Best Friends Foreva! (VAROITUS!)

Nanami kohotti häkeltyneenä katseensa kuullessaan Keonin kutsuvan häntä kääpiöksi. Hän mutristi huuliaan ja kurtisti kulmiaan tälle ilmaukselle koostaan ja yritti näyttää loukkaantuneelta. "Selvä, seuraavaksi alankin keksiä lääkettä kitukasvuisuuteen.", Nanamin pokka ei kuitenkaan pitänyt ja hänen kasvonsa sulivat hymyyn Keonin pörröttäessä hänen hiuksiaan. "Anteeksi, olin muissa maailmoissa.", Samassa Shui jo asettuikin kiltisti makaamaan jalkopäähän välittämättä kuhertelevista omistajistaan.

"Riisuhan tuo arsenaali ja tule viereeni. En olisi kestänyt yksin makoilua joten minun oli pakko keksiä tekemistä.", Nanami selitteli päätöstään alkaa työskennellä tutkimuksiensa parissa kuin pyytäen anteeksi ettei ollut huomannut Keonin poissaoloa. "Oli helpompi sietää yksinolo.", Nanami virnisti kuin ujostellen.

”Tuskin sinua enää mikään lääke auttaa”, Keon sanoi virnistäen ilkikurisesti. Hän ryhtyi riisumaan takkiaan viedäkseen sen eteisen naulakkoon. ”Eikä siinä mitään, että teet töitäsi. Hyvä vain, että sinulla on tekemistä niin maltat levätä vielä hetken. Vaikka tilanne alkaakin näyttämään huomatttavasti valoisammalta. Minusta vain tuntuu ettei tällaisessa tilanteessa voi olla liian varma.”

”Odotahan sitten vielä hetki. Tulen ihan kohta”, Keon sanoi hymyillen. ”Shui. Haluatko sapuskaa?”
Hän ei varsinaisesti odottanut, että lemmikki seuraisi häntä vielä. Uros vei toppatakkinsa naulakkoon ja jätti kenkänsä siellä roikkuvien takkien alle. Keittiössä hän laski Shuille uutta vettä ja antoi sille jääkaapista jauhelihaa syötäväksi. Hän ei ollut mikään koirien ruokavalioon erikoistunut kokki ja osasi muutenkin paistaa ainoastaan kananmunia ja pihvejä, joten eläimen tai sen emännän oli turha valittaa menuusta. Lisäksi hän oli joskus nähnyt Nanamin tekevän samoin.
Kun eläin oli saanut apetta, hän palasi makuuhuoneeseen riisuen samalla kevyttä villapaitaansa ja potkien sukkia pois jaloistaan. Pelkässä harmmaassa t-paidassa ja kuluneissa farkuissa hän kömpi sänkyyn, aivan Nanamin kylkeen kiinni.
”Oliko ikävä?”

Nanami olisi voinut viskaista Keonia jollain tuon kiusoitellessa häntä hänen pituudestaan ja siitä, ettei siihen auttaisi enää mikään lääke. Vielä sekin nähtäisiin! Biogenetiikka oli kehittynyt sen verran hienosti, että varmana hän saisi lisättyä selkärankaansa ja jalkoihinsa muutaman sentin lisää jos haluaisi. Nanami ei kuitenkaan sanonut tätä, vaan tyytyi keräilemään elektronisia musitioita pois vuoteelta sillä aikaa kun Keon kävi ruokkimassa Shuin. Koira nousi ylös vuoteesta kuullessaan sanan 'sapuskaa' ja kiirehti ihmissuden perässä keittiöön.

Keonin palatessa takaisin vuode oli musitioista vapaa ja Nanami makoili odottavan näköisenä. Miehen tullessa aivan kiinni hänen kylkeensä, neitokainen käpertyi tuota vasten kuin kiehnäten. "Oli.. ja vähän enemmänkin..", Hän tunsi taas himoa, ja olisi mieluusti jatkanut siitä mihin he olivat jääneet ennenkuin hän oli typeränä mennyt puremaan Keonia ja sotkenut kaiken. Hitaasti hän ujutti viileän kätensä miehen t-paidan alle tehostaakseen sanojaan, kosketellen tuon lämmintä vartaloa.

