiedät.. ettet voi vältellä minua ikuisesti..'' Daphnen paha puoli alkaa pikkuhiljaa hälvetä. *

Pian Daphne aukaisi silmänsä hiljaa ja nosti päänsä pystyyn. Se kylmä katse, joka Daphnella oli ollut, oli poissa.. Koko Daphnen olemus muuttui. Kukaan muu paitsi Daphne itse ei tiennyt hänen niin sanotusta ''pahasta kapinallis'' puolestaan hänen päänsä sisällä.. Ei edes Kaya.. Siksi nämä olivat reagoineet kuten olivat. Daphnellekin tilanne oli hyvin sekava.. Daphne oli luullut pääsevänsä pahasta puolestaan eroon.. Hetkeksi Daphne puristi kätensä nyrkkiin ja sitten rentoutti kätensä huokaisten raskaasti. Enään Daphne ei edes yrittänyt pistää vastaan. Hän tietäisi joutuvansa kärsimään hänen ''pahan puolensa'' teoista. Sitten katse kääntyi Stewardiin, jonka oli määrä pidättää Daphne..

''No... Mitä oikein odotat?'' Daphne sanoi hiljaa.

Nanami nyökkäsi Bennetin ohjeistukselle ja ryhtyi hitaasti mutta varmasti suorittamaan veren erottelua. Hän huitaisi hiusuortuvan korvansa taakse. Hänen kätensä vapisivat hiukan, sen verran hän oli Terenjaa pelästynyt. Yleensä hilpeä ja kovaääninen Nanami oli nyt hiiren hiljaa, ja työskenteli.

Työskennellessään Nanamin persoona muuttui aina sen verran, että tyttö kykeni uppoutumaan töihinsä täydellisesti. Hän unohti ympäristönsä eikä nähnyt taikka kuullut yleensä mitään kovinkaan helposti, paitsi omat työnsä.

Nyt Nanami kuitenkin oli järkyttynyt kaikesta mitä oli yhden päivän aikana tapahtunut. Nuoren vampyyrin keskittyminen ei ollut parhaimmillaan vaikka hän saikin työnsä tehdyksi. Hän havahtui kuullessaan vieraan äänen kutsuvan Bennetiä. Hän nosti katseensa ja kipitti Bennetin selän taakse kurkkimaan tulijaa.

"Tohtori, kuka toi on?", Nanami kuiskasi hiljaisella äänellä, piilotellen Bennetin selän takana kuin ujo lapsi. Hän katsoi hyvin vanhalta näyttävää vampyyria joka asteli heitä kohden. Nanami nosti katseensa Bennetiin kysyvänä.

Stewart joutui taistelemaan kaikin tavoin kasvoilleen hiipivää virnistystä vastaan. Vihdoin, oikeutta! Puoliveriset eivät kuuluneet Helliin, johan Daphne oli sen juuri todistanut. Puoliveriset eivät ymmärtäneet vampyyrien arvojen ja arvojärjestyksen päälle. Vaikka Stewart ei koskaan ollut liiemmin välittänyt Terenjasta, ei hänelle tullut koskaan mieleenkään sanoa sitä miehelle päin naamaa. Kyseisellä nuorukaisella kun oli enemmän valtaa pikkurillissään kuin Stewartilla tulisi koskaan olemaan yhtään missään, vaikka Terenjasta ei tulisi koskaan Draculaa.

Stewart otti uniformunsa vyöltä käsiraudat, jotka oli suunniteltu erityisesti vampyyrien pidättämistä varten. Ensinnäkin ne olivat kaikkein kestävintä metallia, mitä tähän maailman aikaan kyettiin valmistamaan. Lisäksi, jos vangittu liikahtaisi väärällä tavalla ja liike enteilisi pakoa, raudat iskivät terävillä neuloilla tämän ranteen suoniin rauhoittavan määrän kalmanjuuri-villiruusu uutetta. Se jos mikä saisi vangin rauhoittumaan. Tuskat saivat yleensä vampyyrin kuitenkin rimpuilemaan enemmän, mikä taas aiheutti rautojen lisäävän yrttiuutteen määrää. Stewart piti suunnattomasti siitä sadistista, joka oli kehitellyt käsiraudat, vaikka ei ollut koskaan tavannutkaan kyseistä henkilöä.

Olettaen, että Daphne ei pyristelisi vastaan, koska oli jo päätynyt hoputtamaan Stewartia, mies nappaa tylysti kiinni naisen käsistä ja vie ne tämän selän taakse. Näin hän saa nopeasti lukittua Daphnen kädet rautoihin. Nopealla kiristämisellä hän varmistaa, ettei naisella ollut minkäänlaista mahdollisuutta liikuttaa käsiään.

”Hei, sinä”, Stewart huikkaa lähellään seisovalle agentille. ”Viekää Moreau autoon. Hänellä ei ole vielä mitään kiirettä. Odotelkoot siellä, että hommat saadaan täällä suurimmaksi osaksi valmiiksi”.

Agentti nyökkää Stewartille ja tarttuu Daphnea hartioista lähtien taluttamaan tätä alas.

Bennet kohottaa kulmiaan Nanamille ja hörähtää melkeinpä huvittuneesti. Vaikka Nanami oisoittikin koko ajan olevansa opiskelija teoillaan ja toimillaan ja Bennet itse muisti tämän, hänen oli vaikea muistaa miten raakile Nanami ole vampyyrina ja Helliläisenä. Kaikki muut koko Hell organisationissa, kautta maailman tunsivat Casey Taylorin.

”Casey Taylor, sinun ei tarvitse tietää muuta, kuin että hän on yksi Hellin ansioituneimpia agentteja. Puhtaan tästä myöhemmin”, Bennet kuiskaa Nanamille.

