Kuinka helppoa onkaan juonitella Draculan nenän alla? K-18

Alexandru hymyili ja kosketti Lancelotin hiuksia lempeästi. Äidin sormien liikkeet muuttuivat nopeasti uteliaiksi ja tutkiviksi poikansa hiuksillaan. Aivan kuin tämä ei olisi koskaan tuntenut mitään sen kaltaista sormissaan. Hän yritti selvästi tarkentaa katsettaan, onnistumatta siinä kuitenkaan.

”Voi kulta, miten sinä kasvoitkaan näin nopeasti”, Alexandru hymyili lähes surullisena. ”Aivan kuin olisit vasta eilen ollut kapaloissa minun sylissäni. Minun pikkuiseni”. Naisen ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi, ja tämän toisesta silmästä poskelle vierähti kyynel. Huulillaan hänellä oli kuitenkin lempeä ja onnellinen hymy. ”Pian sinusta tulee Dracula poikani. Aivan yhtä mahtava mies, kuin isäsikin on. Saat kauniita vaimoja ja omia lapsia, joiden kasvamista seurata. Vaikka meidän vampyyrien elämä on lähes loputon, lapset kasvavat aina nopeasti”, Alexandrun ääni rupesi säröilemään. ”Kulta pieni, etkö voisi pysyä edelleen äidin pikku poikana?”

Kyyneleet tuntuivat tekevän jälleen tietään myös nuoren perijän silmiin hänen katsoessaan äitiään, kuunnellessa tuon sanoja ja tuntiessa toisen lempeän kosketuksen. Varovasti, lähes peläten, Lancelot ottaa hellästi kiinni äitinsä kädestä ja painaa sen poskeaan vasten.

"Kyllä Äiti. Lupaan olla paras Dracula, joka on koskaan nähty. Ja tulen aina pysymään pikkuisenasi.", Kyyneleet vierähtivät nuoren perijän poskille. Hänen sydämeensä koski. Tuntui, kuin koko eilinen välikohtaus olisi ollut vain huono uni, painajainen, jota hän ei enää muistanut. Nyt Lancelot eli vain tässä hetkessä, heidän hauraassa pienessä maailmassaan.

Ja se koski häneen niin pirusti. Se, että hänen äitinsä oli vajonnut tälläiseen tilaan tuntui Lancelotista samalta kuin sydän olisi revitty hänen rinnastaan.

Alexandru pyyhkäisi sirolla käden liikkeellään kyyneleen pois poskeltaan. Poskelle jäi kuitenkin aavistuksen punertava juova merkkinä siitä, että tämä oli itkenyt. Hän antoi poikansa ottaa toisen kätensä omaansa, toisella kädellä nainen otti kankaisen nenäliinan, jota oli aiemmin puristanut ja joka oli jäänyt hänen peittonsa päälle. Sillä hän kuivasi lempeästi Lancelotin silmät.

”Älähän nyt, pikkuinen. Ei sinulla ole mitään syytä itkeä. Lorella sanoi, että olen sairas, mutta ei minua sinulta mikään vie”, hetken aikaa saattoi kuulostaa siltä, että Alexandru oli palaamassa tähän maailmaan, mutta hän eli edelleen jossain omassa maailmassaan, jossa nykyisyys ja menneisyys sekoittuivat onnellisesti keskenään. ”Kuulin, että isäsi on valinnut sinulle morsiammen. Tyttö on hyvästä perheestä ja varmasti suloinen, näin minä olen kuullut. Olen tavannut hänen vanhempansakkin. Mikä hänen nimensä olikaan... Aurora?”

Alexandrun todellisuus oli sekava. Hän tunnisti Lancelotin, vaikka tämä olikin jo aivan liian vanha hänen silmiinsä. Hän muisti poikansa selvästi nuorempana, mutta ei niin nuorena, ettei olisi tunnistanut tätä. Kuitenkin Aurelia oli valittu Lancelotille, kun tämä oli ollut neljäntoista.

Alexandru hymyili pojalleen rakastavasti, sivellen peukalolla tämän poskea: ”Sinulla ei ole kultani mitään hätää. Kaikki on hyvin”.

