Kolikon kaksi puolta. (Shakke&Jilli) K-18

Elena kirkaisi nautinnosta miehen ottaessa hänen rintansa kovakouraisesti suuhunsa. Hän kaartui jälleen miestä vasten. Enää hän ei muistanutkaan pelkoa tai pakokauhua. Hänen ruumiinsa oli hylännyt hänet täydellisesti. Nyt hän oli enää pelkkää sairasta, sykkivää halua. Jos mies jatkaisi tarpeeksi kauan hänen rinnallaan, hän laukeaisi.
Veitsenterä reidellä sai hänet hätkähtämään ja muistamaan häivähdyksen kokemastaan pelosta. Miehen suu häivytti kuitenkin tuon aavistuksen.

Leon lopetti juuri kun Elena oli laukeamaisillaan. Hän aneli jälleen, tällä kertaa hän halusi miehen kuitenkin jatkavan.
Miehen esittäessä kysymyksensä kolmannen kerran, Elena jotui miettimään. Käyttäisikö hän uudestaan kynttilää tai veistä. Vai oliko hänellä vielä jotain mitä ei ollut vielä kokeillut.
”Sakset”, Elena sanoi lopulta.

"Aijai, Elena..", Leon kuulosti lähes pettyneeltä. "Väärin.", Leon nousi hieman yltääkseen paremmin, ja tarttui vahvalla otteella naista kurkusta. "Tiedätkö mitä käy kun olet väärässä?", Leon kysyi mitä ystävällisimmällä äänellään retuuttaessaan naisen istuvaan asentoon. "Et saa herkkua.", Hän vastasi naisen puolesta. Yllättäen vailla varoitusta hän sivalsi kämmenselällään naista kasvoihin. Se sai käydä rangaistuksesta, tällä kertaa. Leon halusi jo oman palkintonsa.
"Yritähän uudestaan. Mitä minulla on kädessäni? Vihje; se antaa meille molemmille oikein mukavan tunteen.", Leon kujersi naisen korvaan.

Elena jähmettyi täysin liikkumattomaksi kuulleessaan, että vastasi väärin. Kauhu pilkisti esiin ja hän muisti kuinka veitsi oli uponnut hänen reiteensä. Hän vinkaisi kun Leon tarttui kiinni hänen kurkkuunsa. Kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä kun mies löi häntä kasvoihin. Jälleen nautinto väistyi pelon tieltä ja Elena rupesi nyyhkyttämään.
Miehen esittäessä uudelleen kysymyksensä, Elena ei tiennyt mitä vastata. Hän ei halunnut, että häntä lyötiin. Eikä hän halunnut enää mieshen koskevan häntä, vaikka olisi hetki sitten voinut tehdä mitä tahansa, jotta tämä työntyisi häneen. Toisaalta, jos hän nyt yrittäisi vastata oikein, kaikki olisi pian ohi.

Elena nieli kyyneileitä ja nyyhkäyksiään miettien kuumeisesti mitä miehellä oli kädessään.
Samassa hän tajusi.
”Si... Sinu...” Miksi hänen pitäisi kutsua sitä? ”Penis...” Viimeinen sana oli nyyhkäys, jota hän ei saanut tukahdutetuksi.

"Aivan oikein.", Leon totesi hymyssä suin vaikka nainen ei sitä voinutkaan nähdä. Hän silitti naisen päätä rohkaisevasti. "Nyt saat palkintosi.", Leon tyrkkäsi naisen uudelleen selälleen vuoteelle ja alkoi taitavin, tottuneinen käsin hieromaan ensi tuon rintoja, sitten taas alemmas aina naisen haaroille asti. Hän riisui Elenan alushousut lähes hellästi ottaen huomioon kaiken aiemmin tekemänsä. Hän kohotti toista naisen jaloista ja suuteli hellästi reiden sisäpintaa, upottaen suudelman jälkeen hampaansa reiteen. "Palkinnoksi saat tehdä oloni hyväksi.", Leon virnuili, laski naisen jalan alas ja tarttui sitten Elenan hartiaan, kiskaisten naisen pystyyn ja kontilleen. "Avaahan sitten suusi.", Leon ei lainkaan odottaisi Elenan tottelevan, vaan avustaisi mielellään sormillaan naista avaamaan suunsa, ja pidellen kiinni naisen hiuksista, hän voisi hyvin ohjeistaa tämän päätä. "Ja sinuna en käyttäisi hampaita liikaa. Muista, jos tunnen oloni oikein hyväksi, saat pääpalkinnon.", Toinen käsi piteli Elenan hiuksia, mutta varovaisesti jotta nainen voisi itsekkin liikkua, toisen alkaessa hivelemään naisen selkää. Leon oli suurempi kuin Elena joten hänen kätensä ylettivät helposti naisen takamukselle asti. Elena saisi tehdä hieman töitä jos haluaisi oman tyydytyksensä.