”Komentaja Taylor”, Bennet nyökkäsi miehelle kunnian osoitukseksi. ”Täällä on ollut ilmeisesti raju tappelu hetki sitten. Tekijöitä ei ole saatu kiinni, mutta Kaya van Hellin verta on löydetty rikospaikalta. Voimme siis olettaa, että neiti van Hell on ollut täällä ja mahdollisesti haavoittunut. Parempia tietoja saamme jahka tutkijat tutkivat alueen ja rakennuksen sentti sentiltä”.

Taylor nyökkäsi Bennetin vastaukselle. Hän nyökkäsi Harleylle, että menisi tutkijoiden mukaan ottamaan selvää tapauksesta. Telepaattisesti Taylor antoi tälle rarkemmat ohjeet, mutta sitä ei voinut aistia kukaan muu kuin Kierra Harley.

Tämän jälkeen Taylorin katse siirtyi Nanamiin: ”Tämäkö se sinun harjoittelijatyttösi sitten on?”

[Skipatkaa minut taas. Minulle pamahti äkkiä taas sen verran töitä, etten millään pysty keskittymään vuoron kirjoittamiseen. Ärr!]

Paksun tumman valtimoveren punainen silmä seuraa saaliin lyhistymistä kiiluen, Daphnen reaktion herätellessä esiin sitä alkukantaista petoa uinumassa Terenja van Hellin sisällä. Siihen tarvittiin suunnaton määrä itsehillintää, ettei valkeasta marmorista veistetty yksinkertaisesti hyökännyt naisen kimppuun ja yrittänyt repiä tuota palasiksi. Itsehillintää jota Terenja oli keräillyt vampyyrille vieläsuhteellisen mitättömän pituisen elämänsä ajan senseinsä opastuksella. Azuma Matano taisi olla yksi ainoista elossa olevista vampyyreistä, joka tiesi täsmälleen miltä Terenja van Hellin sielussa näytti.

Jos sitä nyt sieluksi saattoi kutsua. Oli ehkä teoreettisesti oikeampaa puhua nuorukaisen sisällä myllertävästä alkukantaisuudesta, jota terävä äly piti aisoissa. Silloin kun piti.

Daphnen ei kannattanut vaivautua ottamaan Terenjan sanoja ja tekoja henkilökohtaisesti. Kayan lisäksi tuskin kukaan muu merkitsi nuorukaiselle yhtikäs mitään. Vieläkin vähemmän kuin mitään. Kenties Mimi, mutta psykologit olisivat kutsuneet sitäkin veteen piirretyksi viivaksi omistuksenhalun ja välittimisen välillä. Terenja suhtautui kenties Mimiin enemmänkin kuin lemmikkiin, vaikkei se vähentänyt pedon suojeluviettistä raivoa.

Ehkä sekin oli jonkin sorttista välittämistä. Ainakin Terenja-asteikoilla.

"Steward.", aseensa laskeva ja sen takaisin koteloon työntävä kääntää verenhehkuisen katseensa Daphnen käsirautoihin laittaneeseen. "Jos hän onnistuu karkaamaan sillä välin kun istutat häntä autossa, voin aina ottaa sinun pääsi vadille neiti Moreaun sijaan."

Daphne ei vastustanut yhtään, kun käsirautoja laitettiin hänen käsiinsä. Pienesti tyttö älähti, kun Steward niitä vielä kiristi. Tämä joko tahallaan halusi tehdä Daphnen olon mahdollisimman tukalaksi tai sitten vain varmistaa ettei Daphne pääsisi karkuun. Kummin päin vain.. Siinä sitä kuitenkin seisottiin ikäänkuin kädettömänä. Sitten Daphne kuulikin Stewardin huutavan jonkun saattamaan Daphnen autolle.. ihankuin Daphne ei osaisi kävellä itsekkin. Daphneen ei selvästikkään nyt luotettu... syystäkin...

Nyt tämä agentti tarttui Daphnea hartioista ja lähti taluttamaan Daphnea ulos asunnosta ja kävelemään kohti portaita. Daphne käveli samaan tahtiin kuin agenttikin. Katsoen vain eteensä. Just.. nyt sitä jouduttaisiin virumaan autossa ja sitten vankilassa tai neuvoston edessä, mutta kuinka vain.. täysin kyvyttömänä ja haluttomana tehdä mitään.

Alistuen kohtaloonsa Daphne ei jaksanut edes pyristellä mitenkään vastaan, ei edes yrittänyt.. Vaikka olisi voinut ehkä onnistuakkin.. Autossa hän saisi ainakin aikaa miettiä itsekseen ja selvittää päänsä..

Nanami katsoi ujona Tayloria, ja kun tuo kysyi Bennetiltä oliko hän Bennetin harjoittelija, Nanami astui Bennetin selän takaa esille ja kumarsi. Nanamista huomasi että tyttö oli vieläkin hieman järkyttynyt.

"Nanami Kingston, herra Taylor, hauska tutustua.", Nuoren naisen puhe oli enemmänkin hiljaista muminaa, ja esittäydyttyään hän palasi takaisin Bennetin selän taakse piilottelemaan. Lähinnä Nanami teeskenteli tutkivansa muistiotaan.

Tämän päivän tapahtumat olivat selvästi olleet hieman liikaa. Ensin hänen kokeensa oli epäonnistunut, sitten hän oli saanut kuulla kunniansa siitä että oli jälleen tuonut Shuin laboratorioon ja kaikenlisäksi vielä Bennetin kivulias muistutus siitä, että Shui ei eläisi yhtä kauaa kuin hän itse. Mainitsemattakaan koko episodia Terenjaan liittyen.

Nanamia väsytti ja hän tahtoi vain takaisin kotiin, Shuin luokse. Siellä hän voisi käpertyä koiransa viereen lämpimään ja hukuttautua muistoihin Caelista. Nanami huokaisi. Ei ollut hänen tapaistaan masentua sillä tavalla.

