Best Friends Foreva! (VAROITUS!)

//K-18 VAROITUS: Sisältää tarkoin kuvailtua intiimiä miehen ja naisen välistä kanssakäymistä. //

Keskiviikko
06.01.2151
klo 22:39


Kiya oli toista päivää the Hell organisatioinin New Yorkin toimipisteessä suorittamassa pakollista kolmen vuoden harjoitteluaan. Edellinen päivä oli tosin ollut yhtä pelleilyä. Tohtori Kardos oli ensimmäiseksi allekirjoittanut kaikki tarvittavat sopimukset, joihin oli mennyt puolet illasta. Lopun yötä he olivatkin kiertäneet pitkin laboratorioita ja tutkimushuoneita. Joka oli kyllä avartavaa ja mielenkiintoista, mutta enemmän Kiya olisi halunnut päästä tositoimiin ja käsiksi kaikkiin laitteisiin. Lopuksi Kardos oli lyönyt hänen käteensä uudenuutukaisen rannemikron ja avainlätkät, joilla hän pääsisi kulkemaan osastoilla vapaasti ja lähettänyt hänet kotiin.
Pyhä Äiti sentään, mikä antikliimaksi.
Nuori geeneettiseksi tutkijaksi tähtäävä vampyyri saattoi vain toivoa, että tämä yö olisi antoisampi.

Toisin kuitenkin kävi. Kun hän oli tullut yhdeksältä illalla tohtori Kardosin huoneeseen, kuten oli sovittu, paikan johtava laborantti oli ilmoittanut lähtevänsä keikalle. Kiya viettäisi päivänsä tohtori Bennetin kanssa. Brittivampyyri, joka vaikutti siltä, kuin hänen perseeseensä olisi tungettu teräspalkki selkärankaa tukemaan, näytti siltä kuin harjoittelijan ohjaaminen olisi ollut yhtä mielekästä kuin ihmisten jätösten siivoaminen festarialueelta.
Jee!

Nyt Kiya seurasi miestä kahvikuppi käsissään, laukku olallaan ja tutkijantakki päällään, tuon omalle osastolle, joka sijaitsi aivan toisessa kerroksessakin. Eli kaukana sieltä, jossa opiskelijatyttö olisi todellisuudessa halunnut olla.

Kiya tiesi erottuvansa laboranttien joukosta kuin yö päivästä. Kaikki vaikuttivat olevan joko hillityn tyylikkäitä tai sitten hieman homsuisia. Mutta vielä hän ei ollut ainakaan nähnyt ketään joiden hiusten väri olisi liukunut juuren platinanvalkoisesta hentoon vaaleanpunaiseen ja siitä auringonlaskun persikkamaiseen oranssiin. Hän oli kyllä palmikoinut ne kulkemaan selkäänsä pitkin, mutta etuosan lyhyemmät suortuvat tuppasivat sojottamaan mikä mihinkin suuntaan. Hänellä oli siniharmaat, kulmikkaat, isot silmät ja ripsissä vähän ripsaria. Toinen asia, jonka hän oli tehnyt itsensä ehostamiseksi, oli pinkki huulipuna hänen suoralinjaisilla huulillaan. Kiyan iho oli juuri niin vaalea, kuin vampyyriltä saattoi olettaa. Labratakin alla hänellä oli sammaleenvihreä villatakki ja kirjava paita, jonka printti esitti erivälineillä ja -suunnista lävistettyä voodonukkea. Jalassaan hänellä oli yksinkertaiset, vaaleat pillifarkut, sekä myrkynvihreät kiilakorkotennarit.
Kyllä vain, Kiyan ulkonäkönsä huusi kilometrien päähän hänen olevan opiskelija. Kukaan ei erehtyisi vahingossakaan luulemaan häntä täysin päteväksi ammattilaiseksi.

Bennet avaa osastonsa oven avainlätkällään ja jää sivuun odottamaan, että Kiya astelisi sisään ensin. Eihän tyttö voinut muutakaan tehdä. He tulivat käytävään, jonka molemmat seinät olivat puoliksi ikkunoita. Niistä näkyi biologianluokkahuoneita muistuttaviin tiloihin. Todennäköisesti ne olivat vain ryhmälabroja, joissa tehtiin nopeita kokeita liukuhihnalla ja kirjattiin tuloksia ylös pika vauhtia. Pitkien teräksisien pöytien ääressä oli korkeat, baarijakkaroita muistuttavat penkit. Viimeistä huutoa olevia tietokoneita oli vieri vieressä ja niiden välissä oli järkevän kokoiset työtilat ja lamppu. Seinien vierustoja kiersivät hyllyt, joissa oli kaikenlaista tarpeellista alkae koeputkista ja pipeteistä, päättyen mikroskooppeihin ja muuhun vastaavaan.
Vain yhdessä huoneessa oli valot. Vanha tutkija avasi juuri sen labran oven ja viittoi Kiyaa astelemaan jälleen hänen edeltään sisälle.
”Kingston! Toin sinulle seuraa”, Bennet sanoi yksinäiselle selälle huoneen keskivaiheilla.

