Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

"Jos jaksat odottaa viisitoista minuuttia, enköhän sinulle jonkun löydä.", Leon virnistää ja astelee kuitenkin keittiöön ja ottaa sieltä muutaman pussin verta. Hän koluaa kaappeja ja löytää viimein lasin, joihin hän tyhjentää muutaman pussin sisällön ja lämmittää veren pikaisesti. Hän ei ota itselleen, vaan huolehtii ensin Valérianen veren saannista.

"Haluatko todella elävää ruokaa?", Leon on vakavissaan ja valmiina lähtemään ulos. Häneltä kävi metsästys helposti ja vaivattomasti, tosin Noel tuskin arvostaisi sitä nyt, kun heidän yhteytensä oli kokonaan auki. Vaikka Noel olikin katatonisessa tilassa joka musitutti tajuttomuutta, Leon oli melko varma miehen katselevan.

Valériane nousee hapuillen istumaan. Hänen näkökynsä parani asteittain. Tällä hetkellä hän erotti jo värit ja muodot, mutta kaikki oli enemmän tai vähemmän epätarkkaa. Hän nojautuu istumaan sängynpäätyä vasten ojentaen molemmat kätensä, saadakseen varmasti kiinni verilasillisestaan.
”Mieli kyllä tekisi, mutta siivoamisessa olisi hirvittävä homma”, Valériane vastaa Leonille. Kun sitä vain saisikin juoda lämmintä verta suoraan suonesta. Pussitettu veri menetti aina makuaan. ”Voit tietysti käydä hakemassa itsellesi jonkun pienen kivan. Minun pitänee varmaan ruveta keskittymään siihen, miten teitä kahta saataisiin autettua mahdollisimman pian. Heti kun näköni vain palautuu. Miten Noel muuten voi?”

Valériane ottaa kiitollisena lasin käsiinsä ja siemaisee siitä oitis. Hänen olisi tehnyt mieli irvistää, nyt kun puhe oli tullut elävästä ravinnosta. Nainen oli ravinnut itseään ihmisistä vuosisatojen ajan. Tämän vuosisadan pussiverivillitys ei vain mahtunut hänen ymmärrykseensä. Ei hän halunnut mitään säilöttyä vuosikerta verta.

Leon kohauttaa olkiaan kuin sanoakseen ettei siivoominen nyt niin iso homma ollut. Noel joi pussiverta siinä missä muutkin vampyyrit nykyään, mutta Leon piti verestään tuoreena, vasta pyydystettynä ja mieluiten huutavana ja vastaan tappelevana. Hän istahtaa sängylle Valérianen viereen ja suuntaa katseensa lattiaan kun puhe siirtyy Noeliin.

"Hän.. ei vastaa. Hänen tietoisuutensa hiipuu syvemmälle, mutta luulen hänen katselevan.", Leon ei oikeastaan tiennyt, miten Noel voi. Luultavasti toinen oli vielä liian järkyttynyt ja shokissa voidakseen ottaa ruumistaan takaisin hoitoon. Ja Leon pelkäsi ettei shokki hellittäisi ajoissa.

Valériane kurottaa hieman kättään, koskettaakseen Leonia lempeästi johonkin, mutta taisi onnistua pikemminkin läpsäisemään tuota kasvoihin.
”Hups, anteeksi. Näköni ei ole vielä kunnolla palautunut”, Valériane sanoi vetäen kätensä pois, mahdollisimman nopeasti. ”Ajattelin, että tuo teidän tilanteenne ei välttämättä ole lääketieteellä korjattavissa. Mietin, että voisin ruveta hätyyttämään Lontoon noitia, jos heillä olisi jonkinlainen ratkaisu tilanteeseesi. Tunnen muutamia ja he puolestaan tuntevat lähes kaikki lähiseudulla olevat noidat.”
Valériane piti hetken tauon. Noituus ei välttämättä ollut kaikkein vedenpitävin vaihtoehto, mutta tällä hetkellä se oli ensimmäinen, josta kannatti lähte liikkeelle. ”Jos noituus ei auta... Keksimme jotain muuta.”