Elenan ruumis retkahti taikaisin sängylle. Hän oli aivan sekaisin. Hän halusi itkeä ja käpertyä kuoreensa, mutta kun mies rupesi jälleen hieromaan hänen rintojaan hän ynähti. Hän halusi anella miestä lopettamaan. Hän toivoi hänen jatkavan. Hän halusi kaiken loppuvan.
Miksi hänen oli ylipäätänsä pitänyt suostua yksiinkään treffeihin? Jos hän ei olisi sustunut lähtemään ulos, hän ei olisi koskaan tavannut Leonia ja katselisi nyt televisiosta jotain surkeaa nyyhkyleffaa.

Leonin upottaessa hampaansa hänen reiteensä, ajatukset kaikkosivat hänen päästään ja hän oli jälleen täynnä halua.
Elena ei pistänyt vastaan kun hänet nostettiin pystyyn ja kontilleen. Hän oletti miehen ottavan hänet nyt ja yllättyi siksi kun hänen suunsa oli pian täynnä Leonin sykkivää lihaa. Elenalla ei ollut käsiystä siitä mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Kaikkien elämänsä sadanneljänkymmenenkolmen vuoden aikana hän ei ollut ottanut mieheltä suihin. Jestas sentään, seksiäkin hän oli harrastanut neljä kertaa. Hänen kokemuksensa saattoi laskea yhden käden sormilla ja nyt hänen pitäisi miellyttää sadistista mielipuolta.
Elena ei halunnut kuitenkaan kokea enää yhtään lyöntiä, joten hän sulki suunsa miehen elimen ympärille ja rupesi imemään. Muuta hän ei osannut tehdä.

Leon pyöräytti hieman silmiään turhautuneena. Oliko hän onnistunut valitsemaan juottolasta sen ainoa neitsyen? Ei siinä sinänsä, mutta hänen uhkauksistaan menisi pohja mikäli hän ei rankaisisi naista epäonnistumisesta, ja siinä vaiheessa koko leikiltä menisi pohja. Tarttuen hieman tärävämmin naisen hiuksiin, Leon alkoi liikutella lanteitaan naisen suuta vasten. "Ihan hyvä, käytä kieltäsi ja hampaitasi, mutta uskallakkin purra.", Leon ähkäisi hiljaa. Näin hän ei ainakaan saavuttaisi huippuaan, mutta kävisihän tämä harjoituksesta.
Leon siirsi kättään Elenan takapuolella alemmas, venyttäen kätensä niin pitkälle kuin pystyi kaartumalla hieman naisen ylle. Hän antoi kätensä liukua alushousujen sisään ja aina alemmas naisen suloiselle, herkälle ja kostealle aukolle. Varoittamatta hän työnsi kaksi sormistaan naisen sisään.

Leonin ohjeistaessa häntä Elena nosti päätään niin, että saattoi nuolla paisunutta nuppia ja näykkiä sitä hellästi hampaillaan. Sitten hän imi pelkkää terskaa myötäillen Leonin lantion liikkeitä sen verran kuin uskalsi. Hetken tehtyään näin hän otti jälleen koko kalun suuhunsa, vartta myöten, kunne hänen huulensa osuivat aivan sen juureen.
Tässä kohtaa hän tunsi sormet sisällään ja hänen kurkustaan karkasi älähdys joka tukahtui paisuneeseen lihaan. Vaistomaisesti hän työnsi itseään Leonin sormia vasten. Tämä rupesi kiihottamaan häntä toden teolla ja hän lisäsi tempoa suihinottoonsa.

"Juuri noin Elena, hyvä tyttö.", Elenan täytyi tietää että hyvästä käytöksestä sai palkinnon. Leon päästi kätensä naisen hiuksista ja alkoi sivelemään kynsillään tämän selkää, raapien ihoa rikki. Hän kuitenkin halusi kuulla naisen tuskan. Tässä ei missään nimessä ollut kyse Elenan tyydyttämisestä vaan hänen omasta tyydytyksestään. Leon otti sormensa naisen sisältä saatuaan tarpeekseen ja työnsi naisen irti itsestään. Hän näytti miettivän hetken mitä tekisi. Hän halusi kuulla naisen huutavan tuskissaan hänen nimeään, samalla kuin anelisi häntä satuttamaan itseään enemmän.

Lopulta Leon päätyi poimimaan kynttilän yöpöydältä. "Ole kiltti tyttö ja asetu selällesi.", Leon odotti että nainen tottelisi, ja jos ei hän avustaisi kyllä ilomielin mutta se voisi olla Elenan kannalta kurjempaa. Kunhan nainen olisi taas selällään, Leon poistaisi tuon alushousut ja työntyisi rajusti sisään koko vartensa pituudelta, ähkäisten tyytyvästi.
Sisälle päästyään hän alkaisi pudotella steariinia naisen hävylle ja liikuttaisi lanteitaan kiusallisen hitaasti.

Tuntiessaan miehen kynsien pureutuvan ihoonsa ja rikkoessaan sen, Elena rupesi vikisemään. Häntä sattui. Se sai hänet muistamaan jälleen, että oli tässä vastoin tahtoaan. Hän ei uskaltanut kuitenkaan perääntyä. Hän puristi silmänsä kiinni kankaan suojissa ja yritti keskittyä parhaansa mukaan suihinottoon. Hän nuoli, näykki ja imi, kunnes Leon käski häntä käymään selälleen.

