Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Valérianen silmät kaventuivat vihaisiksi viiruiksi kun Viljam yrittää komentaa hänet istumaan. Hän ei todellakaan aikonut totetalla isoveljeään. Tuon oli aika oppia, ettei pikkusisar ollut mikään pallo jota saattoi pompotella mielensä mukaan.
Valériane teki paljon Viljamin puolesta, mutta nyt mies oli ylittänyt sen yhden rajan, joka sai sisaren raivon partaalle.
Valériane vilkaisi hämmästyneenä Leonia kun tämä astui hänen eteensä. Naisen sydän tuntui puristuvan kokoon kaikista niistä hellistä tunteista, joita hän tunsi miestä kohtaan. Samalla hänen päätöksensä suojellta tätä vain lujittui.

Torentto kuunteli Leonin tunteenpurkausta edelleen hämmentyneenä. Hän ei edes hätkähtänyt kun mies rikkoi yhden hänen kalliista huonekaluistaan lattialle. Se tuntui lähes normaalilta kaiken muun keskellä. Hän ei voinut käsittää miten hänen edessään seisoi aivan eri persoona Noelin ulkomuodossa. Reilun viidensadan elinvuotensa aikana hän ei ollut kokenut mitään vastaavaa.
Se ainoa asia, mikä oli sataprosenttisen varmaa, oli ettei tuo mies todellakaan ollut Noel. Torentto mietti vain minkä hullun hän oli palkannut alaisuuteensa.

Hän vilkaisi raivosta kiehuvaa Valérianea. Syyllisyys ja hirvittävät omantunnontuskat iskivät mieheen siinä silmän räpäyksessä, kun hän tajusi sotkeneensa myös Valérianen tähän. Hän muisti tarkalleen miten oli esitellyt nuo kaksi toisilleen. Nyt nainen oli sotkeutunut tunteidensa kanssa sellaiseen sekamelskaan, että kaikki päättyisi varmasti vielä huonommin kuin edellisellä kerralla.
Pahinta tässä oli, että hän ei voisi suojella naista nyt mitenkään. Kun kaikki olisi sen jälkeen ohitse, heitä ei olisi hengissä kuin hän ja Valériane. Torentto ei voinu riskeerata Alexin henkeä sen vuoksi.

Leonin paiskatessa tuolin maahan, Alex oli astunut Torentton eteen ja paljastanut veitsensä. Hän oli lukinnut sähkönsinsen katseensa Leoniin.

Leonin vajotessa maahan Valériane syöksyi tämän rinnalle.
”Leon, me selvitämme tämän. Minä en anna teidän kummankaan kuolla”, hän sanoi kietoessaan toisen kätensä miehen harteille.
Samassa hän vei kätensä molemmin puolin Leonin kasvoja, nosti tämän päätä ja nojautui eteenpäin niin, että mies sai hänen kaulavaltimonsa suunsa eteen. ”Juo. Se voi auttaa Noelia.”

Leon tuijottaa kuin lyötynä Valérianen kaulavaltimio, mutta kääntää katseensa väkisin pois. Hänen ei tehnyt mieli juoda, eikä hän uskonut sen auttavan Noelia mitenkään. Noel oli järkyttynyt liiaksi saatuaan tietää hänestä. Ja nyt toinen ei suostunut muuhun kuin hautautumaan numeroihinsa ja lipsumaan tästä todellisuudesta kuoleman rajoille.
"Ei se auta.", Leon sähähti ja yrittää työntää Valérianea hieman kauemmas. Häntä suorastaan kuvotti hänen oma heikkoutensa. Miksi hän meni niin sekaisin? Koska hän ei voinut selvitä ilman Noelia. Keho oli alunperin Noelin, ja jos Noelin tietoisuus kuolisi, hän menisi mukana vaikka ruokailisi kuinka. Leon tiesi sen.

Leon työntää Valérianea hieman kauemmas ja nousee ylös ottaen tukea naisen olkapäästä ja suuntaa katseensa Alexiin jonka huomaa pitelevän veistä. "Ohohhoo, aiotkos varrastaa minut tuolla? Kokeile onneasi, amazon.", Leon tuhahtaa halveksuvasti ja jännittää lihaksensa valmiiksi siltä varalta että amazon todella tarttuisi syöttiin.

