Best Friends Foreva! (VAROITUS!)

Keon kurtisti kulmiaan. Vaikka Nanami yritti pysyä mahdollisimman tyynenä, uros aisti tuon äänessä sävyn. Oliko naaras viimein tarpeeksi tolkuissaan, että tajusi oman tilansa vakavuuden. Hän veti toisen entistä lähemmäs itseään, miettien mitä voisi sanoa. Ei hän halunnut valehdella. Ei hän voinut sanoa, että kaikki järjestyisi, kun hän ei ollut itsekkään varma siitä.
”Haluaisitko nukkua? Tai vaikka katsoa jonkun elokuvan? Saisit ajatukset pois tästä”, Keon kuiskasi ääni käheänä. Hän ei kestäisi, jos naaras kuolisi hänen vuokseen. Mutta äiti oli sanonut, että he tietäisivät seuraavana päivänä huomattavasti enemmän.

Nanami pudisti päätään. Hän ei halunnut nukkua eikä katsoa elokuvaa. Hän halusi parantua ja viettää sitten laatuaikaa poikaystävänsä kanssa josta välitti aivan liikaa. Nanami oli jo päättänyt että keinolla millä hyvänsä hän saisi aikaan heille yhteisiä lapsia. Ideakin oli alkanut kehkeytyä hänen päässään ja jos tämä pirullinen pahoinvointi vain hellittäisi, hän voisi jopa keskittyä idean työstämiseen. Sen sijaan hän ei kyennyt ajattelemaan järkevästi. Nanami käpertyi lähemmäs Keonia puristaen käsiään rintaansa vasten. Hän halusi vain olla ja unohtaa että oli ollut niin typerä.
"Anna anteeksi."

Keon silitteli Nanamin käsivarsia mahdollisimman hellävaroen. Tuon iho tuntui jälleen tuttuun tapaan viileältä, mikä hellitti hieman häntä vaivaavaa huolta. Ainakin jokin asia oli normaalisti. Hänen kulmansa nousivat hiusrajaan asti kun kuuli naaraan pyytelevän anteeksi. Aivan kuin tuo valmistautuisi jo kuolemaan. Oliko Nanamin olo huonontunut jo niin, että hän alkoi itse uskomaan menehtymiseensä. Keon tunsi tutun pelon kouristuksen.
”Kjarena, miksi ihmeessä sinä anteeksi pyytelet? Ei tämä ole missään määrin sinun vikasi”, Keon sanoi siirtyen silittelemään naaraan hiuksia. ”Et voi mitään biologiallesi. Syy on korkeintaan minun, koska minun vereni ei sovellu sinun tarpeeseesi.”
Keon tunsi palan kurkussaan ja rupesi nieleskelemään sitä.

Nanami painoi leukaansa vasten rintaansa masentuneen oloisena. Hän pudisti päätään kykenemättä vastaamaan, sillä hän pelkäsi äänensä murtuvan jos vastaisi. "Se oli minun syyni.. minä menin puremaan sinua vaikka tiesin ettei pitäisi..", Nanami yritti puhua ääni vakaana, mutta hänen äänensä värisi ja paksuuntui itkusta joka vaani koko ajan, ennenkuin se puhkeaisi kunnolla. Häntä tosiaan pelotti. Hän ei halunnut kuolla, ei tosiaankaan. Hänen olonsa kyllä oli niin paha että olisikin voinut uskoa kuolevansa. Häntä ei ehkä heikottanut aivan yhtä vahvasti, mutta oksetus oli riittävän paha saadakseen hänet tulemaan hulluksi.

Keon rutisti Nanamia entistä tiukemmin itseään vasten. ”Shhh”, hän yritti hyssytellä tyttöystäväänsä, joka rupesi selvästi olemaan tolaltaan oman tilanteensa vuoksi. Hän kietoi itsensä Nanamin ympärille niin, että tuo varmasti tunsisi hänen läsnäolonsa mahdollisimman lähellä ja tuntisi olonsa myös lämpimämmäksi.
”Älä ajattele sitä. Et helpota oloasi märehteimällä sitä”, Keon kuiski. ”Mitä jos minä oikeasti etsisin meille jonkun elokuvan ja katsoisimme sen. Yritetään saada ajatukset pois tästä. Jooko?”