Huultaan purren ja itkuaan pidätellen hän laskeutui ensin istuaalleen ja siitä selälleen. Se oli hankalaa kädet selän taakse sidottuina, että lopulta hän vain rojahti selälleen. Hän pysyi liikkumattomana ja rukoili tämän kaiken loppumista hiljaa mielessään.
Elena tunsi miten mies riisui hänen alushousunsa. Seuraavaksi hän puri hampaillaan huulensa rikki yrittäessään estää itseään huutamasta miehen survoutuessa hänen sisäänsä. Hän nyyhkytti jälleen miehen aloittaessa työntönsä ja tiputellessa steariinia hänen kalleimpaansa. Jälleen hän rukoili. Tällä kertaa hän toivoi, että mies tulisi mahdollisimman nopeasti ja tappaisi hänet sitten.

"Ei ei ei, pikku kisu, sinun täytyy huutaa.", Leon kumartui jälleen naisen rintoja vasten ja upotti hampaansa pehmeään lihaan. Hän halusi rikkoa naisen allaan, muutenkin kuin vain fyysisesti, ja se onnistui vain jos nainen nauttisi kärsimyksistään. Hän antaisi tälle niin paljon myrkkyä että nainen tulisi hulluksi. Leon iroitti hampaansa, siirsi suunsa toiselle rinnalle ja imi sitä suuhunsa voimakkaasti ennenkuin antoi hampaidensa jälleen upota ihon läpi. Hetkeksikään hän ei lopettanut lantionsa liikettä. Hän kiusasi nänniä vielä kielellään ennenkuin nuoli tiensä naisen sirolle kaulalle ja upotti hampaansa uudestaan tähän. Eiköhän tällä päästä alkuun, Leon tuumaili virnistellessään ja kohottautuessaan jälleen melkein istumaan. Hän aloitti jälleen steariinin pudottelun ympäri naisen paljasta ihoa.

Elena kirkaisi Leonin toivomusten mukaan. Hänen ruumiinsa taipui kaarelle. Jo ensimmäinen annos vampyyrinmyrkkyä sai Elenan huohottamaan ja vaikertamaan. Hän kietoi vaistomaisesti jalkansa Leonin vyötärön ympärille haluten tämän syvemmälle sisäänsä. Nyt hän halusi tuntea jokaisen tuuman miehen kalusta sisällään.
”Lisää... Enemmän...” nainen vaikersi kovaan ääneen miehen upottaessa hampaansa hänen kaulaansa. Hän halusi laueta. Hän halusi räjähtää ja rikkoutua pieniksi pirstaleiksi.

Elena oli aivan rajalla, kun Leon suoristautui. Hänen koko ruumiinsa aaltoili ja nyt, aina kun steariinipisara osui hänen ihoonsa, hän älähti naurinnosta.

"Juuri noin, hyvä.", Leon kehui naista jälleen ja työntyi jälleen syvemmälle tämän sisään, kaataen steariinia tämän herkimpiin paikkoihin. Leon nautti täydellisestä vallantunteesta, ja hän halusi tehdä pienen kokeen. Yllättäen mies lakkasikin liikuttamasta lantiotaan ja pudottelemasta steariinia. Hän odotti, aivan ääneti, kuinka Elena reagoisi jos hän ei enää tekisikään mitään.
Hän toivoi vain oikeanlaista reaktiota, sitä puolta naisesta joka anelisi lisää, tahtoisi kipua voidakseen saada huippunsa.

Elena oli lähes valmis valmis laukeamaan. Tilanne oli täysin absurdi. Elena ei uskonut, että tällaista voisi tapahtua hänelle, herkälle hiirulaiselle. Häntä oli kidutettu koko illan ja nyt hän oli saamaisillaan orgasmin.
Hänen koko ruumiinsa jännittyi Leonia vasten, mutta samassa mies jo lopettikin.

Elena jäi roikkumaan kuilun partaalle saamatta täyttymystään. Hän rupesi vääntelehtimään ja valittamaan turhautuneena. ”Jatka... Jatka... Ole kiltti ja jatka”, Elena aneli. Joitain hetkiä sitten hän oli anellut miestä lopettamaan, mutta oli liian sekaisin ajatellakseen sitä. Nyt hän halusi miehen jatkavan väkivaltaisia työntöjään ja steariinin tiputtelua hänen iholleen, joka oli pian kauttaaltaan vaalean, kovettuneen vahan peitossa.
”Riko minut...” Elena pyysi kuin kuolisi, jos mies ei jatkaisi.