”Valériane! EI!” Torentto karjaisi kauhuissaan nähdessään kalleimman aarteensa tarjoavan kaulaansa miehelle, jolla tuntui olevan hyvin pitkälle kehittynyt skitsofrenia.
Hänen kauhuaan lisäsi se, ettei sisar tehnyt elettäkään perääntyäkseen.

Valériane lähes hätääntyi, kun Leon työnsi hänet pois. Hänen teki mieli riuhtaista mies päästä takaisin kaulalleen ja pakottaa tuo juomaan kaulavaltimostaan. Valérianelle toisen reaktio oli kuin puukonisku suoraan sydämeen.
Hän katsoo Leonia järkyttyneenä, kun tämä nousee hänen rinnaltaan.

Alex, joka seisoo edelleen esimiehensä ja verettäjänsä edessä, kohottaa tylsistyneenä kulmaansa Leonin uhotessa hänelle. Hän ottaa tukevamman asennon ja nostaa kädet yläruumiinsa suojaksi. Liikkeet eivät ole tarkoitettu hyökkäykseksi, vaan puolustukseksi. Hänellä ei ole mitään syytä hyökkätä ennen kuin mies uhkaisi toden teolla hänen isäntäänsä.

”Leon. Minä vien sinut pois täältä”, Valériane sanoo noustessaan seisomaan. Hän vilkuilee pelokkaana Alexia. ”Yritetään yhdessä keksiä miten saamme pelastettua Noelin.”

Leon ei kuule Valérianea, hänen huomionsa on kiinnittynyt sillä hetkellä Alexiin ja tämän metsästyspuukkoon. Hän säpsähtää hieman tuskin huomattavasti Alexin liikkuessa ja odottaa jo hyökkäystä. Kun sitä ei kuulu, Leon tuhahtaa ja kääntää katseensa Valérianeen. Ilmeisesti Torenttolla olisi paljonkin sitä vastaan, että hän joisi tämän kalliin pikkusisaren kaulasta. Niimpä Leon kääntyy Valérianea kohden ja laskee ensin otsansa vasten tämän olkapäätä kuin lohtua hakeakseen.

"Minä en tiedä, voiko Noelia auttaa.", Hän kuiskaa niin hiljaa että vain Valériane kuulee. "Minä pelkään, Val.", Leon siirtää kasvojaan lähemmäs naisen kaulaa, ja mikäli tämä ei estele, Leon painaa lähes hellän suudelman kaulalle kohtaan jossa valtimo kulkee, ennenkuin paljastaa hampaansa ja upottaa ne ohuen ihon läpi.

Torentto seuraa silmä kovana Leonin liikehdintää. Hän puree hampaitaan yhteen, kun mies kääntyy hänen sisartaan kohti, vaikka on juuri kieltäytynytkin tarjotusta valtimosta.
Leonin tehdessä aikeensa hyvinkin selväksi, Torentton kasvot vääntyvät julmaan irvistykseen. Hänen torahampaansa pidentyvät ja hänen kurkusta purkaantuu vihaista sähinää. ”NÄPIT IRTI HÄNESTÄ!” Torentto puoliksi puhuu, puoleksi lähettää niin, että jokainen huoneessa olija kuulee stereona nuo kolme sanaa.
Valérianen reaktio oli kuitenkin kuin isku palleille. Sisar kietoo kätensä Leonin ympärille ja tarjoaa kaulaansa, kuin mikäkin halpa huora. Torahampaiden upotessa läpi Valérianen alabasterin värisen ihon lävitse, Torentto näkee punaista.

”Minä etsin keinon”, Valériane huokaisee Leonille. Hän puristaa miestä tiukemmin itseään vasten. ”Minä etsin keinon, jotta teidät voidaan pelastaa.”

”Päästä irti tai tapan sinut korkeimman omakätisesti!”
Torentto ryntää kaksikkoa kohti salaman nopeasti, Alexin ohitse, vampyyrien nopeutta hyväksi käyttäen. Hän nappaa käteensä kourallisen sisarensa mustia hiuksia ja repäisee tuon niiden avulla irti miehestä.