Samassa naisen ilme muuttui. Se ei ollut enään äidillisen rakastava, nyt se muuttui vienoksi ja tyttömäiseksi. Aivan kuin Alexandru olisi ujostellut poikansa seurassa. Nainen taisi jopa hieman punastua ja nosti kätensä poskelleen, kuin peittääkseen sitä.

”Francoise”, Alexandru kikatti niin tyttömäisesti, ettei Lancelot ollut varmaan koskaan kuullut äitinsä kikattavan niin. Nyt hän luuli poikaansa miehekseen. ”Et saisi olla täällä. Mitä jos Cristina tulee. Hän antaa selkään meille molemmille”. Nyt äiti räpytteli silmiään tyttömäisesti ja veti kainosti kätensä pois Lancelotin otteesta. ”Meidän pitää malttaa vielä hetki. Häihin on kaksi viikkoa. Menisit Constantan luokse. Hän auttaa sinua saamaan pahemmat paineet pois”.

Alexandru kikatti jälleen, kääntäen katseen pois Lancelotista.

"Aurelia, Äiti, hänen nimensä on Aurelia.", Lancelot korjasi hellästi, kykenemättä lopettamaan itkuaan. Oli aivan liian sydäntä särkevää nähdä äiti tässä tilassa. Surunsakkin keskellä vihan liekit nuolivat nuoren perijän sydäntä. Viha ottosisarta kohtaan kasvoi suuremmaksi kuin se oli koskaan aikaisemmin ollut, samalla kuin viha omaa isää kohtaan kasvoi myös. Hän ei koskaan tulisi tunnustamaan isänsä tekoa oikeaksi.

Järkytys kuitenkin pyyhki alleen kaikki tunteet siinä silmänräpäyksessä, kun Alexandru sekoitti poikansa isäänsä. Lancelotin silmät laajenivat, ja tämä tuijotti vapisten äitiään. Koskaan hän ei ollut kuullu äidiltään tuollaista ilomielistä kikatusta. Kyyneleet jatkoivat matkaansa nuoren miehen poskia alas leualle ja siitä miehen paidan etumukselle.

Lancelot ei uskaltanut korjata äitiään. Hän pelkäsi, että jos sanoisi tälle vastaan, tuo hermostuisi aivan turhaan ja saattaisi ruveta riehumaan. Ja nyt kun äiti oli tippaletkuissa, se ei todellakaan kuulostaisi hyvältä. Niimpä Lancelot pakotti kasvoilleen hymyn, se oli surullinen ja tuskallinen. Jos joku olisi nyt hänet nähnyt, tuo ei olisi voinut muuta tehdä kuin sääliä nuorta perijää, niin surkea tuon hymy oli. Siitä kuvastuivat surun lisäksi myös ehdoton rakkaus.

Alexandrun katse tarkentuu Lancelotin kyynelehtiviin silmiin. Naisen omat silmät laajenevat sanattomasta kauhusta ja hän perääntyy aavistuksen vuoteellaan. Jokin Lancelotin kyynelissä sai naisen pelkäämään. Vampyyreiden veriset kyyneleet saivat kyllä ihmiset säikähtämään, melkein aina, mutta Alexandru oli syntyperäinen vampyyri. Hän oli nähnyt ja itkenytkin verisiä kyyneleitä, joten niiden ei pitäisi häntä varsinaisesti säikäyttää.

Nainen kuitenkin kääntyi pois pojastaan ja heittäytyi sängylleen makaamaan, selkä Lancelotiin päin, kasvot painettuna pieluksiin. Nainen itki ja vapisi. Aina, mikäli Lancelot yritti koskettaa äitiään, tämä rupesi rimpuilemaan ja huutamaan, kuin kosketus olisi polttanut hänen ihoaan. Hän pyristelisi poikaansa vastaan, mikäli tämä yrittäisi ottaa otetta hänestä. Hän huutaisi ja valittaisi kosketuksen sattuvan kuin helvetin liekit.

Maatessaan vuoteellaan Alexandru mumisi jonkinlaisia anteeksipyyntöjä. Tyynyihin puhutuista sanoista oli vaikea saada selvää. Hiljalleen äänet hiipuisivat, muuttuisivat väsyneiksi nyyhkäisyiksi ja ennen pitkään Alexandru nukahtaisi.



Kaya oli juuri palannut huoneeseensa. Hän oli käynyt nopeassa suihkussa ja kuivasi nyt hiuksiaan peilipöytänsä ääressä, pelkkä silkkinen, lyhythelmainen kimono yllään.