Leon mulkaisee Valérianea pahasti tuon vahingossa läpsäistessä häntä, muttei sano mitään. Hän kuuntelee naisen ehdotuksen hiljaisena mutta tuhahtaa toisen lopetettua pilkallisesti. "Noitia?", Leon hörähtää ja pudistaa päätään, ja ratkeaa sitten yllättäen hysteeriseen nauruun. Miehen mieli on todella ollut koetuksilla, ja tavalliseen tapaan Leonin olisi täytynyt purkaa paineita, mutta nyt paineita aiheutti itse Noel, eikä hän ollut saanut purettua sitä henkilöä kohtaan jota halusi; hän halusi murkasta Torentton kallon käsissään ja repiä jättiläisen pään irti. Muu ei saisi häntä enää tuntemaan itseään hyväksi.

Valériane kurtistaa kulmiaan Leonin naurulle, mutta huolestuu nopeasti sen muuttuessa hysteeriseksi. Hän yrittää laskea lasinsa yöpöydälle mutta muistaa liian myöhään, ettei tässä makuuhuoneessa ollut sellaista. Lasi särähtää rikki lattiaan.
”Perkele!” Valériane kiroaa, mutta päättää kiinnittää huomionsa mieluummin Leoniin. Puulattialta, veren saisi siivottua kutakuinkin vaivattomasti.

Valériane ei tosin tiennyt, miten hysteerisen henkilön kanssa pitäisi toimia. Hän osasi kyllä esittää sosiaallista ja ystävällistä, mutta ei ollut veljeään kovin parempi tunteiden kanssa.
”Leon, kiltti yritä rauhoittua”, Valériane kömpii vuoteella lähemmäs nauravaa ja sätkivää miestä mutta ei tiedä vieläkään mitä hänen pitäisi tehdä. Lisäksi hänen näkökenttänsä oli edelleen sumea.

Leon nauraa yhä hysteerisesti ajatukselle noidista keittämässä voodoo soppiaan joilla hänen pääkoppansa saataisiin parannettua. Hän ei juurikaan kuullut Valérianen sanoja, eikä edes lasin särkymistä. Hän istui vuoteella kaksin kerroin taipuneena ja piteli vatsaansa jota alkoi jo särkeä nauramisesta. Lopulta, melko pitkän tovin kuluttua, nauru alkaa hiipua ja lopulta se lakkaa kokonaan. Leon pudistaa päätään itselleen epätoivoisen oloisena ja painaa pään käsiinsä. Häntä inhotti olla heikko, eikä hän juuri nyt kaivannut kenenkään lohdutteluja. Se saisi Leonin luultavasti tuntemaan olonsa entistä inhottavammaksi.

Valériane pureskeli avuttomana huultaan, miettien mitä hänen pitäisi Leonin kanssa tehdä. Suurimmassa osassa vampyyrien tapauksia, tarjottiin verta. Valériane oli tehnyt sen jo, eikä se ollut auttanut vieläkään. Tämä ongelma siis tuskin ratkaistaisiin perinteisillä tavoilla.
Hän kuitenkin katseli kun mies rauhottui hiljalleen. Hän olisi halunnut lohduttaa. Leon ei näyttänyt kuitenkaan siltä, että olisi kaivannut laimeita 'kyllä-kaikki-järjestyy'-lallatuksia. Niinpä Valériane toteaa oman näkökykynsä riittävän hyväksi ja nousee itse sängystä. Hän siivoaisi sotkunsa ja kävisi hakemassa varaläppärinsä ja puhelimensa ja rupeaisi töihin.
Leonia ajatus noidista saattoi naurattaa, mutta Valériane oli oppinut pitkn elinikänsä aikana, että oiket noidat osasivat auttaa. He kyllä keksisivät keinot melkein mihin tahansa.

