Kuinka helppoa onkaan juonitella Draculan nenän alla? K-18

Aurelia kohotti pienesti kulmiaan kuullessaan Lancelotin kuiskaavan korvaan se kuuluisat sanat. Kihlauksesta huolimatta, Aurealia ei olisi koskaan uskonut kuulevansa niitä sanoja kihlattunsa huulilta. Hymyn poikanen syntyi kuitenkin tämän huulille, tämän kiehnätessä aavistuksen otsaansa Lancelotin kaulaa vasten. Aurelia piti Lancelotista todella paljon. Rakkaudesta hän ei vielä tiennyt. Nyt hän oli todella kiintinyt ja ihastunut mieheen, mutta sanat 'Niin minäkin sinua', olivat aivan liian helppoja lausua ääneen.

Lancelotin aloittaessa kertomaan äidistään, hymy haihtui huolestuneen ilmeen myötä. Aurelia kietoi kätensä Lancelotin ympärille. ”Olen pahoillani Lancelot. Todella pahoillani. En voi edes kuvitella miltä sinusta tuntuu”. Aurelia silitti hellästi miehensä hiuksia kietoessaan toisen kätensä tämän ympärille. ”Kuulin, että isäsi teki Constantasta edustus vaimonsa. Äitisi tila ei taida juurikaan koheta?”

Aurelia oli kuullut Francoiselta myös Alexandrun todellisen tilan. Francoise oli itseasiassa antanut Aurelialle vastuun Alexandrun hoidosta. Lancelotilla olisi tulevina päivinä paljon tekemistä ja miniänä se olisi vähintä mitä Aurelia voisi tehdä.

Lancelot halasi Aureliaa tiukasti tuon lohduttaessa häntä. Häntä ei kuitenkaan itkettänyt, vaan nuori perijä oli täysin rauhallinen. Hänen sormensa kietoutuivat Aurelian hiusten sekaan. "Kutsu minua taas lempinimellä..", Mies hymähti pienesti ja nojasi sitten päänsä vasten selkänojaa, katsellen tulevaa vaimoaan lähes kiinnostuneesti, kuin näkisi tämän ensikertaa, niin paljon hän tutki silmillään tämän kasvoja.

"Niin teki. En tiedä, koheneeko Äidin tila ilman tuhannen vuoden unia.", Perijä huokaisi ja näytti surkealta. "Tuntuu...todella pahalta nähdä hänet siinä kunnossa.. En ymmärrä, miksi helvetissä Isä toi sen pikkulutkan tähän taloon, sillä siitähän tämä kaikki sai alkunsa..", Lancelot murahti ja jatkoi Aurelian hiuksilla leikittelyä, vaikka se olikin hajamielistä.

Hymyillen nainen kuiskasi miehen korvaan; 'Lance', ja vetäytyi sitten tästä hivenen. Hän hymyili. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Aurelia ei näyttänyt pelkäävän. Hän oli luonnollinen ja kaunis silitellessään edelleen Lancelotin päätä, varovaisesti. Hän huomasi miehen leikkittelvän hiuksillaan, koska silloin tällöin joku pieni suortuva tuntui nytkähtävän.

”Ikävä kyllä, me emme voi puuttua isäsi päätöksiin”, Aurelian ilme muuttui aavistuksen surulliseksi. ”Olen pahoillani Lancelot. Lupaan pitää äidistäsi hyvää huolta. Isäsi määräsi minut vastuuseen hänen hoidostaan”.

Aurelia oli tosin pyytämättäkin viettänyt jo paljon aikaa anoppinsa huneessa huolehtien tämän tarpeista. ”Ainakin hän juo viimein verta. Ainakaan hän ei kuihdu. Lorella sanoi sen olevan todella vaarallista muutenkin heikossa kunnossa olevalle vampyyrille”. Aurelian käsi siirtyi miehen hiuksilta tämän poskelle, jota nainen nyt siveli lempeästi peukalollaan.

Aurelia oli todella empaattinen vampyyri. Hänen sydäntään särki nähdä joku surullisena tai sairaana ja hän teki kaikkensa parantaakseen näiden oloa. Samoin hän osasi aidosti iloita toisen puolessa. Nuoressa naisessa oli aavistus jotain outoa, lapsenomaista, joka taisi olla tämän erityinen viehätys. Kun tämä lisättiin vielä naisen siroon, enkelimäiseen ulkomuotoon, muut vampyyrimiehet voisivat kuolla puhtaasta kateudesta Lancelotille.

"Kiitos, Aurelia. Olen sinulle kiitollinen.", Lancelot hymyili ja huokaisi hieman. "Jos mahdollista, haluan että estät sitä pikkkunarttua pääsemästä Äitini huoneeseen, tai hänen lähelleen. Jos pystyt estämään sen, tee se, minun vuokseni, ja Äitini terveyden vuoksi.", Nämä sanat lausuessaan Lancelotin ilme oli hyvinkin tuima. Hän halusi, ettei Kaya aiheuttaisi enempää ongelmia kuin oli jo aiheuttanut.

Ja jos hän aikoi pitää lupauksensa pysyä erossa tytöstä ja tuon huoneesta, tyttö saisi myös luvan pysytellä erossa hänestä. Vaikka Lancelot uskoi että Kaya pysyisi enemmän kuin mielellään erossa hänestä.

Aurelian teki mieli sanoa, että luultavasti Kaya ei halunnut mennä lähellekkään Alexandrun huonetta. Alexandru ei ollut ollut ottotyttärelleen mikään kaikkein lempein äiti. Tuskin tytär siis viihtyisi ollenkaan äitinsä sairasvuoteen vierellä. Lancelot tuskin kuitenkaan halusi kuulla sellaista kommenttia. Mies kuitenkin piti äitiään täydellisyyden ruumiillistumana. Joskus, ajoittain, Aurelia tunsi jopa pientä mustasukkaisuutta kihlattunsa äitiä kohtaan. Lancelot nimittäin viihtyi melkein turhan paljon äitinsä kanssa. Tuleva vaimo jäi usein huomiotta, koska äiti meni kaikessa miehellä edelle.

Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika arvostella Lancelotin äiti suhdetta. Siihen olisi tuskin koskaan oikea aika. Eikä Aurelia todellakaan halunnot olla se, joka menisi sitä arvostelemaan. Hän saisi tuskin koskaan anteeksi sitä.

”Lupaan pitää asiasta huolen”, Aurelia hymyili kihlatulleen lempeästi. ”Älä sinä huolehdi siitä ja kerron heti, mikäli äitisi kunnossa tapahtuu minkäänlaista muutosta”.

Nainen nojautui Lancelotin ruumista vasten ja painoi päänsä taas tämän kaulan mutkaan. Hän olisi jo halunnut jättää äiti-aiheen taakseen. He eivät kuitenkaan juuri koskaan olleet näin lähekkäin. Eipä heillä ollut koskaan tilaisuuttakaan siihen. Kumpikin oli liian kiireinen ja heiltä oli käytännössä katsoen kielletty pääsy toistensa huoneisiin, seksistä puhumattakaan. Pian Aurelian olisi jälleen juostava suorittamaan tehtäviään, joita hänellä riitti yllin kyllin tanssiaisiin asti. Tanssiaisten ollessa ohitse, alkaisi hääjärjestelyt, joista Aurelia olisi jälleen vastuussa. Francoise oli ilmoittanut heidän hääpäivänsä samalla, kun oli ilmoittanut Aurelian järjestävän joulutanssiaiset. Aurelian oli pakko hymyillä pienesti. Heidän häänsä olivat keväällä ja niihin ei olisi enään puoltakaan vuotta.

"Kiitos.", Lancelot kiitti tulevaa vaimoaan vielä kerran, ja laski sitten päänsä selkänojaa vasten tuijotellen kattoa. Hän tunsi itsensä edelleen rauhalliseksi ja tyyneksi, vaikka Kayasta puhuminen saikin miehen vihan kuohahtamaan.

Oli totta että heillä oli harvoin aikaa toisilleen, ja vaikkei Lancelot siitä välittänytkään, tai edes huomannut sitä aina, hän aikoi nyt hetken aikaa nauttia Aurelian läheisyydestä. Rauhallisuus ja tyyneys alkoivat pikkuhiljaa kuitenkin valua pois, ja mies saattoi pian palata omaksi itsekseen. Ainakin toivomansa mukaan.

Tosin, nuori perijä oli hieman hukassa myös itse. Hän ei enää tiennyt mikä oli hänen oma itsensä. Viime ajat olivat saaneet hänen persoonansa hyppimään rajusti laidasta toiseen, eikä Lancelot varmasti osannut sanoa, oliko julma vai hellä. Ehkä se selviäisi hänelle vielä joskus, vaikkakin mies tiesi lähes varmasti sen olevan se ensimmäinen vaihtoehto.

Draculan linnassa aika tuntui kuluvan siivillä näin joulutanssiaisten lähestyessä. Aurelia teki töitä yötä myöten ja viimein, viikkoa ennen tanssiaisia kaikki, tarjoilua lukuunottamatta oli valmiina. Joulukuusi tulisi kaksi päivää ennen tanssiaisia, mutta linnan somistajalla oli tarkat ohjeet sen koristelemiseksi, eikä Aurelian tarvitsisi enään muuta kuin tarkastaa se koristelun jälkeen. Nyt naisen työtaakka alkoi hiljalleen hellittää. Töitä oli vielä jonkin verran ehtävänä, mutta se oli lähinnä asioiden vahtimista. Nyt Aureliallakin oli viimein kunnolla aikaa edustaa itseään ja Lancelotia tulevan Draculan seuraavana vaimona. Edustamista sitten riittikin. Joka päivä linnaan saapui uusia vieraita, jotka olivat ottamassa osaa joulutanssiaisiin. Vieraisiin kuului niin van Hellin suvun jäseniä, kuin Hell organisationin johtoportaan virkamiehiä. Aurelian oli oltava aina paikalla, ainakin hetken aikaa ja kuluneiden kahden viikon aikana hän oli oppinut politiikasta enemmän kuin koskaan, sillä keskustelu kääntyi aina politiikkaan jossain vaiheessa tapaamista.