Pikku prinsessa oli ollut aamun ampumassa. Se oli ollut todella vapauttavaa, ottaen huomioon, että Kaya ei pystynyt juuri koskaan täysin rentoutumaan ja vapautumaan Draculan linnassa. Varsinkin kun Terenja ei ollut paikalla. Linna tuntui ahdistavalta. Joskus nuorempana Kaya oli tuntenut olonsa häkkilinnuksi. Tuota tunnetta oli joskus vaikea unohtaa.

Ja tunne palasi aina uudestaan tytön palatessa kotiinsa. Varsinkin nyt kun hän oli jo päässyt pois sieltä. Hän oli nähnyt maailmaa ja tuntenut sen millaista oli päättää itse omasta elämästään. Mitä puki päälleen, mitä söi, milloin söi, mitä opiskeli, mitä teki. Vapauden tunne oli huumaava. Draculan linnassa Kaya ei koskaan päässyt käsiksi tuohon tunteeseen.

Nuori perijä oli neuvoton äitinsä kanssa. Yrittäessään koskettaa ja rauhoittaa tuota, nainen vain huusi kuin syötävä. Epötoivoi pyyhki nuoren miehen mieltä..
Lopulta Alexandru nukahti, ja Lancelot istui vielä ehtken aloillaan, kuivaten kyyneliään jotka mies pakotti loppumaan. Hän nousi, siisti kasvojaan, poistaen kaikki todisteet itkusta kasvoiltaan. "Nuku hyvin, Äiti..", Lancelot kuiskasi ääni käheänä poistuessaan huoneesta.

Hänen pitäisi vaihtaa puvun takkinsa. Hänen takkinsa miehusta oli veren sotkema, ja nuori perijä suuntasikin huoneeseensa, toivoen ettei tapaisi ketään matkalla. Hänen pitäisi kuitenkin vielä palata takaisin viihdyttämään vieraitaan, eikä hän halunnut Dianan tai kenenkään muunkaan tietävän, että oli itkenyt. Nyt kun nuori perijä oli jälleen rauhoittunut ja toipunut hieman surustaan ja epätoivostaan, viha valtasi jälleen täysivaltaisesti nuoren miehen mielen.

Kosto oli ainoa asia sillä hetkellä hänen mielessään. Erinäiset suunnitelmat koston toteuttamiseksi pyörivät hänen mielessään. Kauhukuvat Kayan ja Isän kuolemasta pyörivät hänen mielessään ja saivat aikaan sadistisen kylmän hymyn. Kyllä, jonain päivänä vielä, hän saisi kostonsa. Ehkä hän ei isäänsä kuitenkaan tappaisi. Tuo oli vain hölmö mies joka ei erottanut oikeaa väärästä. Voisi sanoa, että Lancelot mielessä, isän säästi vain se että tuo oli puhdasverinen van Hell.

Kesken matkaansa omalle huoneelleen, nuori perijä pysähtyy. Aikaisempaa pirullisempi virne valtaa tuon kalpeat, komeat kasvot. Kaya saisi maksaa tästä. Nyt. Lancelot tekee täyskäännöksen, lähtien suuntaamaan kohti ottosisarensa huonetta. Hän ei aikaile lainkaan, vaan pysähtyy vasta Kayan huoneelle päästyään. Lancelot pysähtyy, epäröi hetken aikaa, ennenkuin sadistisempi puoli hänestä pyyhkii kaiken alleen, vallaten nuoren perijän mielen. Hän koputti kohteliaasti, odottaen että hänen uhrinsa antaisi hänelle luvan tulla sisään..

Nyt kun Kayan hiukset ulottuivat vain lapaluille, ne aaltoilivat paljon villimmin, kuin hänen teini-iässään, kun ne olivat ulottuneet tytön polvitaipeisiin. Tällä kertaa nuori nainen antoi hiustensa myös aaltoilla ja taipua vapaasti. Hänen isänsä luultavasti vain pitäisi siitä. Ja ennen kaikkea tytölle oli tärkeää miellyttää isäänsä. Francoise oli avain siihen, että hänen elämänsä oli edes jotenkuten siedettävää siihen asti, kunnes hän pääsisi omilleen.