Valériane älähtää kivusta ja pelosta. Veli ei ollut koskaan koskenut häneen fyysisesti. Tämä oli naiselle aivan uusi tilanne. Samassa Valériane tuntee lähes lentävänsä ilman halki, kun Viljam tönäisee hänet pois tieltään ja Leonin läheisyydestä.
Hän paiskautuu suoraan päin massiivista kirjoituspöytää.
Jokainen huoneessa saattoi kuulla luiden murtuvan ja nähdä sitten Valérianen rojahtavan velttona lattialle.

Leon saa juuri sen mitä oli toivonutkin, korkojen kera. Hän älähtää kuitenkin kun Valériane kiskaistaan häneltä, ja miehen silmät laajenevat jonkinasteisesta järkytyksestä nähdessään miten Torentto viskaa sisarensa tieltää kuin käytetyn nenäliinan.
"Val!", Leonin äänessä kuultaa hätä miehen kuultua luiden napsahtamisen. Leon ei kuitenkaan pääse naisen luokse, sillä jättiläinen Torentto tukkii hänen tiensä. Leon irvistää, huulillaan vielä Valérianen verta, ja paljastaa hampaansa. Hän perääntyy askeleen ja jännittää koko kehonsa valmiiksi.

Olisi voinut luulla Leonin käyvän kimppuun, mutta sen sijaan mies painuukin salamana matalaksi ja ponnistaa itsensä eteenpäin Torentton jalkojen vierestä tuon ohi Valérianen luokse. Sen sijaan että Leon olisi suoraan ryhtynyt taistelemaan taistelua jonka tiesi häviävänsä, hän halusi varmistaa Valérianen olevan kunnossa. Leon tiesi, että jos ärsyttäisi Torenttoa vielä hieman, jättiläinen tosiaankin tappaisi hänet, ja epätoivoissaan Leon taisi halutakkin sitä. Hän ei nähnyt pelastuskeinoa itselleen ja Noelille, eikä mies halunnut kuolla hitaasti kituen, vaan potkien, kiljuen ja vastaan tapellen. Siksi hän ärsytti Torenttona.

Leon kumartuu Valérianen vierelle ja asettaa kätensä suulleen, viiltäen ranteensa auki ja tarjoten pikaisesti vertaan Valérianelle. "Ota siitä Val. Oletko kunnossa?"

Torentton ilme kiristyy hänen kuullessaan luiden särkymisestä lähtevän äänen. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Valériane tulisi paranemaan kyllä. Hän ei ollut kuollut. Sitäpaitsi, Torenttohan oli pelastanut hänet mielipuolen kynsistä. Kun sisar virkoaisi, hän kiittäisi veljeään.

Torentto valmistautui iskemään Leonilta ensin leuan sisään ja repiään pään irti paljain käsin. Hän yllättyi kuitenkin miehen hävityä hänen näkökentästään. Torentto käännähtää taistelijan ketteryydellä kannoillaan, valmiina torjumaan takaapäin tuleva hyökkäys.
Hän saa kokea kuitenkin jälleen uuden järkytyksen kun sekopää olikin hätääntyneenä hänen sisarensa vieressä ja tarjosi tälle omaa vertaan.

Valériane sen sijaan makasi lattialla elottoman näköisenä, epämukavan näköisellä sykkyrällä, silmät ummessa. Tuon mustat hiukset olivat levällään lattialla ja ne muodostivat hirvittävän näköisiä verkkoja puiselle pinnalle. Torentto huomasi kauhukseen, miten matolle, naisen pään alla, levisi nopeasti punainen läiskä. Hän oli onnistunut rikkomaan sisarensa kallon. Torentto kohotti katsettaan ja näki verisen tahran pöytälevyn kulmassa. Valériane oli lyönyt päänsä siihen ja jatkaessaan liikerataansa, nainen oli iskeytynyt selkä edellä luultavasti myös pöytälevyn alapuolisiin laatikoihin.
Torentto mietti kauhuissaan oliko hän onnistunut tappamaan sisarensa, kun Leonin ranteesta vuodattava veri vain valui Valérianen huulille. Nainen ei reagoinut virtaavaan vereen mitennkään.