Nyt Aurelia oli omassa huoneessaan siistiytymässä. Pian linnaan saapuisi varmasti ne kaikkein arvokkaimmat vieraat, koskaan. Sant Salvatoren ja Bartoszewickin suvun edustajat olisivat linnan pihalla hetkellä minä hyvänsä. Van Hellin suvun rinnalla nämä kaksi sukua oli vampyyri maailman merkittävimmät.

Näitä kahta sukua varten oli tämän päivän päätteeksi järjestetty mahtava illallinen, johon ottivat osaa sekä koko van Hellin perhe, että kahden muun suvun edustajat. Illallisella olisi useampi ruokalaji, jotka Aurelia oli valinnut. Tänään hän olisi jälleen illan emäntä ja se hermostutti häntä suunnattomasti, suorastaan pelotti. Francoise ja Constanta olisivat paikalla tarkkailemassa miten hän toimi ja huolehti vieraistaan. Lancelot oli onneksi tänään illan isäntä, joten ainakaan Aurelia ei joutunut olemaan aivan yksin. Se ei kuitenkaan helpottanut hänen oloaan laisinkaan. Nytkin, huoneessaan hän pudotti hermostuksissaan puuterirasiansa varmaan kolmatta kertaa. Valkoinen jauhe levisi hänen huoneensa lattialle ja jos hän olisi ollut ihminen hän olisi varmasti hyperventiloinut.

Aurelia ei halunnut olla esillä. Se ei sopinut hänen luonteelleen. Kaikkein mieluiten hän toimi taka-alalla ja pysyi piilossa.

Nyt puuterirasia putosi neljännen kerran Aurelian vapisevista käsistä.

Lancelot siisti pukunsa etumusta astellessaan kuhisevien käytävien läpi kohti Aurelian huonetta. Palvelijat kuhisivat siivoamassa vielä viime hetken siistintöjä, ennenkuin heidän arvokkaimmat vieraansa putkahtaisivat linnaan. Lancelot ei ollut kovinkaan hermostunut, mutta hän ei myöskään pitänyt tästä. Linna kuhisi aivan liikaa hänen makuunsa, eikä Lancelot muutenkaan nauttinut isäntänä olemisesta, kuten se oli varmasti käynyt selväksi.

Sen jälkeen kun hän oli viimeksi "tavannut" Kayan, Lancelot oli vältellyt sisartaan kuin ruttoa, mutta naljaillut ja kiduttanut tuota henkisesti aina jos oli saanut siihen tilaisuuden. Niin sanotusti nuori perillinen oli palannut omaksi itsekseen, samaan vanhaan rutiiniin sillä poikkeuksella ettei enää pahoinpidellyt fyysisesti sisartaan. Aureliankaan luona hän ei kovin paljoa ollut ehtinyt vierailemaan naisen ollessa usein kiireinen. Nyt hän kuitenkin oli noutamassa kihlattuaan, jotta he voisivat ottaa arvovieraat vastaan yhdessä.

Lancelot oli jopa onnistunut valitsemaan kihlasormuksen Aurelialle. Se oli hyvin kaunis ja hento, upeaa platinaa jossa oli safiireja sekä muutaman rubiini. Se sopi Aurelian kaltaiselle hennolle vampyyrille. Lancelot oli tosin päättänyt hankkia Aurelialle erilaisen sormuksen, jonka sujauttaisi tämän sormeen häissä.

Päästyään viimein Aurelian huoneen ovelle, Lancelot koputti. "Aurelia, on aika.", Miehen äänen sävy oli hieman käskevä. He eivät saaneet antaa vieraiden saapua ovelle ennen heitä, ilman että he olisivat vastassa, ja nuo olisivat täällä piakoin. Lancelot avasi huoneen oven ja astui sisälle, huomaten entistä hermostuneemman vaimonsa pudottavan puuterirasiansa lattialle, mutta sitä hän ei tiennyt että se oli neljäs kerta.
"Aurelia, kulta. He ovat täällä pian. Rauhoitu.", Lancelot tosissaan yritti rauhoittaa Aureliaa, lähinnä sen takia ettei halunnut tulevan vaimonsa nolaavan heitä hermostuksissaan.

Aurelia hätkähti rajusti noukkiessaan puuterirasiaa lattialta, kun Lancelot asteli hänen huoneeseensa. Puuterirasia putosi jälleen. Vaalea jauhetta alkoi olla lattialla jo aimo määrä. Aurelian oli pakko sulkea silmänsä hetkeksi. Hänestä tuntui aivan siltä, että pyörtyisi hetkenä minä hyvänsä.

Hän asetti rasian pukeutumispöydälleen varovasti, toivoen ettei enään pudottaisi sitä. Aurelia oli nähnyt erityisen paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen tällä kertaa. Hän oli harjannut hiuksensa useaan kertaan ja tehnyt niistä hyvin siistin nutturan, josta ei tällä kertaa karkaullut yhtään hiussuortuvaa. Ylleen hän oli puknut polvien yläpuolelle ulottuvan, kellohelmaisen mekon, jossa oli tiukka miehusta. Mekon pohjakangas oli kauniin luonnon valkoinen, mutta sen päälle oli kauttaaltaan ommeltu musta, koristeellinen ja monimutkainen pitsi. Koruiksi Aurelia oli valinnut perinteikkäät helmi ja timantti korut, jotka olivat samaa sarjaa. Hänellä oli korut korvissaan, kaulassaan ja ranteessaan. Varmaa oli, että nainen hurmaisi ainakin ulkonäöllään vieraansa. Hermostuneisuus oli vain vielä saatava kuriin.

Hetkeä ennen kuin oli mennyt pukeutumaan hän oli vielä tarkistanut arvovieraiden huoneistot huolellisesti. Heille tulisi yhdestä linnan siivestä kokonainen kerros omaan käyttöönsä, joten tarkistamista oli ollut riittämiin. Huoneet olivat olleet niin täydelliset, kuin se oli ollut mahdollista. Huoneiden puolesta vieraat viihtyisivät varmasti. Aurelia itse olisi voinut piiloutua sänkynsä alle.

”Minusta tuntuu, etten pysty tähän Lancelot”, Aurelia sanoi värisevällä äänellä.



Draculan linnan pienelle lentokentälle oli juuri laskeutunut kaksi pienkonetta. Francoise oli lähettänyt vieraita vastaan kaksi limousiinia. Matka lentokentältä linnalle oli vain hieman reilut viisiminuuttia, mutta se oli mukavampi taittaa autossa istuen kuin kävellen. Selene laskeutui koneen portaita alas kentälle Sant Salvatoren suvun perässä ja katseli odottavasti Bartozsewikcin seurueen suuntaan, etsien katseellan Dimitriä, venäläisen suvun suojeliaa.

Selene oli kaunis nainen, tavallista naista aavistuksen pidempi ja hoikka kuin pajunvarsi. Hänellä oli vaalean kullanruskeat hiukset, jotka olivat nyt tyylikkäästi, ajanmukaisesti kiharretut ja ne vluivat hänen molemmille harteilleen. Naisen eloisista silmistä tuli mieleen jonkinlainen puro tai läikehtivä järvi. Hänellä oli yllään valkoinen housupuku. Ei olisi aivan heti uskonut, että naisella oli ikää reilusti ily neljätuhatta vuotta. Vampyyri, jota hän etsi Bartoszewikcin seurueesta oli häntä vielä satoja vuosia vanhempi. Dimitri taisi hyvää vauhtia lähennellä viittatuhatta.

Kuljettajat odottivat tyylikkäiden, valkoisten limousiinien vieressä, valmiina avaamaan ja sulkemaan niiden ovia, arvovieraita varten.

”Ehdin jo unohtaa kuinka kaunista täällä Romanian vuoristossa on”, Selene sanoi huokaisten osoittaen sanansa Mikahille, ikätoverilleen. He tulisivat yhdessä Dimitrin kanssa olemaan takuulla linnan vanhimmat vampyyrit, vaikka Lorella laskettaisiinkin mukaan, kuten aina.

Lancelot huokaisi raskaasti. Se tästä vielä puuttuikin, että Aurelia alkoi epäilemään itseään ja kyseenalaistamaan omia kykyjään. "Älä huolehdi, Aurelia. Sinä pystyt tähän aivan hienosti, kuten olet pystynyt tähänkin asti.", Lancelot soi tulevalle vaimolleen kevyen, lempeähkön hymyn. Hymy oli hieman kireä, kuten mies itsekkin sillä hetkellä. Jollain konstilla hänen olisi saatava taivuteltua vaimonsa alas, tai sitten hän raahaisi tuon väkisin.

"Tulehan nyt, kulta. Näytät hurmaavalta.", Lancelot ojensi koukistettua kättään kihlatulleen. He lähtisivät nyt tai myöhästyisivät, ja sitä he eivät saaneet tehdä. Jos Aurelia ei nyt ojentaisi kättään ja lähtisi vapaaehtoisesti hänen mukaansa, nuori perillinen raahaisi tuon kirjaimellisesti väkisin alas.


Leveä haukotus karkasi punapään huulilta tuon astellessa alas lentokoneen portaita. Hän oli ristinyt kätensä niskansa taakse, ja puvuntakin miehusta liehui avoimena tuulessa. "Hmm? Niin, on joo.", Vaikutti siltä, ettei Mikhailia hirveästi kiinnostaneet maisemat, vaikkakin miehen avatessa eriväriset silmänsä, ja katoessaan maisemia, hänen täytyi myöntää niiden olevan upeat.