((Huppista keikkaa, jotenkin en tajunnut että se on mun vuoro. xD))

Taylor nökkäsi hyväksyvästi Nanamin suuntaan: ”On hyvä saada uutta verta ja maailman katsomusta tähän porukkaan, kun iso osa työtä tekevistä on aikamoisia vanhuksia. Vai mitä Bennet”.

”Puhu vain omasta puolestasi Taylor”, Bennetiä pystyi pitämään täysin poikasena ja vasta veretettynä Tayloriin verrattuna. Kuitenkin jopa Bennet oli yksi vanhimpia Hellin työntekijöitä. Ikuisuudessa ehtii nopeasti kyllästymään. Moni vanhimmasta agenteista jäi mielellään tarpeeksi pitkän palveluksen jälkeen eräänlaiselle eläkkeelle. Moni hoiteli mielellään myös muita hommia agentin uran jälkeen. Sitte oli tietysti niitä Taylorin kaltaisia vampyyreja, jotka suorastaan elivät työlleen. Mies jäisi tuskin koskaan eläkkeelle ja oli ollut mukana varmaankin Hellin perustamisesta lähtien. Silti hän oli vain kenttäjohtaja. Taylor kieltäytyi ylennyksistä osasto- ja maajohtajaksi tasaisin väliajoin. Nykyiset tehtävät riittivät hänelle vallan mainiosti. Kaiken lisäksi hän piti työstään ja oli siinä hyvä.

Samassa Stewartin komentama agentti talutti Daphnen ulos talosta. Taylorin huomio kiinnittyi hetkessä Nanamista Daphneen. Taylor tunnisti Daphnen heti. Olivatjan he työskennelleet yhdessä. Taylorilla on ilmiömäinen kasvomuisti. Hän saattoi muistaa ihmisten kasvot jo pelkkien valokuvien perusteella ja osasi yhdistää kasvot nimiin ja tietoihin. Tavattuaan ihmisen kerran tai nähtyään vain kuvan, hän muistaisi sen koko ikänsä ja osaisi antaa tarkan kuvailun kyseisestä henkilöstä.

Nyt Hellin taitavan stradegin näkeminen raudoissa sai Taylorin varpailleen: ”Bennet? Kuka täällä komentaa?”

”Terenja, sir”, Bennet vastasi kulmiaan kurtistaen. Hän ei pitänyt Taylorin äänensävystä.

Taylor ei taas pitänyt siitä, että Terenja oli jälleen kentällä. Kaya van Hellin katoaminen oli muuttanut ja sotkenut the Hell organisationin johtoportaan ajatuksia aivain liikaa Taylorin mielestä. Dracula ei ollut enään ajan tasalla organisaatiossa tapahtuvissa asioissa ja nuori Terenja keskittyi aivan liikaa sisarensa etsimiseen, että unohti kenttäjohtajan velvollisuudet.

”Suokaa anteeksi”, Taylor sanoi lähtiessään astelemaan Daphnea kohden. ”Minä jatkan tästä!” hän ilmoitti naista taluttavalle agentille. Agentti ei voinut muuta kuin nyökätä itseään arvokkaamman miehen edessä. Kokenut agentti katsoo toisen poistumista, ennen kuin kääntää jäänharmaiden silmiensä katseen Daphneen.

”Kerro minulle tarkalleen, mitä tuolla ylhäällä tapahtui, kun sinut on pistetty rautoihin”, Taylor sanoo komentavalla äänellä ja ne jotka miehen tuntevat tietävät, ettei tuolle kannattanut panna vastaan.

Sillä välin Kierra oli selvinnyt tapahtumapaikalle, jossa tutkijat olivat jo täydessä työn touhussa. He ottivat näytteitä, tutkivat sormenjälkiä ja käänsivät samalla tarkoin ja hienostuneesti koko asunnon ylösalaisin.

William oli seissyt täysin hiljaa Daphnen vangitsemisen ajan. Oli selvää, että Terenja ja Steward olivat unohtaneet hänen olevan läsnä. Terenjan mielentilan huomioon ottaen niin saattoi olla parempi. William ei suinkaan pelännyt nuorta herra Terenjaa, mutta Terenja oli van Hell ja oli juuri osoittanut myös käyttävänsä isältään saamaansa valtaa.

Alun perin pommiuhkana alkanut tilanne oli kuitenkin nyt ohi ja Williamin olisi ollut aika palata kotiin. Hän oli alun perin vain halunnut käväistä paikalla selvittämässä tarvittiinko hänen apuaan, mutta sen sijaan hänet oli vedetty suoraan Hellin hallinnolliseen syöveriin. Se oli pimeä paikka, jossa William ei koskaan ollut halunnut elää. Kuitenkin mies hillitsi kielensä vaiti ja tyytyi katsomaan, mitä tulevan piti, pyytämättä Terenjalta vapautusta. Tämä jännitys Hellin sisällä ei luvannut hyvää. Oli parempi tietää ja nähdä, kuin antaa itsensä tulla vedetyksi sokeana syvemmälle pyörteeseen.

Daphne oli joutunut Terenjan raivon kohteeksi silkkaa epäonnekasta ajoitusta. Väärässä paikassa väärään aikaan, kuten ajankäytössään paljon rajallisemmilla ihmisillä oli tapana sanoa. Nainen oli kuitenkin samalla aidosti törttöillyt murrettuaan panssarioven lukon ja astuttuaan sisälle huoneeseen tutkimaan siellä olleita papereita paljain käsin ilman lupaa. Todistusaineisto todella oli pilalla, etenkin jos Terenja päättäisi viedä eteenpäin sitä aspektia, jossa Daphne Moreau oli Stewardin kiellosta huolimatta toiminut haluamallaan tavalla panssarioven suhteen. Miksi? Ehkä naisella oli omat agendansa, tuo halusi turmella todistusaineistoa tavalla tai toisella.