Leon sihahtaa kirouksen ilmoille todetessaan verensä menevän hukkaan. Tämä ei aivan ollut hänen tarkoituksensa, ei lähelläkään. Leon ei keksi hätäänsä muutakaan kuin kohottaa oman ranteensa huulilleen ja imee suunsa täydeltä verta suuhunsa, ja kumartuu sitten Valérianen puoleen jälleen. Hän taivuttaa naisen päätä hyvin hyvin varovasti, peläten rikkovansa tuota enemmän, ja raottaa sitten sormillaan hivenen naisen huulia ennenkuin painaa omat huulensa tämän huulille, pakottaen veren suustaan naisen suuhun.

Torentto katselee kauhusta kankeana maassa makaavaa sisartaan. Miehen silmissä sumenee hänen kuvitellessaa hyvin elävästi sisarensa kuolleena. Hän ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi, jos oli onnistunut riistämään Valérianen hengen. Miten hän voisi koskaan katsoa äitiään ja isoäitiään silmiin sen jälkeen. Naiset saattaisivat kuolla puhtaaseen suruun, jos näin kävisi. Torentto menettäisi silloin kaiken, millä hänelle oli merkitystä.

Leonin ruvetessa luovuttamaan vertaan Valérianelle suusta suuhun, Torentto ei voinut muuta kuin seistä paikoilleen jähmettyneenä ja toljottaa tilannetta. Hän nieleskeli kiivaasti, rukoillen, että sisarkin nielisi pian.
Alex asettuu isäntänsä rinnalle katselemaan tapahtumia. Veitsi on ja pysyy edelleen hänen kädessään, mutta hän tietää ettei Torenttolla ole juuri nyt välitöntä hengenvaaraa. Skitsofrenikko-Noel oli liian keskittynyt Valérianen elvyttämiseen.

Veri valuu Valérianen kurkkua pitkin alas, eikä näytä aluksi aiheuttavan minkäänlaista reaktiota naisessa. Hetken kuluttua Leon saattaa kuitenkin tuntea, kuinka naisen huulet avautuvat pienen aavituksen verran isommalle.

Leon olisi voinut huokaista helpotuksesta tuntiessaan Valérianen huulien liikkahtavan hieman. Hän tyhjentää suunsa naisen suuhun, erkanee ja painaa yhä vuotavan ranteensa takaisin tämän huulille. Hän valuttaa vertaan suoraan Valérianen suuhun, pidellen toisella kädellään naisen päätä hellästi niin että kasvot olivat kohti kattoa ja veri valuisi varmasti alas kurkkua pitkin.

Juottaessaan Valérianele vertaan Leon kääntää aavistuksen verran päätään voidakseen vilkuilla hyvinkin halveksivasti Torenttoa vasemman olkansa yli. Vaikka hän itse inhosi Torenttoa yli kaiken, hän ei silti olisi käynyt Noeliin käsiksi estääkseen tuota tapaamasta Torenttoa, ei vaikka olisi pystynyt siihen.
Noniin Val, heräähän nyt.. Sinä myös Noel, nyt ei ole aikaa nukkua.. Leon siirtää katseensa takaisin Valérianeen.

Hetken kuluttua Valérianesta saattaa nähdä kuinka hän nielee suuhunsa valuvaa verta. Siitä seuraavaksi nainen rupeaa itse imemään verta Leonin ranteesta. Lopulta hän nostaa kätensä sillle, voidakseen painaa sitä tiukemmin huuliaan vasten.

Torentto olisi voinut vaikertaa helpotuksesta nähdessään sisarensa liikkuvan. Vaikka hän ei olekaan mitenkään erityisen harras ihminen, hän lausuu hiljaa mielessään muutaman kiitosrukouksen sille taholle, joka sillä hetkellä sattui olemaan kuulolla.
Mies ei kuitenkaan uskaltanut rynnätä sisarensa luokse. Oli ilmiselvää etteivät nuo kaksi kaivanneet häntä.

Valérianen saatua tarpeeksi, hän puristaa huulensa yhteen Leonin ranteen alla ja antaa heikkojen käsiensä pudota maahan, kun ei jaksa enää kannatella niitä.
Valérianen tietoisuus rupeaa hiljalleen palailemaan valkean usvan keskeltä.