"Mmh..", Nanamia ei tosiaankaan pahemmin kiinnostanut elokuva, mutta Keonin vuoksi hän katsoisi sellaisen jos se helpottaisi toisen oloa. Hän ei lainkaan halunnut Keonin pelkäävän, häntä pelotti itseään mutta hän ei halunnut että Keon pelkäisi myös. "Katsotaan vain jos haluat.", Nanami sai äänensä hieman tasaisemmaksi ja pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan vimmatusti. Hän kääntyi vasten Keonia ja hautasi yhä hieman kosteat kasvonsa miehen rintaa vasten ja käpertyi niin tiiviisti toisen viereen kuin kykeni. "Kunhan pysyt vieressäni"

Keon suukotti naarasta lempeästi otsalle. ”Minulla ei ole aikomustaan lähteä minnekkään, ennen kuin tämä homma on aivan varmasti selvä”, hän kuiskasi lempeästi. ”Tai no sen verran, että käyn hakemassa laukusta kannettavani. Sen jälkeen pysyn tässä kuin liimattuna.”

Keon pörrötti Nananmin hiuksia lempeästi ja livahti sitten sängystä. Äiti oli näemmä kantanut hänen urheilukassinsa siististi makuuhuoneen nurkkaan. Hänen ei siis tarvinnut edes poistua huoneesta. Niinpä hän kävi nappaamassa teräskuorisen koneensa ja meni takaisin sänkyyn. Uros nojasi sängunpäätyyn ja samalla, kun hän avasi tietokoneensa, hän veti Nanamin kainaloonsa.
”Käykö komedia? Ajattelin, että ei ehkö mitään kovin raskasta ainakaan tähän tilanteeseen”, Keon sanoi ja suukotti naarasta vielä päälaelle.

"Mitä tahansa sinä haluat.", Nanamille oli tullut tarve miellyttää Keonia vain tuon mielenrauhan vuoksi, aivan kuin hän olisi jo luovuttanut ja tietäisi kuolevansa. Kunhan Keon pääsi takaisin vuoteeseen Nanami käpertyi kiltisti toisen kylkeen kiinni ja hieroi päätään vasten Keonin rintaa kuin kissa. Hän olisi voinut nukkua, mutta häntä ei juurikaan väsyttänyt enää pitkien unien ja koko päivän nukkumisen jäljiltä. Huonovointisuus velloi yhä väkevänä hänen vatsassaan, mutta veri jonka hän oli ruokaillut aiemmin tuntui hieman lievittävän hänen oloaan.

Keon vilkaisi alas, nähden vain Nanamin päälaen. Hän ei varsinaisesti pitänyt siitä kuinka suostuvainen naaras oli juuri nyt. Aivan kuin tuo yrittäisi tietentahtoen miellyttää häntä. Uros ei pitänyt siitä itseasiassa ollenkaan.
Hän päätti kuitenkin pitää suunsa kiinni asiasta. Eihän ainakaan halunnut pahentaa tilannetta entisestään.
”No jos minä saan valita...” Keon ryhtyi kaivamaan esille lempielokuvansa, joka oli käytännössä katsoen hyvin yksinkertainen actionelokuva, jossa ei liiemmin minkäälaista juonta ollut. Kun elouva löytyi, hän asettui mukavampaan puoli-istuvaan asentoon varmistaen, että Nanami oli varmasti hänen vierellään.

Nanami kiehnäsi vielä hetken vasten Keonia ennenkuin yritti siirtää ajatuksensa elokuvaan. Siitä ei vain tahtonut tulla yhtään mitään. Hänen ajatuksensa palasivat vääjäämättä kuolemiseen ja sen pelkoon. Nanami ei ollut koskaan vampyyriksi muuttumisensa jälkeen ajatellut kuolemaa, mutta nyt se tuntui nauravan hänelle vasten kasvoja, vain yhden pienen virheen takia. Niimpä Nanami ummisti silmänsä ja yritti tyhjentää päänsä. Eipä mennyt kauakaan aikaa kun hän jo nukahti jälleen.