Kaya oli juuri astelemassa vaatehuoneelleen pukeakseen jotain päällensä. Luultavasti Francoise palaisi jo halusta viettää aikaa pienen kultakimpaleensa kanssa. Silloi joku koputti hänen oveensa. Kaya vilkaisi antiikkista kelloaan yöpöydällään ja kurtisti aavistuksen kulmiaan. Olihan mahdollista, että isä olisikin tullossa tyttärensä luo oma-aloitteisesti. Tai sitten joku hänen palvelijoistaan oli tulossa varmistamaan, josko hän tarvitsisi jotain.

”Tule sisään vain! Laitan nopeasti vaatteet päälle!” Kaya huikkaa ja astelee vaatehuoneeseensa miettiäkseen mitä pukisi päälleen.

Tällä kertaa hän suunnitteli jotain mikä miellyttäisi hänen isäänsä, mutta myös sellaista, joka päällä nuori, tyylistään tarkka, nainen kehtasi kulkea ympäri Draculan linnaa.

Kutsun kuullessaan pedon virne leviää hieman, ja tämä avaa oven ja astuu sisälle. Lancelot lukitsi oven takanaan ja asteli peremmälle huoneeseen. "Älä suotta pukeudu..", Ääni oli tuskin kuiskausta kovempi, nuoren perijän astellessa kohti vaatehuonetta, jossa arvasi ottosisarensa olevan. Hän ei saisi satuttaa 'rakkaan sisarensa' kasvoja, ettei kukaan huomaisi, mutta naisen muu ruumis oli lähestulkoon vapaata riistaa.

Lancelot astui vaatehuoneeseen nopeasti, sulkien hienostuneesti vaatehuoneen oven, lukiten sen. Lukko päästi hiljaisen kilahduksen, mutta Lancelotin korvissa se kuulosti kovalta, tuomion ääneltä, Kayan tuomion. Nuoren perijän kasvoilla on sadistinen virne, entistä pahempi kuin mitä Kaya on ennen nähnyt. Lancelot oli saanut viimeisen pisaran, edes Aurelia ei olisi kyennyt rauhoittamaan miestä. Jos katsoi tarkkaan Lancelotin silmiä, saattoi miehen silmistä nähdä merkkejä siitä, että tuo oli itkenyt.

"Pitkästä aikaa, 'sisko'..", Lancelot kuiskasi pehmeästi, lähes kehräävästi nojatessaan suljettuun oveen. Hän tulisi nauttimaan pakokauhusta, jonka pystyisi varmasti pian lukemaan Kayan kasvoilta.

Kaya oli juuri kurottautumassa ottamaan erästä isänsä lempimekkoa, kun hän kuulee vaatehuoneen oven lukon kilahtavan. Pakokauhu kyllä läikähtää nopeasti esiin tytön silmissä, mutta niiden tilalle tulee nopeasti päättäväisyys ja halu selviytyä. Taisi olla vain ajankysymys, milloin Lancelot keksisi jälleen pikkusiskonsa. Kaya oli saanut olla monesti miehen sadismin ja muiden halujen kohteena, varsinkin kun hän oli ollut nuorempi.

Tilanne oli nyt hiukan erillainen. Tietysti Lancelot ei ollut varmasti ollut koskaan aiemmin ollut niin vihainen kuin nyt, mutta Kaya oli oppinut myös puolustamaan itseään. Lancelot luultavasti kuitenkin voittaisi lopulta, mutta tyttö tappelisi varmasti vastaan niin hurjasti kuin se vain oli mahdollista.

Helposti saattoi huomata, että tämä jännitti parhaillaan joka ikistä lihastaan ja puristi käsiään nyrkkiin, ollen samalla valmis syöksymään veljensä ohitse ovelle, mikäli tämä suostuisi liikkumaan oven edestä.

”Hei Lancelot”, Kaya lausui veljensä nimen, kuin se olisi maistunut pahalta hänen suussaan. ”Mietinkin jo oletko unohtanut vierailuni, kun en ole aiemmin sinua nähnyt”. Kaya irvisti aavistuksen ja liikahti pienesti ollakseen valmis liikkumaan tarpeen vaatiessa.