Leon antaa irvistäen Valérianen juoda niin paljon kuin tarvitsee. Vammat ovat sitä koko luokaa, että Leon uskoi Valérianen tarvitsevan paljonkin verta niiden korjaamiseen, mutta tällä hetkellä prioriteetti oli siinä että nainen heräisi. Leon katselee kuinka nainen painaa heikosti hänen rannettaan suutaan vasten ja juo ahnaasti, kunnes käsi putoaa takaisin lattialle tuon saatua tarpeekseen. Leon nostaa kätensä huulilleen ja nuolaisee haavaa nopeasti, jääden sitten naisen vierelle odottamaan tämän heräämistä.

Valériane tuntee aivan esimmäiseksi, jopa tiedottomuutensa läpi, hirveitä kipuja. Hänen ruumiinsa tuntuu olevan alasimen alla.
Hän avaa simänsä räpytellen. Ilmeisesti hänet oli onnistuttu pahoinpitelemään niin, että hänen näkökykyns oli kokenut ainakin väliaikaiset vauriot. Hän näki nimittäin aluksi pelkkää valkoista suttua. Tilanne rupesi muuttumaan kuitenkin nopeasti, kun hänen ruumiinsa rupesi tekemään korjauksiaan.
Valérianen silmät puristuivat kiinni ja hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen, ensimmäisen luunpalan napsahtaessa takaisin paikoilleen.
”Leon...” Valériane yrittä hapuilla taoisella kädellään kiinni jostain kohtaa miestä.

Torentto olisi voinut seuraavaksi kuristaa sisarensa. Ensimmäinen nimi, jonka tämän huulilta kuului oli tuon saatanan skitsofreenisen hullun, jakautuneen persoonan nimi. Kaikki ei aivan täsmännyt, naisen isoveljen seisoessa melkein vieressä.

Leon ojentaa huojentuneena kätensä Valérianelle tuon hapuillessa häntä. "Tässä ollaan, Val.", Hän toteaa naiselle melkein lempeällä äänellä. Valérianesta oli tullut tämän lyhyen tuttavuuden aikana Leonille hyvin tärkeä, sillä nainen oli kuitenkin hänen ensimmäinen ystävänsä, henkilö johon Leon oli saattanut luottaa, ainoa jolle hän oli uskoutunut. Ja nyt, Leon vilkaisee taas hyvin halveksivasti ja vihaavasti Torenttoa olkansa yli, tuo paskainen oli levitellyt hänen salaisuuttaan laajemmalle. Miten ihmeessä hän ei ollut huomannut videokameroita? Kaikki oli käynyt liian nopeasti eikä Leon ollut ehtinyt suunnittelemaan tekojaan sen enempää, joten oli mennyt vain virran mukana. Mutta eihän se tarkoittanut että tuon saatanan jättiläisen ja amazon pitäisi liverrellä hänestä koko maailmalle, vai tarkoittiko?

Torentto katselee silmiensä edessä muodostuvaa kohtausta ja hänen aivokapasiteettinsa rupeaa hiljalleen toimimaan uudestaan järkytyksen hälventyessä. Valériane jäisi eloon. Kaikille maailman luojille kiitos siitä.
Nyt hänen oli aikaa ottaa ohjat jälleen käsiinsä.
”Alex. Vie sisareni lepäämään jonnekkin”, Torentto sanoo kääntyen oikean kätensä puoleen.

Alex kääntyy mulkoilemaan Torenttoa ilmeellä, joka käskee tätä työntämään käskynsä syvälle sellaiseen koloon jonne aurinko ei ole koskaan paistanutkaan. Naisella ei ollut aikomustakaan poistua isäntänsä viereltä.

Valériane puristaa heikosti Leonin kättä ja saa jopa muotoiltua huulilleen pienen hymyn. Hän avaa silmänsä ja toteaa sillä hetkellä näkevänsä harmaata tuhrua. Valériane toivoo, että hänen näkönsä olisi palautumassa hiljalleen normaaliksi.
”Älä nyt saa mitään mielenyhtymiä vaikka minuun sattuukin”, Valériane mumisee heikosti kääntäessään päätään Leonin äänen suuntaan. ”Haluaisitko viedä minut pois täältä?”