Keon hymyilee Nanamin vastaukselle ja veti tuota entistä tiiviimmiin itseään vasten. Hymy kuitenkin kuoli uroksen kasvoille, vampyyrin ujuttaessa kätensä hänen paitansa alle. Keonin ruumis jäykistyi pelon väristysten kulkiessa hänen selkärankaansa pitkin. Nanamin kosketus ei tuntunut missään mielessä pahalta, mutta ihmissusi muisti vielä elävästi miten tähän tilanteeseen oli päädytty. Lisäksi naaras oli vielä toipilas. Ei kai tuo voinut hypätä suoraa päätä sänkyyn, kun tunsi olonsa kutakuinkin siedettäväksi.
He eivät voisi tehdä tätä. Eivät vielä. Nanamin täytyi parantua kunnnolla. Senkin jälkeen heidän oli keksittävä keino, jolla tällaiset onnettomuudet estettäisiin vastaisuudessa. Keon ei halunnut kokea enää yhtään tällaista päivää. Ja ensi kerralla Nanami voisi hyvinkin kuolla.

Keonin käsi löysi nopeasti naaraan käden ja esti sitä liikkumasta yhtään edemmäs hänen ihollaan.
”Muruseni”, hän aloitti varovaisesti, yrittäen samalla ohjata sekä Nanamin huomiota, että kättä muualle. ”Mitäs sinä suunnittelit tuolla muistiollasi äsken?”
Ihmissusi vaihtoi asentoaan hieman. Hän kääntyi puolittain vatsalleen, jolloin hänen lantionsa oli tukevasti patjaa vasten, mutta saattoi silti pidellä Nanamia kainalossaan.

Tuntui suorastaan pöyristyttävältä, että Keon alkoi kyselemaan hänen muistiinpanoistaan kun hän yritti ohjata miehen huomiota aivan muihin asioihin. Yleensä Keon oli enemmän kuin valmis ryhtymään hänen kanssaan tähän puuhaan, mutta käsi joka piteli hänen omaansa nyt paikoillaan, kertoi ettei mies suinkaan ollut tällä hetkellä suostuvainen.
"En mitään tärkeää.", Nanami ei kuitenkaan antanut noiden hienovaraisten vihjausten sekoittaa mieltään, vaan kurottautui painamaan suudelmaa miehen huulille, jonka hän sitten muutaisi hieman.. täyteläisemmäksi, kunhan saisi ensin vastakaikua. Hänen kehossaan paloi se halu, joka vaati toimintaa. Keon saisi syyttää siitä vain itseään, sillä ilman tuota hän ei olisi luultavasti vieläkään ymmärtänyt miten hyvää seksuaalinenkanssakäyminen oikeasti oli.

Keonin olisi tehnyt mieli huokaista turhautuneena. Hän ei ollut saanut Nanamin huomiota muualle edes ottamalla tuon tutkimuksia puheenaiheeksi. Hän oli kuvitellut, että naaras olisi oitis ryhtynyt puhua pälpättämään asioista, joista hän ei ymmärtänyt yhtään mitään.
Asian harmittelu vei Keonin ajatukset muualle juuri sen verran pitkäksi aikaa, että Nanami ehätti suutelemaan häntä. Ihmissusi hämääntyi yllättävästä tunteesta, sillä hän oli olettanut naaraan edes tajuavan vihjailuista ettei heidän pitäisi. Vaistonvaraisesti hän vastasi suudelmaan ja päästi Nanamin sisäänsä kielensä kanssa. Huulien kosketus sai aikaan miellyttävää kihelmöintiä hänen nivusissaan ja sai lämmön leviämään myös muualle ruumiiseen. Keon oli hetken aikaa aivan vietävissä.

Kunnes hän tajusi uudelleen missä mentiin ja repäisi itsensä irti naaraasta. Hän kääntyi selälleen ja onnistui samalla saamaan heidän välilleen hieman etäisyyttä.
”Nanami, meidän ei oikeasti pitäisi”, Keon sanoi kevyesti läähättäen. Hänen hengityksensä oli tiehntynyt heidän lyhyen suudelmansa aikana ja hän olisi ollut nyt enemmänkin kuin vain valmis kahden aikuisen väliseen kanssakäymiseen. Mutta hän yritti muistuttaa itseään siitä, että Nanami toipui edelleen saamastaan myrkytyksestä. Jonka oli saanut hänen verestään.

Nanami maisteli Keonin suuta hyvillään, ja yritti vaivihkaa nykiä kättään irti Keonin otteesta jotta olisi päässyt taas liikuttamaan sitä. Hän kuitenkin sai pettyä kun mies yhtäkkiä irtautuikin ja kääntyi. Nanami näytti loukkaantuneelta, suorastaan surkealta, katsoessaan Keonia.
"Miksi? Mitä pahaa siinä muka olisi?", Hän mutristi huuliaan tyytymättömänä, katsellen ihmissutta vieressään. Pelkäsiköhän Keon että aikaisempi toistuisi? Että hän menettäisi taas itsensä hallinan ja purisi huumassaan tuota? Oli totta että heidän pitäisi keksiä jotain, millä moinen saataisiin vältettyä tulevaisuudessa, pureminen kun kuitenkin tuntui hänelle tulevan luonnostaan seksin aikana. Ehkä hänen pitäisi purra itseään käteen tukahduttaakseen sen tarpeen? Nanami työnsi ajatuksen pois mielestään voidakseen keskittyä Keoniin ja siihen, miten tuo perustelisi kieltäytymisensä.