Oli miten oli, kuka tahansa kenttäryhmän johtaja olisi varmasti pistänyt Daphnen jäähylle. Pariksi viikoksi toimistohommiin tai kenties siirtänyt tuon työskentelemään toisaalle. Aivan toiseen kaupunkiin, jonkin aivan toisen jutun kanssa. Terenja nyt vain vei hyllyttämisen äärimmäisyyksiin - kaikesta kiitos Kayan veren suuhun jättämän maun ja sen mukanaan tuomien mielikuvien.

"Sulkekaa tämä huone toistaiseksi. Ties mitä se narttu oikein sotki täällä omiaan.", nuori herra van Hell ärähtää, katsahtaen sitten kaiken aikaa hyvin hiljaa seisoskelleeseen Willamiin. Lähes kaunispiirteiseksi luokiteltava kulma valtimoverenpunaisen silmän yläpuolella kohoaa, kättään aseensa perällä yhä lepuuttavan luodessa vaativalla tavalla kysyvän katseen vampyyriin.

Draculalle oli varmasti ollut täysin selvää Terenjaa tyttärensä etsinnöistä vastuuseen laittaessaan, että Terenja van Hell tulisi tekemään mitä tahansa löytääkseen rakastettuna. Mitä tahansa. Juuri nyt kenelläkään nuorukaista katselevalla tuskin oli enää ainuttakaan harhaluuloa asian tiimoilta.

Daphne käveli tasaiseen tahtiin talosta. Hän piti katseensa maassa, hänen ei huvittanut juuri nyt kohdata kenenkään katsetta. Rautoihin joutuminen kaikkien näiden tutkijoiden ja agenttien edessä oli suorastaan nöyryyttävää. Varsinkin, kun hän oli stradegi..
Pian kuitenkin Daphnen korviin kantautui varsin tuttu ääni.. Ääni oli miehen, jonka Daphne tiesi paremmin kuin hyvin; Casey Taylor. Daphne muistaa joskus työskennelleensä miehen kanssa. Tosin ei muista missä yhteydessä. Nyt Taylorkin näki Daphnen raudoissa.. Daphnea nolotti vielä enemmän.

Daphnesta saattoi nähdä, että tyttö katui kohtalokasta virhettään. Ei sitä katseesta nähnyt.. se oli nimittäin maassa.. mutta tytön olemuksesta sen saattoi huomata, jos tarkkaan katsoi. Daphne oli kuitenkin vieläkin vaitelias. Hän ajatteli juuri tekemäänsä virhettä tai pikemminkin virhearviointia. Sen sijaan, että olisi särkenyt oven.. hän olisi voinut pyytää jotain tutkijaa avukseen, mutta Daphne ei ollut ajatellut tarpeeksi pitkälle.. ja tästä sätti itseään. Hän oli vain viattomasti yrittänyt hankkia tietoa niinkuin muutkin.. hän halusi olla edes jotenkin hyödyksi. Sen sijaan.. hän oli aiheuttanut vaivaa monille.. hän oli siis täysin hyödytön.. no ainakin tällä hetkellä..


Daphne hieman hämmästyi, kun huomasi häntä saattavan agentin poistuneen hänen viereltään. Nyt Daphne nosti katseensa ja näki Taylorin. Heidän katseensa kohtasivat pienen hetken ajan, Daphnen myrkynvihreät silmät katsoivat Taylorin jäänharmaita. Daphne oli hieman yllättynyt miehen nähdessään ja katsoi tähän kohottaen kulmiaan. Daphne ei ollut nähnyt häntä vähään aikaan.
Daphne kuitenkin siirsi katseensa sivuun.. Häntä selvästi hävetti seistä Taylorin edessä kädet selän taakse vangittuina.
Mutta Daphne tiesi tasantarkkaan ettei vaitiolo auttaisi mitään kuultuaan Taylorin kysymyksen tai pikemminkin kehotuksen. Tiesi myöskin yhtä hyvin kuin muutkin kenttäagentit ettei Taylorille vastaanpaneminen tullut kysymykseenkään, olihan Daphne työskennellyt miehen kanssa aikaisemmin.

''Minä vain tutkin paikkoja.. Tosin tein sen väärällä tavalla.. Muut tutkijat nähtävästi olivat ottaneet jotain verinäytteitä, sen enempää en tiedäkkään..'' Daphne selosti tyyneen sävyyn.
Mutta sentään tuloksettomaksi ei tutkiminen ollut jäänyt. Tyttö tiesi Kayan todellisen henkilöllisyyden ja tunsi itsensä hieman petetyksi, kun Kaya ei ollut kertonut kyseisestä asiasta hänelle..

Nanami katsoi hetken aikaa vilä Tayloria ennenkuin tuo lähti, ja vilkaisi siten Daphen suuntaan. Nanami ei edes ollut kuullut laukausta, niin keskittynyt hän oli ollut muihin asioihin. Nuori vampyyri korjasi silmälasejaan ja kääntyi takaisin Bennetin puoleen. ”Olen pahoillani, tohtori.”, Nanami virnisti pahoittelevasti. Hän ymmärsi, ettei nyt ollut aika hänen omille masenteluilleen tai ongelmilleen. Koko päivä oli ollut huono, mutta tästä eteenpäin hän tekisi siitä hyvän.

Tämän päätettyään Nanamin kasvoille levisi tämän tuttu ja tavallinen, lapsellinen virnistys. ”Mitä voin tehdä, tohtori?”, Hän kaivoi muistitabletistaan muistiinpanojaan ja silmäili kysymyksiä, joita hänen oli ollut tarkoitus esittää Bennetille kun aika olisi ollut oikea.