Viimeiset kaksi viikkoa olivat kuluneet kuin siivillä siitä kun Nanami oli tutustunut uuteen.. ystäväänsä. Aika meni nopeasti kun jonglöörasi työharjoittelun ja uuden poikaystävän tapaamisen välillä, ja jostain piti vielä löytää aikaa tutkimuksillekkin. Ei nanami silti valittanut, vaikka hermot meinasivatkin mennä ja hän toivoi useasti että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, taikka hänellä enemmän vapaa aikaa. Nyt hän oli lähes hautautuneena paperihommiin jotka saivat ruipelon vampyyritytön lähes parkumaan tylsyydestä. Ei häntä kiinnostanut tälläiset paperihommat, ainoat paperihommat joita hän tahtoi tehdä oli kokeiden tulosten kirjaus, ei selvittelyt siitä mitä oli tehty missäkin mihinkin kellonaikaan, ja kuka oli oikeuttanut mitkäkin teot ja blaablaa. Nanami tuskasteli näiden papereiden kanssa, hajamielisesti pyöritellen kynää sormiensa välissä samalla kun nojasi päätään käteensä, toisella kädellään hän haroi pöydän alla piilottelevan puolisuden turkkia.

Bennetin astuessa sisään Nanami säikähtää ja hänen ruotonsa oikenee kuin sähköiskun saaneena ja tyttö katsoo lukulasiensa takaa kuin säikähtänyt peura ohjaajaansa. Perkele, joko hän jäi kiinni Shuin ottamisesta labraan? Ei, hetkonen, Bennet sanoi jotain seuralaisesta.. Nanami ravistaa hieman päätään toipuakseen säikähdyksestään. "Ai.", Se on ainoa sana minkä Nanami sai suustaan ulos. Hänen katseensa lipuu lopulta Bennetin ohi tyttöön joka tuon perässä tuli. Aikamoinen näky. Nanami katseli tarkkaavaisesti tätä uutta tuttavuutta päästä varpaisiin. Koko tytön olemus uhkui energiaa, ainakin Nanamin mielestä, sekä jotain muutakin.. Nanami nousi pöytänsä ääreltä ja laski kynän pöydälle tablettinsa vierelle johon oli tietoja täyttänyt.

"Heippa.", Nanami sanoo hieman ujostellen astuttuaan kunnolla pöytänsä takaa, ihan vain siksi ettei Bennet erehtyisi hänen puolelleen pöytää ja löytäisi piilottelevaa Shuita. Nanami oli pukeutunut tapansa mukaan hieman löysähköön t-paitaan jonka helma paljastui villapaidan alta, sekä haalistuneisiin farkkuihin ja labratakkiinsa.
"Nanami Kingston, hauska tavata.", Nanami sanoi ojentaessaan kättään.

Kiya tarkasti tytön päästä varpaisiin. Mitä hän oli ajatellut juuri niistä hillityn tyylikkäistä ja hieman homsuisista. Tämä meni ainakin jälkimmäiseen kastiin. Tosin, kun tuore harjoittelija tarkasteli toista hieman tarkemmin, hän totesi ettei tuo voinut olla oikea tutkija. Se, jota Bennet oli kutsunut Kingstoniksi näytti suunnilleen hänen itsensä ikäiseltä ja hetkonen... Oliko hän nähnyt tämän koulussakin? Aivan ohimennen ehkä. Jotain etäisesti tuttua tässä oli. Harjoittelija pani merkille pienen, häviävän kireyden toisessa, mikä sai hänet kurtistamaan toista kulmaansa.
Toisen astellessa käsi ojossa esiin pöytänsä takaa, Kiya lähtee itsekkin astelemaan häntä vastaan.
”Yo. Kiya Jeffers. Pakko kysyä, käytkö sinäkin the Hell Institutea Caldwellissa?” hän sanoi tarttuessaan ojennettuun käteen.

Bennet katseli tyttöjä hetken aikaa sivusta, kädet tiukasti rinnalleenn ristittyinä ja kulmiaan kurtistellen. ”No niin, tehän tulettekin jo juttuun”, mies totesi viileästi ilman mitään syytä. ”Kingston, näytä tulokkaalle mitä olit tekemässä. Ja muista, mitä nopeammin tämä on hoidettu, sitä nopemmin pääset mukavampiin hommiin.”
Tämän sanottuaan Bennet marssi ulos huoneesta. Kiya katseli hetken aikaa tuon menoa akvaariomaisessa käytävässä. ”Mulkku”, tyttö totesi ykskantaan ja kääntyi sitten Nanamin puoleen. ”Noh, mitä kivaa tuo Frankensteinin hirviön kaksoisveli on meille keksinyt?”

"Joo, käyn.", Nanami onnistuu jopa hieman hymyilemään, lähinnä pakotetusti sen takia että Bennet oli yhä huoneessa. Kun Bennet viimein lähti, nanami saattoi huokaista helpotuksesta, palata pöytänsä ääreen ja rojahtaa tuolille. Kiyan toteamus Bennetistä tosin sai hänet nauramaan ja rentoutumaan hieman. "Jep, sitä se on.", Nanami ojentaa kätensä takaisin pöydän alle rapsutellakseen Shuita ja nojautuu sitten toisella kädellään pöytään.