Hymähdys karkasi Leonin huulilta. Siinä se oli, juuri ne sanat mitän hän kaipasi. Hän alkoi liikuttamaan lantiotaan rajuin työnnöin, tuoden kynttilän hyvin lähelle Elenan ihoa, kuumottaen samalla kun antoi steariinin valua. "Huuda.", Leon ähkäisi työntöjensä lomasta ja antoi kynttilän liekin hipoa Elenan kalpeaa ihoa, polttamatta kuitenkaan liian pahasti. Hänen työntönsä muuttuivat rajummiksi ja mies survoi kaluaan syvemmälle jokaisella työnnöllä.

Elena tunsi työnnöt, stteariinin ja poltteen ja hän huusi. Hän laukesi kovemmin kuin koskaan elämässään. Nautinto pääsi purkautumaan viimein ja se sai Elenan ruumiin heittelemään. Kynttilän liekki taisi osua muutamia kertoja hänen ihoonsa sulattaen steariinin siitä kohtaa ja saaden hänen ihoonsa muodostumaan palovammoja.
Orgasmin laantuessa huutokin hiipui. Tilalle tulivat lohduttomat nyyhkäykset. Hänet raiskattiin ja hän nautti siitä. Hän oli nauttinut niin paljon, että oli lauennut ja anellut lisää. Elena ei voisi enää koskaan katsoa itseään peilistä, eikä hän voisi koskaan kertoa tästä kenellekkään.

Leon laukesi lopulta äänekkäästi murahtaen. Hän virnuili itsekseen tuntiessaan kalunsa veltostuvan naisen sisällä syljettyään ensin lastinsa tuon sisuksiin. Leon nosti kynttilän yhä virnuileville huulilleen ja puhalsi sen sammuksiin. "Jos koskaan kaipaat minua, kisu, löydät minut varmasti.", Leon naurahti kuiskiessaan myrkylliset sanansa naisen korvaan ennenkuin irtautui tuota, tönäisten naisen tieltään kuin vanhan rätin. Ennenkuin Leon nousi sängyltä, hän irroitti kravatin joka sitoi naisen käsiä ja nousi sitten, sulkien housunsa. Hän huitaisi kravatin kaulansa ylle huolimattomasti ja poistui asunnosta.

Motellissa Noel heräsi sängyltä. Kello oli vielä kuusi aamulla, joten hänellä oli mainiosti aikaa. Mutta hetkinen. Noel nousi vuoteesta ja katsoi ympärilleen. Miten hän oli tänne päätynyt? Hän kaiveli muistiaan ja tajusi että viimeinen muistikuva oli kun hän oli astunut ulos hotellista. Noel huokaisi turhautuneena. Taas. Noh, ei se mitään, eilen oli ollut stressaava päivä ja hän ymmärsi täysin uupumuksen aiheuttaman katkoksen. Hän oli tosiaan ylpeä itsestään, hän löysi itsensä yleensä aina motellista, eikä mistään ojasta.
Noel nousi vuoteesta, haroi yöpöytää kunnes löysi lasinsa ja asetti ne nenälleen. Lopulta hän suuntasi suihkuun valmistautuakseen uuteen työpäivään.

Saatuaan itsensä puhtaaksi ja virheettömäksi, Noel pukeutui toiseen pukuun jonka omisti, joka ei tosin ollut yhtä hieno kuin edellinen. Se oli haalea, tuhkan harmaa, ja siihen kuului myös liivi ja kauluspaita. Valittuaan hetken mielijohteesta vaalean ametistisen kravatin, Noel vilkaisi itseään peilistä, haroi vielä hieman hiuksiaan varmistaen että ne olivat virheettömästi kammattu oikealle ja nyökkäsi peilikuvalleen, poistuen motellista vähäinen maallinen omaisuutensa mukanaan. Hän oli vieläpä eksynyt oikeaan motelliin, Noel totesi ihmeissään vilkaistessaan sen nimeä. Hän kohautti olkiaan, suunnisti läheiseen kahvilaan sillä kello ei ollut vielä kahdeksaa. Vampyyreille tarkoitetussa kahvilassa hän nautti kupin kahvia ja hieman verta, ja hieman ennen kahdeksaa Noel suuntasi hotellille.

Lähes tottuneest askeleet kantoivat Noelin kohti hänen omaa työhuonettaan vain muutama minuutti kahdeksan jälkeen. Valériane oli kertonut ettei hissi liikkuisi aiemmin. Kymmentä yli kahdeksan Noel istui oman työpöytänsä takana, käyden koneelta läpi ensimmäiseksi hänen päivän aikataulunsa, ja loppu ajan hän päätti käyttää siihen että tutkisi tilikirjoja aina Valérianen saapumiseen saakka.

Elena tunsi olonsa käytetyksi. Miehen lauettua hän odotti, että tuo viiltäisi hänen päänsä irti hartioiden välistä. Sen sijaan mies kuiskaa hänen korvaansa nuo hirvittävät sanat. Elena nielee kyyneleitään. Tämän jälkeen kuolema olisi ollut paljon armollisempi vaihtoehto. Nyt hän itseasiassa halusikin kuuolla, mutta tietenkään niin ei tapahtunut.
Hän tuntee kuinka hänet tönäistään kauemmas. Se ei saa hänessä reaktiota aikaan. Eikä myöskään se, että hän tuntee käsiensä vapautuvan.
Kuullessaan oven sulkeutuvan, Elena käpertyy sängylle sikiöasentoon ja purskahtaa lohduttomaan itkuun, jota kukaan ei ole enää keskeyttämässä.