"Älä näytä noin kireältä ja jännittyneeltä..", Virnistys levisi entistäkin petomaisemmaksi. Lancelot otti askeleen eteenpäin, mutta ei siirtynyt pois oven edestä. Hän huomasi kyllä, että 'pikkusisko' oli päättäväinen taistelemaan, mutta se ei muuttanut hänen asennettaan tai aikomuksiaan. Kaya oli, loppujen lopuksi, vain mitätön veretetty pohjasakka, eikä läheskään puhdasverisen vampyyrin veroinen.

Nopealla liikkeellä Lancelot siirtyi eteenpäin, ojentaen kättään, aikeenaan tarttua Kayaa niskasta puristavalla voimalla, niin ettei nainen pääsisi pakenemaan. "Tiedätkö lainkaan, mitä olen saanut kokea takiasi..narttu?", Lancelot kihisi raivosta, eivätkä raivonkyyneleetkään olleet kaukana, sen kuuli nuoren perijän äänestä, joka värisi hiukan.

Hän aikoi antaa sisarelleen pienen maistiasen siitä tuskasta jota oli itse saanut kokea. Vain pienen, sillä hän ei voinut ottaa riskiä että jäisi kiinni. Kymmenesosa siitä mitä hän oli viimeyönä tuntenut, kymmenesosa tämän päiväisestä. Se saisi riittää tälle kerralle.
Mikäli Kaya yrittäisi hänen ohitseen ovelle, Lancelot oli valmiina tarttumaan naiseen.

Veljen lähtiessä liikkumaan, Kaya väisti, mutta veli sai kuin saikin kiinni hänen niskastaan. Tyttö oli vähällä älähtää, mutta hän ei aikonut antaa veljelleen sitä riemua, että valittaisi. ”Helvetti soikoon Lancelot! Minä en tullut tänne vapaaehtoisesti! Jos muistat, niin rakas isukkisi teurasti minun perheeni ja toi minut tänne! Minulla ei ollut osaa eikä arpaa siinä asiassa, joten päästä irti!”

Lancelot oli kyllä tarttunut häntä kiinni niskasta, mutta tämä ei ollut vanginnut hänen muita ruumiin osiaan. Kaya nosti jalkaansa, aikomuksenaan tallata kipeästi kantapäällään toisen varpaille. Jos veljeltä murtuisi muutama varvasluu, se ei ollut sisaren ongelma. Samalla hän yritti tähdät kipakan nyrkiniskun veljensä vatsaan ja toivoi tämän päästävän irti edes hetkeksi. Mikäli Lancelot irrottaisi otteensa, Kaya juoksisi ovelle ja avaisi sen päästäkseen ainakin makuuhuoneeseen, jossa hänellä olisi enemmän tilaa liikkua.

Lancelot virnisti Kayan sanoille. Niillä ei ollut mitään tehoa miehen korvissa. Toki hän tiesi totuuden, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että oli täysin Kayan syytä, että hänen äitinsä oli siinä kunnossa kuin oli. Kaya olisi yhtähyvin voinut puhua säästä, yhtä kuuroille korville tuon sanat menivät.

Naisen yrittäessä talloa hänen varpaitaan, Lancelot veti jalkansa pois alta, ja samalla kun nyrkin isku läheni hänen vatsaansa, hän potkaisi sivuttain Kayan nilkkoihin samalla jalalla jonka oli nostanut ylös turvaan, aikeenaan kaataa Kaya alleen.

Kayan liikkeet olivat liian heikosti suunnitellut. Hän ei ollut suunnitellut muutamaa liikettä pidemmälle, eikä ollut käynyt läpi vaihtoehtoja. Sen vuoksi hän päätyi makaamaan vatsalleen lattialle. Kaatuminen olisi voinut lyädä ilmat pihalle naisen keuhkoista, jos hän olisi ollut ihminen. Kaya sai kuitenkin otettua itsensä käsillään vastaan, tällöin hän pystyi kääntymään selälleen ja tähtäämään potkun Lancelotin haaroja kohti.

”Hellitä jo Lance! Luulisi vuosikymmenten turhan vihanpidon riittävän!” Kaya kivahti, valmiina kömpimään ylös lattialta, jos siihen oli mahdollisuus.