Keon huomasi kun Nanami nukahti. Vampyyreilla ei voinut tarkkailla hengitystä tämän varmistamiseksi, mutta naaras rentoutui hiljalleen hänen ruumistaan vasten. Hän keskeytti elokuvan ja siirsi läppärinsä kauemmas. Sitten hän asettui toisen viereen ja piteli tätä sylissään. Keonia ei varsinaisesti nukuttanut, mutta hän tunsi ruumiinsa rentoutuvan ja asettuvan rauhallisesti lepotillaan.

Keskellä yötä Keon heräsi jälleen ovikellon soittoon. Se sai uroksen ponkaisemaan sängystään. Ei kai kello vielä ollut niin paljoa, että hänen äitinsä olisi tullut takaisin. Hän puri huultaan ja yritti kuumeisesti miettiä voisiko mennä avaamaan oven.

Ovikello yksin ei välttämättä olisi Nanamia herättänyt, mutta Keonin pomppaus sängystä sai neidon hätkähtämään hereille. "Mitä nyt?", Nanami mutisi unisesti ja hieraisi silmiään. Hän kohottautui istumaan hitaasti ja nousi sitten ylös. Jos Keon käyttäytyi noin, kyseessä ei voinut olla Keonin äiti joka soittaisi ovikelloa. Tämän tajuaminen sai paniikin kouraisemaan neidon vatsaa. "Mene piiloon!", Nanami sähähti hieman vihaisemmin kuin oli aikonut, johtuen paniikista joka kouri hänen jo muutenkin kuvottavan pahoinvoivaa vatsaansa. Varmistuttuaan että Keon olisi poissa silmistä, Nanami asteli ovelle ja vilkaisi ovisilmästä.

Keon vilkaisi Nanamia murtuneen näköisenä. Ei hän halunnut mennä piiloon. Hän halusi olla Nanamin lähellä, eikä juosta piiloon kuin mikäkin penikka. Tosin, naaras saattoi olla oikeassa, että piiloutuminen oli järkevin vaihtoehto tässä vaiheessa, kun heillä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä kuka oven takana oli.
Nyreänä uros ryhtyi katselemaan ympärilleen makuuhuoneessa. Vaatekaappi olisi ehkä paras ratkaisu, mutta se sai hänet tuntemaan olonsa salarakkaaksi. Siitä huolimatta hän ahtoi itsensä sisään ja sulki oven perässään.

Kiya seisoi oven takana, tutkaillen tyynesti kynnenalusiaan. Hän oli sattumalta saanut napattua Bennetin ja Kardosin keskustelusta tiedon, että Nanami oli ilmeisesti onnistunut myrkyttämään itsensä pahalla verellä. Laskeskeltuaan yön aikana, töidensä ohella plussia ja miinuksia, hän oli todennut, että olisi hyvä jos joku kävisi katsomassa Nanamia. Nainen mitä ilmeisemminkin asui yksin, jos poikaystävää ei laskettu, joten koskaan ei voinut tietää jos toinen olisikin ollut avuntarpeessa.
Matkalla Kiya oli poikennut veripankin kautta. Jos toinen ei tarvitsisi täydennystä varastoihinsa, hän voisi käyttää hankkimansa määrän itse, mutta aina oli hyvä varautua. Mitä jos Nanamilla olisi ollut käytössään vain huonoksimennyttä verta.

Kun oven avaaminen tuntui kestävän liian kauan, Kiya soittaa ovikelloa toisenkerran, hieman kärsimättömämmin.

Nanami onnistuu avaamaan oven juuri sillä samalla kun Kiya soittaa ovikelloa uudestaan. Hän katsoo hieman yllättyneenä uutta kaveriaan.
"Kiya. Mitä sinä täällä teet?", Nanami näytti tavallista kalpeammalta ja huonovointiselta sekä juuri heränneeltä niinkuin hän olikin. Perhana, miksi ihmeessä Kiya ilmestyi hänen asunnolleen ilmoittamatta? Ja vielä kun Keon oli paikalla. Hän ei uskonut olevansa vielä valmis kertomaan tälle seurustelevansa ihmissuden kanssa. Niimpä Nanami seisoi juuri oviaukossa niin, ettei Kiya näkisi sisälle juuri ollenkaan.