Leon odottaa jäykistyneenä että Torentto kävisi häneen käsiksi. Kun sitä ei kuitenkaan heti tapahdu, hän kääntyy takaisin Valérianen puoleen ja hyvin varovasti hivuttaa kätensä toisen niskan ja polvitaipeiden alle ja nostaa tuota hyvin varovasti. "Jaksatko ottaa minusta kiinni?", Leon kysyy vielä ennenkuin nostaa Valérianen kokonaan syliinsä. Hän ei halunnut naisen putoavan sylistään, tai retkauttavan niskojaan hänen noustessaan ylös.

Saatuaan vastauksen Leon nousee hitaasti jaloilleen Valériane käsivarsillaan kuin mikäkin sankari. Hän kääntyy kohti ovea ja mulkaisee hyvin murhaavasti Torenttoa kuin sanoen ettei tämä vielä ollut tässä.

Valériane ei jaksanut puhua yhtään sen enempää. Hän totesi, että Leonille saisi riittää vastaukseksi se, kun hän kietoo kätensä tuon kaulan ympäri. Miehen nostaessa hänet, nainen painaa päänsä tuon olkapäätä vasten.
Hän ei vieläkään näe mitään, mutta miehen jo tutuksi käyneen vartalon muodot, hänen omaansa vasten tuntuivat rauhoittavilta.

Torentto katsoo kauhuissaan, miten Leon onkin lopulta se, joka nostaa hänen sisarensa turvaan lattialta. Hän ei olisi voinut kuvitella edes pahimmissa painaijaisissaan tällaista tilannetta. Valériane oli löytänyt nyt kaikkein huonoimman poikaystäväehdokkaan. Leon veti jo vertoja edelliselle tapaukselle.
”Mihin vittuun sinä kuviteelet häntä vieväsi?” Torentto huutaa Leonin perään, saadessaan äänensä jälleen kuuluviin.

Leon olisi nostanut keskisormensa pystyyn jos olisi omannut vapaita käsiä, sen sijaan hän muotoilee oikein tarkan mielikuvan keskisormestaan pystyssä ja lähettää sen Torentton mieleen yhdessä muutaman tarkoin valitun sanan kanssa. "Vien hänet sinne missä hänen rakas veljensä ei käy häneen käsiksi kuin saastaiseen rättiin."

Leon olisi halunnut sanoa vielä paljon muutakin, lietsoa enemmän vihaa ja raivoa Torenttoon, mutta hän päätteli ettei se olisi kovin viisasta Valériane sylissään. Hän suuntaa ulos toimistosta ja kohti hissiä. "Missä autosi on?", Hän vilkaisee alas syliinsä käpertynyttä vampyyria.

Torentto jähmettyy niille sijoilleen, kuin häntä olisi isketty vyönalle. Tosin, henkisellä tasolla, Leon oli onnistunut tekemään juuri niin.
Torentto ajatteli sitä, miten hän oli käynyt käsiksi sisareensa. Hän saattoi edelleenkin kuulla millainen ääni lähtee luiden murskaantumisesta ja muistaa miten oli itse reagoinut siihen. Välinpitämättömästi ja kylmästi.

”Hotellin edessä”, Valériane kuiskaa, ristiessään sormensa yhteen Leonin niskalla, saadakseen väsyneen otteensa pitämään. Mies saattaa tuntea, kuinka nainen aina silloin tällöin säpsähdellä hänen sylissään vammojen korjausten edistyessä. ”Älä vie minua kotiin. Viljam saattaa tulla sinne. Paina auton navigaattorista kakkos reittiä”, Valériane neuvoo nopeasti, sillä hänestä tuntuu kuin hänellä olisi menossa jälleen taju.