Luututtuaan tahran, Valériane käy huoneessa, jota hän kutsui mieluiten pukuhuoneeksi. Se oli täynnä seksileikkeihin sopivia vaatteita, sekä muutamia vaihtovaatekertoja. Sieltä löytyi myös kassakaappi, jossa Valériane säilytti henkilökohtaista omaisuuttaan, kuten läppäriä ja varapuhelinta.
Nainen vaihtaa ylleen legginssit ja villapaidan, tepastellen sitten paljain jaloin olohuoneeseen chesterfield sohvalle istumaan ja aloittaa urakkansa.

Leon seuraa Valérianen perässä kuin eksynyt koiranpentu joka ei tiedä mitä muutakaan tehdä. Hän näytti perinpohjin masentuneelta lysähtäessään viimein sohvalle naisen perästä. Hän tuijottaa lattiaa kuin maansa myynyt ja huokailee vähän väliä, yrittäen itsekkin keksiä ratkaisua ongelmaan, samalla kun yrittää henkisesti maanitella Noelia esiin, edes puhuakseen tälle. Heidän välisensä muuri oli nyt sorrettu, ja Leon uskoi pystyvänsä keskustelemaan Noelille eikä vain istuttamaan ajatuksia tämän päähän. Kumpa tuo vain suostuisi puhumaan..

Valériane vilkaisee nopeasti viereensä istahtavaa Leonia. Hän päätyy kuitenkin kohauttamaan olkiaan ja rupeaa miettimään kenelle kainnattaisi soittaa. Varteenotettavin vaihtoehto oli Blythe Quarino. Kyseinen noita sattui pahaksi onneksi asumaan San Franciscossa, mutta hänen suvussaan oli tiettävästi harjoitettu magiaa melkein aikojen alusta asti. Valériane vilkaisee kelloa ja toteaa ettei uskaltaisi soittaa kahdeksan tunnin aikaeron vuoksi. Blythe luultavasti nukkuisi vielä.
Sen sijaan hän päätti ottaa yhteyttä Lontoolaisiin noitiin. Harmi vain, että hänen vaihtoehtonsa rajoittuvat tässä kaupungissa kahteen.
”Rupean nyt soittelemaan, joten älä häiritse.”

Valériane puhuu kummankin naisen kanssa. Hän selittää tilanteen hyvin suurpiirteisesti ja saa lupaukset siitä, että kumpikin yrittää selvittää tilannetta.
”Olen pahoillani, mutta joudumme nyt odottamaan hetken aikaa. Jo senkin vuoksi, että varmin apumme taitaa nukkua vielä. Hän asuu San Franciscossa ja siellä on aamuyö”, Valériane sanoo lopetettuaan.

Leon suurinpiirtein pyörittelee peukaloitaan istuessaan sohvalla. Hän tuijottelee kenkiään ja pitelee välillä silmiään kiinni yrittäen tavoittaa Noelia mielensä perukoilla. Toinen oli kuitenkin liian syvällä ja liian sulkeutunut jotta Leon voisi tavoittaa tuota ilman apua. Lopulta mies turhautuu ja kiroaa ääneen ja nousee ylös, alkaen pyöriä ympäri huonetta Valérianen soittaessa puheluitaan.

Valérianen lopetettua Leon pysähtyy ja vilkaisee naista hieman pettyneenä. Hän ei halunnut odottaa, hän halusi toimintaa, nyt. Hän halusi Noelin kuntoon, nyt.