”Tohtori! Mun pitikin kysyä, onks mitään mahdollisuutta väärentää muistijälkiä? Entä pystyyks sen todistaa?”, Nanami katsoi kysymyksiä jotka oli kirjoittanut ja hymyili itselleen tyytyväisenä. Hän oli muistanut kysyä kysymyksensä, ja oli siitä iloinen. Hän oli sähkökynä valmiina kädessään, valmiina kirjoittamaan Bennetin antamat vastaukset. Ei ollut järkeä masentua nyt. Nanami tiesi, koska hänen lapsuutensa oli ollut ihan kamala, niin nyt, kun hänellä oli oikeasti kaikki hyvin, ei sopinut masentua.

Olihan hän sentään tavannut hienoja vampyyreitä tässä elämässä. Hän oli tavannut Caelin, ja oli tavannut Bennetin sekä muut. Ei ollut mitään syytä pelästyä, vain koska päivä oli ollut huono, ja koska Terenja oli ollut pelottava. Nuorella herralla kuitenkin oli luultavasti enemmän paineita kuin hänellä. Olihan kyseessä sentään nuoren herran sisar. Sisarusrakkaus oli jotain, jota Nanami ei ollut koskaan tuntenut, vaikka hänellä itsellään oli ollut useita sisaria.

Yksi kenttätyötä tekevistä tutkijoista asteli Terenjan luo: ”Sir, olisiko mitenkään mahdollista pyytää teitä poistumaan hetkeksi vaikka tuonne rappukäytävän puolelle, että me saamme työn tehtyä täällä niin hyvin kuin mahdollista. Ikävä kyllä, tällä hetkellä te olette vain tiellä”.

Kyseinen kenttätyöntekijä oli joko nähnyt Terenjan äskeisen raivonpurkauksen tai kuullut siitä jo, sillä tämä käyttäytyi kuin häntä olisi grillattu hehkuvilla hiilillä. Työntekijä oli ilmeisesti valmistautunut jo hyppäämään ulos ikkunasta, jos tarve sen vaatisi hengen pelastamiseksi. Jonkun oli kuitenkin pyydettävä Terenjaa väistymään, sillä kaikki ylimääräinen liike sotki rikospaikkaa.

Stewart oli ollut tekemässä jotain, sillä hän seisoi nyt oviaukossa sen näköisenä, kuin mikään ei olisi mennyt enään hänen mielensä mukaan: ”Terenja, Taylor on tullut ilmeisesti paikalle. Kierra nimittäin kärttää tietoja rappukäytävässä”.

Tietyssä mielessä Taylorin saapuminen tapahtumapaikalle ei merkinnyt hyvää. Vampyyrilla, joka on oli toiminut Hellissä lähes yhtä kauan kuin firma oli ollut pystyssä ja jota oli ehdotettu useaan otteeseen vaativimpiinkin johtotehtäviin, oli aina oma näkemyksensä siitä miten asiat tuli hoitaa. Ottaen huomioon, että Taylor olisi voinut olla vampyyrineuvoston jäsen ja näin melkein yhtä korkea arvoinen kuin Terenja. Mutta mies oli kieltäytynyt tästä kunniasta, koska hänestä oli omasta mielestään enemmän hyötyä kentällä. Hän oli taitava ja älykäs johtaja, joka osasi hommansa. Mies ei kuulunut niihin vampyyreihin, jotka jäivät junnaamaan paikalleen tiettyyn aikaan ja tiettyihin toimintatapoihin, vaan hän oli pystynyt mukautumaan maailman menoon ja aikakausiin. Taylor oli työssään ehdottomasti paras ja tietyjen vampyyreiden kohdalla ja näkemyksen mukaan miehen käskyt menivät, jopa esimerkiksi Terenjan käskyjen ohi.

Kierra oli käytännössä katsoen Taylorin pahanilman lintu. Jos nainen oli paikalla, paikalla tai hyvin lähellä sitä oli myös Taylor.

Kyseinen, hieman jopa pelätty vampyyri katsoo Daphnea kulmat kurtussa: ”Mennään minun autooni. Haluan kuulla täsmällisesti mitä teit ja mitä komentaja Terenja teki”.

Muodollisuus syistä Taylor tarttuu pidätettyä kiinni käsivarresta. Ote ei ole kova, eikä edes kunnollinen ote. Jos Daphne olisi halunnut hän olisi voinut vain lähteä juoksemaan karkuun. Se kuitekin ohjasi nuorta vampyyri naista oikeaan suuntaan Taylorin pakua kohti.

Paku oli iso siihen nähden, mitä sinä aikana yleensä valmistettiin. Sinne mahtui ohjaamon taakse kaksi välisenällistä tilaa. Toisessa tilassa oli pieni komentokeskus, jossa oli kaikki huippumoderneista yhteystietolaitteista, täsmällisiin navigaattoritietokoneisiin ja muihin laitteisiin. Taylorin ja Kierran alaa eivät olleet tutkiminen tai laboratoriotyöt, joten kyseiset välineet olivat ainoita, jotka puuttuivat pakusta. Toisin, Taylor oli opetellut saman menetelmän, kuin mitä Bennet oli hetki sitten käyttänyt Kaya van Hellin veren erottelemiseen, joten kyseinen laite löytyi myös pakusta. Se oli todella hyödyllinen, kun tarvitsi tietoa nopeasti, eikä tutkinta henkilökuntaa ollut paikalla. Jokainen Hellissä työskentelevä vampyyri olisi ilomielin kuollut, jos olisi saanut samanlaiset välineet, kuin Taylorilla oli. Paku oli tehty mittatilaustyönä varta vasten hänelle. Se oli Draculan tapa osoittaa kiitollisuutta hyvin tehdystä työstä, kun mies ei ottanut enään ylennyksiä vastaan.