"Etsitkö Dimitriä?", Mikhail kohottaa kulmiaan huomattuaan Selenen etsivän katseellaan jotain. "Kyllä se sieltä tulee.", Mikhailin haalean punaruskeat hiukset tanssahtelivat villisti tuulessa, ja Sant Salvatoren suvun vartija nautti viileästä ilmasta kasvoillaan astellessaan kohti heitä odottavaa limusiinia.

Aurelian oli pakko vilkaista itseään nopeasti peilistä. Tosin tämä ensimmäinen tapaaminen ei ollut vielä mitään, ottaen huomioon, että edessä oli vielä täysipitkä ja mahdollisesti aavistuksen pidempi illallinen, josta nainen oli vastuussa. Aureliasta tuntui, että hän voisi tehdä nyt jotain niinkin inhimillistä kuin oksentaa hermostuksissaan. Hitaasti nainen laski silmät ummessa kymmeneen ja tarttui sitten kiinni kihlattunsa ojennetusta käsivarresta.

”Et sitten jätä minua yksin”, Aurelia henkäisi kauhuissaan. Jos oli mahdollista, hän oli vielä kalpeampi kuin vampyyrit yleensä. Nainen oli selvästi kauhuissaan ja lähestulkoon valmis juoksemaan karkuun, mutta kuuliaisesti hän seurasi sulhasensa rinnalla alakertaan, eteisaulaan, missä nykyinen Dracula jo odottikin heitä.

Francoise oli Constantan kanssa. Aulassa oli myös Diana ja Jérôme, sekä Caleb, joka hymyili julkeasti Aurelialle. Muita perheenjäseniä ei ollut nyt paikalla ottamassa vieraita vastaan, vain Dracula pari, vanhimmat lapset kihlattuineen. Aurelia olisi voinut sillä hetkellä kumartua kenen tahansa jalkoihin ja anomaan heitä ottamaan häneltä emännän roolin pois.

”Aurelia, näytät hurmaavalta”, Diana hymyili oman kihlattunsa käsipuolessa. Tämä oli, kuten aina, yhtä tyylikkään ja räväkän elegantti kuten aina. Tänään hänellä oli yllään musta, tiukka lyhyhelmainen, olkaimeton mekko. Jos mekon helma olisi ollut yhtään pidempi, Dianan liikkuminen olisi ollut varmasti mahdotonta. Mustassa mekossa oli lukuisia vihreitä, koukeroisia kuvioita, joista saattoi mahdollisesti muodotua ruusuja. Sen miehusta oli rypytetty lantiolle asti poikittain, jolloin kuviosta oli mahdoton sanoa mitään. Mekon takaosassa, oli jonkinlainen kapea, pitkä kangaskaistale, joka ulottui polvien alapuolelle ja oli jonkinlainen laahuksen tapainen. Diana oli rohkeasti jättänyt hiuksensa auki. Ne olivat kauniin, loivat kiharat ja Aurelialle iski salamana alemmuuskompleksi, hänen katsellessaan Lancelotin kaunista, vanhempaa sisarta.

Kuitenkin hän vastasi kälylleen kohteliaasti: ”Kiitos niin sinäkin”. Hänen olisi jälleen tehnyt mieli oksentaa ja samalla hän oli tiukasti takertuneena Lancelotin käsipuoleen, eikä päästäisi siitä irti edes maailmalopun uhalla.



Limousinit ajoivat pihaan ja vieraat rupesivat purkautumaan autoista ulos. Draculan linnan pihamaalla Selene sai viimein silmiinsä Dimitrin, joka toi mieleen jälleen buddhalaisen munkin. Venäläis mies oli kauttaaltaan kalju, mikä ei kylläkään johtunut iästä. Hänen takaraivoonsa oli tatuoitu näyttävä lootuksen kukka ja jadebuddha. Mies auttoi parhaillaan nykyistä rouva Bartoszewiczia ulos autosta. Mies oli tapansa mukaan pukeutunut löysään, mustaan paitaan, mustiin haaremihousuihin ja mustaan, kultakirjailuin koristeltuun aamutakkimaiseen kaapuun. Jalassaan hänellä oli pelkät sandaalit, mikä oli yllättävää vuoristo paikkasilla.

”Dimitri!” Selene hihkaisi ja melkein juoksi miehen luo.

Dimitri kumarsi Gala Bartoszewiczille ja kääntyi sitten Selenen puoleen: ”Pieni sisareni”. Dimitrin kasvoilla suorastaan loisti hymy hänen katsellessaan luokseen rientävää nuoren näköistä naista. ”Siitä on aivan liian kauan aikaa”. Dimitri halasi Seleneä lämpimästi ja jopa suuteli tätä otsalle aivan yhtä lämpimästi.

Benito Sant Salvatore ja Vadik Bartoszewicz tervehtivät toisiaan kätellen, kun linnan ovi avautui. Aurelia seisoi Lancelotin kanssa ovella. Ulos päin hän ei näyttänyt siltä, mutta hänestä itsestään tuntui siltä, että voisi pyörtyä.

”Tervetuloa Romaniaan!” Aurelia toivotti ja mietti oliko hänen äänensä noussut aavistuksen liian kimakaksi.

Lancelot johdatti tulevan vaimonsa alas nopein, mutta varmoin askelin. Hermostus nyt hiiteen, nainen, nuori perijä olisi voinut sanoa, mutta jätti kuitenkin sanomatta. Sen sijaan hän liittyi muun perheensä luokse alhaalla, antaen Aurelian riippua kädessään kiinni kuin takiainen. Muille perheenjäsenilleen hän soi kohteliaan kumarruksen siinä määrin kuin Aurelia antoi periksi, ja Calebille hän soi julman silmien siristyksen joka katosi kuitenkin hetkessä.

Lancelot kääntyi ovea päin juuri kun ovet aukesivat.

"Yo, Dimitri.", Mikhail heilautti kättää tervehdykseksi Selenan jo rynnätessä toisen venäläisen luokse. Mikhail äänsi vahvasti toisen nimen venäläisittäin. Mikhailin käytöksestä saattoi arvella, ettei tämä ollut tottunut turhan arvokkaisiin tapahtumiin, vaikka olikin elänyt monet sellaiset läpi. Liiankin monet, eikä mies luultavasti silti tulisi koskaan tottumaan niihin taikka nauttimaan niistä sen suuremmin.

Ovien auetessa ja Aurelian esittäessä heille tervehdyksensä, Mikhail kumarsi syvään koko van Hellin suvulle. Hän vilkaisi vielä Selenaa kohden, kuin anoen katseellaan että saisi jättäytyä juhlien ajaksi taka-alalle. Hän toivoi kuitenkin saavansa vierailla Draculan kirjastossa. Viime kerroilla mies ei ollut koskaan kerennyt käymään kaikkia kirjoja läpi, vaikka niin kovasti toivoikin.

"Tervetuloa, toivottavasti matkanne oli miellyttävä.", Lancelot soi myös kumarruksen vieraille, kasvoillaan vakava, mutta arvokas hymy.

Lilithin ritareiden tehtävä oli jäädä taka-alalle. Selenen, Dimitrin ja Mikhailin asema oli ajoittain hyvinkin vaikea. Tavallaan he kuuluivat kunniavieraisiin ja tavallaan he olivat mukana eräänlaisina henkivartijoina. Aivan kaikkeen heidän ei tarvitsisi osallistua, kuten tämän iltaisiin juhlaillallisiin, mutta tanssiaisiin heitä velvoitettiin. Selene ja Dimitri varmasti sulkeutuisivat johonkin huoneeseen kertaamaan kuulumisiaan vuoden varrelta. Se tulisiko Mikhail mukaan, oli täysin tämän itsensä päätettävissä.

Aurelia siirtyi ovelta päästäen vieraat sisään. Seuraavaksi hän pääsisi opettelemaan liudan nimiä, joista ei ollut takuita, että ne jäisivät hänelle ensimmäisellä kerralla päähän.

Sant Salvatoren sukua tuli paikalle seitsemän. Herra ja ruovua Sant Salvatore, nimeltään Benito ja Isidora, sekä kaksi heidän lapsistaan puolisoineen ja yksi lapsenlapsi. Toiseksi vanhimman lapsen nimi oli Renato ja hänen vaimonsa oli Sabrina, heidän sulonen pieni tyttärensä Vittoria. Vittoria oli äitinsä sylissään, ollessaan sen verran pieni, että käveleminen ja portaiden kiipeäminen tuotti vielä ongelmia. Beniton ja Isidoran nuorin lapsi oli Irma ja hänen kihlattunsa oli Jeremias. Perheen vanhin lapsi ei ollut paikalla, sillä tämä oli aloittanut koulutuksensa, jota velvoitettiin Sant Salvatoren suvun esikoisilta. Renatosta tulisi suvun seuraava päämies. Heidän seurassaan olivat eräänlaiset henkivartijat Mikhail ja Selene. Koko van Hellin perhe tervehti jokaista erikseen. Francoise ja Contessa vaihtoivat vieraiden kanssa jopa muutaman sanan. Diana ja Irma kikattelivat jo täyttä päätä keskenään, mistä saattoi päätellä heidän olevan ystäviä.

Seuraavaksi oli vuorossa Bartoszewiczin suku. Heitä oli tullut paikalle kahdeksan, herra ja rouva, lapsineen ja heidän kumppaneineen. Herra ja rouva Bartoszewicz olivat nimeltään Vadik ja Gala. Heidän vanhin lapsensa oli Volodya ja hänen vaimonsa oli Maryana. Toiseksi vanhin lapsi oli Valentin ja hänen kihlattunsa oli Natalya. Nuorin heistä oli Elizavet ja hänen tuore kihlattunsa oli Amando. Amando oli selvästi italialainen, mikä hiukan hämäsi Aureliaa, sillä hän tiesi, että Bartoszewiczin suku nai ainoastaan venäläisiä. Naista kiinnosti suunnattomasti, miten nuorelta näyttävä Elizaveta oli saanut tahtonsa läpi niinkin ehdottomassa säännössä. Tämän perheen henkivartija oli Dimitri niminen vampyyri. Aurelialle suuri kokoinen lihaksikas vampyyri toi mieleen buddhan.