Kiyan kasvoille levisi virne kun Nanami aukaisi asuntonsa oven, mutta hänen kulmansa kohosi aavistuksen kummastuneena, toisen tukkiessa ovenraon hyvinkin tiiviisti. Mutta Nanami ei tosiaankaan näyttänyt aivan terveeltä. Toinen vampyyri osasi heti löytää potilaan kasvoista merkkejä sairaudesta, joka ei ollut kovinkaan tavallista heidän lajilleen.
”Tsiisus, että sä näytät karseelta”, Kiya totesi ilman sen kummempia tervehdyksiä. ”Kuulin Bennetiltä ja Kardosilta, että olet päästänyt ravintosi pilaantumaan, joten hetken pähkäiltyäni etsin tarkan osoitteesi ja päätin tulla pistäytymään.”
Hän kohotti kädessään olevaa pussia, joka oli sillä hekellä täynnä veripakkauksia. ”Toin myös tuoretta evästä.”

Samassa Kiya työnsi oven auki ja asteli Nanamin ohitse sisälle. ”Kai olet pitänyt itseäsi kanyylissa, että kroppasi pääsee puhdistumaan?” hän kysyi astellessaan suorinta tietä Nanamin avokeittiöön. ”En kyllä vieläkään käsitä, miten sinulla on päässyt veri vanhaksi. Tai siis, meidän ikäisemme kuitenkin syövät todella usein. Ei minulla kyllä ole koskaan sattunut vastaavanlaista vahinkoa.”
Laskiessaan ostoskassinsa pöydälle Kiya ryhtyi nuuskimaan asunnon ilmaa. Ikkuna oli kyllä auki, mutta silti asunnossa haisi oudolta. ”Mikä täällä haisee?”

Nanami ei ehtinyt edes vastustella kun Kiya jo pyyhälsi hänen ohitseen. Nanami kirosi hiljaa mielessään Kiyan, mutta toisaalta toisen idea kanyylista kyllä kuulosti järkevältä. Syvään huokaisten Nanami sulkee ovensa ja kääntyy seuratakseen Kiyaa. Kiyan seuraava kysymys saa hänet tosin jähmettymään.
"Haisee? Ei.. ei täällä mikään haise?", Nanami yrittää epätoivoisesti miettiä millä voisi piilottaa ihmissuden hajun asunnostaa, mutta mikään ei varmaan enää tässä vaiheessa auttaisi. "Voi olla Shui, kylvetin hänet ennenkuin sairastuin.", Nanami yrittää hymyillä pienoisesti. Hän oli yleensä hyvä valehtelemaan, mutta nyt hän oli liian hermostunut ja sairas voidakseen valehdella kunnolla.
"Ja ei, en tullut ajatelleksi kanyylia."

Kiya katsoi Nanamia kummastuneena. ”Onko sinulla nenä tukossa tai joitain? Jos ikkuna ei olisi auki, tuohon löyhkään voisi tukehtua. Sitäpaitsi, pesty koira ei haise.”
Samassa toinen vampyyri työntää kasvonsa melkein kiinni Nanamin kasvoihin ja katsoi tätä tutkailevasti. Sairas tuo oli selvästi, mutta jokin tässä hommassa mätti. Se sai Kiyan supistamaan suutaan mietteliäänä. Tosin tämä sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Kiya piti ongelmanratkomispeleistä.
”Laitetaan sulle se kanyyli niin saadaan sinut takaisin kuolleiden kirjoihin”, nainen sanoi ja vinkkasi Nanamille silmää. ”Onko sinulla välineet täällä jossain?”

Nanami yrittää hymyillä rauhoittavasti Kiyalle. "Kyllä märkä koira haisee vielä pitkään pesun jälkeen.", Kiyan kysyessä hänen välineitään Nanami käännähtää ympäri kohti olohuonettaan jonka nurkassa hänen labransa sijaitsi. "Joo o-..", Tai siis oli sijainnut. Työpöytä joka toimitti labran virkaa oli täysin siivottu. Hänen järjestelmällisestä kaaoksestaan ei ollut mitään jäljellä. Minne helvettiin hänen tavaransa olivat kadonneet.
"Oli. En..en muista mihin laitoin ne.", Nanami tuijottaa tuskastuneena olohuonetta joka oli viimeisen päälle siivottu.