Riemuisa virnistys levisi miehen kasvoille naisen kaatuessa hänen alleen. Ja Kaya kääntyikin aivan itse hänelle! Voi sitä riemun määrää. Potku, jonka Kaya kohdisti hänen haaroihinsa, oli helppo torjua lyömällä se sivuun, ja sen tehtyään Lancelot pudottautui polvilleen, hajareisin Kayan vatsan päälle.

Nopealla liikkeellä mies nappasi naisen ranteista kiinni, painaen ne lattiaan kiinni naisen yläpuolelle. Hänen ilmeensä oli muuttunut jälleen, virnistyksestä raivoon. "Sinulla ei ole mitään oikeutta kutsua minua tuolla nimellä.", Nuori perijä lähes murisi Kayan korvaan, nuolaisten saman kaulaa samalla.

Kaya yritti rimpuilla itsensä vapaaksi, mikä taisi olla lähes mahdotonta kun hänen päällään istui häntä itseään pidempi ja raskastekoisempi mies. Varsinkin kun Lancelot vangitsi hänen kätensä, Kayalla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia tapella vastaan.

”Minä kutsun sinua miten haluan, niin kauan kun sinä kohtelet minua yhtenä huoristasi”, tyttö sihahti.

Tämän kulmahampaat olivat työntyneet esiin. Kaya aikoi satuttaa Lancelotia tasan yhtä paljon kuin tätä satuttaisi häntä, mikäli hän saisi siihen mahdollisuuden. Nyt hän yritti purra miestä jonnekkin kaulan ja hartian seudulle kun tämä nuolaisi hänen kaulaansa. Kaya purisi niin kovaa, että hampaat ulottuisivat luuhun asti.

Lancelot tunsi hampaiden lävistävän ihonsa, tunsi kuinka veri lähti vuotamaan. Hän huokaisi vasten Kayan korvaa lähes eroottisesti. "Teit virheen, narttu. Olisin vain hetken pelleillyt kanssasi, satuttanut sinua, mutta koska päätit purra minua, joudun tyydyttämään itseni avullasi..", Lancelot kuiskasi pehmeästi, välittämättä kivusta joka tunsi hartiassaan, sillä se vaihtui pian paljon parempaan tunteeseen, myrkyn alkaessa levitä Kayan hampaista hänen elimistöönsä.

Lancelot sulki Kayan molemmat kädet toisen kätensä alle, toisen vapautuessa. "Irrotahan nyt hampaasi..", Lancelot lähti nousemaan hieman, jotta Kayan olisi pakko irroittaa, samalla kun painoi naisen päätä kiinni lattiaan kurkusta.

Kun nuori perijä saisi sisarensa irti itsestään, tämä avaisi housunsa, ja työntyisi vailla minkäänlaisia lämmittelyjä sisareensa, väkivaltaisesti.

Kaya puri entistä kovempaa ja kuullessaan miehen uhkauksen hän risti jalkansa, eikä aikonut avata niitä ilman, että Lancelot käyttäisi voimaa. Tytöllä ei ollut mitään aikomusta irrottaa hampaittensa otetta, vaikka mies painoikin hänen kurkkuaan. Jos veli riuhtaisisi itsensä irti, Kaya ottaisi tästä palasen mukaansa.

Kivun kyynel vierähti hänen poskelleen. Vaikka hän ei tarvinnutkaan happea hengittämiseen, kurkun puristaminen kyllä sattui. Se ei saanut tyttöä kuitenkaan irrottamaan otettaan.

"Haluat siis kovia otteita?", Lancelot virnisti. Hän oli siinä tilassa, ettei itse tuntenut kipua juuri lainkaan, ja Kayan hampaista vapautuva myrkkykin vain lievensi kivun tunnetta. Niimpä nuori perijä painaa kovalla voimalla naisen kurkkua kohti lattiaa, samalla kun riuhtaisee hartiansa irti tuon hampaista.

Saatuaan hartiansa irti sisarensa hampaista, Lancelot irrotti kaulassaan olleen kravatin, ja tottuneesti sitoo sillä Kayan kädet. Tämän jälkeen mies voikin siirtyä pakottamaan naisen haarat auki, saadakseen esteettömän tien sinne minne halusi.

Jos hän ei kuitenkaan saisi Kayan jalkoja avattua, Lancelot kääntäisi naisen vatsalleen ja nostaisi tuon lantion ylös, jolloin hän pääsisi kohteenseensa vaikka Kayan jalat olisivatkin kiinni.