Työhuoneen pöydällä Leonia odottaa violettiin käärepaperiin kääritty laatikko, jonka päällä on iso harmaa rusetti. Laatikon päällä on yksinkerainen, valkoinen kortti jossa lukee:

Tervetuloa töihin herra Finley.
Tässä sinulle hieman leluja.

Herra T.
Laatikosta Noelille paljastuu uuden uutukainen kannettava, tabletti ja moderni BlackBerry, aivan kuten herra Torentto oli hänelle luvannut.

Valériane koputtaa Noelin oveen kahta minuuttia vaille kymmenen. Hän taiteilee itsensä sisään käsisään kaksi kupillista kahvia.
”Otin vapauden tuoda sinulle kahvin”, nainen toteaa hymyillen, asettaen kupit pöydälle. ”Milloin olet tullut?”
Saatuaan kuumat juomat käsistään Valériane rupeaa riisumaan päällysvaatteitaan. Tänään hänellä oli yllään valkoinen, lyhythelmainen turkis, jonka hän ripustaa henkariin ja kaappiin. Edellisiltaisten tiukkojen housujen ja jakun tilalle on vaihtunut sammaleenvihreä polvimittainen mekko, joka on vyötetty paksulla vyöllä keskeltä naisen vyötäröä. Mekon päällä hänellä oli bolero, jossa oli puhvihihat. Hän vaihtaa jälleen saapikkaansa mustiin piikkikorkoisiin avokkaisiin. Naisen hiukset oli sidottu huolettomasti löyhälle palmikolle, joka laskeutuu hänen oikeaa olkapäätään pitkin rinnalle.
”Sain sovittua päivän täyteen tapaamisia tämän hotellin henkilökunnan kanssa. Saamme itseasiassa hoidettua kaikki pois alta tänään, joten huomenna pääsemme siirtymään Roseen”, Valériane kertoo hymyillen, istuutuessaan nojatuoliin Noelia vastapäätä. ”Meillä on tänään aikaa myös oikeisiin töihin kirjanpidon kanssa. Uskoisin, että loppuviikosta voit keskittyä pelkkään kirjanpitoon ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Ensi viikon alussa pärjäät varmaan jo omillasi.”

Noel katsoi saamiaan lahjojaan pitkään, tutkaillen niitä. Lopulta hän siirsi kaikki tarvittavat tiedostonsa vanhalta tabletiltaan uudelle, tyytyväisenä sen helppokäyttöisyydestä ja selkeästä paremmuudesta. Noel rekisteröi vain osittain oven koputuksen ja hetken vielä raapusteltuaan muistiinpanojaan uudelle tabletilleen hän nostaa katseensa. "Huomenta, neiti Valériane.", Noel nyökkää kohteliaasti naiselle ja kiittää kahvikupista hörpäten kuumaa lientä suuhunsa.

Hän siirsi huomionsa nyt kokonaan naiseen tuon aloittaessa kertomaan päivän kulusta. "Kuulostaa loistavalta, neiti. Jos sallitte minun sanoa, en kylläkään usko että kestää ensi viikkoon asti ennenkuin pärjään omillani.", Noel soi naiselle jopa pienen hymyn. Hän tunsi olonsa tänään niin hyväksi, levänneeksi ja rennoksi, että päätti hymyillä aina silloin tällöin kun tilanne oli sopiva, asiallisesti tietenkin.
"Olin täällä kymmentä yli kahdeksan, neiti.", Noel vastaa jatkaen Valérianen neidittelyä. Menisi luultavasti kuukausia ennenkuin Noel lakkaisi neidittelemästä, mikäli tuo jaksaisi nalkuttaa siitä hänelle.

Valériane hymyilee Noelille takaisin niin, että helmenvalkoiset hampaat välkkyvät. ”No, lupaan jättää teidät rauhaan heti kun sinusta siltä tuntuu. Mutta lupaan myös olla puhelimen päässä siltä varalta, että tarvitset neuvoja jossain asiassa aina ensi viikkoon asti.” Nainen iskee jopa silmää sanojensa päätteeksi.

Hän kaivaa käsilaukustaan esiin sen samaisen kannettavan, jonka kanssa oli istunut edellisenä iltana Noelin syventyessä menneeseen kirjanpitoon. ”Katsotaanpa sitten aikatauluamme”, Valériane sanoo ottaessaan koneelta esiin kalenterinsa, joka oli sillä hetkellä hyvinkin yhtenäinen Noelin kalenterin kanssa. ”Ensimmäiseksi menemme tapaamaan herra Dooleyta. Tapaamme hänet itseasiassa tämän kerroksen pienessä kokoussalissa. Hän on siis viimeisessä vastuussa kaikesta siitä, mitä hotelliimme tilataan.” Valériane jatkaa samantapaista selostusta heidän tulevista tapaamisistaan hyvän aikaa. Hän selostaa jokaisen henkilön toimenkuvan ja sen miksi he taapaavat kyseisen henkilön.