Kiya kohotti jälleen kulmiaan. Aivan kuin Nanamilla ei olisi mitään käsitystä mitä hänen asunnossaan tapahtui. Aivan kuin tuo olisi nukkunut ja täällä olisi käynyt joku siivoamassa. Homma alkoi tosiaan käymään mielenkiintoiseksi. Kiyan sisällä kihisi.

”Pitäiskö sinun mennä sänkyyn maate. Et vaikuta hyvä kuntoiselta. Minä voin etsiä ne välineet... Tuolta.” Kiya osoitti Nanamin kanssa samaan suuntaan, siivotun labran suuntaan. Samassa hän jo asteli siistin työpöydän luo. Se oli hieman liiankin siisti, jos teki töitään kotonaan. Kiyallakin oli yleensä joitain tavaroita levällään, jos jokin homma oli jäänyt jostain syystä kesken. Kuten kävi monesti, koska vuorokaudessa oli aivan liian vähän tunteja.
”Täällä on ihan käsittämättömän siistiä. Minä en koskaan pystyisi tällaiseen järjestykseen.” Puhuessaan hän ryhtyi availemaan Nanamin laatikoita.

"Tuota, voin jo paremmin kuin aiemmin, joten olen varmasti ihan kunnossa pian. Joten.. Jos menen nukkumaan, kiva kun kävit.", Nanami yritti hymyillä. Hänen pitäisi pelastaa Keon ja pian, hän ei lainkaan tiennyt minne toinen oli piiloutunut, mutta hän ei halunnut Kiyan saavan tietää sitä aivan vielä. Hän kertoisi kyllä, kunhan heistä tulisi paremmat ystävät. Mutta ei vielä. Nanami toivoi että Kiya lähtisi kotiin jotta pääsisi takaisin Keonin viereen nukkumaan.

Kiya kurtisti kulmiaan aavistuksen ja kääntyi takaisin Nanamin puoleen. ”Mikä kiire sinulla on saada minut pois? Ymmärrän kyllä, että haluat kipeänä omaa tilaa, mutta etkö sinä tarvitse ollenkaan apua. Esimerkiksi juuri kanyylin kanssa. Käyttäydyt todella epäilyttävästi. Ihan kuin piilottelisit jotain. Vaikka enhän minä sinua tunne kunnolla.”
Kiya nojasi toisen kätensä Nanamin työpöytää vasten ja nosti toisen lantiolleen.


Keon tunsi raajojensa puutuvan. Helvetti. Kaappi oli aivan liian pieni, jotta hänen kokoisensa uros voisi piiloutua sinne pidemäksi aikaa. Hän kaatuisi pian, jos ei pääsisi vaihtamaan asentoaan. Kauanko Nanamilla kesti saada se toinen vampyyri pois? Keon nimittäin tunnisti uuden vampyyrin tuoksun.
Helvetti, hänen oli pakko vaihtaa ainakin toisen jalkansa asentoa jos meinasi piileskellä vielä.
Keon ryhtyi hivuttamaan jalkaansa toiseen asentoon ja toteaa pian, että olisi vain pitänyt pysyä paikallaan. Hän nimittäin onnistui kaatamaan jotain kovalla kolinalla.

”Mikä tuo oli?” Kiyan katse kääntyi salamana Nanamin makuuhuoneen suuntaan ja sitten toiseen naiseen. ”Onko täällä joku?”

Nanami kirosi raskaasti mielessään kolahdusta, mutta siirsi katseensa Kiyaan kuin tuo olisi ollut hölmö. "Öö, haloo? Totta kai on, Shui. Se varmaan vain kaatoi jotain.", Ja kuin ajatuksen voimalla esiin loihdittuna, puolisusi lönköttää esiin makuuhuoneesta tervehtimään tulijaa. "Senkin kömpelys, mitä oikein kaadoit?", Nanammi mumisee mukamas tuimasti koiralleen samalla kun kumartui rapsuttamaan tuota.
"Olen vain väsynyt, Kiya, en minä salaa mitään.", Nanami hymyili hyvin epuskottavasti. Perhanan Keon, pysy paikallasi vielä hetki..vielä pieni hetki ja Kiya lähtisi kotiin. Tai niin hän ainakin toivoi.