”Tervetuloa viimeinkin!” Francoise sanoi lopulta hehkuen. ”Palveluskuntamme ohjaa teidät huoneisiinne hetimmiten ja tapaamme jälleen juhlaillallisella, joka on katettuna kello kahdeksantoista, tasan. Toivon, että viihdytte huoneissanne. Miniäni Aurelia kiertää jossain vaiheessa jokaisen huoneen läpi ja tiedustelee, jos tarvitsette jotain. Matkatavaranne tuodaan hetimmiten”.

Aurelia odotti kyseistä kierrosta kauhulla. Samassa palvelijat saapuivat ja lähtivät opastamaan vieraita huoneisiinsa. Ainakaan Aurelia ei ollut ehtinyt vielä mokaamaan itseään.

Lancelot tervehti kaikkia vuorollaan ja vaihtoi sanan tai kaksi niiden kanssa jotka näyttivät siltä, että halusivat vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. Lopulta kun tervehdykset olivat ohitse, ja hänen isänsä oli ilmoittanut että vieraat saisivat hetken levätä matkansa jälkeen ennen illallista, Lancelot soi vielä kertaalleen vieraille kumarruksen.

Hän tunsi itsensä vaivautuneeksi ja turhaksi koko tässä showssa, mutta perinne mikä perinnä, ja tästä tulisi kuitenkin myös hänen työtään kunhan hänestä tulisi virallisesti seuraava Dracula. Tällä hetkellä hän kuitenkin oli vain Draculan perijä, yksi tuon lapsista vaikkakin vähän muita ylempänä arvoasteikossa, näin Lancelot ainakin halusi asian mieltää. Ehkä hän aikanaan oppisi nauttimaan vieraiden kestitsemisestä, kunhan olisi vanha ja harmaa.

Mikhail pysytteli Selenen lähellä, ikäänkuin hakien toveristaan turvaa. Hän vaihtaisi kyllä mielellään kuulumisia Dimitrin kanssa, sillä tiesi, ettei Draculan linnan kirjat katoa mihinkään. Vaikkakin hänen tiedonjanonsa oli kyltymätön, ja Draculan kirjat pitivät sisällään paljon sellaista mitä Mikhail janosi, ne saattoivat odottaa hetken. Olihan Dimitri sentään myös venäläinen, ja venäläiset toverit pitivät yhtä.

Mikhail saattoi Sant Salvatoret omiin huoneisiinsa ja varmisti Selenen kanssa että näillä olisi kaikki hyvin ja kaikki tarvittava, ennenkuin hän liittyisi Selenen kanssa Dimitrin seuraan jauhamaan hieman kuulumisia. Haalean punaruskeat hiukset sojottivat tuulen jäljiltä hieman sinne sun tänne, ja Mikhail hieman ojensi hiuksiaan. Lähinnä vain sipaisi yhden suortuvan pois kasvoiltaan. Hänen utuiset, eriväriset silmänsä näyttivät hieman tylsiltä, vaikka tarkkailivatkin kaikkea aktiivisesti. Vain ne, jotka Mikhailin tunsivat, tiesivät tarkalleen millainen mies oikeasti oli.

Palvelijoiden lähtiessä ohjaamaan arvovieraita huoneisiinsa, Aurelia saattoi huokaista helpotuksesta. Hän oli kuin olikin selvinnyt ensimmäisestä koettelemuksesta kunnialla. Nyt hänen olisi riennettävä keittiöön tarkastamaan juhlaillallisen tarjoilut, sekä ruokasalin kattaukset. Hänellä olisi vielä paljon tehtävää, ennen kuin olisi valmis menemään omaan huoneeseensa valmistautumaan illallisille. Aurelia kurottautui antamaan Lancelotin poskelle kevyen suudelman.

”Minulla on vielä paljon työtä tehtävänä. Smokkisi pitäisi jo olla huoneessasi”, Aurelia oli aamulla ensi töikseen huolehtinut siitä, että jokaisen illallisille osallistuvan, linnassa asujan puku oli valmiina ja, että se olisi toimitettuna huoneeseen vielä aamupäivän aikana. ”Tuletko hakemaan minut sitten illalliselle?” nainen hymyili vienosti ja sipaisi hellästi vielä Lancelotin poskea. Vastauksen saatuaan nainen lähti jo rientämään.

Francoise vilkaisi pois päin rientävän Aurelian perään ja viittasi sitten Lancelotille, että hänellä olisi asiaa. Francois oli pukeutunut valkoiseen, harvinaisen tyylikkääseen pukuun ja verenpunaiseen kauluspaitaan, sekä mustaan kravaattiin. Hän näytti todella vampyyrien johtajalta. ”Lancelot, heti kun sinulla on aikaa, tule huoneeseeni. Minulla on tärkeää asiaa”.

Seuraavaksi Francoise kääntyi toisen vaimonsa puoleen: ”Saanko saattaa sinut huoneeseesi, kultaseni?”
Constanta hymyili imarreltuna: ”Tietysti, Francoise”.

Aurelia oli kavannut jo juhlakerrokseen ja selasi muistitablettiiaan lähes epätoivoisesti muistaakseen kaiken, mitä piti tarkastaa. Ensimmäiseksi hän lähti kulki juhlakerroksen suuren salin kautta. Salissa oli tarkoitus nauttia pienet drinkit ennen illallista. Palveluskunta hoiti vielä viimeisiä asioitaan salissa. Francoisen toivomuksesta Kaya soittaisi viulua vieraille ennen illallista. Lisäksi huoneeseen oli tuotu myös muita soittimia, koska Santa Salvatorejen mukana tullut Selene osasi kuulemma soittaa melkein mitä vain. Salissa oli harppu, luutu ja kiiltävä, valkoinen flyygeli. Kaya toisi oman viulunsa. Aurelia oli tyytyväinen salin koristeluun. Omasta mielestään hän oli onnistunut hyvin. Seuraavaksi nainen riensi keittiöön jossa oli täysi tohina. Hän vaihtoi muutaman sanan linnan keittiömestarin kanssa varmistaakseen, että illan menu olisi kunnossa.

”Älkää huoliko neiti. Kaikki tulee olemaan juuri niinkuin te haluatte. Monseaur Dracula tulee varmasti olemaan tyytyväinen työhönne”, keittiömestari vakuutteli. Aurelia oli tyytyväinen tämän vataukseen. Seuraavaksi hänen oli tarkastettava pöydän kattaus. Illallisella käytettäisiin toiseksi suurinta ruokasalia. Se oli hieman intiimimpi ja mukavampi. Lisäksi sen ikkunoista näkyi kauniisti puutarhaan, joka yön laskeutuessa kylpisi valoissa, joita sinne oli asennettu ympäriinsä. Aurelia tiesi, ettei Alexandru ollut käyttänyt valonauhoja omissa juhlissaan. Hän oli aikanaan koristellut puutarhan lyhdyin. Se oli varmasti näyttänyt ihastuttavalta, mutta valonauhat tekivät puutarhasta lumoavan. Aurelia olisi onnistunut jossain asiassa paremmin kuin Alexandru.

Aurelia saattoi vain tovoa, että muukin osa joulutanssiaisista onnistuisi.



Selene ei varsinaisesti ollut Sant Salvatoren suvun suojelija, kuten Mikhail, jolloin häntä ei velvoitettu samalla tavalla kuin Mikhailia. Selene vain viihtyi Venetsiassa. Venetsia oli vampyyrille ihanteellinen paikka asua. Siellä ei ollut asunut enään moneen vuosikymmeneen ihmisiä. Kaupunki oli täysin vampyyrien valtaama. Venetsia oli yksi niistä harvinaisista kaupungeista, jossa vampyyrit saattoivat elää rauhassa.

Lisäksi Selenestä oli rauhoittavaa olla lähellä Mikhailia. Aivan kuten tuhansia vuosia sitten, kun nainen oli ollut vielä ujo ja arka, epävarma itsestään ja voimistaan. Maailma oli muuttunut suuresti neljässätuhannessa vuodessa, mutta Selenen kiintymys Mikhailiin ei ollut muuttunut pätkääkään.

”Annatko Mikhailin tehdä taas kaiken työn?” Dimitri astui Selenen viereen, hymyillen pienesti.

”Se ei ole minun työtäni. Minä en ole vannonut suojelevani yhdenkään valtiattaremme pojan sukulinjaa”, Selene totesi tyynesti.

Dimitri hymähti pienesti. ”Tulehan sitten. Eiköhän Mikhail osaa huoneeseeni perässämme”. Selenen ilme kirkastui ja hän seurasi suurikokoista miestä tämän huoneistoon. Selene oli aina pitänyt Dimitristä, jonka hän oli ensi kertaa oppinut tuntemaan Anubiksena, tai Aikana. Hän itse oli Bastet, Vesi, Lilithin rakkaus ja lempeys.

”Veljesi nukkuu ilmeisesti jälleen”, Selene kysy oven sulkeutuessaan hänen perässään.

”Kuten tavallista. Olisimme muuten jo varmasti tavanneet hänet. Rauhan aikana hänen palveluksiaan ei tarvita. Oletko puhunut sisaremme kanssa?” Dimitri sanoi istuutuessaan sohvalle. Hänen silmissään Draculan linna oli pelkkää turhanpäiväistä prameilua. Vampyyrit eivät tarvinneet tätä kaikkea.