Joidenkin mielestä on vaikea kuvitella, että kyseinen tehokas ja älykäs nainen on hotellilla aina vain veljensä hätäapuna. Hän on perinyt samanlaisen täsmällisyyden ja tarkkuuden kuin kuin herra Torentto. Sisar hoitaa kaiken pilkulleen oikein, sekä täsmällisesti ja on suoranainen ihme, ettei hän auta hotelleilla enempää. Hän voisi hoitaa toisen paikan pyörityksen kokonaan itse ja samalla helpottaisi veljensä työtaakkaa.
Valériane ei ole tosin koskaan valittanut veljelleen asioiden nykyisestä tilanteesta. Hänellä oli oma elämänsä ja omat suunnitelmansa, eikä hän halunnut sotkeutua liiaksi Viljamin asioihin. Hän tunsi olonsa itseasiassa hyvin onnelliseksi päästessään taas pian eroon kaikista hotelliin liittyvistä asioista. Noel oli hänellekkin puhdas taivaan lahja siinä missä Viljamillekkin.

Kaksikymmentäviisi minuuttia yli kymmenen nainen lähtee johdattamaan Noelia palaverista toiseen. Viimeistään tässä vaiheessa Noelille selviää etteivät kyseessä olleet mitkään pikkusummat, joita hän tuli pyörittelemään tulevassa työpaikassaan. Herra Torentton hoteillessa liikkui kuukaudessa miljoonia puntia.
Palaverit kestävät iltaan asti ja ikkunoiden takana rupeaa jo pimenemään kun Valériane johdattaa Noelin takaisin työhuoneeseen. Hän muistuttaa Noelia tapaamisesta johtaja Torentton kanssa ja ilmoittaa sitten lähtevänsä kotiin, jättäen miehen näin numeroidensa pariin.
”Koeta pärjätä sen äkäpussin kanssa”, nainen huikkaa vielä ovelta ennen lähtöään.


Viljam Torentto on viettänyt hyvin levottoman päivän ja yön miettiessään tuoreinta alaistaan. Ajatukset ovat olleet kaukana ammattiaisesta ja se jos mikä miestä korpesi. Hän halusi Noel Finleyn clubilleen tai leikkihuoneeseensa tai ihan sama vittu minne, kunhan voisi sitoa tämän ja alistaa tämän ja naida siltä kirjatoukalta aivot pellolle.
Tästä syystä mies oli saanut kärsiä monta tuntia kivikovasta erektiosta housuissaan, eikä hänellä ollut tällä hetkellä yhtään subia, johon olisi voinut purkaa paineensa.
Tosin tilanne oli nyt siinä pisteessä ettei kuka tahansa kelvannut. Hän halusi Noel Finleyn.

Päivä kului nopeaan tahtiin ja Noelin uusi tabletti täyttyi muistiinpanoista sitä mukaa mitä useamman henkilön he tapasivat. Noel ei tästä huolimatta tuntenut itseään missään vaiheessa uupuneeksi, ja saattoi vain uskoa levänneensä muistikatkoksensa aikana hyvin, ja ruokailleensa, luultavasti. Hän suorastaan pihisi energiaa ja levollinen olo velloi hänen sisällään aina iltaan saakka kunnes Valériane viimein johdatti hänet takaisin omaan huoneeseensa.
"Kiitos, neiti Valériane. Tapaamisiin.", Noel toivotti naiselle vielä hyvät yöt ennenkuin tämä poistui hänen toimistostaan. Noel vilkaisi vielä numeroita koneen näytöltä muutamaan otteeseen, ja lähetti tiedostot sitten uudelle läppärilleen. Hän saattaisi käydä kirjanpitoa läpi vielä motellissaan, sillä hän ei missään määrin ollut valmis sen kanssa. Noelin tavoitteena oli käydä koko perhanan hotellin historian kaikki kirjanpidot läpi ja painaa numerot mieleensä. Nyt hänellä ei siihen kuitenkaan ollut aikaa, sillä kelloaan vilkaistuaan hän totesi että olisi parempi lähteä tapaamaan herra Torenttoa nyt, eikä viivytellä enää minuuttiakaan.

Mies asetti uudet lelunsa siististi salkkuunsa, sulki tietokoneen työpöydältään, kahmaisi takkinsa vielä kaapista ja suuntasi sitten askeleensa kohti jättiläisen huonetta. Eilisen illan tuntemukset viivähtivät hänen mielessään, mutta hän kykeni helposti sysäämään ne syrjään. Hän oli täysin ammattilainen. Noel koputtaa oveen josta pääsee sihteerikön huoneeseen, tervehtii tätä ystävällisesti ja suo naiselle jopa pienen hymyn.
"Onko johtaja paikalla?", Noel esittää kysymyksensä, ja vastauksen saatuaan hän joko jäisi odottamaan tai siirtyisi suurille parioville ja koputtaisi, ja luvan saatuaan hän astuisi sisään.