Kaya sylkäisee palan veljensä olkapäätä suustaan ja virnistää. Hänen suunympäryksensä on veren tahrima. Lancelot saattoi kuitenkin nähdä pelkoa ja tiedon siitä mitä oli tulossa, pikkusiskonsa silmistä. Kaya oli hyvin tietoinen siitä, mitä hänen veljensä oli tekemässä ja oli tietoinen myös siitä kuinka paljon se tulisi sattumaan. Se pelotti edelleen, mutta hän oli kokenut sen ennenkin.

Lancelotin sitoessa hänen kätensä, tyttö pystyi kuitenkin liikuttelemaan niitä, vaikkakin vain yhtäaikaisesti. Hän risti kämmenensä ja tähtäsi sillä kovan iskun päätä kohti. Lancelot saisi tehdä kovasti työtä saadakseen tahtonsa läpi. Kaya ei antaisi veljelleen periksi kovin helposti.

Keskittyessään iskuunsa Lancelotin päätä kohti, tytön keskitttyminen herpaantuu sen verran, että Lancelot saa kuin saakin väännettyä hänen jalkansa auki. Jos mies ehtisi asettumaan niiden väliin, ennen kuin Kaya ehtisi lyömään reitensä takaisin yhteen, tyttö olisi varmasti tämän armoilla. Toisaalta varmaa se oli ollut siitä lähtien kun Lancelot oli lukinnut hänet hänen omaan vaatehuoneeseensa.

Lancelot vain nautti Kayan pienestä rimpuilusta. Hän väisti Kayan lyönnin siirtämllä päänsä sivuun, jolloin isku osui miehen ehjään hartiaan. Hän tosiaankin käytti hyväkseen tuon pienen hetken, kun Kayan jalat herpaantuivat irti toisistaan, ja väänsi ne kovakouraisesti vielä kauemmas toisistaan, pitäen ne aloillaan kunnes sai itsensä asetettua naisen jalkojen väliin.

Nyt hän oli jo voiton puolella. Toisella kädellään hän painoi jälleen Kayan kädet lattiaan kiinni, mikäli onnistuisi. Tämän jälkeen hän työntyisi naiseen.

Lancelotin ollessa valmis ja viimein työntyessä häneen Kaya lopetti rimpuilun ja jäi paikalleen. Silloin se sattui kaikkein vähiten. Lancelot oli voittanut. Kayaa harmitti suunnattomasti, että hän jäi aina veljelleen toiseksi ja joutui kestämään saman nöyryytyksen yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt tyttö itki, mutta hänen ylpeytensä ei antanut hänen kääntää katsettaan pois veljestään. Hän katsoi miestä suoraan silmiin ja hänen itkunsakin oli vain kyynelten valumista poskia pitkin. Jonainain päivänä hän vielä kostaisi. Hän repisi veljensä pään irti juurineen.

”Toivottavasti palveluskunta ei juorua, ettei Draculan paikkasi vaarannu”, Kaya sihahti kyyneltensä läpi. Veritahrat ja ihon palanen van Hellin prinsessan vaatehuoneen lattialla kiinnittivät varmasti palveluskunnan huomion. Kaya ei voinut itse sanoa mitään. Juuri tällä hetkellä hänellä ei linnassa ollut ketään, jolle uskoutua.

Lancelotilta ei vienyt kauaa viedä työnsä päätökseen. Sekin oli rajua ja väkivaltaista, ja teki varmasti kipeää, mutta siitähän Kaya sai syyttää vain itseään. Lancelot ei ollut suunnitellut raiskaavansa sisartaan, mutta kun tuo oli purrut häntä ja täyttänyt hänen elimistönsä sillä kirotulla myrkyllä, hänen oli ollut lähestulkoon pakko.

"Älä sinä niistä huolehdi, sillä sinä siivoat ne.", Lancelot murahti saadessaan tuonsa valmiiksi ja lauetessaan. Hän nousi vain hetki sen jälkeen, ja kiskoi housunsa takaisin jalkaansa kunnolla. "Minä odotan tässä, ja katson kun siivoat.", Hän hymyili pienesti ja kosketti varovasti olkapäätään, josta Kaya oli purrut palasen irti. Nyt siihen sattui, ja pirusti.