"Lempparihommiani; paperitöitä.", Nanami irvistää sarkasminsa tueksi ja on yökkäävinään. "Mielummin keskittyisin kokeisiini, mutta Bennet ei oikein arvosta "lautakunnan hyväksymättömiä kokeita", kuten hän asian ilmaisee.", Nanami virnisti ja asetti paperihommansa näkyville niin, että Kiyakin pystyi näkemään hänen ihanat selvityksensä heidän kenttäreissustaan.

”Urgh, sitä voisi äkkiä luulla, että harjoittelussa pääsee viimeinkin tositoimiin. Mutta se taitaa olla pelkkää toiveajattelua”, Kiya totesi tylsistyneenä. ”Luulisi, että Hellillä olisi henkilökuntaa tällaisen paskan luovimiseen ettei tarvitsisi harjoittelijoita piinata.”
Tyttö seurasi Nanamia pöydän ääreen. Hän asettaa hasselpähkinä-maitokahvinsa teräksiselle pöydälle tietokoneen viereen. Laskiessaan rähjäisen näköistä olkalaukkuaan lattialle, hän huomasi koiran pöydän alla. ”Oi, onko sinulla koira?”

Vampyyrityttö syöksyi samantien, sen enempää miettimättä, pöydänalle rapsuttamaan koiraa kaksin käsin. Joku muu olisi saattanut olla varovaisempi siltä varalta, että eläin saattaisi olla agressiivinen. Kiya ei kuitenkaan välittänyt. Hän purisi kuitenkin kovempaa ja paranisi nopeammin.
”Onko tämä hybridi?” Kiya kysyi ohimennen.

"Niinhän sitä äkkiä luulisi..", Nanami huokaisee yhteisymmärryksessä ja nojailee hieman taaksepäin tuolillaan. Hän ei edes ehdi avata suutaan ennenkuin Kiya onkin jo Shuin kimpussa. Koirasusi luimistaa hieman korviaan, muttei tee elettäkään ollakseen aggressiivinen. Se oli rauhallinen, hyväkäytöksinen ja koulutettu, joten sillä ei ollut varaa olla hyökkäävä. Nanami katsoi lemmikkiään rohkaisevasti, jolloin Shui suorastaan rentoutuu silmissä ja alistuu mielellään rapsuteltavaksi.

"Jep, Shui on paras ystäväni, ollut pennusta saakka. Se on puoliksi susi.", Nanamin silmät loistavat hänen päästessään itse lempiaiheeseensa; susiin ja lemmikkiinsä. Hänen mielessään käväisi pieni toivo siitä, että ehkä heistä tulisi Kiyan kanssa kunnolliset ystävät, ja ehkä hän voisi vihdoin kertoa jollekkin poikaystävästään sekä muista asioista jotka häntä vaivasivat. Olisihan se mukavaa jos joltakulta voisi saada neuvoja. Bennetiltä ei kannattanut odottaa mitään sen suurempaa. Jos Nanami olisi edes vitsillä puhunut Keonista, Hell olisi luultavasti piirittänyt hänen asuntonsa ja pistänyt sen maan tasalle.

"Pidätkö susista?"

Kiya rapsutteli Shuita onnensa kukkuloilla upottaen sormensa sen pehmeään turkkiin. Samalla hän leperteli eläimelle sellaisia yhdentekeviä lauseita, kuin ”hyvä poika” ja ”kuka on komea uros.” Samalla hän kuitenkin kuunteli tarkkaavaisesti Nanamin puhetta.
”Pidän ennemminkin eläimistä yleisesti”, Kiya selitti. ”Ei minulla ole varsinaisesti suosikkia. Sudet ovat yhtä okei kuin kaikki muutkin. Lemmikki olisi cool, mutta en halua altistaa yhtäkään elukkaa tälle vampyyrien vinksahtaneelle päivärytmille. Varsinkin kun joudun edelleen uimaan aurinko rasvassa, jos päädyn jostain selittämättömästä syystä lähtemään ulos.”

Nuori nainen muiskautti koiran päälaelle vielä mojovan pusun, ennen kuin ryömi esiin pöydänalta. Hän pyyhkäisee olematonta pölyä housujensa lahkeista vielä ohimennen ennen kuin suoristaa rankansa kokonaan.
”Niin, mitä meidän pitkään tehdä?” hän kysyi leveästi hymyillen.”Olisi varmaan hyvä saada jotain aikaiseksi, ennen kuin se natsisotilas tulee takaisin.”
Kiya nappaa toisen metallisen baarijakkaran alleen ja istuutuu pöydän ääreen niin, että näkee mitä Nanami oli puuhannut ennen kuin he olivat keskeyttäneet tämän.