Emma istuu pöytänsä takana tietokonettaan näppäillen, kun Noel astelee sisään. Hän kohottaa katseensa päätteeltä ja hymyilee tälle ystävällisesti. ”Heipä hei Noel”, nainen sanoo. ”Pomo on huoneessaan. Eikä edes yhtä pahalla päällä kuin eilen. Anteeksi muuten siitä, minun olisi pitänyt varoittaa.” Emman hymy muuttui hieman pahoittelevaksi ja noloksi. ”Haluatko kahvia huoneeseen?”


Herra Torentto oli tehnyt suunnitelmiaan puoli päivää. Toiset puoli hän oli yrittänyt epätoivoisesti keskittyä töihinsä. Sen sijaan hänen ajatuksensa harhailivat Noeliin ja siihen kuinka monella eri tapaa hän voisi ottaa miehen. Tilanne oli kertakaikkisen häiritsevä. Siinä määrin, että hän oli jopa miettinyt pitäisikö moinen häiriötekijä poistaa lähiympäristöstä. Se olisi ollut kuitenkin ammatillinen itsemurha. Hän oli etsinyt kaksi kuukautta pätevää kirjanpitäjää hoteilleilleen, joten nyt hän ei voinut potkia miestä pihalla vain sen vuoksi ettei saanut omia hormoonejaan kuriin. Valérianen raportin mukaan mies oli pätevä ja suhtautui työhönsä intohimoisesti. Häntä ei missään nimessä kannattanut vaihtaa. Noel Finley siis jäi ja hän itse saisi joko vain kestää sen tai sitten tehdä asialleen jotain.
Eikä herra Torenttolla todellakaan ollut tapana jättää asioitaan lojumaan.
Hän aikoi tosiaankin tehdä jotain.

Noel oli niin alistuva ja viaton, että se oli suorastaan suloista. Viljam ei malttanut odottaa, että pääsisi alistmaan ja turmelemaan tuon herkän miehen.
Suunnitelma oli lähtenyt muotoutumaan miehen mielessä kun hänen teknoclubinsa kirjanpitäjä oli ilmoittanut että joku kyseisessä paikassa veti rahaa välistä. Torentto oli edellisenä iltana raivonnut juuri Freemanilla Noelin tullessa hänen huoneeseensa. Herra Torentto ei pitänyt siitä, että joku kusi hänen kengilleen ja jätti harvemmin ilmaisematta tunteensa tästä. Tilanne oli jo päällisin puolin hoidossa. Kusettaja sai maksaa kalliisti siitä, että oli sotkeutunut hänen rahoihinsa. Tämä loi kuitenkin herkullisen tilaisuuden pyytää herra Finleyn apua. Freeman olsi tietysti hoitanut homman käden käänteessä, mutta sen sijaan Torentto oli päättänyt leikkiä vihaista ja kääntyä Noelin puoleen.
Puoli tuntia ennen Finleyn sovittua tapaamista Viljam oli ruvennut tekemään valmistelujaan. Hän oli riisunut puvuntakkinsa ja solmionsa. Hän oli viskannut ne huolimattomasti toiselle nojatuoleista, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Vaikka hän olisi kuinka stressaantunut tai kiireinen, hän ripusti vaatteensa aina henkariin. Sitähän pikku herra Noel Finley ei tosin tiennyt. Hän oli napittanut yönsinisen pukunsa liivin auki, jättäen sen kuitenkin päälle. Hän oli myös avannut hieman helmenharmaata kauluspaitaansa ennen kuin oli istunut työtuoliinsa.
Kun Noel sitten koputti hänen huoneensa oveen, hän kutsui miehen sisään ja loihti kasvoilleen ärtyneen ja hieman väsyneen ilmeen.

”Kas, herra Finley”, hän sanois miehen ilmestyessä oviaukkoon ja katsoisi hämmentyneenä kelloa. ”Onko kello jo tosiaan noin paljon? Anteeksi, olen ollut hiusrajaani uppoutuneena työhön. Eräällä clubillani on kirjanpidollisia ongelmia ja olen näemmä kadottanut ajantajuni.”
Herra Torentto hymyilee väsyneesti ja nojautuu tuolissaan taaksepäin sen näköisenä kuin olisikin jo kaivannut pikku taukoa.
Nyt vain odotellaan, että kala tarttuisi koukkuun.
”Miten teidän päivänne on sujunut Valérianen kanssa? Hän on minun käsitykseni mukaan juoksuttanut teitä ympäri Pearlia koko päivän.”

"Älkää turhia pyydelkö anteeksi. Ja kyllä, kahvi maistuisi.", Noel nyökkää naiselle ja astuu sitten suurista pariovista sisään saatuaan luvan.
"Hyvää iltaa, sir.", Noel tervehtii jättiläistä astuessaan tämän työpöydän ääreen. Noelin katse vilahtaa huolimattomasti viskattuun puvuntakkiin ja solmioon, ja pomon äänensävykin kieli väsymyksestä ja pienestä vihasta, ehkäpä.
"Kuulostaa ikävältä, sir. Onko mitään mitä minä voisin tehdä auttaakseni?", Noel istuu tuolille vastapäätä jättiläistä ja pitää tyynenä katseensa miehessä. Hänen oli nyt osoitettava enemmänkin itselleen voivansa olla täysin ammattimainen.