Keon yritti saada parhaansa mukaan hengityksensä tasaantumaan ja samalla muutkin ruumiintuntemuksensa hallintaan. Nähdessään kuinka pettynyt Nanami oli, hän tunsi kevyen syyllisyyden pistoksen. Jonka hän kuitenkin tukahdutti ennen kuin se ehtisi päästä valtaan. Olihan hänkin pettynyt ja olisihan hänkin halunnut tehdä muutakin kuin pidellä tyttöystäväänsä kädestä. Heidän olisi kuitenkin oltava järkevämpiä, eikä olla täysin himojensa vietävissä. Tämä oli kuitenkin seurausta siitä kun niin oli käynyt viimeksi.
"Sinä olet vielä toipilas. En halua ottaa riskiä, että kuntosi huononee tällaisen vuoksi", Keon sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän nousi istumaan vuoteella, joka vaikutti huomattavasti aikaisempaa pienemmältä. Mikä saattoi tietysti johtua siitä, ettei hän olisi millään malttanut pitää näppejään erossa naaraastaan. Jonka vuoksi hän päätyi istumaan käsiensä päälle, mikä teki tosin pullottavan etumuksen peittelystä huomattavasti vaikeampaa. "Haluan, että tulet terveeksi murunen."
Hellittelynimen käyttäminen tällaisessa tilanteessa taisi olla alhainen temppu, mutta Keon oli valmis ottamaan sen riskin ennemmin kuin ne muut, jotka kummittelivat hänen mielessään.

Nanami ei tiennyt itkeäkkö vaiko raivota, kun Keon höösäsi hänen kuntonsa puolesta edelleen. Hänen olonsa oli ihan normaali, eikä hän uskonut että kupsahtaisi jos he vähän pelehtisivät, ja jos kupsahtaisi, no ainakin hän olisi kuollut onnellisena. Nanami kohottautui myös istumaan Keonin noustessa, ja kurtisti kulmiaan suuttuneenä tuon hellitellessä häntä hölmöllä nimellä.
"Hyvä on.", Nanami tuhahti suorastaan heittäytyi kyljelleen vuoteeseen, selkä kohti Keonia. Jos hänen piti levätä tullakseen terveeksi ja voidakseen tehdä mitä halusi, ilman että kaikkea riistettäisiin häneltä, niin levätään nyt sitten! Nanami mumisi äänettömästi kirouksia kahmiessaan peiton päänsä yli murjottaen.

Keon katseli Nanamin pienimuotoista mielenilmausta surkeana. Uros koki olevansa ensimmäistä kertaa elämässään täydellisen avuton. Hän ei nimittäin keksinyt mitään keinoa, jolla olisi saanut naaraan mielialan nousemaan. Mikä oli syvältä. Hän ei uskaltanut enää painautua kiinni Nanamia vasten, etteivät he päätyisi tekemään mitään, mikä olisi vaaraksi. Helvetti, hän ei uskaltanut edes koskea Nanamiin. Tietysti hän olisi voinut luvata ja sanoa, että kaikki järjestyisi ja he voisivat pian olla kuten ennen. Harmi vain, ettei hän olisi edes itse uskonut siihen. Kunhan Nanami paranisi, heidän olisi ratkaistava uusi ongelma. Se miten he voisivat olla yhdessä ilman, että kumpikaan olisi millään tavalla vaarassa.
Keon nousi hiljaa ja varovaisesti ylös vuoteelta, antaakseen Nanamille hetken rauhan ja itselleen tilaisuuden ajatella.

Jo kävellessään keittiöön nuori ihmissusi totesi, että katsoi tilannetta sitten miltä kantilta tahansa, se oli perseestä. Vaikka Nanami paranisi, mikä näytti nyt yhä vain todennäköisemmältä, he olisivat aina vaarassa, myös yhdessä ollessaan. Hänen perheensä suhtautuisi mitä todennäköisemmin hyvin Nanamiin. Äiti oli todistanut sen jo. Mutta maailmassa olisi taatusti paljon vampyyreja ja muita ihmissusia, jotka eivät pitäisi tilanteesta yhtään. Siitä oli todisteena sen toisen vampyyritytön reaktio.
Heitä saatettaisiin jopa jahdata tämän vuoksi.
Lisäksi, se vähä mitä Keon ymmärsi ja tiesi, normaaliin vampyyriseksiin kuului veren imeminen kumppanista. Heillä se ei tulisi kuuloonkaan. Johan se oli jo nähty mitä ihmissuden veri Nanamille teki. Ja ensi kerralla he eivät välttämättä selviäisi pelkällä säikähdyksellä.