"Minä pidän susista eniten.", Nanami katsoo kuin palvoen puolisuttaan ja antaa tuolle päänrapsutuksen palkkioksi hyvästä käytöksestään vieraan lähettyvillä. Hän venyttelee makeasti vielä ennenkuin kumartuu jälleen tablettinsa puoleen. "Tarvitsee täyttää nämä lomakkeet 1-tsiljoona..", Nanami huokaisee ja pyöräyttää harmaanvihreitä silmiään tuskastuneena. "Olisimpa kotona tekemässä mitä tahansa muuta kuin tätä.", Hän irvistää ja huokaa uudelleen. Vaan ei auttanut itku markkinoilla. Bennet oli oikeassa; mitä nopeammin hän hoitaisi tämän tehtävän alta pois, sitä nopeammin hän pääsisi mieluisampiin tehtäviin. Tosin, ne mitkä olivat Bennetin mielestä mieluisia, olisivat luultavasti hänestä aivan perseestä..

Kiya kumartui lähemmäs Nanamin tablettia, tökäten samalla edessään olevan koneen käyntiin. Hän oli saanut eilen Kardosilta myös tunnukset Hellin tietokonejärjestelmään, jotta saattoi tehdä työtehtäviään.
”Sanos muuta”, hän sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Eikö tällaisella laitoksella ole oikeasti jotain ö-luokan työntekijöitä hoitamaan nämä. Meidän pitäisi päästä oikeasti tekemään jotain, josta oikeasti oppisimme. Minä saan kotonakin enemmän aikaiseksi kuin täällä.”

Kiya kääntyi katsomaan oman tietokoneensa ruutua. Hän kirjasi itsensä sisään. Luojan kiitos, koulussa oli kokonainen kurssiryhmä, jossa opeteltiin käyttämään Hellin ohjelmistoja. Muutoin hän olisi ollut kertakaikkisen hukassa. Nopealla vilkaisulla Nanamin tabletin ruutuun hän selvitti ohjelman ja lomakkeet, ennen kuin ryhtyi etsimään niitä koneeltaan.
”Nämä menevät varmaan ryhmiin hyväksytyt ja tarkistettavat?” Kiya kysyi katse edelleen suunnattuna eteensä työhön. ”Niin, unohdin kysyä, kun koirasi harhautti, millä vuosikurssilla sinä olet ja mitä opiskelet? Olen nähnyt sinut ehkä joitain kertoja koulun käytävillä.”

"Jep.", Nanami vastasi Kiyan kysymykseen lomakkeista, ennenkuin syventyi omiin lomakkeihinsa, lähestulkoon unohtaen minkään muun olemassaolon. Se tosin oli hankalaa, sillä häntä ei kiinnostanut lainkaan näiden lomakkeiden täyttö.
"Hmm? Aa, opiskelen geneettiseksi tutkijaksi, vuosikurssia 2143.", Nanami nosti hetkeksi katsettaan tabletistaan ja vilkaisi Kiyaa. Olisi tosiaan mukavaa saada ystävä. Hän halusi jakaa jollekkin huolensa Keonin suhteen.. Ihmisusi poikaystävänä ei ollut se maailman helpoin juttu, varsinkaan vampyyrille. Nanami ehti jopa suoda ohimenevän ajatuksen sille, ehtisikö nähdä omaa ihmissuttaan lainkaan tämän vuorokauden aikana.

Keonin ajattelu sai villit ajatukset heräämään nuorukaisen mielessä ja työskentelystä alkoi tulla entistäkin vaikeampaa. Hittolainen, hän ei kyennyt keskittymään lomakkeisiin lainkaan. Kaavat, Keon, kaikki muu kiinnosti häntä enemmän kuin lomakkeet. "Missä päin asut?"

Kuullessaan Nanamin vastauksen Kiya kääntyy toista tyttöä kohti suu apposen ammollaan. ”Ei voi olla totta. Ihmekkös, että näytit tutulta. Minä opiskelen samaa linjaa, mutta olen vuosikurrsia 2140. Meillä on totisesti käynyt tuuri kun pääsimme tänne. Kaksi luokkakaverini lähti Siperiaan suorittamaan tätä harjoittelua.”
Ongelma oli se, että Hellillä oli kouluja vain vähän ja suurin osa Yhdysvaltojen maaperällä. Opiskelijoiden oli lähes mahdotonta päästä lähelle kotiaan suorittamaan harjoitteluitaan. Tällä systeemillä tosin, jotkut intoutuivat uudesta maasta ja muuttivat valmistuttuaan sinne.

”Asun Bronxissa, opiskelijakorttelissa. Minulla on Hellin kämppä, koska olen veretetty, eikä minulla ole sukulaisia huolehtimassa asumisestani tai tarpeistani”, Kiya selitti. Bronx oli se ainoa osa New Yorkin kaupunkia, joka oli täysin vampyyrien valtaama. Työmatka Manhattanin ja Bronxin välillä oli tosin hieman hankala, koska niiden rajoilla oli yleensä kaikkein suurimmat yhteenotot. Siinä saattoi päästä hengestään.
Onneksi Hell oli onnistunut valtaamaan itselleen yhden uuden metrotunnelin, joka johti Bronxiin ja parannellut sitä niin, että se oli lähes absoluuttisen murtovarma. Maanalaiseen pääsi ainoastaan tämän rakennuksen kellarista ja kulkukortilla. Sama päti toisessa suunnassa. Lisäksi vaunut kuhisivat Hellin aseistettuja vartijoita.
”Entä sinä?” Kiya kysyi samalla kun otti ensimmäisen raportin käsiteltäväksi.