”Lilith nukkuu edelleen ja tulee nukkumaan varmasti vielä pitkään”, Selene totesi surullisena. ”Maa ei aisti hänessä mitään”.

”Tiedän. Mutta ei valtiatar enään niin pitkään nuku, kuin luulisit”, Dimitri totesi tyynesti.

”Olet jälleen katsonut tulevaisuuteen?” Selene kohotti kysyvänä kulmiaan, johon buddhaa muistuttava mies vain nyökkäsi. Hän ei aikonut sanoa asiasta enään enempää.

Lancelot katsoi vieraiden ja palvelijoiden perään noiden lähtiessä suuntaamaan huoneitaan kohti. Nuori perijä hätkähti hieman yllättävää suudelmaa poskellaan, mutta ei niinkään yllättynyt loppujenlopuksi. He olivat lähentyneet Aurelian kanssa aika tavalla sen erinäisen päivän jälkeen, jolloin hän oli "loukannut" hartiansa.

"Tietysti tulen.", Mies huikkasi tulevan vaimonsa perään tuon jo kiiruhtaessa matkoihinsa. Pieni hymyn kaltainen nosti Lancelotin suupieliä aavistuksen verran, ennenkuin ilme vakavoitui jälleen hänen kuullessaan isänsä kutsuvan häntä.

"Kyllä, Isä. Käyn vain tarkistamassa smokkini kunnon, ja suuntaan sen jälkeen samantien huoneeseenne.", Lancelot soi isälleen kumarruksen ja kiiruhti tämän jälkeen huoneeseensa. Häntä hermostutti. Mikä voisi olla niin tärkeää, että hänen isänsä tahtoi tavata hänet yhtäkkiä kahden kesken? Olisiko Kaya avannut sanaisen arkkunsa ja paljastanut kaiken? Lancelot toivoi sydämensä pohjasta, ettei näin olisi. Jos Kaya olisi mennyt lavertelemaan, siinä vaiheessa nuori perijä menettäisi perijän paikkansa, ja hän voisi aivan yhtä hyvin tappaa Kayan omin käsin, sillä silloin hänellä ei enää olisi mitään menetettävää.

Tarkistettuaan smokkinsa olevan valmiina käyttöön, nuori perijä suuntasi hermostuneesti kohti Isänsä huonetta.



Hommaa riitti Mikhailille pieneksi hetkeksi. Hän auttoi Sant Salvatore ja tämän vaimoa hieman laukkujen purkamisessa, vaikka palvelijatkin olisivat voineet sen tehdä, ja varmisti tämän jälkeen että näiden lapsillakin oli kaikki tarvittava. Käytyään viimeisessäkin huoneessa Mikhail kumarsi ja sulki oven perässään, huokaisten syvään. Hän olisi halunnut vain rentoutua muutaman hyvän kirjan kanssa.

Mies sipaisi hiuksiaan hieman ja suuntasi sitten ajatuksensa kirjoista pois. Nyt hän voisi piipahtaa Dimitrin ja Selenen luona. Jos ongelmia tulisi, Sant Salvatorejen ei tarvitsisi kuin kutsua häntä, ja hän rientäisi paikalle, olihan hän vannonut suojelevansa heitä.

"Katsotaas..", Mikhail mutisi itsekseen muistellessaan minne Selene ja Dimitri olivat sanoneet menevänsä. Hetken aikaa etsittyään hän tunnisti tutut äänet erään oven takaa, johon hän lopulta koputti. Mikhail ei odottanut vastausta, koska tiesi Selenen ja Dimitrin olevan sisällä, vaan astui sisään virnistellen.
"Aa-a.. Siitä onkin aikaa, Dimitri.", Mikhail sulki oven takanaan.


Samaan aikaan vielä hieman Romaniasta länteen, Velkan nautti yksityiskoneen tarjoilusta ja vilkaisi ulos ikkunasta. Olihan se mukavaa palata välillä kotiin, kun melkein koko perhekkin olisi koossa. Yksityiskone laskeutuisi pian Draculan linnan läheiselle kentälle, jossa Velkania odottaisi patikka matka. Hänen oli ollut tarkoitus palata vasta huomenna, mutta aikatauluihin oli tullut muutos ja mies oli päättänyt vain..ilmestyä kotiin sen suurempia ilmoittamatta.

Aurelia saattoi huokaista jälleen helpotuksesta. Järjestelyt olivat kunnossa, vieraat olivat tyytyväisiä ja enään hänen tarvitsi viedä Lancelotille tämän smokkikukka, jonka jälkeen hän saattoi mennä itse valmistautumaan. Aurelia oli itse valinnut ruusun. Mielenkiinnosta hän oli ottanut selvää ruusujen värien merkitytksestä. Lancelot ei välttämättä ymmärtäisi, mitä kyseinen ruusu merkitsi, mutta jotenkin Aurelialle oli tärkeää antaa Lancelotille kyseinen ruusu. Se oli väriltään oranssi, mutta terälehtien kärjet olivat kauniin punaiset. Ruusuja oli kaksi, ne oli sidottu yhteen punaisella, silkkisellä nauhalla. Kyseisten ruusujen väri merkitsi joissain uskomuksissa rakastumista.

Aurelia avasi muitta mutkitta Lancelotin huoneen oven ja kuulosteli hetken oliko mies huoneessa. Huone vaikutti autiolta, joten Aurelia hiipi sisään. Hän asetti ruusut varovaisesti Lancelotin sängylle, hymyillen sitten pienesti. Hän taisi tosiaan olla rakastumassa kihlattuunsa. Pienesti punastuen hän lähti kohti omaa huonettaan valmistautuakseen illallisille.



Francoise oli omassa työhuoneessaan. Hän puki parhaillaan smokkia ylleen. Hän oli saanut päälleen housut ja valkoisen paidan. Nyt hän etsi vaatehuoneestaan kalvosinnappejaan. Ongelma oli vain siinä, ettei hän osannut päättää mitkä niistä pukisi ylleen. Se oli edelleen vaikeaa, vaikka hän olikin joutunut valitsemaan vaatteensa siitä lähtien, kun Alexandru oli muuttanut pois heidän huoneestaan ja sairastunut. Francoise ei ollut suostunut ottamaan kumpaakaan toisista vaimoista huoneeseen kanssaan asumaan. Huone oli hänen ja Alexandrun. Jos hän halusi maata jonkun vaimonsa kanssa, hänen ei tarvinnut muuta kuin mennä näiden huoneisiin. Heistä kummankaan ei tarvinnut asua hänen huoneistossaan.

Samassa ovelta kuului koputus ja Constanta asteli sisään huoneeseen. ”Ajattelin, että tarvitset apua. Alexandru kertoi minulle joskus, että olet surkea pukeutuja”. Constanta ei ollut itse valmistautunut vielä ollenkaan. Hän ehtisi kyllä.

”Kiitos kultaseni”, Francoise näytti hieman nololta. ”Katsoisitko minulle kalvosinnapit?”

Constanta asteli tyytyväisenä hymyillen miehensä vaatehuoneeseen valitsemaan tälle tyylikkäitä nappeja paidan hihoihin.



Dimitri virnisti pienesti Mikhailille. Virnistäessään hän ei näyttänyt enään vähimmässäkään määrin buddhalta, vaan pikemminkin itse paholaiselta. Se karmi hieman Selenen selkäpiitä. ”Sinä et ole kuitenkaan muuttunut ilmeisesti mihinkään. Samallainen tuulella menevä hulttio kuin ennenkin”.

Selene, joka oli viimein malttanut istuutua nauroi makeasti Dimitrin kommentille: ”Et arvaakkaan”. Tämän jälkeen nainen kuitenkin soi Mikhalille lämpimän ja ystävällisen hymyn.

Lancelot pääsi viimein isänsä huoneen ovelle. Häntä hermostutti edelleen vietävästi, ja hän tosiaan uskoi pahimpien pelkojensa käyvän toteen heti kun astuisi ovesta sisään. Mitä ihmettä hän oikein tekisi, jos Kaya olisi kertonut? Yrittäisikö hän väittää naisen puheita valheiksi? Se tuskin menisi läpi, sillä Kaya oli kuitenkin isänsä lempitytär.

Hetken rohkeutta kerättyään Lancelot nosti viimein kätensä ja koputti oveen. Mies oli niin omien murheidensa ja ajatustensa vankina, ettei kuullut Constantan puhetta oven toiselta puolelta. "Isä, minä täällä, Lancelot."


Mikhail naurahti Dimitrin kommentille lämpimästi ja raaputti takaraivoaan kuin syyllinen ikään. "Kiinni jäin.", Mikhail iski silmää Selenelle leikkimielisesti ja istahti alas siirtäen sitten yhä lämpimän, villin poikamaisen hymyilevät kasvonsa Dimitrin suuntaan. "Noh, mitä uutta vanha jätti?"

Siitä oli jo jonkin aikaa kun he olivat tavaneet Dimitrin, ja Mikhail oli pitänyt tästä rauhallisemmasta ritarista. Piti edelleenkin. Siinä missä Mikhail oli kuin tuuli - vaikeasti ennustettavissa ja aina menossa, Dimitri oli rauhallinen. Molemmat miehistä olivat myös lähtöisin venäjältä, joten aina silloin tällöin nämä saattoivat eksyä puhumaan venäjäksi, venäjästä.



Kone laskeutui. Velkan nousi koneesta nostaen pitkän takkinsa kaulukset ylös. Seuranaan hänellä oli vain yksi palvelija, kihlattunsa hän oli jättänyt kotiin. Tuo oli sairastunut flunssaan eikä siksi ollut päässyt mukaan. Toisaalta, Velkan vietti muutenkin joulujuhlan mielummin perheensä kesken, kuten nuorempana, eikä niin että joku roikkui hänen käsipuolessaan koko ajan.