Kolmas tila pakussa, ohjaamon ja pienen keskuksen lisäksi oli vankeja ja kuulusteluja varten. Se oli ehdottoman vampyyri varma. Varmaan turvallisempi kuin yksikään vampyyreille rakennettu selli. Siellä oli molemmin puolin seiniä kapeat penkit, joihin mahtui tiiviisti istumaan neljä normaalikokoista vampyyria. Muuta tilassa ei sitten ollutkaan tummia seiniä lukuun ottamatta.

Taylor auttaisi Daphnen nousemaan pakuun ja nousisi myös itse tämän kanssa ja istuisi Daphnea vastapäätä.

”Kerro kaikki, niin teen minkä voin auttaakseni sinua”, Taylor sanoi ilme vakavana. ”Ketään ei pidätetä yhden pienen työvirheen takia, joten haluan kuulla kaiken ymmärtääkseni tilanteen”.



Bennet katsoi jälleen Nanamia Taylorin lähdettyä. Brittivampyyri rentoutui silmiin nähden nyt kun Taylor ei enään ollut paikalla. Ikivanha vampyyri sai jopa kovaksi keitetyn tutkijan niskavillat nousemaan pystyyn.

”Me lähdemme ylös jatkamaan kokeita. Otetaan eroteltu veri mukaan. Uskon Terenjan haluavan sen itselleen”, Bennet sanoi kelloaan vilkaisten. Työpäivä saattaisi venyä tätä menoa hyvinkin pitkäksi. Hyvä jos hän pääsisi virallisen työvuoron jälkeen kotiin. ”Varaudu sinäkin siihen, että työt venyvät”.

Kävellessään rakennusta kohti Bennet vastasi oppilaansa esittämään kysymykseen: ”Suoraan sanottuna saa olla aikamoinen velho väärentääkseen verikuvia. Minä en ole koskaan tavannut sellaiseen kykenevää vampyyria. Verikuvia pystyy kyllä johdattelemaan ajatuksillaan veren valuessa. Mutta uskoisin, että jos Kaya van Hell on ollut hengenvaarassa, hän tuskin on ensimmäisenä miettinyt sitä, mitä hänen verensä mukana vuotaa. En usko, että kuvia pystyy mitenkään väärentämään, mutta suoraan sanottuna, jos mielenhallinta on kohdillaan niin miksikäs ei. Mutta uskon myös, että jos kykenee siihen, niin sitä ei noin vain todistetakkaan. En kyllä ole vielä törmännyt yhteenkään verikuvaan, jota olisi kyetty väärentämään”.

William vastasi Terenjan katseeseen. Hänen harmaat silmänsä kertoivat kaiken tarpeellisen, eleet olivat tarpeettomat. Eivätköhän miehet ymmärtäneet toisiaan muutenkin.

Hetken kuluttua hän liikahti aikeissa toteuttaa Terenjan komennon, mutta silloin kenttätyöntekijä astui esiin pyytämään Terenjaa poistumaan paikalta. William kääntyi katsomaan tätä, kuin olisi kääntynyt katsomaan hiirtä, joka oli sattumalta juossut suoraan kissan jalkoihin. Vaikka kenttätyöntekijä saattoikin olla oikeassa, vaistomaisesti William asettui vahvemman puolelle. Terenjalla oli oikeus olla missä hän halusi olla, eikä tutisevilla kenttähiirillä ollut mitään sanottavaa asiaan.

Vampyyri rypisti kulmiaan kun Steward mainitsi Taylorin ja Kierran saapuneen paikalle. Hän kääntyi takaisin Terenjan puoleen, sanoen: "Sir, meidän lienee tosiaan parasta liikkua." Daphne näytti olevan vähäisin Terenjan ongelmista.

Taylor saattaisi hyvinkin koitua Daphnen pelastukseksi mitä vampyyrien lakien mukana tuleviin rangaistuksiin tuli, mutta samalla tähän asti mallikkaasti keskenään työskennelleiden vampyyrien välinen suhde romuuntuisi lopullisesti.

Anteeksi antaminen ja asioiden sikseen jättäminen eivät olleet Terenja van Hellin veressä. Nuorukainen oli yksinkertaisen kykenemätön antamaan Daphnen uhmakkaan teon ja sanoja anteeksi. Ikinä. Liudan sosiopaattisia taipumuksia ja ominaisuuksia kirkkaalla älyllään hallitseva kykeni kyllä tavallaan... Olemaan tyytyväinen ja jatkamaan eteenpäin suhteellisen normaaliin tyyliin, kunhan sai ottaa maksun nenilleen hyppimisestä suoraan epäonnekkaan idiootin selkänahasta.

Williamia tuijottava suorastaan nautti siitä tunteesta, kun sai runnoa maahan jonkun, joka oli aikaisemmin kuvitellut olevansa jotakin. Olevansa niin tärkeä ja ainutlaatuinen, että saattaisi koputella nokkaansa valkoiselle pedolle. Terenja ei nauttinut edes tappamisesta niin paljon kuin itsestään jotain kuvittelevien vampyyrien alistamisesta. Maahan polkemisesta ja rikki repimisestä, kunnes nuo eivät unissaankaan olisi yrittäneet kukkoilla nuorukaiselle.

Niin Terenja halusi tehdä Daphenellekin. Repiä ja raastaa kunnes tuo alistuisi ja ymmärtäisi, ettei tuolla ollut mitään asiaa katsoa valkeaa vampyyriä nenänvarttaan pitkin. Ettei tuo ollut yhtikäs ketään vain siksi, että Kaya oli vuonna kirven ja miekka säälinyt pikku orpo raukkaa. Se ei oikeuttanut naista puhumaan Terenjalle koppavasti tai sotkemaan nuorukaisen vastaamaan rikospaikkaa miten tykkäsi. Daphen oppisi tekemään täsmälleen kuten sanottiin tai tuo voisi painua helvettiin.