"Asun melko lähellä, 725 1st Avenuella. Hellin järkkäämä sekin, mutta ainakin se on lähellä. Kävelen aina, kunhan muistan tarvittaessa uida aurinkorasvassa.", Nanami virnisti hieman ja kohautti sitten olkiaan. Kodin ajattelu vie ajatukset Keoniin, Keonin ajattelu vie ajatukset hieman likaisemmille alueille. Pelkkä ajatuskin kuumotti hänen haarojaan. Nanami kuitenkin ohjasi ajatuksensa takaisin lomakkeisiin. Se vaatikin neidolta kaikki hänen tahdonvoimansa. Hän työnsi toisen kätensä taskuun ja näpräili puhelintaan kuin toivoen että se värähtäisi ja ilmoittaisi viestistä. Toinen käsi pyöritteli kynää ja täytti lomakkeita kuin mekaanisesti.

"Olisin luultavasti sopeutunut Siperiaan, jos olisin itse sinne joutunut, mutta onneksi sain täältä paikan."

Kiya kohautti olkiaan. ”Olisin minäkin Siperiassa pärjännyt, mutta olen vasta oikeasti alkanut sopeutumaan tänne. Osaan hiljalleen liikkua täällä, enkä ole aina eksyksissä ja jos etsin jotain tiettyä, tiedän mistä haen sen. Niin, siis minähän asuin verettämiseni aikaan Wisconsissa, mutta minut siirrettiin pian tänne opiskelemaan. Kuulemma helpompaa, kun ei tarvitse pelätä, että törmään perheenjäseniini, jotka ovat todennäköisesti etsintäkuuluttaneet minut.”
Naista ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa nämä paperihommat. Kuten he olivat Nanamin kanssa puhuneet, he kumpikin halusivat tehdä jotain oikeaa työtä. Oli suorastaan epäreilua, että se mokoma britti syyti heille tällaista. Tosin, koska hän ei halunnut antaa huonoa ensivaikutelmaa toisena harjoittelupäivänään, homma oli parempi tehdä mukisematta. Vaikka se kuinka kyrsi. Onneksi hänellä oli sentään siedettävää seuraa.

Samassa hän muisti kahvinsa. Ajatus sai hänet ojentamaan kätensä termosmukia kohti ja kietomaan kapeat sormet sen ympärille. Edelleen toisella kädellään työtään jatkaen, hän siemaisee pehmeän makuista juomaansa.
”Tosi kiva, että olet saanut asunnon näin läheltä. Eikö sinua kuitenkaan yhtään huoleta asua näin ihmisten keskellä?” Kiya kysyi.

Nanamin kännykkään tulee viesti.
Hei beibi. Sain järjestettyä itselleni huomiseksi vapaata. Jonka vuoksi pääsin vasta nyt kotiin ja olen rättiväsynyt. Mutta mihin aikaan pääset töistä? Voisin tulla luoksesi. Voisimme kuherrella koko päivän sängyssä tai tehdä jotain muuta, jos sinua ei sellainen kiinnosta. K.

"Ei oikeastaan, olen hyvä sulautumaan massaan, tuskin kukaan edes huomaa tälläistä pätkää.", Nanami virnisti ja silitti Shuita. "Lisäki tämä poika pitää huolen minusta. Moni ei uskalla tulla lähelle Shuin kävellessä vierelläni.", Rakkautta kuvastava katse kohdistuu pelkästään koirasudelle Nanamin huomion karatessa jälleen pois lomakkeiden täytöstä. Hän suorastaan hätkähtää tuntiessaan puhelimensa värinän taskussaan. Hän kaivaa kännykän ripein ottein taskustaan ja lukee viestin kahteen otteeseen ennenkuin hymy syntyy hänen huulilleen.

Nanami näpyttelee nopeasti vastauksen jotta saisi sitten hoidettua lomakkeet pois alta.
Viimeistään neljältä, voin yrittää ruinata Bennetiltä joskos pääsisin aikaisemmin.. Kuhertelu JA jokin muu kuulostaisi hyvältä.

Viestin lähetettyään Nanami palaa lomakkeidensa kimppuun aivan uudella tarmolla, aikeenaan pyytää päästä kotiin aiemmin mikäli saisi hommat aikaisin valmiiksi. Bennet osasi olla mulkku, mutta jos hän näyttäisi olevansa ahkera ja tuottoisa ehkä Bennet sallisi hänen lähteä kotiin.

Kiya vilkaisi sivusilmällä Nanamia kun tämä etsii puhelimen esiin taskustaan. Hän pani merkille millainen hymy tytön kasvoille levisi. Hän kyllä tunnisti tuon tavan virnuilla kuin idiootti. Olihan hänelläkin ollut poikaystäviä. Todennäköisesti tämä tapaus oli suhteellisen tuore, ainakin hänen harjoittelijatoverinsa reaktiosta päätellen.
Kun toinen sai kännykkänsä piiloon, Kiya virnuili tietäväisenä. Hän pani myös merkille millaisella innolla Nanami kävi uudelleen työnsä kimppuun. Tuolla oli ilmeisesti treffit tiedossa. ”Kuinka kauan olet tapaillut häntä?”
Oli ehkä ilkeää häiritä toisen työntekoa, kun tuo selvästi yritti selvitä hommasta nopeasti, mutta paperihommatkaan eivät tuntuneet niin puuduttavilta kun saattoi jutella samalla. Ja ainakin Kiya pystyi keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan.