Leon suuntaa heidän kulkunsa suorinta tietä hotellin edustalle, välittämättä kysyvistä ja kauhistuneista katseista joita he saivat osakseen. Hän löytää Valérianen auton nopeasti ja pysähtyy sen vierelle.
"Avaimesi?", Leon kohottaa oikean jalkansa koholle autoa vasten ja lepuuttaa Valérianen alakropan jalkaansa vasten saadakseen kätensä vapaaksi. Sitten hän alkaa tutkia Valérianen taskuja kunhan nainen ensin kertoisi avainten olinpaikan. Saatuaan avaimet Leon avaa ovet ja laskee Valérianen varovaisesti penkille jonka jälkeen hän kiersi toiselle puolelle.

Leikittyään hetken navigaattorin kanssa Leon saa sen kertomaan hänelle reitin nro. 2 ja vaikkakin hieman kokematon kuski olikin hän selvisi läheltä-piti tilanteista kunnialla, huudoilla ja keskisormen vilautuksilla perille asti. Hän nousee autosta ja kiertää Valérianen puolelle ja kumartuu naisen viereen oven avattuaan. "Minne sitten?", Hän toivoo Valérianen olevan vielä sen verran tajuissaan että osaa johdattaa hänet oikeaan paikkaan. Leon kirosi koko päivää mielessään. Hän olisi halunnut sanoa Torenttolle aikovansa mennä naimaan Valérianelta aivot pihalle tuon asunnossa kameroiden alla, jotta jätti voisi katsella ja runkata. Leon oli toisaalta tyytyväinen ettei ollut sanonut sitä.

Valériane neuvoo silmät ummessa Leonia etsimään autonavaimia takkinsa vasemmasta taskusta. Nainen värähtää, kun mies laskee hänet auton etupenkille istumaan, johon hän käpertyy automaattisesti pienelle kerälle istumaan.
Valériane ei pitänyt siitä, että oli heikko ja jonkun passattavana, mutta ennen kuin hänen nääkökykynsä palautuisi normaaliksi hän ei voinut muuta. Lisäksi hän odotti, että hänen aivojensa muukin toiminta toipuisi pöydänreunan iskusta. Siihen asti hän oli kuin surkea ja hakattu pikkutyttö. Autossa nainen tunsi etovaa oloa, joka luultavasti johtui siitä ettei hänen päävammansa arvostanut hieman hurjastelevaa autokyytiä.

Navigaattori neuvoo Leonin hienolle asuinalueelle, joka oli täynnä pilvenpiirtäjiä. Valériane on pitänyt silmänsä kiinni koko matkan ja yrittänyt olla yökkimättä. Leonin avatessa hänen puoleisensa oven hän raottaa hiemaan silmiään. Nyt hän saattoi jopa nähdä vaalean möykyn, joka mitä todennäköisemmin oli Leonin kasvot.
”Kolmaskymmenes kerros. Asunto 1003. Joudut näppäilemään ovikoodin, sekä alaovella, että asunnon ovella. Se on 9-4-1-1-5-8”, Valériane neuvoo. ”Pääsen varmaan kävelemään, jos tuet minua riittävästi.”

Leon nyökkää painaen koodin mieleensä. Hän ei ota kuitenkaan kuuleviin korviinsakkaan Valérianen ehdotusta siitä että nainen olisi kävellyt itse. Muutaman harkitun käden liikkeen ansiosta mies koppaa pian naisen syliinsä. Saatuaan Valérianen kunnolla käsivarsilleen, Leon potkaisee auton oven kiinni ja suuntaa ovelle. Hän onnistuu näppäilemään koodin ja suuntaa hissille.

Saatuaan heidät viimein asunnon 1003 ovelle Leon hutiloi hetken koodin kanssa, suostumatta laskemaan Valérianea vielä sylistään. Kun ovi lopulta aukeaa Leon rymistää sisään kuvitellen paikan olevan naisen toinen asunto.