Kiehuvat pedon ajatukset eivät olleet täysin loogiset, sillä Terenja osasi arvostaa omatoimisuuttakin. Sellaista vaistojenvaraista luovuutta sääntökirjan ulkopuolella, jolla saatiin aikaan paljon enemmän kuin seuraamalla ohjeita sana sanalta. Maailman oli muutunut Kayan veren juomien myötä valkoiseksi ja valtimoveren punaiseksi. Siinä ei ollut enää sävyjä, ainoastaan jyrkkää punaista ja valkoista.

Verenpunaisen silmän katse kääntyy hitaasti kohti kenttäagenttia, pupillin liikuessa kohti silmäkulmaa ennen kuin kasvot kääntyivät vampyyrin puoleen.Terenja ei väistänyt, hetken tuo vain seisoi tuijottaen luokseen kävellyttä. Haastaen toistamaan sanat, haastaen yrittämään sitä mitä Daphne oli yrittänyt.

Kenttäagentin pelastukseksi tuon pelon pystyi melkein haistamaan, eikä tuo näyttänyt uhmakkaalta punavalkoista maailmaa tuijottavan silmissä. Terenja ei suoranaisesti väistänyt vaan astui eteenpäin pakottaen agentin siirtymään sivuun tieltään, aikomuksenaan suunnata katolle. Kiehuva mieli tavoitteli hyökkäilevinä pyörteinä Kayaa, melkein väkivaltaisesti hellän kuiskuttelun sijaan.

Stewardin sanat kuitenkin keskeyttävän mielensisäisen myrskyn syntymisen. Casey Taylor? Asunnon ovensuuhun pysähtyvä kuoleman tavoin täysin hiljainen Terenja van Hell siirtää katseensa rappukäytävään. Odottaen.

Bennetiä ja Nanamia olisi kaiketi kiehtonut suunnattomasti se, mitä Terenja oli nähnyt juotuaan sisarensa verta. Nuorukainen ei vielä ollut yhdistänyt Kayan verikuvien samankaltaisuutta siihen, mitä oli kokenut aikaisemmin työhuoneessaan kokenut tavoitettuaan rakkaansa mielen pitkän tauon jälkeen. Kaya van Hell ei nähnyt maailmaa samalla tavalla kuin valheelliset mielikuvat naiselle tarjonnut vampyyri. Ei sillä, että se oli ylipäätään mahdollista - kahden olennon kokea ja nähdä asioita tismalleen samalla tavalla.

Hellin harhauttamisessa auttanut vain oli niin radikaalilla tavalla erilainen mieleltään, että se oli nähtävissä jopa tavallaan mielikuvien värien sävyissä. Kyseinen mies näki maailman kuin äärettömän tarkan linssin läpi, terävämpänä ja yksityiskohtaisempana. Kykenemättä suodattamaan mitään näkemäänsä pois. Sinisilmäinen vampyyri ei ollut koskaan yrittänyt tosissaan valehdella verikuvilla, koska ei ollut koskaan joutunut tilanteeseen, jossa se olisi tullut tarpeelliseksi. Kenties mies kuitenkin pystyisi siihen ainakin omassa päässään. Kenties jopa auttamaan sellaisia, joiden silmin pystyi katsomaan maailmaa. Se selviäisi vain kokeilemalla.

Terenja oli aivan tarpeeksi älykäs pystyäkseen yhdistämään Kayan veren mukanaan tuomat kuvat aikaisemmin kokemiinsa, niiden tuntuessa kuin palalta saman mielen ajatuksenjuoksua. Nuori van Hell oli vain aivan liian lähellä sisällään asuvaa petoa ehtiäkseen keskittymään. Kun kaikki tahdonvoima meni murhanhimon hillitsemiseen. Hetken verran Terenja leikitteli ajatuksella, että syöksyisi käytävään tappaen kaikki tielleen eksyvät.

Huuliaan nuolaiseva jopa näki miten veri valuisi valkoisia seiniä pitkin.

Daphnella ei ollut minkäänlaista aikomusta karata, ja miksi olisi ollut.. Eihän siitä hyötyisi mitään. Päinvastoin se voi aiheuttaa lisäongelmia ja niitä Daphne yritti välttää. Hän ei halunnut suututtaa ketään..
Terenjan suututtamisessa hän oli nähtävästi onnistunut, vaikka se ei kuulunutkaan Daphnen pyrkimyksiin. Ei Daphne kuitenkaan sanonut mitään, josta olisi voinut suuttua.. mutta nyt puhutaankin Terenjasta.. Hän varmaan pitää jokaikistä lausetta häntä vastaan loukkauksena. Daphne inhosi sellaisia ihmisiä, jotka vetävät herneen nenään yhdestäkin vastalauseesta. Terenja on lopullisesti menettänyt hänen kunnioituksensa, vaikka tuskin se miestä edes kiinnosti..

Kävelessään Taylorin kanssa tämän autolle, Daphne ei välittänyt lainkaan, kun Taylor otti tätä käsivarresta kiinni. Ote, jolla Taylor oli tarttunut Daphnen käsipuoleen oli paljon hellempi kuin äskeisen agentin. Taylor taisi jo havaita ettei Daphne aikoisi karata, mutta silti saattoi matkan loppuun asti.

Kun kaksikko sitten saapuikin pakulle, Taylor auttoi Daphnen autoon. Daphnekään ei voinut olla ihailematta sen kalustoa. Ne olivat paljon kattavammat kuin yksikään hänen näkemistään autoista. Daphne kuitenkin palautti katseensa eteenpäin ja istui tuolille, joka sijaitsi Tayloria vastapäätä.