Keon vastaa Nanamille nopeasti.
Ne ovat siis treffit. Äläkä suotta kulta kiiruhda. Hoida työsi kunnolla. Ehdin nukkua hyvin, ennen kuin lähden ajamaan sinne. Jaksan sitten paremmin viihdyttää sinua.
Nähdään neljän jälkeen.

Nanami suorastaan hätkähti Kiyan kysymystä. Hän katsoo kuin varoen toisen opiskelijan suuntaan kuin ujostellen mutta hymyilee kuitenkin. "Muutaman viikon vasta.", Nanami kääntää katseensa takaisin töihinsä aikeenaan vielä lähteä aiemmin, kun tunteekin uuden värinän taskussaan. Uudestaan ripein ottein tyttö kaivoi kännykkänsä esiin.

Hymy kasvoillaan Nanami näpytteli uuden vastauksen.
Selvä, silloin nähdään! <3

Aika tuntui samaan aikaan matelevan ja kiitävän siivillä Nanamin tehdessä töitään ja odottaessaan kotiin pääsyä. Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen Nanami sai omat paperityönsä valmiiksi ja syvään huokaisten hän nojautuu taaemmas tuolillaan. "Aargh, vihdoinkin valmista. Vihaan näitä paperihommia! Ja minulla on nälkäkin..", Nanami nousi tuoliltaan ja käveli jääkaapin luokse lämmittääkseen itselleen pussillisen verta.

Kiya viimeisteli parhaillaan omaa viimeistä raporttiaan, kun Nanami asteli jääkaapille. Hän vilkaisee nopeasti ruudun alakulmassa näkyvää kellonaikaa. Kello oli 02:58. Eli työpäivää oli jäljellä vain tunti. Saisivatkohan he vielä jonkin tehtävän tälle yölle vai, oliko tämä tässä.
Hän päätyi venyttelemään jäykistyneitä lihaksiaan tuolillaan. Jossain vaiheessa työn lomassa hän oli riisunut villatakin päältään ja oli nyt viileässä labrassa pelkkä t-paita päällään. ”Mitä luulet, päästääköhän se natsi meidät piinasta nyt vai määrääkö hän meille vielä jonkin toisen paskahomman tehtäväksi?”

Saatuaan selkensä hieman vetreytymään, Kiya kääntyi takaisin ruutunsa puoleen ja teki vielä viimeiset merkinnät, ennen kuin painoi raportin tallennusta. ”En minä kyllä ihan tätä odottanut harjoittelulta, jos ihan rehellisiä ollaan. Edellisessä yksikössä oli paljon enemmän äksöniä.”

"Jos yhtään tunnen Bennettiä, hän keksii kyllä jotain oikein mukavaa päämme menoksi viimeiseen sekunttiin saakka.", Nanami pyöräytti silmiään saadessaan lämmitetyn verikupin käteensä ja asteli takaisin tuolilleen rapsuttelemaan huomionkipeää Shuita, joka saisi olla yön, tai Nanamille se oli yö, jälleen mustasukkainen Keonista. Shui hyväksyi jo toisen uroksen kotiinsa, mutta se ei tarkoittanut sitä että se ei olisi ollut mustasukkainen. Nanami tiesi sen, ja yritti parhaansa mukaan hyvitellä sitä koirasudelle.

"Katsotaan, ilmestyykö Bennet piinaamaan meitä ennenkuin kello lyö neljä, vai pyörittelemmekö peukaloitamme.", Nanami siemaili vertaan nälkäisenä. Toivottavasti hänen nälkänsä pienenisi pian. Onneksi hänellä oli vielä kunnon ruokaa kotonaan Keonia varten, joten hänen ei tarvitsisi käydä matkalla kaupassa. Hän ei oikein pitänyt ihmisten kaupoista.

Kiya kääntyi Nanamiin päin tuolillaan ja nojasi toisella kädellään pöytätasoa vasten. ”Minä vihaan peukaloiden pyörittelyä. Pitääpä huomenna ottaa tabletti mukaan, että voin vaikka luppoaikana tehdä jotain oikeasti rakentavaa.” Naisenalku pyöräytti silmiään tylsistyneen oloisena.

Samassa labran ovi aukesi ja Bennet asteli sisään. ”Joko neidit ovat valmiita?” hän kysyi katsellen kaksikkoa hieman epäileväisen näköisenä. Aivan kuin mies ei olisi uskonut heidän suorituskykyynsä.
”Kyllä tohtori Bennet. Saimme arkistoinnin juuri valmiiksi”, Kiya sanoi valloittavasti hymyillen. Kyseinen ilme oli tarkoitettu ainoastaan niille, joista hän ei erityisemmin pitänyt. Se oli hänen oma henkilökohtainen keskisormen vilautus idiooteille.
”Jaa. Olin tulossa sanomaan, että saatte lähteä kun työt on tehty, joten olkaa hyvä. Työpäivänne on pulkassa”, Bennet sanoi siristellen edelleen epäileväisesti silmiään. ”Neiti Jeffersiä odotetaan seuraavana iltana kello kahdeksalta tohtori Kardosin toimistossa. Kingston, sinut minä tapaan tavalliseen tapaan yhdeksältä illalla.”
Tämän sanottuaan mies lähti.