Paikka oli kyllä luokiteltu virallisesti asuinhuoneistoksi ja se oli Valérianen nimissä, mutta se oli tarkoitettu kaikkeen muuhun kuin mukavaan kotona oleskeluun tai asumiseen.
Ensimmäinen ero oli jo paikkoje koossa. Tämä kyseinen huoneisto ei ollut pent-house ja siinä oli huomattavasti vähemmän pinta-alaa ja huonetilaa. Ulko-ovi avautui suoraan yleistilaan, jonka nurkassa oli pieni, moderni keittiö, jota ei juurikaan käytetty. Lattiat olivat tummaa, hyvin huollettua puuta, seinät puolestaan viininpunaiset. Seinillä ei ollut tauluja, lattialla ei ollut mattoja. Paikka oli riisuttu ja alaston jos paria selkeää huonekalua ja paksuja, ikkunoden eteen vedettyjä samettiverhoja ei otettu lukuun. Keskelle tilaa sijoitettu, valtava chesterfield sohva. Sohvan nahka oli väriltään tummaa mahonkia ja siihen oli porattu kiinni suuria rautalenkkejä, joihin naisen voisi sitoa. Seinustalla, jolle olisi voitu kiinnittää suuri taulutelvisio, oli hyvinkin perinteinen piinapenkki. Sen jokaisessa reunassa oli kahleet, joista uhri voitaisiin sitoa jokaisesta raajastaan kiinni. Kaulan kohdalla oli myös panta. Sen molemmilla puolilla oli telineissä kiinni erillaisia piiskoja, raippoja ja keppejä, sekä kattava valikoima ketjuja ja kahleita.
Toinen mielnkiintoinen sisustusratkaisu oli katossa risteilevät kiskot, joista roikkui kettinkejä, eri korkeuksissa. Sillä kyseisellä hetkellä, kaikki roikkuivat seinän vieressä, mutta ne pystyisi helposti vetämään vaikka keskelle kattoa, kiskoja pitkin.
Huoneesta lähti muutama ovi, joista paljastuisi lisää huoneita.

”Vasen ovi. Siellä on sänky”, Valériane kuiskasi jo aiempaa varmemmalla äänellä Leonin sylissä. ”Varastossa on huopa.”

Huoneessa tosiaan oli sänky, mutta makuuhuoneeksi sitä ei voinut kutsua. Massiisivista katosvuodetta lukuunottamatta siellä ei ollut muuta. Pintamateriaalit olivat samoja, kuin edellisessäkin huoneessa. Sänky oli aivan yhtä riisuttu kuin muukin asunto ja oli selvää, että sitä tarvittiin vain yhteen asiaan, eikä se ollut nukkuminen. Ainoa asia, joka patjan pälle oli levitetty oli verenpunainen lateksilakana.

”Varasto” löytyy huoneen toisesta nurkasta ja joissain muissa olosuhteissa se olisi saattanut toimittaa vaatehuoneen virkaa. Nyt sen hyllyt olivat täynnä erillaisia kidutusvälineitä ja seksileluja. Valérianen kotoa löytyvän puulaatikon sisältö oli tosiaankin pintaraapaisu verrattuna välineistöön, jota nainen säilytti täällä.

leon viheltää hyväksyvästi asuntoa katsellessaan. Tämähän oli juuri hänen näköisensä huoneista, ja ellei päivä olisi niin autuaan pilattu ja paska, Leon olisi luultavasti halunnut ensitöikseen sitoa Valérianen joihinkin noista kahleista. Hän suuntaa naisen ohjeiden mukaan 'makuuhuoneeseen' ja laskee Valérianen sängylle. Hän penkoo hetken varastoa ennenkuin löytää huovan ja peittelee lopulta naisen sillä.
"Onko nyt hyvä? Tarvitsetko vielä jotain?"

Valériane huokaisee tyytyväisenä päästessään pitkälleen sängylle. Lateksilakana ei ollut kaikkein mukavin makuualusta, mutta naisen kaltoin kohdellulle ruumiille se oli kuin pilvenreuna. Hän käpertyi pieneksi palloksi ja keskittyi odottamaan, että hänen ruumiinsa korjaisi viimeinkin itse itsensä. Hän sulkee silmänsä toivoen, että kun ne seuraavan kerran avaisi, hän kykenisi jälleen näkemään terävästi.
Peitto lasketaan hänen päälleen ja Valériane vetää sen helmaa paremmin päälleen ja potkii sokkona korkokenkiään pois jaloistaan.
”Uhrin, jonka juoda kuiviin”, Valériane mumisi vastaukseksi Leonille. ”Jos et nyt tähän hätään löydä sellaista, niin keittiön jääkaapissa on verta ja jossain saattaa olla muutama lasi.”