''En tiedä onko mitään tehtävissä..'' Daphne toteaa.
''Sillä tuhosin asunnossa sijaitsevan panssarioven.. Ja tutkin kyseisessä huoneessa sijatsevia papereita..
Terenja tottakai suuttui siitä ja pisti minut rautoihin.. Pientä sananharkkaakin oli, muttei kyllä sellaista, joka olisi erityisesti loukannut ketään..'' Daphne selosti rauhallisesti ja viimeisen virkkeen kohdalla hieman madalsi ääntään, mutta vain aavistuksen verran.

Oli hilkulla ettei Daphne olisi niellytkään ylpeyttään eikä olisi myöntänyt virhettä. Vaan olisi kenties hieman vääristyllellyt totuutta, mutta kuitenkin Daphne päätti kertoa toden, vaikka mitään ei olisikaan tehtävissä. Daphne tiesi, että jonkinlainen rangaistus häntä kuitenkin odotti.. Tekipä kuka mitä tahansa..
Toisaalta Daphne ei ymmärtänyt, miksi Terenja oli noin tulistunut. Oli lähellä että Terenja olisi painanut liipaisimesta.. sillä hetkellä Daphne oli pelännyt henkensä puolesta. Syystäkin Daphne ei enään kunnioittanut Terenjaa samalla tavalla kuin ennen.. Oli selvää, ettei mikään heidän välillä olisi enään entisellään, pitkään Kayan etsinnöissä työskenelleiden välit olivat ehkä jopa lopullisesti tulehtuneet. Nyt Daphnen olisi pysyteltävänä mahdollisimman kaukana Terenjasta..

((Ei pahalla, mutta musta Daphne oli kyllä todella ylimielinen puhuessaan Terenjalle xD Jos ollaan realistisia ja kyseinen henkilö on taktikko, sen pitäis huomata sekä ymmärtää puheestaan se miten se puhutteli nimenomaan Hellin johtosuvun jäsentä. Plus siihen se, että toi Terenjan mielipuolisuus ei tullu kenellekään yllätyksenä(?) Muuten se ei ole kovinkaan hyvä taktikko, eikä kovinkaan hyvä havainnoimaan sosiaalisia kanssakäymisiä.

Jos se ei odottanu suututtavansa - sen ois kannattanu valita sanansa hyvin toisenlaisella tavalla. Etenkin, jos se on Hellin kouluttama taktikko, tuskin ne perehtyy ainoastaan sotilastaktiikoihin. Kai ne jonkun verran opettelemee manipuloimaan ja ymmärtämään muita vampyyrejäkin?

Sori, mä olen kamala nillittäjä. Minen vaan tykkää epäloogisuuksista. *varautuu saamaan Jilliltä ympäri korvia*))

(( Jaa.. Musta taas ei.. Sillä vaikka ihmisen tai vampyyrin äänensävy olisi kuinka kylmä, niin ei se silti tarkoita, että yritetään toista loukata.. Daphne sattui nyt vain puolustamaan itseään eikä hänen pyrkimykseensä kuulunut pomon loukkaminen.. mutta minkäs minä sille mahdan, että jotkut ymmärtävät sanat väärin :/..
Missään vaiheessa siis en kyllä ainakaan itse olettanut Daphnen alkavan kovinkaan ylimieliseksi.. Hän ei kuvittele itsestään liikoja ja minusta se näkyy aika selvästi kirjoituksissani.. Ja kyllä Daphne nyt tietää Terenjan suuttuvan helposti, muttei tiennyt suuttuvan vähäpätöisistä asioista..))

((Se, että minä tiedän mitä Daphne ajattelee tai yrittää kertoa eleillään ei ole sama asia, kuin Terenja tietää. Ellei se tietysti lue naisen ajatuksia samalla. Kylmä äänensävy ei tee sanoista välttämättä koppavaa, mutta sanavalinnat kylläkin.

Siinäkin on ristiriitaa, että sanoo ettei hahmo käyttäydy tavalla x ja samalla se käyttäytyy nimenomaan sillä tavoin. Jos tossa on mitään järkeä kenenkään muun päässä kuin minun. Vähän kuin hahmo sanoisi että sillä on nälkä samalla kun se oksentaa.

"'Hyvä on, sainkin jo haluamani tiedot..'' Daphne sanoi kylmällä ja tyynellä äänensävyllä.
Sitten Daphne saapui ovelle ja piti pienen tauon.
''Muuten.. jos murtaisit käteni.. enhän minä olisi enään hyödyllinen... enhän?'' lisättiin."


Jos sanoisit tolleen omalle pomollesi tehtyäsi jotain, mitä ei selvästikään olisi pitänyt tehdä ja mikä potentiaalisesti vaarantaa töidenne lopputuloksen: Miten ajattelet kyseisen henkilön reagoivan? XD Tuskin se on iloinen ja toteaa vaan että "Jaahas!", etenkin jos kyseinen henkilö on todistetusti epästabiili.

Tietty tää on vaan peli jne jne. Mulle on tulossa vaan suhteellisen vainoharhanen olo, jos olen ainut josta Daphnen käytös Terenjaa kohtaan oli nimenomaan tosi ylimielistä XD Ehkä toi hahmon mielentila tarttuu... ))

((En minä anna pitkin korvia muuten kuin aiheesta. Jos, ette nyt vallan rupea riitelemään niin säästytte hirvittävän PJn raivolta.

Daphnen puolustukseksi voidaan sanoa, että nuoruus ja huoli ystävästä tekee välillä tepposet loogisen ajattelun suhteen.

Terenjan puolustukseksi, noh kaveri on täysi sekopää ja mielipuoli, joka pelkää menettäneensä lopullisesti ainoan asian koko maailmassa, jota on koskaan tai tulee koskaan rakastamaan, muuten kuin lemmikkinä. Kaveri on siis täysin ja täydellisesti arvaamaton, joten Terenjalta voi odottaa mitä vain.

Ei kai tässä muuta. Täti höpäjää läpiä päähänsä, kun ei osaa muutakaan.))