"Sir, eikö olisi ollut parempi soittaa linnaan ja pyytää auto?", Palvelija vilkaisi melkeimpä varovaisesti Velkanin suuntaan. "Älä huoli, Joshua, matkaa ei ole paljoa.", Velkan totesi rauhallisesti lähtien astelemaan. "Mutta sir, teidän terveytenne..", "Joshua, vaikene.", Velkan ei kuunnellut vastaväitteitä, vaan asteli reippaasti kohti linnaa. Matkaa ei ollut kuin noin viisi minuuttia, ja pian Velkan jo avasikin tottuneesti Draculan linnan oven.

Francoise havahtui hieman kuullessan Lancelotin koputuksen ovella. ”Tule vain sisään Lancelot!”

Alexandru oli aikanaan sisustanut huoneen ja siellä oli suurimmaksi osaksi kauniita vaaleita pintoja, erinäisillä väriläiskillä. Se ei kuitenkaan ollut yhtä hempeän romanttinen, kuin esimerkiksi Aurelian huone. Francoise pystyi asumaan tässä huoneessa ilman, että sai yliannostusta hempeilystä. Alexandru oli ollut loistava sisustaja ja muutenkin yksi parhaimmista Draculan vaimoista, ainakin Francoisen mielestä. Kunnes sitten oli sairastunut. Nykyisessä kunnossaan nainen ei voinut tehdä oikeastaan mitään, mikä parantaisi jotenkin linnan oloja.

”Istu vain alas Lancelot”, Francoise sanoi Constantan kiikuttaessa hänelle kalvosinnappeja. Nainen hymyili Lancelotille aavistuksen omahyväisesti. Kilpailu Draculejen vaimojen välillä oli kovaa. Constanta oli tainnut kokea eräänlaisen erävoiton Francoisen ottaessa hänet Alexandrun tilale edustusvaimoksi. Nainen oli kuitenkin ollut Francoisen ensimmäinen vaimo ennen Alexandrua. Nöyryytys oli ollut suuri kun hänet alennettiin toiseksi vaimoksi. Lancelotilla olisi edessään täsmälleen samat päätökset edessään, kun hänelläkin olisi kolme vaimoa. Vaimot kilpailisivat toisiaan vastaan Lancelotin huomiosta ja ensimmäisen paikassa. Aurelia olisi varmasti häviöllä, jos Lancelot valitsisi itselleen vahvoja naisia muiksi vaimoikseen.

”Haluaisin keskustella kanssasi kahdesta asiasta. Kayan asia voi kuitenkin odottaa huomiseen, mutta tämä toinen ei”, Francoise sanoi tietämättä ollenkaan miten Kayan mainitseminen vaikuttaisi hänen perijäänsä. ”Huomenna meille on tulossa vieras, johon haluan sinun kiinnittävän erityistä huomiota. Anne-Mariette Laurent on Ranskalainen aatelinen, ei muuten kovin korkea-arvoinen, ainakaan sukunsa kautta, mutta hän on erittäin menestynyt nainen. Neiti Laurent tulee linnaan sisaresi Diannan kutsumana, vaikka onkin jo muutenkin siinä asemassa, että ansaitsisi kutsun ilman meidän perheemme jäsenten suosituksia.

”Anne-Mariette on onnistunut keräämään itselleen erittäin kunnioittavan omaisuuden ja maineen monissa piireissä. Minun mielestäni hän olisi oiva vaimo ehdokas sinulle Lancelot. Van Hellin suvun maineelle tekisi erittäin hyvää, jos sinä naisit hänet”.

Francoise malttoi hetkeksi istuutua sohvalle, jolloin Constanta istuutui hänen viereensä ja tarttui miestä kädestä. ”Voisit ottaa hänet huomenna henkilökohtaisesti vastaan, ilman Aureliaa ja yrittäisit vähän tutustua häneen. Tarjoaisit brunssin ja jotain muuta pientä ja keskustelisit hänen kanssaan. Voisit tehdä päätöksen myöhemmin itse, mutta muistutan sinua edelleen siitä, että meille olisi kunnia saada neiti Laurentin kaltainen nainen sukuumme. Se toisi varakkuutta ja hyvää mainetta”, Francoise selosti. ”Äläkä ajatteli rakastumista liikaa Lancelot. Kumppanuus ja kiintymys, mahdollisesti jopa rakkaus seuraa perässä. Eikä rakkaus aina riitä, kuten olet huomannut minun ja Alexandrun tilanteessa. Me todella rakastamme toisiamme, mutta se ei ole riittänyt kovin pitkälle”.

Tässä vaiheessa Constanta hivuttautui hieman lähemmäs hallitsevaa Draculaa, puristi lempeästi tämän kättä ja kosketti hartiaa, aivan kuin tukevan vaimon kuuluikin tehdä kumppaninsa ollessa tukalassa tilanteessa.

”Vaikka nyt neuvonkin sinua kosiskelemaan seuraavaa mahdollista vaimoehdokasta, et saa missään nimessä unohtaa Aureliaa, joka on ennen kaikkea tällä hetkellä sinun kihlattusi. Minunkin on kohdeltava kaikkia kolmea vaimoani mahdollisimman tasapuolisesti”.



Dimitri hymyili Mikhailille ja tämän jätti kommentille. Vaikka hän ja Mikhail, sekä poissaolollaan loistava Ivan olivat vuosisatojen saatossa enemmän tai vähemmän venäläistyneet, oli kaikkien Lilithin ritareiden sukujuurista vaikea sanoa mitään. Selenen menneisyys ulottui Kereikasta Norjaan ja Ruotsiin. Dimitrin menneisyyteen kuuluivat Venäjän lisäksi Romania, Unkari, Itävalta ja moni muu maa. Eri kulttuurit olivat muokanneet heistä niitä, keitä he nykyisin olivat.

Dimitri oli asunut vuosisatojen ajan Aasiassa ja kyseinen kulttuuri oli saattanut vaikuttaa häneen jopa enemmän kuin venäläinen, vaikka hän muinaisvenäjää puhuikin sujuvati. Mies oli henkeen ja vereen buddhalainen. Hän oli omaksunut uskonnon ajattelu ja käytös maailmaan.

”Ei juuri mitään”, Dimitri tokaisi. ”Benaihin suku käyttäytyy juuri niin kuin heiltä odotetaan. Eli suoraan sanoen rellestää. Perheen kuopus on kuitenkin varsin mielenkiintoinen, omapäinen tyttö.

”Minun elämäni taas ei ole kokenut mitään suuria muutoksia, suoraan sanottuna. Pietari on kuitenkin ruvennut kukoistamaan viimeisten vuosien aikana tavalla, jota ei olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut”.

Selene nauroi jälleen: ”Sinä se jaksat paasata turhuuksia, Aika”.

Samassa palveluskunnan oveen koputettiin ja hyvin ujon ja suloisen näköinen palvelutyttö asteli esiin. ”Anteeksi neiti ja herrat”, tyttö niiassi vienosti vanhojen vampyyrien edessä. ”Tulin vain kysymään tarvitsisitteko te jotain?”

”Mikä sinun nimesi on kultaseni?” Selene kysyi lempeästi hymyillen.

”Bev, hyvä neiti”, aran oloinen tyttö näytti hämmästyneeltä, kun häntä huomattavasti korkea-arvoinen nainen puhutteli häntä lähes tulkoon samanvertaisena. Ainoa, joka teki sitä linnassa oli Aurelia. Kukaan muu ei tuntunut välittävän palveluskunnasta samalla tavalla ennen kuin nyt, kun Lilithin lempeys ja rakkaus asteli sisään linnan ovista.

”Toisitko meille vihreää teetä pikkuinen?” Dimitri hymyili aurinkoisesti nuorelle vampyyritytölle.

Lancelot astui sisään huoneeseen ja kumarsi pienen tervehdyksen isälleen, istuutuen sitten lähimmälle tuolille isänsä niin käskiessään. Hermostuksissaan nuori perijä väänteli käsiään sylissään, yrittäen pitää sen kuitenkin mahdollisimman hyvin piilossa. Hän ei halunnut vaikuttaa syylliseltä.

Tuntui siltä, että nuoren perillisen maailma olisi romahtanut hänen isänsä seuraavien sanojen myötä. kayan asia? Lancelotin silmistä kuvastui hetken aikaa puhdas kauhu, mutta nuori mies piilotti sen pian. Hetkonen.. Asia voisi odottaa huomiseen? Tuskin hänen isänsä odotuttaisi niinkin vakavaa asiaa huomiseen? Tuskin kukaan jättäisi sellaista asiaa seuraavalle päivälle, ellei sitten Constantan paikalla olo vaikuttanut asiaan. Lancelot nielaisi, häntä pelotti edelleen älyttömästi.

Äänettömänä hän kuunteli isänsä selostusta, ja kihisi sisäisesti raivosta. Hän halusi huutaa isälleen, että jättäisi moisen turhanpäiväisen paskan väliin, ja kertoisi toisen asiansa. Tietenkään Lancelot ei voinut sitä tehdä. Jos Lancelot olisi ollut ihminen, hänen sydämensä olisi varmasti pysähtynyt tai haljennut.

"Minä ymmärrän, Isä. Tutustun häneen ja harkitsen asiaa sitten vakavalla tasolla.", Lancelot pakotti kasvoilleen pienen hymyn, vilkaisten nopeasti sivusilmällään COnstantan suuntaan. "Mikä oli toinen asiasi? Minulla on vielä hetki aikaa?", Lancelot hymyili, vaikka hän kiljui sisäisesti.



Mikhail nauroi Dimitrin puheille lämpimästi. Hän pudisti päätään hieman nojaten taaemmas tuolillaan, nostaen toisen jalkansa toisen päälle. Hän halusi rentoutua hetken ja muistella menneitä, ennenkuin valtaisi Draculan kirjaston. Samassa ovella kävikin koputus ja Mikhail käänsi päätään ujostelevan palvelustytön puoleen.