Valérianen ilme synkkenee monella asteella, miehen mulkoillessa häntä. ”En pysty parempaan. En pysty taikomaan tähän ihmelääkäriä, joka osaa hoitaa homman käden käänteessä. Enkä todellakaan herätä Blytheä tai hän voi kiukuspäissään kieltäytyä auttamasta. Minulla ei ole Leon muita vaihtoehtoja. Olen pahoillani”, Valériane sanoo. Hän ei voinut edes kuvitella, milt Leonista tuntuu. ”Sinun pitää yrittää saada Noel pysymään hengissä siihen asti, että saan hänelle apua. Teen kaikkeni, mutta en ole jumala.”

”Auttaisiko perinteinen paineiden purku?” Valériane ehdottaa. Leonin pitäisi kuitenkin keksiä itse jotai, jos halusi tapella. Underground salille ei päässyt enää tähän aikaan päivästä.

"En usko että tähän auttaa mikään perinteinen. Ellen saa revittyä veljesi päätä harteilta irti, en pysty rentoutumaan.", Leon irvistää ikään kuin pahoittelevaan sävyyn. Hän ei kuitenkaan ollut lainkaan pahoillaan. Hän halusi tappaa Torentton paljain käsin, mahdollisimman nöyryyttävästi ja kivuliaasti. Mikäli mahdollista, saada tuo kokemaan raiskauksen nöyryytys vielä ennen kuolemaansa. Tosin, Leon ei halunnut omaa kaluaan lähellekkää Torentton persettä, hän mielummin hommaisi jostain pienen ohjuksen ja räjäyttäisi sen Torentton perseessä. Mielikuvat saavat Leonin hymyilemään kylmästi.

Valériane kurtistaa kulmiaan vihaisena. ”Sitä minä en voi sinulle luvata. Vaikka Viljam osaakin olla varsinainen kokovartalo mulkku, hän on siitä huolimatta minun veljeni. Jos tämä yhtään lohduttaa, niin revit parhaillaan hänen sydäntään irti rinnasta todella tylpällä veitsellä. Minä olen sinun kanssasi, eikä hänellä ole mitään käsitystä siitä missä olen tai mitä sinä minulle teet”, Valériane sanoo.
Viljam luultavasti käänsi parhaillaan koko Lontoota ylösalaisin etsiessään pikkusisartaan. Eikä tämä löytäisi häntä.

"Toivon että hän kuolee siihen.", Leon murahtaa ja istuu takaisin sohvalle. Hänellä ei todellakaan löytynyt muuta kuin vihaa Torenttoa kohtaan. Hän toivoi että olisi voinut lähettää Torenttolle hyvin muovailtuja kuvia joissa hän naisi Valérianen aivoja pihalle, mutta siinä oli vaarana että mies löytäisi heidät, eikä Leon kuitenkaan ollut varma halusiko ottaa sitä riskiä. Hän nostaa kädet kasvojensa eteen kuin tutkien niitä, puristaen niitä muutaman kerran nyrkkiin ja käännellen niitä edessään.
Aivan kuten hän oli ajatellutkin, hänen kätensä tuntuivat hieman heikoilta.

”Jos jatkamme tätä piiloleikkiä tarpeeksi pitkään, niin varmasti kuolee”, Valériane toteaa ohimennen. Hän katseli viereensä istunutta Leonia huolissaan. Hän ei halunnut juuri nyt päästää miestä hetkeksikään silmistään. Hän ei ollut aivan varma mitä mies päätyisi lopulta paniikissa tekemään. Hän avaa kannettavansa, ruvetakseen itsekkin etsimään Lonntoon noitia, jos joku olisi näkyvästi esillä. Harmi vain, että yksikään vasta-alkaja ei välttämättä auttaisi heitä alkua pidemmälle.
”Onko Noelilla voimmassa oleva passi?” Samalla Valériane ojentaa puhelintaan Leonille. ”Jos sinun tarvitsee muuten soittaa, niin tässä. Tätä puhelinta ei voi jäljittää millään keinolla.”