Kiya vihelsi oven sulkeuduttua ja vilkaisi Nanamia. ”Käyttäytyykö se aina niin kuin sillä olisi teräspalkki perseessä vai onko sillä vain huono päivä?”

Nanamin katse suorastaan kirkastui kun Bennet kävi kertomassa heille ilouutiset kotiin pääsystä. Hän nyökkää Bennetille ennekuin tuo karkaa ovesta. "Huomiseen, tohtori.", Nanami heilautti kättään oven sulkeutuessa ja pomppasi sitten ylös. "Lähdetään kotiin, Shui! Ja kyllä, Bennetillä on aina teräspalkki perseessään.", Nanami pyöräytti silmiään lähinnä Bennetille ja keräsi kamppeensa sitten haalistuneen maastonvihreään olkalaukkuunsa valmiina lähtemään.

"Oli tosi kiva tavata, toivottavasti törmätään uudestaankin. Olisi mukava jos olisi..kaveri.", Nanami virnisti hieman ujostellen. Hänellä ei oikeastaan ollut kavereita, ei Shuin ja Keonin lisäksi, ja eihän noita edellä mainittuja oikeastaan voitu laskea kavereiksi, sillä toinen oli lemmikki ja toinen poikaystävä.

Kiya pyöräytti silmiään. ”Tohtori Kardos on sentään ihan mukava, vaikka hän ei olekaan vielä päästänyt minua lähellekkään laitteitaan”, hän sanoi liukuessaan alas tuoliltaan. Hän ryhtyi sulkemaan konettaan. Nanamin ottaessa puheeksi törmäilyn, hän nosti katseensa tuohon ja hymyili.
”Anna kätesi”, nainen sanoi, kaivaessaan kuulakärkikynän taskustaan. Hän nappasi toisen käden ja kirjoitti siihen numeronsa. Hetken mielenjohteesta, hän kirjoitti numeron alle pienen viestin: Terveiset Nanamin poikaystävälle. Tämä ei ole hotin labrapojan puhelinnumero. Soita vaikka ja kokeile.
”Soita tai pistä viestiä. Jos sinulla ei ole huomenna töiden jälkeen kuumia treffejä poikaystäväsi kanssa, niin käydään vaikka kahvilla. Tässä paperitöiden täyteisessä maailmassa on ihan mukavaa, jos on joku jonka kanssa voi jakaa tuskan.” Kyan napsautti virnistäen kynän kärjen piiloon ja tunki sen takaisin taskuunsa.

"Tohtori Kardosista pidän enemmän kuin Bennetistä.", Nanami myönteli ollessaan jo valmiina lähtemään ovelle, ennenkuin Kiya kutsui häntä takaisin. Hieman epäröiden hän ojentaa kätensä aavistamatta lainkaan mitä tuleman piti. Hän kohottaa yllättyneenä kulmiaan Kiyan alkaessa kirjoittaa hänen käteensä. Toisen saatua viestinsä valmiiksi Nanami kohottaa kättään niin että voi lukea viestin ja purskahti nauruun. "Haha, eiköhän tästä saada hyvät naurut aikaan.", Nanami katsoi kiitollisena Kiyaa. "Soitellaan."

Kotimatka sujui tavallista nopeammin. Nanami kiirehti minkä huomiota herättämättä ehti läpi öisten, kylmien katujen kohti asuntoaan. Hän oli etuajassa, mutta sillä ei ollut väliä. Hän voisi vaihtaa ylleen jotain..mukavampaa Keonia varten. Olihan siitä jo pari päivää kun he olivat viimeksi nähneet, ja Nanamilla oli ollut palkkapäivä toissapäivänä, jolloin hän oli käynyt hieman shoppailemassa. Tosin, nyt jos hän saisi Kiyasta ystävän, hän voisi pytää Kiyan mielipidettä seksikkäiden vaatteiden ostossa. Hän oli netistä lukenut miesten pitävän niistä, joten hän oli käynyt ostamassa sellaisia itselleen.

”Soitellaan. Älä uuvuta itseäsi liiaksi. Huomenna on työyö!” Kiya huikkasi naureskellen Nanamin perään. Hän lähti seuraamaan hieman tuon jalanjäljissä, etsiäkseen pukuhuoneen, johon oli jättänyt talvitakkinsa.
Kävellessään Kiya mietti, olisiko viimein aika etsiä myös itselleen jotain sutinaa. Olihan hänellä ollut poikaystäviä, mutta jokaista oli lopulta alkanut ottamaan päähän se, kuinka uppoutunut hän oli omiin harrastuksiinsa. Kielten opiskelun ja tutkimusten ohella poikaystävät jäivät usein unohduksiin. Silloin miehet jättivät yleensä leikin kesken. Ei hän ollut saanut niistä mitään sen suurempia traumoja, mutta päätyi jokaisen jälkeen pitämään taukoa. Ainakin hän sai tehdä niinä aikoina juuri sitä mitä halusi.
Sitäpaitsi treffailu oli tavattoman uuvuttavaa. Iso osa deiteistä paljastui yleensä täysiksi idiooteiksi.
Jos, hän sittenkin keskittyisi mieluummin uuteen harjoitteluunsa. Ties vaikka labrasta löytyisikin joku hotti nörttipoika häntä viihdyttämään.