"Jos voisit ystävällisesti tuoda myös hieman verta?", Mikhail soi palvelustytölle hurmaavimman ja komeimman hymynsä, sekä iski tälle leikkisästi silmää flirttailevaan sävyyn. Punapää oli tietoinen hyvästä ulkonäöstään, eikä lainkaan häpeillyt peitellä luontoaan.


Velkan sai vastaansa yllättyneitä palvelijoita astuessaan linnan ovista sisään. Yksi kiiruhti juoksujalkaa Draculan luokse, ilmoittaakseen että tämän poika oli tullut etuajassa kotiin, toisen ottaessa hänen takkinsa. "Aah, kotona jälleen.", Velkan hymyili. Hän saattoi olla Draculan lapsista ainoa, joka oli kylmän rauhallinen, eikä edes vialla päästään. Velkan oli älykäs, hiljainen ja kohtelias, sekä taitava lähes kaikessa, ja nopea oppimaan. Hänestä olisi luultavasti tullut erinomainen Dracula, mikäli olisi perijäksi syntynyt.

”Kultaseni, kävisitkö etsimässä minulle solmukkeen?” Francois pyysi toiselta vaimoltaan ja soi tälle, jopa kevyen suukon poskelle. Constantan noustessa mies kääntyi taas poikansa puoleen: ”Voin siis luottaa siihen, että tapaat Anne-Mariettan kun hän saapuu?”

Francois kohotti pienesti Lancelotin halutessa kuulla Kayaa koskevan asian. Tämä ei ollut oikeammin koskaan välittänyt nuoremmasta sisarestaan. ”Sisarestasi on kasvanut hyvin kaunis nuori nainen ja minusta tuntuu, että hänelle olisi aika löytää kumppani. Jos minulle sattuu jotain, sinä perit minut oitis. Olet silloin myös vastuussa sisaruksistasi. Näin ollen ajattelin, että voisit auttaa minua etsimään Kayalle sulhasen. Hyvätapaisen ja kunniakkaasta perheestä. Sinulla on tämä edessäsi joka tapauksessa omien lastesi kohdalla, joten minusta voisit hyvin osallistua kanssani sisaresi sulhasen etsimiseen”.

Tietysti moni Francoisen lapsista osasi etsiä kumppaninsa itse, kuten Diana, joka oli onnellinen Jérômensa kanssa ja oli löytänyt tästä itselleen elinikäisen kumppanin. Francoise halusi kuitenkin pitää Kayastaan erityistä huolta ja sen vuoksi halusi valita puolison tälle itse. Mies oli valinnut Lancelotille myös Aurelian ja tulisi varmasti keskustelemaan asiasta myös Claudian kanssa, joka oli hänen kaikkein nuorin lapsensa.

Samassa palvelija koputti Francoisen huoneen oveen ja ilmoitti Velkanin tulosta: ”Tänään jo?” Pojan olisi pitänyt tulla vasta seuraavana päivänä. ”Käskekää hänet tänne, heti”.

Constantan ilme kirkastui silmissä hänen kuullessaan toisen poikansa tulleen kotiin. ”Minä voin hakea hänet Francoise”, nainen oli jo melkein ulkona ovesta kun Francoise nyökkäsi hyväksyvästi. Ei hän voinut estää vaimoaan juoksemaan poikaansa vastaan. Constanta oli aivan hulluna kaikkiin neljään poikaansa. Erityisesti Calebiin ja Velkaniin.



Nuori palvelustyttö näytti siltä, että olisi voinut pyörtyä Mikhailin hymyyn, mutta nyökkäsi nopeasti ja kiiruhti hakemaan pyydettyjä virvokkeita. Dimitri katseli hetken pois päin pyyhältävän palvelustytön perään ja hymähti sitten Mikhailille. ”Tuo tyttö voisi hakea sinulle vaikka kuun taivaalta saman tien, jos pyytäisit. Kuinka monta palvelustyttöä aiot kaataa vuoteeseesi tämän vierailun aikana? Tuosta tytöstä saisit hetkessä ensimmäisesi”.

Dimitri oli aseksuaali. Hän ei kaivannut minkäänlaista seksuaallista läheisyyttä kenenkään kanssa. Hän saattoi kuitenkin tuntea lempeitä, lähes rakastavia tunteita, esimerkiksi juuri Seleneä ja Mikhailia kohtaan. Hieman nuoremmat vampyyrit olivat hänelle kuin sisaruksia.

”Onneksi meillä ei ole samaa huonetta”, Selene huokaisi turhan dramaattisesti.



Constanta melkein juoksi eteisaulaan. ”Velkan!” hänen huomatessaan poikansa, naisen kasvoille levisi uskomattoman riemullinen hymy. Nainen tosiaan iloitsi poikansa näkemisestä, unohtaen samalla arvonsa ja lähes juoksi kädet levällään toisen poikansa luo.

”Kaipasin sinua kultaseni!”

"Voit luottaa minuun, Isä.", Lancelotin kasvoilla viipyvä kestohymy kuitenkin kätki alleen kaikkea muuta kuin iloa tai riemua. Häntä ei kiinnostanut uuden vaimon valinta sillä hetkellä lainkaan, vaan hän halusi tietää, oliko se saatanan narttu mennyt kielimään hänestä.

Keskeytys, jonka palvelija aiheutti kertomalla Velkanin palanneen, tuntui nuoren perijän mielessä kestävän pienen ikuisuuden, ja lopulta, Cinstanta lähtiessä tapaamaan poikaansa, Francoise kävi asiaan. Lancelot olisi voinut huokaista helpotuksesta kullessaan mitä asia. Vai että sulhanen Kayalle..

"Minä autan parhaani mukaan, Isä.", Nyt Lancelotin kasvoilla oli aidosti huojentunut hymy. Tuntui kuin raskas taakka olisi pudonnut nuoren miehen hartioilta. Kaya ei ollut puhunut mitään. Hän saisi pitää perijän paikkansa.
"Jos suot anteeksi, Isä, minun pitää mennä. Minun pitää vaihtaa vaatteet ja hakea sitten vielä Aurelia. Aion antaa sen riipuksen hänelle tänään.", Hetken nuoren perijän kasvoilla viipyi jopa aito, hieman onnellinen hymy. Lancelot nousisi saatuaan luvan poistua ja kumartaisi isälleen, ja poistuisi sitten omaan huoneeseensa ja pukeutuisi smokkiin.

Pukeuduttuaan Lancelot suuntaisi suoraan Aurelian luokse, riipus upeassa korurasiassa taskussaan.



Palvelustytön mentyä Mikhail käänsi katseensa Dimitriin ja virnisti tälle poikamaisesti. "En tiedä vielä! Katsotaan, montako tällä kertaa, viime vuonna taisi olla.. 12?", Mikhail laski selkeästi leikkiä, vaikka luku olisikin voinut hyvin pitää paikkansa. Hän oli varsinainen playboy. Ja panseksuaalina hän ei katsonut lainkaan petikumppaniensa ulkonäköä taikka sukupuolta, ainoastaan noiden persoonaa.

Jos persoonasi oli miellyttävä, Mikhail flirttaili. Hyvä ulkonäkö oli vain plussaa. "Voisin toki aloittaa tuolla yksilöllä.. Mikä hänen nimensä oli, Bev?", Mikhail virnuili ja näytti kieltään Selenelle. "Olet vain kateellinen kun en flirttaile sinulle."


Velkan käänsi kasvonsa kuullessaan nimeään kutsuttavan ja hymy kaartui nuoren miehen kasvoille, joskin se oli hieman nolostunut. "Hei, Äiti.", Hän antautui äitinsä halattavaksi, hieman nolostellen. Hän ei enää ollut siinä iässä, että olisi juossut avosylin äitiään vastaan, mutta hän antautui kuitenkin salaa mielellään syleiltäväksi. Hän rakasti äitiään kuten jokainen kunnon poika.

"Minäkin ikävöin sinua, Äiti. Mitä kuuluu, onko kaikki mennyt hyvin?", Nuori mies hymyili lämpimästi työntäen hellästi äitinsä käden mitan päähän itsestään, kuin voidakseen tarkastella äitinsä ulkomuotoa, näkyisikö siinä muutoksia, tai sitten vain palauttaakseen mieleensä kaikki yksityiskohdat jotka oli eron aikana unohtanut.

Aurelia oli juuri saanut juhlapuvun ylleen. Sen, kuten myös tanssiaisasunsa nainen oli tilannut linnan vaatturilta. Tanssiais illan mekko oli verenpunainen, kuten tapoihin kuului. Illallis leninki oli kuitenkin hailakan vaalean sininen. Se oli merenneitohelmainen ja laahasi jonkin matkaa maata. Se oli olkaimeton ja kireämiehustainen. Se oli kireä aina lanteille asti, josta se leveni sen verran, että nainen saattoi kävellä ilman ongelmia. Kangas oli rypytetty ja laskostettu, aina miehustasta polvien korkeudelle, josta sen helma leveni reilusti. Kangas oli kauniin kiiltävä, eikä siinä ollut minkäänlaisia kuvioita. Mekko oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis Aurelian päällä. Naisen kampausta oli muutettu hieman ja palvelustyttö oli tuonut tuoreita liljoja naisen niskalla lepäävän nutturan tyveen.

Palvelus tyttö oli poistunut vasta hetki sitten autettuaan emäntäänsä sulkemaan pukunsa vetoketjun. Aurelia puki parhaillaan kenkiä jalkaansa, korkea korkoisia, silkkisiä avokkaita, jonka jälkeen hän asteli vaatehuoneeseensa valitsemaan koruja asuunsa.

Kuullessaan Lancelotin koputuksen, hän kutsuu miehen sisään ja ilmoittaa olevansa vaatehuoneessa.