Pienoinen hymy kaartuu Leonin huulille. Vai kuolisi? Hienoa, siinä tapauksessa heistä kumpikaan ei poistuisi asunnosta niin pitkään aikaan kunnes se paskapää olisi kuollut. Ajatus oli lohduttava, vaikka Leon olisikin paljon mielummin tappanut miehen itse. Hän kääntää kuitenkin katseensa käsistään Valérianen suuntaan tuon ojentaessa puhelinta.
"Soittaa? Minne muka?", Leon kallistaa hieman päätään ja vain tuijottaa puhelinta.
"Passi, on."

Valériane jättää puhelimen heidän väliinsä sohvalle ja kohauttaa olkiaan. ”En tiedä. Mietin, että jos Noelilla olisi jotain tapaamisia, joita hänen pitäisi madollisesti perua”, hän selittää ajatuksiaan. ”Hienoa. Jos Blythe pystyy auttamaan meitä, joudumme lähtemään mitä luultavimminkin San Franciscoon.”
Valériane mietti mistä voisi löytää käsiinsä edes yhden ammattitaitoisen noidan. Häntä rupesi itseäänkin turhauttamaan kun ei pystynyt tekemään enempään. Hänen olisi tehnyt mieli paiskata sylissään oleva huipputietokone suoraan seinään, koska ei tuntenut saavansa vastauksia kaipaamiinsa kysymyksiin.
”Pystytkö kertomaan mitä veljeni toimistossa tapahtui ennen kuin tulin paikalle. Se saattaa auttaa noitiamme, kun löydämme jonkun.”

Leon huokaisee ja nojaa selkänsä sohvaan ja luo katseensa kattoon. "Olin vähän huolimaton perjantaina.", Leon aloittaa sepustuksensa ja kertoo pikaisesti ja lyhyesti tarinan siitä, kuinka Noelilla napsahti päässä Jhonin lyötyä Chazia tämän edessä. Leon muistaa mainita, että hänen aika- ja paikkatajunsa olivat aina hieman hämäriä jos Noel yllättäen sysäsi hänelle ohjat, eikä hänellä ollut hirveästi aikaa punoa suunnitelmia Jhonin varalle.
"Vitustako minä tiesin että siellä on kamerat. En edes ollut sataprosenttisen varma missä olin, minulla ei ollut aikaa käydä läpi viimeisimpiä muistoja. Olin levolla.", Leon mutisee puolustellakseen itseään. Hän tiesi mokanneensa.
"Torentto kuitenkin näytti videon Noelille.."

”Kuka on Chaz?” Valériane kysyy. Nimi oli hänelle etäisesti tuttu, mutta ei osannut yhdistää sitä kasvoihin. ”Ja kuka ihme on Jhon? Miksi te ylipäätänsä sotkeudutte jonkun homoparin välienselvittelyyn?”
Samassa Valériane rekisteröi loputkin Leonin kertomuksesta. ”Siis, puritko sinä paineitasi Viljamin alueella? Saat olla onnellinen, ettei Viljam tehnyt Noelista selvää samantien kuin sai tietää, mitä sinä olet puuhannut.”

Valériane tunsi päänsäryn rupeavan jyskyttämään ohimoissaan. Hän ei voinut käsittää miten Leon, joka ei mitä ilmeisemmin pitänyt siitä, että hänestä tiedettiin, oli onnistunut paljastamaan itsensä viikossa kahdelle ulkopuoliselle.

"Noel on ihastunut siihen Chaziin.", Leon töksäyttää ja katsoo sitten melkein murhaavasti Valérianea. "Johan minä sanoin, minulla ei ollut aikaa tehdä suuria suunnitelmia enkä vittu tiennyt olevani sen mulkun takapihalla.", Leonin ilme on tympeä. Hän ei halunnut ajatella omaa mokaansa, eikä varsinkaan kuulla sitä muiden suusta. Oli jo tarpeeksi paha tilanne muutenkin, ilman että hän velloisi vielä itsesyytöksissä. Tosin, nyt siihen oli jo päästy, kiitos Valérianen huomauttamisen. Naiset, aina niiden piti lausua kaikki ilmiselvä ääneen minkä olisi voinut pitää omassa päässään.