Taivaalta satoi lunta. Sellaisia pieniä, kovia, jäisi hiutaleita. Päivällä oli satanut vettä, mutta kun mittari romahti pakkasen puolelle, myös tie jäätyi petollisen liukkaaksi. Vaikka Keonin olisikin tehnyt mieli painaa kaasua, jotta olisi päässyt esikaupunkialueelta nopeammin Nanamin luokse, hän hillitsi itsensä. Vampyyrinaaraalle ei olisi mitään iloa autoon muussaantuneesta poikaystävästä.
Ihmissuden suu taipui tyytyväiseen virneeseen hänen miettiessä naarastaan. Nanami oli aikamoinen pakkaus. Hänessä oli sopiva määrä viattomuutta ja sellaista neroutta, jota ei monelta löytynyt. Keon oli suorastaan hullaantunut tuoreeseen tyttöystäväänsä. Vaikka heillä oli täysin eriävä vuorokausirytmi, he näkivät niin usein kuin mahdollista. Onneksi hänelle riitti huomattavasti pienempi määrä unta kuin tavalliselle ihmisille.

Aivan liian pitkän ajan päästä, Keon parkkeerasi autonsa Nanamin talon eteen. Hän kaivoi kännykän taskustaan. Kello oli vasta vähän vaille neljä. Ilmeisesti hänen kaasujalkansa oli kuitenkin ollut tavallista raskaampi.
Nanami oli vielä töissä. Tosin hän voisi hakea naaraan työpaikaltaan, tai ainakin sen läheltä.
Keon nappasi Nanamin numeron pikavalinnasta ja odotti, että naaras vastaisi. ”Hei, mitä minun yötyöläiseni. Oletko vielä töissä?” Uros tietää, että hänen huulilleen muodotuu idioottimainen hymy, kun hän kuulee naaraansa äänen.

Nanamin hiukset olivat vielä sekaisin ympäriinsä juoksentelusta ja vaatteiden vaihdosta kun hänen puhelimensa soi. Hän riensi vastaamaan ja hymy kaartui hänen huulilleen tunnistaessaan soittajan äänen.
"Itse asiassa olen jo kotosalla odottamassa sinua. Sinua odottaa yllätys.", Nanami lirkutteli katsahtaessaan itseään peilistä. Pätkällä laiheliinilla oli yllään haalean ruusunpinkit, seksikkäät pitsiset alushousut ja samaa sarjaa olevat rintaliivit jotka tukivat hänen täyteläisiä rintojaan juuri oikein. Onneksi myyjä oli ollut ystävällinen ja auttanut häntä valitsemaan oikean kokoiset liivit. Alusvaatteiden seurana oli sarjaan kuuluvat sukkanauhat sekä stay-upit. Hiukset olivat seksikkäällä, puoli nutturaisella pörröllä. Onneksi hänellä ei ollut ruumiinlämpöä, eikä hänellä sen takia ollut kylmäkään, vaikka asunnossa varmasti olikin viileää.

"Ruokakin on valmista.", Nanami kuiskasi viettelevään sävyyn.

Keonin silmät laajenivat aavistuksen hänen kuullessaan Nanamin olevan jo kotona. Tosin, ei siis haitannut, että hänkin oli etuajassa. Uros sammutti autonsa puhuessaan. ”Mehän sovimme kjarena ettet kiirehdi minun takiani”, uros sanoi hieman moittivasti, vaikka olikin salaa mielissään siitä, että naaras oli aivan yhtä innoissaan heidän tapaamisistaan. Keon nousi autosta, ottaakseen takapenkiltä pienen urheilukassin, jossa hänellä oli mukanaan vaihtovaatekerta ja laturi puhelimeensa, sekä toelettipussinsa.
Kuitenkin kun Nanami mainitsi ruuan, ihmissusiuroksen rinnasta kumpusi syvä, pehmeä murina. Hänestä tuntui, että voisi helposti rakastua juuri tähän vampyyrinaaraaseen. Yllätys kuulosti myös hyvältä. ”Sinä ihana naaras”, Keon totesi. Hänellä alkoikin olla nälkä. Toivottavasti naaras oli vain ottanut huomioon, että nyt oli hänen aamunsa eli aamiaisen aika. Tosin uros todennäköisesti söi mitä tahansa kunhan se oli vampyyrin hänelle valmistamaa.

Saatuaan kassinsa takin verhoamalle olkapäälleen, Keon painoi auton ovet lukkoon. ”No, minä tulen sitten ylös”, hän sanoi. ”Avaatko alaoven. Olen ihan juuri siinä.”