Samassa Keon saa tekstiviestin
Hei missä äijä menee? Parin tunnin päästä työmaalle, haenko sut matkalla?
-Hyde

Nanami vaikutti edelleen hieman turhan hätäiseltä. No, koira olisi voinut hyvinkin onnistua kaatamaan jotain makuuhuoneessa, mutta Nanamin esitys tuntui hieman liian tekaistulta. Se sai Kiyan kurtistamaan kulmiaan. Samassa kännykän hälytysääni, joka kuului epäilyttävästi samasta paikasta kuin kolahdus, sai hänen mielenkiintonsa heräämään.

Keon kirosi mielessään raskaasti kännykkänsä, jonka oli jossain vaiheessa siirtänyt farkkujensa taskuun siltä varalta, että joutuisi soittamaan äidilleen. Viestin lähettäjä oli taatusti hänen kaverinsa Hyde.

Kiya katsoi Nanamia kulmat kurtussa kuin odottaen selitystä tapahtuneelle.

Syvä huokaus neidon mielessä. Nanami sulkee hetkeksi silmänsä. Okei, hyvin mahdollista että se olisi ollut hänen puhelimensa, Kiya luultavasti uskoisi sen, mutta oliko tässä enää mitään järkeä? Kiya joko pitäisi häntä hulluna tai ei puhuisi hänelle enää koskaan tämän jälkeen koska pitäisi häntä vähintään outona, ja Nanami menettäisi ystävän.
"Okei, osaatko pitää salaisuuden? Oikeasti pitää salaisuuden? Meinaan että revin pääsi irti jos puhut siitä kellekkään, yhtään kellekkään.", Nanami katsoo niin vakavasti kuin vain sairaana pystyi katsomaan Kiyaa. Olihan hän jo tavannut Keonin äidin, miksei hän siis samantien kertoisi lopullekkin maailmasta seurustelevansa ihmissuden kanssa?
"Shui, hae Keon.", Nanami nyökkää päätään koiralle makuuhuoneen suuntaan ja puolisusi lähtee löntystämään käskystä makuuhuoneeseen. Hetken päästä olohuoneeseen kantautuu raapivia ääniä kun Shui yrittää raapia kaapin ovea auki tassuillaan.

Kiyan kulmat kohoavat hiusrajaan asti. Ai, leikki päättyi näin nopeasti? Sääli. Toisaalta, oli aina jännää kun joku paljasti salaisuuksiaan. Eikä Kiya uskonut, että hänellä tulisi koskaan tarvetta kertoa Nanamin salaisuuksia kenellekkään. Mikä oli pahinta mitä vampyyri voisi tehdä? Eipä juuri mikään. Murhakin oli aika pientä kun ajatteli heidän lajiaan.
”En kerro”, Kiya vastasi tyynesti nostaen kädet ristiin rinnalleen. ”En usko, että sinulla on piilossa mitään sellaista, josta minun pitäisi kuuluttaa puolelle maailmaa.”

Samassa Keon tassutteli paljain jaloin, päätään raapien Shuin perässä esiin makuuhuoneesta. Uros katsoi Nanamia mahdollisimman pahoittelevasti ja lupasi silmillään hyvittää möhläyksensä jollain tavalla.

Kiya katseli tulokasta päästä varpaisiin. Mitä ilmeisemmin tässä oli Nanamin poikaystävä. Hän nuuhkaisi ilmaa ja irvisti. Tämä tapaus ei kyllä ollut ihminen tai vampyyri. Luoja, että kundi osasi haista, kuin uitettu koira.
Samassa naisen leuat loksahtivat auki puhtaasta hämmästyksestä. ”Sinä deittailet ihmissutta?” Kiya sanoi ällistyneenä.