Valériane ei ehtinyt vastata Leonille kun puhelin hänen vieressään soi. Hän nappaa sen käteensä, toivoen soittajan olevan joku niistä noidista, joihin hän oli ollut jo yhteydessä. Hän sai kuitenkin ainoastaan huomata, että hänen puhelimensa soitonsiirto oli kytkeytynyt päälle ja toimi loistavasti. Soittaja oli Viljam.
Nainen vilkaisee nopeasti vierällään istuvaan mieheen ja nostaa sitten puhelimen korvalleen.
”Hei Viljam.”

”Kyllä, minä olen kunnossa, vaikka mursitkin kalloni ja luuni”, nainen sanoo aavistuksen viileälä äänellä. ”Ja kyllä, olen Leonin kanssa. Ei, en aio kertoa sinulle missä olen, sillä yritän tässä parhaani mukaan selvittää sinun aiheuttamaasi sotkua.”
Valériane on hetken aikaa hiljaa ja kuuntelee mitä hänen veljellään on sanottavanaan. Hän mutristelee huuliaan, mitä edemmäs Viljam ehtii. ”Koeta pysyä nahoissasi. Minulla ei ole mitään hätää.”

Leonin katse säpsähtää Valérianen suuntaan tuon vastatessa puhelimeen. Hän kuuntelee puhelua minkä pystyy ja yrittää pitää epätoivon kaukana mielestään. Hänen oli pysyttävä vahvana, Noelin vuoksi. Ei auttanut heidän tilannettaan ollenkaan jos hän luhistuisi myös. Väsymätön maanittelu jatkuu pääkopan sisällä muttei toistaiseksi tunnu tuottavan tulosta. Perhanan sitkeä piru.

Leon katsoo yhä edelleen kiinteästi Valérianea kuin odottaen.

”Viljam, minun ei tarvitse kuunnella kun sinä puhut minulle tuohon sävyyn. Äläkä vedä äitiä ja isoäitiä tähän mukaan!” Valériane kivahtaa puhelimeen. ”Me näemme ja puhumme seuraavan kerran, kun olen saanut tämän homman selvitetyksi. Äläkä yritä jäljittää tätä puhelinta, sillä et onnistu siinä. Näkemiin!”
Valériane laskee luurin ja painaa puhelun kiinni, hänen veljensä papattaessa linjan toisessa päässä. ”Raivostuttava tyyppi!” Valériane puuskahtaa vihaisena ja laskee puhelimen takaisin sohvalle.

”Sanoit, että Noel on ihastunut tähän... Chaziin”, Valériane ei voinut mitään mustasukkaisuudelle, joka hiipi inhottavasti kutittelemaan hänen mielensä perukoita. ”Voisiko Chaz auttaa Noelin maanittelemisessa esiin? Jos saisimme hänet kiinni?”

Leon kohottaa hieman kulmiaan puhelun jatkumiselle ja lopulta päättymiselle. Hän oli aikeissa avata suutaan kysyäkseen puhelusta, muttei ehtinyt kun Valériane jo jatkaa puhumista. Leon painaa hetkeksi päänsä ja sulkee silmänsä, kaivellen esiin Noelin aamun muistot.
"Chaz oli tänään Torentton luona. Hän ilmeisesti näytti videon Chazille. En usko, että Chaz suostuu enää tapaamaan Noelia, ei sen jälkeen millainen hänen ilmeensä oli. Mutta kaikin mokomin.", Leon kaivaa taskujaan. Hän löytää Noelin BlackBerryn, kaivaa esiin Chazin numeron ja ojentaa puhelinta sitten Valérianelle. "Neiti on hyvä ja yrittää.", Leonin kasvoilla oli väsynyt hymy.