Keon otti äitinsä täyttämästä jääkaapista yhden oluen ja istuutui keittiön pöydän ääreen. Sen sijaan, että hän olisi avannut pullon, hän jäi tuijottamaan mitään näkemättä eteensä, leukaansa käsiinsä nojaten.

Nanami tukahdutti nyyhkäyksen tuntiessaan kuinka Keon nousi vuoteesta, pois hänen luotaan. Tämä tuntui ihan kamalalta, ja satutti häntä tavalla jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut. Hän ei pitänyt tästä lainkaan. Silti, hän ei voinut vain nousta ylös ja kipittää miehen perään pyytelemään anteeksi, koska koki edelleen ettei tämä ollut reilua häntä kohtaan. Vampyyrit olivat ylpeitä otuksia, eikä Nanamikaan saanut päästettyä tuosta ylpeydestään irti, vaikka olisi halunnut. Sen sijaan hän pysytteli vuoteessa peiton alla, ja itki äänettömästi vasten tyynyään.

Seuraavan kerran hän havahtui todellisuuteen kun hänen herätyskellonsa soi, ilmoittaen että oli aika nousta töihin. Hän oli siis nukahtanut itkettyään tarpeeksi. Nanami nousi istumaan, hieroi silmiään ja poskiaan jotka olivat kyynelten tahrimat, ja suunnisti ensimmäisenä suihkuun. Hän muisti valitettavasti riidan edelleen, ja hän olisi halunnut puhua asiasta Keonin kanssa, muttei ollut lainkaan varma, mitä tuolle sanoisi. Niimpä hän vain kävi peseytymässä kaikessa hiljaisuudessa, ennenkuin palasi vaatekaapilleen ja pukeutui. Hän mietti ankarasti tätä heidän tilannettaan pukeutuessaan. Heidän pitäisi kehittää jokin tapa, jolla he voisivat olla yhdessä, ilman sitä vaaraa että hän purisi toista uudelleen. Hänen aivonsa ryhtyivät kehittelemään erilaisia teorioita ja ideoita, samalla kun hänen ruumiinsa toimi konemaisesti, pukeutuen, ja suunnaten sitten ovelle, jossa Shui häntä jo odotti.
"Heippa.", Nanami kuiskasi hiljaisesti livahtaessaan surkeana ulos ovesta.

Labralla hän oli edelleen surkeana. Työnteosta ei tahtonut tulla mitään. Nanami lähestulkoon makasi pöytäänsä vasten, rapsutellen hajamielisenä pöytänsä alla piilottelevaa koirasutta. Häntä ei huvittanut tehdä mitään.

Keon joi oluensa hiljaisuudessa, omien ajatustensa kanssa. Siitä huolimatta hän ei päässyt puusta pitkälle niiden kanssa. Ihmissusi tunsi olevansa jonkinlaisessa umpikujassa. Asiat eivät olleet muuttuneet sen paremmiksi, vaikka hän oli kuinka pyöritellyt niitä mielesään ja miettinyt vaihtoehtoja heidän tilanteelleen.
Nopeasti Keon oli kuitenkin kyllästynyt istumiseen. Hän kulutti päivänsä katselemalla telkkaria ja vahtaamalla Nananmin vointia. Vampyyrin vain nukkuessa makuuhuoneessaan, Keon oli ulkoiluttanut myös Shuin pariin otteeseen, vain palatakseen takaisin Nanamin sohvalle. Hän havahtui tylsästä puuhastaan herätyskellon ääneen. Ihmissuden ensimmäinen ajatus oli, että hän oli nukahtanut ja ilta oli ehtinyt muuttua aamuksi. Sitten hän muisti Nanamin olevan vampyyri ja oli loogista, että tuon kello soi illalla.
Keon seurasi sohvalta käsin naaraan valmistumista ja odotti, että tuo sanoisi jotain. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Eikä Keon voinut syyttää siitä Nanamiakaan saadessaan käytöksestään palkinnoksi vain vaissun heipan.

Vampyyrin mentyä, Keon nousi ylös sohvalta. Hänen olisi varmaan korkea aika lähteä omaan kotiinsa. Hyde ja Nattie varmasti ihmettelisivät jo, mihin hän oli kadonnut. Lisäksi, hänen pitäisi ilmestyä seuraavana aamuna töihin. Hän voisi soittaa aamulla Nanamille ja he voisivat yrittää jutella.