Lancelot avasi Kayan kädet, suoristi kravattiaan parhaansa mukaan ja sitoi sen kaulaansa, pysyen koko ajan oven edessä, jottei pikku narttu pääsisi karkuun siivoamatta. Hän ei tosiaankaan halunnut antaa palvelijoille mitään juorun aiheita.

Nyt Kayan oli pakko huutaa. Se sattui helvetillisesti. Kuitenkin samalla hänen oli pidettävä ruumiinsa mahdollisimman rentona, jotta kipu pysyisi edes jotenkin inhimillisenä. Kyyneleet valuivat hänen poskiltaan vuolaana, hänen purressaan hampaitaan yhteen, pitääkseen suurimman osan huudostaan sisällään. Tyttö melkein huokaisi helpotuksesta, kun hänen veljensä lopetti.

Veljen viimein vapauttaessa hänet, hän ei voinut muuta kuin maata selällään lattialla: ”Mitä, eikö tulvan Draculan valta riitä pitämästä palvelijoiden suita kiinni?” Kayan oli pakko naljailla. Se oli hänen ainoa lääkkeensä. ”Toivottavasti olet ollut dietillä viime viikon. Minä olen syönyt oikeinkin ahkeraan, päivittäin”, tyttö tokaisi. ”Se ei ole minun syyni, jos tulen raskaaksi. Dracula haluaa varmasti tietää, kuka hänen pikkuisensa oli turmellut”.

Raskaaksi tuleminen oli aivan liian täydellinen ja hirvittävä ajatus. Lancelotin lapsen kantaminen olisi helvettiä, mutta veli menettäisi tasan tarkkaan Draculan paikkansa siinä silmän räpäyksessä kun asia tulisi ilmi.

"Älä huolehdi, kuten sanoin.", Lancelot tuhahti. Jos Kaya katsoisi alaspäin, tämä huomaisi, että Lancelot oli lauennut naisen jaloille, eikä sisään. Hän ei tosiaankaan aikonut ottaa sitä riskiä, että tuo pikku narttu pamahtaisi paksuksi. Jos niin kuitenkin olisi käynyt, Lancelot olisi tapattanut Kayan ja tuon lapsen sen enempää miettimättä, vaikka olisikin menettänyt näin Draculan paikan. Hän ei tosiaankaan halunnut lapsia Kayan kanssa.

"Alahan siivota.", Lancelot ei välittänyt lainkaan Kayan naljailusta. Hän oli saanut pureuttua suurimman raivonsa, mutta pahan tuulinen hän oli edelleen. Hän suoristi pukuaan joka jo aiemmin oli tahraantunut verestä hänen itkiessään, mutta nyt puvun takin olkapäästä puuttui pala kangasta, ja haavan ympärys oli värjääntynyt kirkkaan punaiseksi. Hänen olisi käytävä pesulla ennenkuin palaisi vieraidensa luokse.

”Luuletko sinä lellipentu todellakin, että minä tottelen sinun käskyjäsi mielin määrin siinä vaiheessa kun sinä olet juuri raiskannut minut!” Kaya kivahti. Hän sai hiljalleen tarmoaan takaisin. ”Saat vittu pakottaa minut siivoamaan. Tai sitten tukit sen palveluskuntasi turvat jollain tavalla. Se ei ole minun ongelmani. Luulisi, että pikku lordi olisi miettinyt vähän pidemmälle, ennen kuin lähtee tökkimään sillä hepillään”.

Kaya laski jo tunteja siihen kun pääsi pois linnasta. Isä saisi tehdä todella paljon jos halusi hänen palaavan seuraavan kerran takaisin kotiin. Oma kartano Englannista tai Ranskasta saattaisi ehkä riittää hyvitykseksi.

”Ja millä vitulla sinä kuvittelet, että minä siivoan täällä! Nyt eletään poikaseni kartanossa. Ei minulla ole jemmassa mitään siivousvälineitä vaatekomerossani, saati sitten koko huoneessani, idiootti”, Kaya tokaisi. Hän nousi seisomaan ja oli valmis tappelemaan uudestaan, mikäli tarve vaati. Heistä kahdesta Lancelot oli saanut isoimmat vauriot. Kayan lähes olemattomat ruhjeet parantuivat hetkessä.