Selene tuhahti pienesti: ”Tytön nimi oli tosiaankin Bev ja luojan kiitos et flirttaile minulle. Opettele muistamaan iskemiesi raukkojen nimet ennen kuin kaadat heidät sänkyyn, rontti”. Vaikka nainen olikin lempeys ja rakkaus, ei hän kuitenkaan rakastunut joka päivä uudestaan uuteen tyyppiin. Selene oli jopa päättänyt pidättäytyä kaikenlaisista suhteista pitääkseen mielensä virkeänä. Hänellä oli hallussaan sellainen voima, jota ei kannattanut sotkea tunteilla.

”Dracula ei päästä sinua tänne, jos koko linnan palveluskunta huokailee sinun perääsi vierailuittesi jälkeen”, Dimitri hymyili. ”Varo kuitenkin ettet sotkeudu ylhäistön jäseniin. Saatat olla muuten seuraavana valvomassa Lilithin unta hänen kryptassaan”.

Hetken kuluttua Bev palasi tarjoittimellaan kaikki mitä pyydettiin. Tyttö asteli pöydän luo ja rupesi levittämään teeastioita ja verilaseja pöydälle, jokaisen vanhemman vampyyrin eteen. Seuraavaksi hän kaatoi vihreää, huolella haudutettua teetä jokaiseen kuppiin. ”Saako olla vielä muuta?”



Constanta suikkasi jopa lempeän suudelman poikansa poskelle. Velkanin oli turha murehtia äidiltään saamaansa kohtelua, sillä se oli jokaisen pojan osa. ”Täällä on kaikki hyvin kulta. Minne sinä olet Julyn jättänyt?”

Draculan toinen vaimo katsoi poikaansa pää kallellaan, hymyillen: ”Isäsi haluaa nähdä sinut heti. Luultavasti hän haluaa, että olet paikalla tämän iltaisilla illallisilla. Toivottavasti sinulla on smokki mukana”.

Constanta lähti liikkumaan ensimmäiseksi, tarkoituksenaan viedä poikansa isäänsä tervehtimään. ”Isäsi teki minusta edustusvaimonsa, Alexandrun ollessa edelleen sairas”. Constantan äänestä kantautui selvä ylpeys siitä, että hän oli pysynyt kunnossa, ensimmäisen vaimon ollessa huonossa kunnossa.

Lancelot astui huoneeseen kuultuaan kihlattunsa kutsuvan häntä vaatehuoneesta. Miehen kasvoille kaartui pieni hymy hänen astellessaan hienossa smokissaan vaatehuoneelle tulevaa vaimoaan tervehtimään. "Näytät upealta.", Lancelot totesi nähtyään Aurelian. Hän kaivoi taskustaan korurasian ja piilotti sen vielä hetkeksi selkänsä taakse. Aurelian valitsema puku sopisi täydellisesti yhteen riipuksen kanssa.

"Ostin sinulle lahjan, ja toivoisin, että pitäisit sitä tänä iltana.", Lancelot aloitti, ikäänkuin hieman ujostellen. Hän odotti, että Aurelia kääntyisi häneen päin, ottaisi sitten korurasian esiin ja avaisi sen Aurelian edessä, jotta nainen voisi nähdä hänen hankintansa. Lancelot oli miettinyt riipusta tarkoin, ja kultaseppä oli teettänyt siihen upean ketjun. Ketju oli kultaa, ja lenkit näyttivät kukan lehdiltä, jolloin kaulaketju näytti kultaiseltä köynnökseltä, jonka upeimpana kukkana oli safiirinen riipus.


"Äläs nyt, Selene, pitäisit siitä varmasti. Olen kuullut usein olevani hyvinkin taitava vällyjen välissä.", Mikhail soi Selenelle jälleen flirttailevan silmäniskun. Hän virnisti ja naurahti kuitenkin sen päälle. Hän oli ailahtelevainen ja tiedonjanoinen, eikä koskaan viihtynyt kauaa samassa paikassa tai samanhenkilön kanssa. Oli vain harvoja, joiden seurassa Mikhail todella viipyi, yhdet heistä olivat Lilithin Vartijoita.

Dimitrin sanoille Mikhail nauroi aidon huvittuneesti. "Olet oikeassa!", Hän nautti ajastaan näiden kahden ritarin kanssa, vaikka olisikin ollut mukavaa tavata kaikki.

Palvelustytön asetellessa esille heidän toiveensa, ja kysyessään vielä he tahtoisivat muuta, Mikhail tarttui hellästi naisen käteen, ja antoi kämmenselälle suudelman. "Voisit tulla illalla kysymään uudestaan, olen varma, että keksin jotain mitä haluan, minkä vain sinä voit antaa, Bev.", Mikhail kuiskasi naiselle lähes kehräten, suoden palvelustytölle hellän, mutta kovinkin vihjailevan hymyn. Hän piti naisten kiusoittelemisesta, ja miehin aivan yhtä lailla.


"July on sairaana, Äiti. Hän saattaa tulla perässä mikäli toipuu ajoissa.", Velkan totesi hymyillen hienoisesti äidilleen, lähtien kulkemaan tämän perässä.
"Smokki? On, totta kai on.", Velkan oli hieman yllättynyt. Hän ei ollut muistanutkaan, että tänä iltana olisi olisi illalliset.

"Vai teki? Hienoa.", Velkan oli hieman nyreä siitä, että hänen isänsä oli päättänyt kuitenkin tehdä Alexandrusta ensimmäisen vaimonsa, vaikka hänen äitinsä olisi kuulunut olla ensimmäinen, mutta eipä hänellä loppujen lopuksi ollut mitään sitä vastaan, paitsi ettei järjellisesti ajattelevan nuoren vampyyrin mielestä Lancelotista ei olisi tullut hyvää Draculaa. Hän olisi keksinyt useammankin, jotka olisivat olleet parempia. Ei sillä, ei Velkan ajatellut että Lancelot aivan surkeakaan tulisi olemaan, mutta hän oli kuitenkin hieman huolissaan.

Aurelia otti juuri timanttiset korvakorut esiin ja rupesi asettelemaan niitä korviinsa, kun kuuli Lancelotin selkänsä takana. Naisen kulmat kohosivat aavistuksen kummastuneena Lancelotin ruvetessa puhumaan lahjasta. Tämä kääntyi nopeasti kannoillaan, kiinnittäessään vielä toista korvakoruaan.

Tämän silmät laajenisivat hämmästyksestä kun Lancelot avaisi korurasian. Aurelia oli tavallinen nainen ja rakasti koruja. Kaikkein eniten hän piti erillaisista timantti ja helmikoruista, mutta muutkin jalokivet saivat hänen silmänsä säihkymään ihastuksesta ja innostuksesta. Niin myös Lancelotin tuoma safiirinen koru. Naisen kädet lennähtävät hänen suulleen ja hän huokaisee ihastuksissaan nähdessään korun. ”Lance, se on uskomaton!” Aurelian silmät kostuivat aavistuksen ja hänen silmäkulmansa saivat punertavan sävyn kyyneleitä paikkaavasta verestä.

Innostunut nainen harvoin pystyy pidättelemään itseään. Ei myöskään Aurelia, josta sillä hetkellä suorastaan pulppusi innostuneisuus ja rakkaus. Nainen lähestulkoon hyppäsi Lancelotin kaulaan ja antoi tälle innokkaan suudelman suoraan huulille.



Selene näytti yökkäilevän, aivan kuin ajatus Mikhailin vällyjen välissä olisi ällöttänyt häntä. Dimitri katseli kahta toveriaan ainoastaan hymyssä suin. Samassa Selene älysi katsoa kelloa ja hän henkäisi: ”Minun pitäisi olla jo pukeutumassa! Minun pitää esiintyä ennen illallisia!” Nainen nousi salamana ylös ja juoksi ulos huoneesta.

Bev ei ehtinyt huomata Selenen nopeaa lähtöä, hänen keskittyessä ainoastaan Mikhailiin. Tyttö näytti suorastaan sulavan miehen katseen alla. ”Se-selvä. Tietysti herra. Minä tulen”.

”Älä nyt kiusaa tuota palvelustyttö parkaa enempää”, Dimitri pyöritteli päätään hymyillen. ”Hän voisi selvästi antautua sinulle saman tien”.

Se oli totta ja Dimitrin sanomana se sai Bevin punastumaan korviaan myöten. Tämä malttoi irrottautua Mikhailista ja rientää kiivaasti niiaillen ulos huoneesta. Dimitri otti oman teekuppinsa ja otti siitä varovaisen kulauksen. ”Täällä on aina osattu keittää teetä”.



Constanta hymyili ylpeästi. ”Kyllä. Edustan häntä ja perhettä niin kauan kunnes Alexandru parantuu ja minusta näyttää siltä, että siihen menee vielä kauan”.

Samassa he tulivat Francoisen huoneen ovelle. Constanta avasi oven: ”Kultaseni! Velkan on täällä!”

”Tulkaa sisään!” Francoise hymyili leveästi toiseksi vanhimmalle pojalleen astellessaan makuuhuonestaan, suoristaen smokkitakkia päällään. Hän oli viimein valmis illallisille. ”Olisit voinut ilmoittaa saapumisestasi. Aurelia saa päänsärkyä tästä, kun illaisille tuleekin yksi vieras enemmän. Toivon mukaan hän on osannut varautua siihen. Sinunhan pitää tietysti osallistua, koska olet yksi lapsistani”.

Constanta suukotti pikaisesti poikaansa poskelle: ”Nähdään illalla kulta. Minun pitää mennä pukemaan. En ole lähellekkään valmis vielä”.

Tämän sanottuaan nainen luikahti ulos huoneesta.

”Minne sinä jätit Julyn?” Francoise toisti vaimonsa kysymyksen, vilkaistessaan itseään vielä peilistä.