"Neiti Valériane on ollut erittäin avulias, olen päässyt hänen ansiostaan hyvin perille kaikesta, sir.", Noel toteaa vastaukseksi kysymykseen. Hän tosiaankin oli jo lähestulkoon täysin perillä omista tehtävistään ja viimeisten vuosien kirjanpidosta. Numerot pyörivät miehen päässä ja rakentuivat siellä samaan aikaan kun Noel istui herra Torentton edessä. Se oli hänen keinonsa unohtaa koko eilinen ja keskittyä ammattilaisuuteen.

Emma kurkkaa varovaisesti sisään Torentton oviaukosta. ”Keitän herra Finleylle kahvia. Otatteko te mitään herra Torentto?”
Torentton ilme kiristyy muutaman asteen. Hän ei halunnut mitään häiriötekijöitä houkutellessaan Noelia omaan verkkoonsa. Kahvia kiikuttava sihteeri oli nimenomaan häiriöksi. Tosin, Emma oli laittamassa kahvia jo Finleylle ja tulisi tuomaan tarjottimensa joka tapauksessa. Lisäksi, eihän hän aikonut naida Noelia työhuoneessaan. Ainakaan vielä tänään.
”Kuulostaa hyvältä neiti Moore. Otan itsekkin kahvia”, hän sanoo käyttäen edelleen väsynyttä ääntään.
”Selvä. Hetki pieni”, Emma huikkaa ovelta ja sulkee sen perässään.

Ollessaan jälleen kahden Noeli kanssa, herra Torentto kääntyy jälleen hänen puoleensa vaisusti hymyillen.
”Helpottavaa kuulla, että ainakin yhdellä kirjanpitäjistäni on homma hallinnassa”, hän sanoo. Hieman kehuja maustamaan ja tehostamaan seuraavia sanoja... ”Mutta mitä tulee avuntarjoukseenne, ottaisin mielelläni apua vastaan. Mutta tämä kirjanpitp ei kuulu vastuualueeseenne, joka käsittää jo itsessään kaksi hotellia. Siinä on paljon työtä yhdelle vampyyrille. En voi mitenkään pyytää teitä sotkeutumaan vielä muiden virheiden setvimiseen.” Hän lisää vielä hieman väsymystä ja voipuneisuutta ääneensä ja odottaa. Hän toivoo, että herra Kunnollinen on juuri niin tunnollinen työntekijä, että viittaa pomonsa vähättelyyn kintaalla ja tarjoaa apuaan uudelleen. Jos ei niin uusien suunnitelmien kehitteleminen olisi vain harmittava viivytys, ei lopullinen häviö.

"Jos sallitte minun sanovan, sir. Olen käynyt läpi viimeisimmät kymmenen vuotta kirjanpitoa läpi kahdessa päivässä, tavannut kaikki Pearlin henkilökunnasta jotka minun tarvitsee tämän päivän aikana ja aikaa jäi vielä numeroiden pyöritykseen. Uskoisin voivani auttaa setvimään ongelmaanne, sir.", Noel ei lainkaan paisuttele sanojaan tai edes yritä tehdä vaikutusta leuhkimalla, hän totesi asiat kuten ne olivat. Hän oli niitä jotka pystyivät tekemään pitkiä viikkoja vailla lepoa töitä. Hän oli työnarkomaani joka todellakin omistautui työlleen.

Herra Torentto kohotti muka yllättyneenä toista kulmaansa, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli hymyillä tyytyväisenä. Tätä miestä oli niin helppo lukea. Häneen syventyminen puolestaan olisi suuri nautinto.
”Jos kerran uskot pystyväsi auttamaan niin ole hyvä...” Mies nousi toimistotuoliltaan seisomaan pöytänsä viereen ja osoitti tietokoneensa näyttöä. Se oli merkki, jonka mukaan Noelin kuuluisi istuutua nyt hänen tuolilleen ja ryhtyä töihin.
”Yritän selvittää tukkutilauksia, tuloja ja menoja selvittääkseni mistä ja kuinka paljon rahaa on viety”, herra Torentto selvittää Noelille lähtötilannetta. Hänellä on kaikki tarvittavat tiedot auki koneellaan, joten Noel voisi vain ryhtyä töihin. ”Olen aloittanut tutkinnan vuoden takaisista tiedoista. Homma on periaatteessa yksinkertaista, mutta ei minun vahvuusaluettani. Minä keskityn mieluummin tekemään rahaa, kuin etsimään sitä.”
Ja houkuttelemaan viattomia miehiä paheiden poluille. Tätä ajatusta hän ei kuitenkaan sanonut ääneen. Ei kannattanut pelästyttää uhria ennen kuin toinen olisi niin syvällä ettei mahda asialle enää mitään.